Jotkut pitävät minua älykkäänä, mutta saan älykkyystesteistä aika keskinkertaisia tuloksia ja vähemmän kuin useammat
Kaikki netissä saavat yli 130 nettiteisteistä. Minä saan joka kerta jotain 110-115, tein minkä testin tahansa. Kuviopäättelytehtäviä en juurikaan osaa. Mistä tämä harha, että olisin älykäs, joillekin tulee? Siitä, kun pidän suuni kiinni, kun en tajua mitään keskusteltavasta asiasta?
Kommentit (37)
Vastasit itse itsellesi. Kun olet hiljaa kukaan ei kuule todellisia ajatuksiasi eikä saa näin realistista kuvaa sinusta.
Testaavat vain tietynlaista älykkyyttä ja päättelykykyä. Ja ketkä ”kaikki” saavat 130 ja mitä tulos merkitsee? Jos testaisi äo:ta niin harva saisi 130 tai edes 110. Mä en siksi paljo noihin nettitesteihin luottais. Oikeasti älykkäästä ihmisestä äly huokuu kyllä ulospäin eikä siihen mitään hömppätestejä tai älykkyyden korostamista tarvita. Eli ole huoleti.
Kaikkihan me tiedämme millaisia vastauksia aloittaja toivoo saavansa.
Tämäntyyppiset aloitukset ovat ällöttäviä.
Vaihtoehtojahan on vaikka mitä. Sulla voi olla vaikeuksia hahmottaa kuviopäättelyä. Silloin et ole sen testin mukaan älykäs vaikka osaisitkin pyöritellä jotakin muuta kuin muut niitä kuvioita (numeroita, verbaalisesti, filosofian käsitteitä ym).
Käy Mensa ry:n järjestämässä testissä ja tyydy tulokseen. Problem solved.
"Huokuu älykkyys vaikka ei sanoisi sanaakaan" 😅 Nyt jotain rajaa näihin omiin aloituksiin vastaamisessa.
Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Jos ihminen on oikeasti älykäs se näkyy hänen toiminnassa ja ajattelutavsssa. Toisin kuin kirjaviisailla joiden on joka käänteessä alleviivattava miten älykkäitä he ovat. En nyt ota kantaa siihen onko ap älykäs.
Minulla taas on täysin päinvastoin. Nettitestejä en ole tehnyt mutta psykologilla olen tehnyt ÄO testejä jne. koska olen rampannut terapiassa teini-ikäisestä lähtien koska olen kroonisesti masentunut. ÄO testien mukaan olen keskivertoa älykkäämpi n.130 mutta en kykene ollenkaan normaaliin elämään.
En kestä kovia ääniä, melua, hälinää enkä ihmispaljoutta. Olen sosiaalisesti erittäin kömpelö ja ihmisiin tutustuminen tai ylipäätään pelkkä keskusteleminen tuottaa minulle vaikeuksia.
Olen aina jäänyt harrastuksissa ja koulussa ulkopuolelle ja tullut usein kiusatuksi. Yleensä ihmiset pitävät minua outona ja tyhmänä. Tosin ne jotka tuntevat minut lähemmin pitävät minua älykkäänä. Nykyään vietän erittäin eristäytynyttä elämää sosiaalisten tilanteiden pelon takia ja voin vain haaveilla yliopisto-opiskelusta kun tiedän että en kestäisi sen mukana tuomaa sosiaalista stressiä.
N23
Ap:sta huokuu älykkyys. Nyt ketju voidaan lukita.
Vierailija kirjoitti:
Vastasit itse itsellesi. Kun olet hiljaa kukaan ei kuule todellisia ajatuksiasi eikä saa näin realistista kuvaa sinusta.
Hah. Tämä selittää varmaan sen, miksi minuakin usein väitetään älykkääksi. Olen hiljainen introvertti, kielellisesti lahjakas ja täynnä tarpeetonta nippelitietoa, mutta itse en koe olevani ollenkaan fiksu.
Vierailija kirjoitti:
Minulla taas on täysin päinvastoin. Nettitestejä en ole tehnyt mutta psykologilla olen tehnyt ÄO testejä jne. koska olen rampannut terapiassa teini-ikäisestä lähtien koska olen kroonisesti masentunut. ÄO testien mukaan olen keskivertoa älykkäämpi n.130 mutta en kykene ollenkaan normaaliin elämään.
En kestä kovia ääniä, melua, hälinää enkä ihmispaljoutta. Olen sosiaalisesti erittäin kömpelö ja ihmisiin tutustuminen tai ylipäätään pelkkä keskusteleminen tuottaa minulle vaikeuksia.
Olen aina jäänyt harrastuksissa ja koulussa ulkopuolelle ja tullut usein kiusatuksi. Yleensä ihmiset pitävät minua outona ja tyhmänä. Tosin ne jotka tuntevat minut lähemmin pitävät minua älykkäänä. Nykyään vietän erittäin eristäytynyttä elämää sosiaalisten tilanteiden pelon takia ja voin vain haaveilla yliopisto-opiskelusta kun tiedän että en kestäisi sen mukana tuomaa sosiaalista stressiä.
N23
Voisitko etäopiskella?

Aina on aikaa itsekehuskelulle. Hyvä kun muistit kuitenkin kertoa kuinka sosiaalisesti kömpelö olet ettei menisi liikaa itsekehuskeluksi.
Minulle järjenkäyttö sekä ihmisten psukologinen lukutaito luo turvallisuudentunnetta.

Lyhyesti sanottuna tarkoitukseni oli ilmaista että testien mukaan olen älykäs, mutta ihmisten mielestä en. Eli päinvastoin kuin Ap:lla. Tarkoitukseni ei ollut itsekehu mutta tässä vaiheessa olen jo tottunut siihen että tulen usein väärinymmärretyksi. Olen pahoillani että en osannut ilmaista asiaani selvemmin.
N23
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Huokuu älykkyys vaikka ei sanoisi sanaakaan" 😅 Nyt jotain rajaa näihin omiin aloituksiin vastaamisessa.
Kyllä. Jos ihminen on oikeasti älykäs se näkyy hänen toiminnassa ja ajattelutavsssa. Toisin kuin kirjaviisailla joiden on joka käänteessä alleviivattava miten älykkäitä he ovat. En nyt ota kantaa siihen onko ap älykäs.
Toiminta ja ajattelutapa? Eli? Miten voi tietää mitä joku ajattelee jos hän ei puhu mitään? Mitä tarkoitat toiminnalla?
No en hae itselleni mitään kehuja, vaan haluaisin tietää, mistä tämä harha johtuu. Matikka on kyllä mulle helppoa ja saatan laskea päässä nopeasti, joten voiko tämä sitten aiheuttaa tuon? Olisin vain halunnut vastauksia, miksi jotkut mielestänne tuntuvat älykkäiltä? Itse tunnen yhden mensan jäsenen ja mielestäni hän on ihan tavallinen tavallisine juttuineen. Ap.
En luottaisi nettitesteihin, sitä paitsi saamasi tulos vaikuttaa hyvältä eikä siinä ole mitään syytä huoleen. Voit olla älykkään oloinen ja minusta sinun kannattaa pitää siitä kiinni, työpaikkoihinkin pääsee usein oikeanlaisella vaikutelmalla. Ulkonäkö, sanavalinnat yms. vaikuttavat. Viralliset Mensan testit tai psykologien tekemät testit antavat varmasti tarkemman kuvan älykyysosamäärästäsi tai kyvyistäsi ja siellä kyllä karsiutuu hyvin suuri prosentti näistä foorumien "130+" älykkyydellä varustetuista henkilöistä. Tosiaan jos Googleen laittaa haun siitä mitä kukin on saanut älykkyystestistä, niin aika hiljaista on alle sadan älykkyysosamäärän osalta. Jostain syystä näihin ketjuihin tullaan aina kertomaan 130+ älykkyydestä vaikka sellaisia pitäisi olla reilut 2% väestöstä ja tähän vaikuttaa tietysti myös käytetty keskihajonta. Todellisuudessa väestö jakautuu sadan molemmin puolin, mutta toki yleinen älykkyysosamäärä on kasvanut sadan vuoden takaisesta eli esimerkiksi Suomessa keskimääräinen åo lienee hieman korkeampi kuin 100.
Ihmiset ovat muutenkin mestareita huiputtamaan itseään. Esimerkiksi vuonna 2016 MTV:n artikkelissa kerrottiin seuraavaa: "89 prosenttia suomalaisista pitää itseään vähintään yhtä hyvänä kuskina kuin muut autoilijat, ja joka kymmenes pitää itseään erinomaisena kuskina.". Jokainen voi pohtia onko tosiaan näin ja luultavasti kyse on ylivertaisuusvinoumasta. Tuota näkee myös älykkyyskeskusteluissa, itseä pidetään parempana suhteessa muihin vaikka todellisuus voi olla ihan muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla taas on täysin päinvastoin. Nettitestejä en ole tehnyt mutta psykologilla olen tehnyt ÄO testejä jne. koska olen rampannut terapiassa teini-ikäisestä lähtien koska olen kroonisesti masentunut. ÄO testien mukaan olen keskivertoa älykkäämpi n.130 mutta en kykene ollenkaan normaaliin elämään.
En kestä kovia ääniä, melua, hälinää enkä ihmispaljoutta. Olen sosiaalisesti erittäin kömpelö ja ihmisiin tutustuminen tai ylipäätään pelkkä keskusteleminen tuottaa minulle vaikeuksia.
Olen aina jäänyt harrastuksissa ja koulussa ulkopuolelle ja tullut usein kiusatuksi. Yleensä ihmiset pitävät minua outona ja tyhmänä. Tosin ne jotka tuntevat minut lähemmin pitävät minua älykkäänä. Nykyään vietän erittäin eristäytynyttä elämää sosiaalisten tilanteiden pelon takia ja voin vain haaveilla yliopisto-opiskelusta kun tiedän että en kestäisi sen mukana tuomaa sosiaalista stressiä.
N23
Aina on aikaa itsekehuskelulle. Hyvä kun muistit kuitenkin kertoa kuinka sosiaalisesti kömpelö olet ettei menisi liikaa itsekehuskeluksi.
Lyhyesti sanottuna tarkoitukseni oli ilmaista että testien mukaan olen älykäs, mutta ihmisten mielestä en. Eli päinvastoin kuin Ap:lla. Tarkoitukseni ei ollut itsekehu mutta tässä vaiheessa olen jo tottunut siihen että tulen usein väärinymmärretyksi. Olen pahoillani että en osannut ilmaista asiaani selvemmin.
N23
Tein sinulle ansan. Väitit että olet sosiaalisesti kömpelö ja erakoitunut sen takia, mutta nyt todistit epäilyni oikeaksi. Olet kaikkea muuta kuin sosiaalisesti taitamaton. Minusta tuntuu että sinä vain ihailet erakkoluonteisia ihmisiä, koska he ovat erilaisia kuin sinä. Ihminen on sellainen, että se haluaa aina olla jotain, mitä ei ole. Olet vielä nuori ja todennäköisesti et vain vielä tunne itseäsi ja tästä syystä haluat todistella muille olevasi sosiaalisesti taitamaton erakkoluonne, koska se on ihailemasi piirre muissa ihmisissä.
Sosiaalisesti taitamaton ei siis kirjoittaisi tuota viestiä, jota nyt lainasin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Huokuu älykkyys vaikka ei sanoisi sanaakaan" 😅 Nyt jotain rajaa näihin omiin aloituksiin vastaamisessa.
Kyllä. Jos ihminen on oikeasti älykäs se näkyy hänen toiminnassa ja ajattelutavsssa. Toisin kuin kirjaviisailla joiden on joka käänteessä alleviivattava miten älykkäitä he ovat. En nyt ota kantaa siihen onko ap älykäs.
Toiminta ja ajattelutapa? Eli? Miten voi tietää mitä joku ajattelee jos hän ei puhu mitään? Mitä tarkoitat toiminnalla?
Se näkyy esim. käytännöllisyytenä ja nopeina hoksottimina eli sen laatuisena älykkyytenä, josta on eniten hyötyä arkielämässä. Ymmärtää nopeasti, miten toimia tilanteissa, syy- ja seuraussuhteita jne.
Älykkyyttä on monenlaista ja testit mittaavat vain tiettyjä osa-alueita.