Lukio lopetti koko peruskoulun kestäneen koulukiusaamiskierteen

Yläkoulu on ihmisen paskinta aikaa!

Vierailija kirjoitti:

Yläkoulu on ihmisen paskinta aikaa!

Tämä. Eikä mua edes kiusattu, olinpahan vain hiljaisempi enkä niin kaunis pinko. Lukio oli parempi, mutta vasta yliopistossa tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni olevani normaali ihminen. Tuosta vain.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että kiusaaminen loppui lukioon tyttösi kohdalla. Minulla se ei loppunut, vaikka tosiaan ne pahimmat rääväsuut, huutelijat ja tönijät siirtyivätkin amikseen. Jo ensimmäisenä lukiopäivänä sain kuulla olevani ruma ja 35 muuta oppilasta nauroi kannustavasti, siis ihan tuntemattomat, joita en ollut koskaan ennen nähnyt. Lukio oli iso mutta tottakai yläasteelta oli siirtynyt tuttuja lukioonkin, ja he sitten yllättäen jatkoivat näiden amislaisten perintöä. Koin lukiokiusaamisen paljon nöyryyttävämpänä kuin yläasteen kiusaamisen, vaikka se yläasteella oli joskus jopa fyysistä. Minulle oli käsittämätöntä, että hyvien perheiden fiksut lapset, tulevaisuuden toivot, pystyivät julmasti haukkumaan, ivaamaan, pilkkaamaan ja vähättelemään koko ajan ja julkisesti.

Samalle luokalle osui yläasteelta vain muutama mutta nämä muutamat saivat muun porukan mukaan ja loppupeleissä se kiusaaminen oli ihan koko luokan juttu. Joku sanoi jotain ilkeää ja kaikki muut nauroivat, joku sanoi väärän luokkatilan ja kaikki muut olivat hiljaa ja antoivat minun viettää oppitunnin etsimässä luokkaa, joku kertoi väärän koealueen eikä edes opettaja viitsinyt oikaista asiaa. Jos tulin myöhässä, luokka vaati, ettei opettaja päästä minua enää sisään (vaikka siis olin ollut terveydenhoitajalla) ja opettajahan totteli, kun "ne oli niin kauhean äänekkäitä".

Oli myös opettajille jotenkin ihan käsittämätöntä, että varsin fiksut ihmiset käyttäytyivät noin lapsellisesti ja luulen, että moni yritti löytää vikaa minusta, vaikka se kai aika vaikeaa olikin Olin kiltti, ahkera, tunnollinen ja hyvä koulussa. En koskaan sanonut kenestäkään toisesta mitään ilkeää. Ulkonäöllisesti en ollut mikään poikkeava, tosin en meikannut eivätkä vaatteeni olleet kovin muodikkaita.

On selvää, että kiusaamista harrastavat yleensä ne, joilla itsellään on kotona vaikeaa tai heikot lähtökohdat elämässä. Mutta on myös muistettava, että natsi-Saksassa kiusaamiseen valjastettiin koko kansakunta. Loppupeleissä kenestä tahansa voi tulla kiusaaja, kun on tarve miellyttää sitä luokan vetoivoimaisinta. Jälkeenpäin sitten syytellään, että en se minä, se oli joku muu tai kun kaikki muutkin...

¨

Mikä oli lukiosi keskiarvoraja ja sijoitus lukiovertailussa?

Hieno juttu, ap!

Itselläni oli samanlaisia kokemuksia kivikaudella eli 1980-luvun alussa. Yläasteella luokan muut oppolaat olivat toiselta puolelta kaupunkia ja tunsivat toisensa jo päiväkodista lähtien. Minä taas olin kotona kasvanut ja asuin toisella puolella kaupunkia. Olin laiha ja rinnaton, hyvin koulussa pärjäävä rillipää, joten minut oli helppo kuitata lapselliseksi ja hikariksi.

Lukiossa oli sakkia eri puolilta ja sain hyviä ystäviä ja pärjäsin sosiaalisesti. Oli itse asiassa aika kivaa aikaa.

Lukiossa on teinit jo vähän kypsempiä, eivätkä pyri samalla lailla pätemään raa'alla kiusaamisella kuin vielä yläkoulussa. Jotakin ulkonäköveetuilua pidetään lapsellisena.

Ja kyllä sekin auttaa ilmapiirin kannalta, että lukiossa ollaan vapaaehtoisesti. Sakin on pakko kurssimuotoisessa koulussa panostaa opintoihin toisella tapaa kuin peruskoulussa.

Omat lapseni ovat molemmat nyt lukiossa. Esikoista myös kiusattiin yläkoulussa, paras ystävänsä sairastui mieleltään, alkoi puhua itsarista ja eristää lastani sosiaalisesti. Lapseni sairastui masennukseen ja ahdistushäiriöön. Lukiossa on voinut nyt hyvin, siellä on löyhempi luokkakokoonpano ja hyvä henki. Aina löytyy muita kavereita, jos jonkun kanssa ei pelitä välit.

Vierailija kirjoitti:

Yläkoulu on ihmisen paskinta aikaa!

Todellakin! Moni yläasteikäisen hautoo jopa itsemurhaa, kun ei ymmärrä että asiat muuttuvat yläasteen jälkeen.

Ei ole erikseen mitään koulukiusaamista.

On vain kiusaamista.

Myös poikani kiusaaminen loppui lukiossa. Sai heti kavereita ja hänellä vasta alkoi ns. sosiaalinen elämä lukiossa. Nyt jo yliopistossa. Taitaa Suomessa olla niin, että niitä, jotka ovat kiinnostuneita opiskelusta, kiusataan. Aika monessa ketjussa täälläkin haukutaan akateemiset maanrakoon.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että kiusaaminen loppui lukioon tyttösi kohdalla. Minulla se ei loppunut, vaikka tosiaan ne pahimmat rääväsuut, huutelijat ja tönijät siirtyivätkin amikseen. Jo ensimmäisenä lukiopäivänä sain kuulla olevani ruma ja 35 muuta oppilasta nauroi kannustavasti, siis ihan tuntemattomat, joita en ollut koskaan ennen nähnyt. Lukio oli iso mutta tottakai yläasteelta oli siirtynyt tuttuja lukioonkin, ja he sitten yllättäen jatkoivat näiden amislaisten perintöä. Koin lukiokiusaamisen paljon nöyryyttävämpänä kuin yläasteen kiusaamisen, vaikka se yläasteella oli joskus jopa fyysistä. Minulle oli käsittämätöntä, että hyvien perheiden fiksut lapset, tulevaisuuden toivot, pystyivät julmasti haukkumaan, ivaamaan, pilkkaamaan ja vähättelemään koko ajan ja julkisesti.

Samalle luokalle osui yläasteelta vain muutama mutta nämä muutamat saivat muun porukan mukaan ja loppupeleissä se kiusaaminen oli ihan koko luokan juttu. Joku sanoi jotain ilkeää ja kaikki muut nauroivat, joku sanoi väärän luokkatilan ja kaikki muut olivat hiljaa ja antoivat minun viettää oppitunnin etsimässä luokkaa, joku kertoi väärän koealueen eikä edes opettaja viitsinyt oikaista asiaa. Jos tulin myöhässä, luokka vaati, ettei opettaja päästä minua enää sisään (vaikka siis olin ollut terveydenhoitajalla) ja opettajahan totteli, kun "ne oli niin kauhean äänekkäitä".

Oli myös opettajille jotenkin ihan käsittämätöntä, että varsin fiksut ihmiset käyttäytyivät noin lapsellisesti ja luulen, että moni yritti löytää vikaa minusta, vaikka se kai aika vaikeaa olikin Olin kiltti, ahkera, tunnollinen ja hyvä koulussa. En koskaan sanonut kenestäkään toisesta mitään ilkeää. Ulkonäöllisesti en ollut mikään poikkeava, tosin en meikannut eivätkä vaatteeni olleet kovin muodikkaita.

On selvää, että kiusaamista harrastavat yleensä ne, joilla itsellään on kotona vaikeaa tai heikot lähtökohdat elämässä. Mutta on myös muistettava, että natsi-Saksassa kiusaamiseen valjastettiin koko kansakunta. Loppupeleissä kenestä tahansa voi tulla kiusaaja, kun on tarve miellyttää sitä luokan vetoivoimaisinta. Jälkeenpäin sitten syytellään, että en se minä, se oli joku muu tai kun kaikki muutkin...

¨

Nimenomaan. Kuka tahansa voi kiusata ja useimmat myös jossakin tilanteessa kiusaavat tai ainakin katsovat sitä sormiensa lävitse. Usein kiusaajia on itseään kiusattu.

Tämä PITÄÄ jokaisen ymmärtää, koska se on ainoa keino puuttua jämäkästi ja nopeasti kiusaamiseen.

Jos nimittäin kuvitellaan, että kiusaajat ovat joku ulkoavaruidesta tullut erillinen ihmisrotu, "syntyjään pahoja", "ne muut", niin kiusaamista EI TUNNISTETA omassa lähipiirissä. Oman rakkaan lapsen harrastamaa kiusaamista ei tunnisteta, ei myönnetä, eikä siihen puututa.

Todellisuudessa kiusaaminen on ryhmäilmiö melkein aina. Ok, jokunen promille väestöstä on sosiopaatteja tai narsisteja, jotka kiusaavat, koska nautittivat siitä. Iso osa kiusaamisesta (ja osa noidenkin syntymäpahojen kiusaamisesta) on kumminkin sitä, että ryhmä (mikä se milloinkin on, jengi, ystäväporukka, koululuokka, harrastusryhmä) sallii ja jollakin tavalla sosiaalisesti palkitsee sellaista, joka lyttää ryhmän "syntipukkia" eli sitä, joka kyseisessä ryhmässä on sosiaalisen pyramidin pohjilla.

Mitä pienemmistä lapsista on kyse, sitä enemmän kiusaamisessa on myös kyse sosiaalisen käytöksen harjaantumattomuudesta ja osaamattomuudesta.

Niin tai näin, se on aikuisten vastuulla puuttua kiusaamiseen ja viheltää peli poikki. Opettaa sille kiusaajalle, että toiminta on väärin, eikä sitä sallita. Luoda sellaiset säännöt ryhmään, että kiusaamista ei palkia naurulla, vallalla, lakeijoiden ryhmän muodotumisella.

Lukiossa on jo aika aikuisia ihmisiä, siellä vastuu on jo pitkälti muilla oppilailla, jokaisella. Kiusaamista ei pidä hyväksyä, siltä on leikattava siivet.

Kurjaa, miten sinua kohdeltiin. Minä elin tuollaista arkea yläasteella, onneksi en enää lukiossa.

(Muistaakseni olin kommentoija 25, kasariajasta puhuin tuolla)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että kiusaaminen loppui lukioon tyttösi kohdalla. Minulla se ei loppunut, vaikka tosiaan ne pahimmat rääväsuut, huutelijat ja tönijät siirtyivätkin amikseen. Jo ensimmäisenä lukiopäivänä sain kuulla olevani ruma ja 35 muuta oppilasta nauroi kannustavasti, siis ihan tuntemattomat, joita en ollut koskaan ennen nähnyt. Lukio oli iso mutta tottakai yläasteelta oli siirtynyt tuttuja lukioonkin, ja he sitten yllättäen jatkoivat näiden amislaisten perintöä. Koin lukiokiusaamisen paljon nöyryyttävämpänä kuin yläasteen kiusaamisen, vaikka se yläasteella oli joskus jopa fyysistä. Minulle oli käsittämätöntä, että hyvien perheiden fiksut lapset, tulevaisuuden toivot, pystyivät julmasti haukkumaan, ivaamaan, pilkkaamaan ja vähättelemään koko ajan ja julkisesti.

Samalle luokalle osui yläasteelta vain muutama mutta nämä muutamat saivat muun porukan mukaan ja loppupeleissä se kiusaaminen oli ihan koko luokan juttu. Joku sanoi jotain ilkeää ja kaikki muut nauroivat, joku sanoi väärän luokkatilan ja kaikki muut olivat hiljaa ja antoivat minun viettää oppitunnin etsimässä luokkaa, joku kertoi väärän koealueen eikä edes opettaja viitsinyt oikaista asiaa. Jos tulin myöhässä, luokka vaati, ettei opettaja päästä minua enää sisään (vaikka siis olin ollut terveydenhoitajalla) ja opettajahan totteli, kun "ne oli niin kauhean äänekkäitä".

Oli myös opettajille jotenkin ihan käsittämätöntä, että varsin fiksut ihmiset käyttäytyivät noin lapsellisesti ja luulen, että moni yritti löytää vikaa minusta, vaikka se kai aika vaikeaa olikin Olin kiltti, ahkera, tunnollinen ja hyvä koulussa. En koskaan sanonut kenestäkään toisesta mitään ilkeää. Ulkonäöllisesti en ollut mikään poikkeava, tosin en meikannut eivätkä vaatteeni olleet kovin muodikkaita.

On selvää, että kiusaamista harrastavat yleensä ne, joilla itsellään on kotona vaikeaa tai heikot lähtökohdat elämässä. Mutta on myös muistettava, että natsi-Saksassa kiusaamiseen valjastettiin koko kansakunta. Loppupeleissä kenestä tahansa voi tulla kiusaaja, kun on tarve miellyttää sitä luokan vetoivoimaisinta. Jälkeenpäin sitten syytellään, että en se minä, se oli joku muu tai kun kaikki muutkin...

¨

Mikä oli lukiosi keskiarvoraja ja sijoitus lukiovertailussa?

Niinpä. Ehkä joku syrjäinen maalaispitäjä?

Meillä tyttö meni 9,4 keskiarvolla 8,7 raja lukioon ja kiusaaminen loppui heti.

Mullekin kävi niin, vaikka jatkoin saman koulun lukiossa. Kaikki yläasteen kiusaajat vaan hävisivät kuin pieru saharaan. Olin lukiossa enimmäkseen yksin, mutta sain olla aivan rauhassa. Yliopistosta löysin sitten sydänystäviä.

Meilläkin Lukiossa alkoi aivan uusi elämä, ihan kuin lapsi olisi syntynyt uudelleen. Yhtäkkiä oli kavereita, menoja ja naurua ja huoleton ilmapiiri.

Jokainen näistä "miksei opettajat saa kuriin / erotetaan vaan" - huutelijoista voisi ensin tutustua siihen koulun arkeen. Opettajien toimintamahdollisuudet ovat hyvin rajatut ja esim erottaminen käytännössä lähes mahdoton toteuttaa.

Vastassa on lapsiaan puolustavia vanhempia, jotka samalla antavat siunauksen sille, että se oma lapsi saa jatkaa kiusaamista. Kouluihin on säilötty ne sairaatkin yksilöt (muualla ei tilaa), joiden käytös lähentelee psykopatiaa. Opetrajat puuttuvat ja tekevät toimivaltansa puitteissa kaikkensa, mutta aina se ei riitä.

Ja loppuun pieni varsin tavallinen tilanne: sana sanaa - vastaan tilanteita on haastava selvittää, jos mitään silminnäkijöitä ei ole. En voi opettajana syyttää lasta valehtijaksi, jos et pysty jollain tapaa todistamaan asiaa. En nyöskään opettajana voi ajatella yhdestäkään oppilaasta, että tämä on 100% rehellinen - toki tiedän melkein varmaksi, mutta sitäkään en voi mennä sanomaan (esim että tietäisin 100% että joku oppilas ei ole kiusaaja). Todella hankalia tilanteita.

Kyse on rehtorista, ei opettajista. Jos rehtori peloissaan tyrmää opettajan puuttumisen ja leimaa opettajan vain ylireagoineen ja olleen typerä, peli on siinä. Nimetkää siis rehtori ja hänen linjansa vastuullisiksi, ei riviopettajaa.

Itse muutin yläasteen jälkeen toiselle paikkakunnalle amikseen. Ihmiset kohtelivat minua siellä niin hyvin, koska todella montaa muutakin oli kiusattu peruskouluaikana! Se pieni elonkipinä, joka minulla edelleen kuitenkin oli, kasvoi suureksi ja aloin nauttia elämästä. Kaksoistutkinnon jälkeen menin kansanopistoon, jossa lukion käyneet ihmiset yrittivät käydä henkisesti kimppuuni, koska heidän mielestään olin täydellinen. Tietysti minullakin on heikkouteni, mutta en paljasta niitä muille, koska pelko kiusaamisesta on edelleen näin aikuisenakin vahva. Kansaopiston jälkeen muutin pk-seudulle opiskelemaan, jossa lukion käyneet, yli 20-vuotiaat paikalliset yrittivät kiusata minua, mutta viimeinkin osasin puolustaa itseäni ja nostin heti metakan, jos joku yritti v*ttuilla. Pahin oli joku rikas toimitusjohtajan tytär, joka oli todella ylimielinen, kun minua ei kiinnosta tavaroilla brassailu ja vanhempani ovat duunareita. Minulla on rahaa pankkitilillä, koska minua ei vain kiinnosta laittaa turhaan rahaa vaatteisiin, joten näytän varmaan köyhältä. :D No, mitään ystäviähän en saanut, mutta lämmöllä muistelen amisaikoja.

Vierailija kirjoitti:

Itse muutin yläasteen jälkeen toiselle paikkakunnalle amikseen. Ihmiset kohtelivat minua siellä niin hyvin, koska todella montaa muutakin oli kiusattu peruskouluaikana! Se pieni elonkipinä, joka minulla edelleen kuitenkin oli, kasvoi suureksi ja aloin nauttia elämästä. Kaksoistutkinnon jälkeen menin kansanopistoon, jossa lukion käyneet ihmiset yrittivät käydä henkisesti kimppuuni, koska heidän mielestään olin täydellinen. Tietysti minullakin on heikkouteni, mutta en paljasta niitä muille, koska pelko kiusaamisesta on edelleen näin aikuisenakin vahva. Kansaopiston jälkeen muutin pk-seudulle opiskelemaan, jossa lukion käyneet, yli 20-vuotiaat paikalliset yrittivät kiusata minua, mutta viimeinkin osasin puolustaa itseäni ja nostin heti metakan, jos joku yritti v*ttuilla. Pahin oli joku rikas toimitusjohtajan tytär, joka oli todella ylimielinen, kun minua ei kiinnosta tavaroilla brassailu ja vanhempani ovat duunareita. Minulla on rahaa pankkitilillä, koska minua ei vain kiinnosta laittaa turhaan rahaa vaatteisiin, joten näytän varmaan köyhältä. :D No, mitään ystäviähän en saanut, mutta lämmöllä muistelen amisaikoja.

Kuulostat melko erikoiselta..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että kiusaaminen loppui lukioon tyttösi kohdalla. Minulla se ei loppunut, vaikka tosiaan ne pahimmat rääväsuut, huutelijat ja tönijät siirtyivätkin amikseen. Jo ensimmäisenä lukiopäivänä sain kuulla olevani ruma ja 35 muuta oppilasta nauroi kannustavasti, siis ihan tuntemattomat, joita en ollut koskaan ennen nähnyt. Lukio oli iso mutta tottakai yläasteelta oli siirtynyt tuttuja lukioonkin, ja he sitten yllättäen jatkoivat näiden amislaisten perintöä. Koin lukiokiusaamisen paljon nöyryyttävämpänä kuin yläasteen kiusaamisen, vaikka se yläasteella oli joskus jopa fyysistä. Minulle oli käsittämätöntä, että hyvien perheiden fiksut lapset, tulevaisuuden toivot, pystyivät julmasti haukkumaan, ivaamaan, pilkkaamaan ja vähättelemään koko ajan ja julkisesti.

Samalle luokalle osui yläasteelta vain muutama mutta nämä muutamat saivat muun porukan mukaan ja loppupeleissä se kiusaaminen oli ihan koko luokan juttu. Joku sanoi jotain ilkeää ja kaikki muut nauroivat, joku sanoi väärän luokkatilan ja kaikki muut olivat hiljaa ja antoivat minun viettää oppitunnin etsimässä luokkaa, joku kertoi väärän koealueen eikä edes opettaja viitsinyt oikaista asiaa. Jos tulin myöhässä, luokka vaati, ettei opettaja päästä minua enää sisään (vaikka siis olin ollut terveydenhoitajalla) ja opettajahan totteli, kun "ne oli niin kauhean äänekkäitä".

Oli myös opettajille jotenkin ihan käsittämätöntä, että varsin fiksut ihmiset käyttäytyivät noin lapsellisesti ja luulen, että moni yritti löytää vikaa minusta, vaikka se kai aika vaikeaa olikin Olin kiltti, ahkera, tunnollinen ja hyvä koulussa. En koskaan sanonut kenestäkään toisesta mitään ilkeää. Ulkonäöllisesti en ollut mikään poikkeava, tosin en meikannut eivätkä vaatteeni olleet kovin muodikkaita.

On selvää, että kiusaamista harrastavat yleensä ne, joilla itsellään on kotona vaikeaa tai heikot lähtökohdat elämässä. Mutta on myös muistettava, että natsi-Saksassa kiusaamiseen valjastettiin koko kansakunta. Loppupeleissä kenestä tahansa voi tulla kiusaaja, kun on tarve miellyttää sitä luokan vetoivoimaisinta. Jälkeenpäin sitten syytellään, että en se minä, se oli joku muu tai kun kaikki muutkin...

¨

Mikä oli lukiosi keskiarvoraja ja sijoitus lukiovertailussa?

Niinpä. Ehkä joku syrjäinen maalaispitäjä?

Meillä tyttö meni 9,4 keskiarvolla 8,7 raja lukioon ja kiusaaminen loppui heti.

Tämä ei ole keskiarvo-rajoista kiinni tai lukio/ammattikoulu-jaosta. Tässä on kyse vaan siitä että toisen asteen kouluissa nuoret on vähän vanhempia ja kypsempiä. Isompi osa osaa käyttäytyä hyvin. Mutta aina on sitten niitä mulkkuja ja osa jää mulkuiksi lopun ikänsä ja jatkavat "harrastustaan" työelämässä yms... Se on sitten tuurista kiinni osuuko siihen omaan luokkaan/työpaikkaan/armeijaryhmään/harrastusryhmään näitä mulkeroita ja onko siellä minkähenkistä muu porukka että lähtevätkö tämän yhden/kahden idiootin perässä samalle linjalle. Jokatapauksessa on itsestään selvää että koulujen pitäisi nämä pystyä hoitamaan välittömästi. Se on laiskuutta opettajilta/rehtorilta jos näitä ei hoideta kuntoon.