Missä luuraa kaikki kunnolliset, kiltit ja empaattiset sinkkumiehet?
Missä heihin on mahdollista törmätä?
Vai onko heitä olemassakaan?
Kommentit (301)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitatko osaa käytöstavat, on uskollinen ja juttelee?
Kyllä. Ja on kiltti, ystävällinen, lämmin ja myötätuntoinen. Ottaa huomioon toiset ihmiset, ei pilkkaa, ivaa ja ilkeile tahallaan. On rehellinen ja luotettava, mutta myös luottaa toisiin. Kunnioittaa ja arvostaa kanssaihmisiä. Ottaa kullan kainaloon ja osaa keskustella. Haluaa tehdä kumppaninsa kanssa asioita eikä ole aivan ääriään negatiivinen luonne. Antaa aamulla suukon, sanoo hyvää huomenta ja kysyy työpäivän päätteeksi, miten meni töissä. Vastaa itsekin, kun kysytään eikä luimistele kulmat kurtussa ja komenna olla utelematta turhia.
ap
Tuo sopii minuun, mutta en tiedä olisinko silti mielestäsi kiltti ja empaattinen.
Joka tapauksessa "deittaaminen" jää näillä näkymin ensi vuoteen. Urheiluvamma viime vuodelta esti liikunnan pitkäksi aikaa, jonka seurauksena laiskistuin ja lihosin. Ei tämmöisenä voi tapailla naisia, ja vaikka nyt pystyn jo liikkumaan normaalisti, tulee kestämään jonkin aikaa, ennen kuin ylensyönnin aiheuttama tuho on korjattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavismiesten pitää erottaa johtuuko naisongelmat siitä että:
a) he eivät kiinnosta naisia
b) he eivät tapaa naisia missään
Itse olen sinkkuna elävä tavismies ja enhän minä oikeastaan sopivan ikäisiä sinkkunaisia tapaa missään. Koti-työpaikka-ruokakauppa-kuntosali-ampumarata akselilla kun lähinnä liikun. Kavereita on, mutta aika vähissä alkaa kolmikymppisillä tai vanhemmilla olemaan illanistujaiset, jossa voisi tutustuva vaikka johonkin kaverin puolison kaveriin tms. Harrastuksia en ala naisten takia valitsemaan, vaan teen sitä mikä itseä kiinnostaa.
Kun lisäksi arvostan itseäni sen verran, että en ole enää valmis menemään tinderin ja suoli24 treffien markkinoille tappelemaan siitä vähäisestä määrästä naisia joita siellä on, niin tilanne on tämä eikä se siitä mihinkään muutu ellei mitään ihmettä tapahdu.
Koska tilanteeni johtuu tuosta kohtaamisongelmasta, niin ei minulla ole mitään syytä olla naisille katkera. En odota, että tavismiehenä olisin niin mielenkiintoinen että joku mielenkiintoinen nainen iskisi silmäni minuun vaikka liikennevaloissa ja tulisi juttelemaan.
Heh. Meni tosi hyvin kunnes ilmoitit ettei sinulla ole mitään syytä olla naisille katkera, ja heti seuraavassa lauseessa tulee se katkera tilitys :DD.
Missä tuossa oli katkera tilitys? Realismia.
Tinderissä.
Valitettavasti siellä on myös kaikki sekopäät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaan naiset mietitte tuota, onko friend zonetettu mies vapaana vai ei, koska ette te siitä tietäisi, eihän tuollaista asiaa (että on friend zonessa) kannata naiselle paljastaa.
Mutta eihän mies silloin ole kiltti ja kunnollinen, jos hän salaa kiinnostuneelta naiselta sen, että hän on itse ihastunut toiseen. Joku tässä ketjussa nyt kuitenkin väitti että nämä aloittajan kysymät kiltit ja kunnolliset miehet ovat friend zonella...
Ei tuokaan ole niin selvä asia kuin voisi luulla. Nykyään varsinkin siihen friend-zonelle on normaalia helpompi sujahtaa kun on vaikka mitä tapailuja, bbf, fwb juttuja ja sitten vakavampia suhteita. Mies voi yhtäkkiä tajuta, että on sillä samalla alueella vaikka viiden muun miehen kanssa. Vahinko on siinä vaiheessa jo tapahtunut ja mies tuntee itsensä kusetetuksi, nainen miettii että miksi siitä "kiltistä miehestä" yhtäkkiä tuli noin vittumianen ja välinpitämätön.
Sitten on tietenkin ne kaikista säälittävimmät miehet, jotka tiedostavat tuon tilanteen mutta pysyvät vuosikausia "kaverina" kiduttaen itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaan naiset mietitte tuota, onko friend zonetettu mies vapaana vai ei, koska ette te siitä tietäisi, eihän tuollaista asiaa (että on friend zonessa) kannata naiselle paljastaa.
Mutta eihän mies silloin ole kiltti ja kunnollinen, jos hän salaa kiinnostuneelta naiselta sen, että hän on itse ihastunut toiseen. Joku tässä ketjussa nyt kuitenkin väitti että nämä aloittajan kysymät kiltit ja kunnolliset miehet ovat friend zonella...
Mutta katsos kun ei sitä kiltti mieskään aina valitse sitä keneen ihastuu. Joskus niin vain tapahtuu.
Sulla on väärä käsitys kunnollisesta. Kyllä kunnollinenkin saa salata suhteen alussa asioita kuten muutkin miehet ja jos mies ihastuu tähän juuri tapaamaansa, mitä väliä aiemmalla ihastumisella enää on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi liika totuus: katsomassa sua 20-30kg kevyempiä naisia, jotka sheivaa. Älä loukkaannu, pliis. Itse kysyit.
Olet varmaankin aivan oikeassa.
Mielelläni löytäisinkin sellaisen kunnollisen, kiltin ja empaattisen sinkkumiehen, jolle liikakiloni eivät ole ylitsepääsemätön ongelma. Kuten eivät miehenkään liikakilot ole minulle ylitsepääsemätön ongelma.
ap
Miksi et vain laihduta? En oikein käsitä miten naiset edes kehtaa valittaa näin helpon ratkaisun ollessa tarjolla. Sun markkina-arvo kohoaa pilviin asti jos vain treenaat itsellesi fitness-pepun.
Eli tekisin muodonmuutoksen vain miellyttääkseni muita, kelvatakseni muille? Hedelmällinen lähtökohta onnistuneelle ja hyvälle suhteelle: muuta itsesi miellyttääksesi toista.
Ei pysty ymmärtään.
ap
Ihan samat ohjeet tulee miehillekin muuttaa itseään kiinnostavammaksi, että ei tuo siitä eroa.
Minä en ainakaan tällaisia ohjeita jakele ja odotan, ettei se "minulle oikea" kunnollinen, kiltti ja empaattinen mies tee myöskään.
ap
Haikailette kunnon miesten perään, mutta ette itse ole kunnollisia naisia. Kunnollinen, kiltti ja empaattinen mies ei pidä noin itsekkäistä ja omahyväisistä naisista. Kyllä sulla nyt on itsetutkiskelun paikka, jos sellaisen miehen eteen yhtään haluat nähdä vaivaa.
Miksi on itsekästä ja omahyväistä olla haluamatta muuttaa puolisoaan toisenlaiseksi kuin tämä on? Miksi on itsekästä ja omahyväistä haluta parisuhdetta jossa molemmat puolisot voivat olla vapaasti omia itsejään? Haluatko sinä kumppanin jolle et kelpaa sellaisena kuin olet?
Olen itse kiltti ja empaattinen nainen. Puolisoni on kiltti ja empaattinen mies. Kyllä itselläni on tarvetta miellyttää miestä siinä mielessä, että haluaisin olla viehättävä ja mahdollisimman puoleensavetävän näköinen hänen mielestään. Välillä olen ollut isompi ja välillä pienempi, mutta kyllä minulla on aina ollut sisäinen halu pysyä suhteellisen sopivan painoisena mieheni vuoksi. En missään nimessä treenaisi hänen vuokseen ellei minulla olisi siihen omaa motivaatiota.
Kyse ei niinkään ole siitä, ettenkö kelpaisi sellaisena kuin olen, mutta totuus on myöskin se, että ulkonäöllä on merkitystä parinvalinnassa ja siinä, miten toisesta pystyy viehättymään. Mieheni ei ole koskaan sanonut pahaa sanaa minusta eikä ole koskaan lakannut kiinnostumasta. Silti päättelemällä voin todeta, että mies kuin mies pitää enemmän normipainoista kuin kovasti ylipainoisesta naista viehättävänä.
Yleistäen voisi myös todeta, että empaattisuus ja kiltteys liittyy usein viisauteen ja älykkyyteen, jotka puolestaan korreloivat jonkin verran liikunnallisuuden ja itsestä huolehtimisen kanssa.
Ok. Tosi kiva että sinulla on hyvä suhde. Haluatko myös vastata esittämääni kysymykseen? Miksi on itsekästä ja omahyväistä olla haluamatta muuttaa puolisoaan toisenlaiseksi kuin tämä on?
Ei ole itsekästä ja omahyväistä olla haluamatta muuttaa puolisoaan. Toisaalta ei myöskään suoranaisesti ole itsekästä ja omahyväistä haluta oman puolison olevan normaalipainoinen. Omalle puolisolle haluaa hyvää, eikö vain? Siihen sisältyy mielestäni suhteellisen terveelliset elämäntavat ja normaalipaino.
Persoonallisuutta ei myöskään pidä sekoittaa pinnalliseen ulkonäköön. Minua ei haittaa varsinaisesti se, jos mies on kerran kysynyt, voisinko joskus värjätä hiukseni tummiksi (olen nyt blondi, enkä ollut aikeissa värjätä tummiksi), koska pitää tummista hiuksista enemmän. En koe, että tuollainen tarkoittaisi, ettei mies hyväksy minua sellaisena kuin olen. Se haittaisi, jos hän haluaisi muuttaa persoonallisuuttani.
Kukaan ei voi vastata täysin toisen toiveita, se on yksinkertaisesti mahdotonta. Siksi on minusta ihan joustavaa ja suhteen kannalta hyväksi, jos tulee toista vastaan jossain asioissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnollisia kilttejä empaattisia miehiä on pilvin pimein mutta juuri he ovat niitä ikisinkkuja.
Tämä on juuri sellainen asia jota naiset sanoo haluavansa mutta käytännön tasolla asia ei toteudu.
Naiset haluaa päinvastaisia välinpitämättömiä yli-itsevarmoja pelimiehiä.
Tuntuu usein siltä että mitä huonommin mies naista kohtelee niin sitä paremmin nainen pysyy kiinnostuneena.
Tämä pätee jos laskee naisiksi vain 17-25-vuotiaat ulkonäkökeskeiset ja hyvännäköiset naiset. Sitten jos naisia on kolmenkympin ylittäneet taviksetkin, homma menee pikemminkin niin, että oikeasti kiltit,kunnolliset ja empaattiset miehet ovat varattuja eivätkä kauaa sinkkumarkkinoilla pyöri, jos sattuvat eroamaan. Sellaiset miehet viedään yleensä käsistä.
Mainittakoon että oikeasti kiltit, kunnolliset ja empaattiset miehet eivät kuvittele kaikkien naisten olevan samanlaisia eivätkä tee negatiivisia yleistyksiä naisista. He eivät myöskään pyri korottamaan itseään muita morkkaamalla taikka syytä vastoinkäymisistään vastakkaista sukupuolta.
Sinä syyllistyt viestissäsi huonosti kätkettyyn misogyniaan ja se ei ole merkki aidosti kiltisti, kunnollisesta ja empaattisesta ihmisestä. Katkeruus ja kaunaisuus ei myöskään kaunista ketään.
Hmm. Tuo viittaisi siihen, että kiltit ja kunnolliset miehet kelpaavat vasta 30+ naisille. Miksi eivät kelvanneet aikaisemmin, parhaassa pariutumisiässä?
Vierailija kirjoitti:
Nyt on liikkeellä väärinkäsityksiä friend zonesta. Friend zone on tyhjää parempi. Tuollaisessa suhteessa mies saa sitä naisten peräänkuuluttamaa itsevarmuutta ja siten paremmat mahdollisuudet päästä ihan oikeaan suhteeseen.
VÄÄRIN! Ainoastaan nainen voi luulla näin. Friendzone nimenomaan tuhoaa itsetunnon, koska siinä ei ole mukana sitä miehelle tärkeintä elementtiä eli seksiä. Miehelle tulee vääristynyt kuva itsestä ja itsetunto laskee kun vaikka tekee kaiken mahdollisen niin silti nainen käy paneskelemassa muita miehiä.
Vierailija kirjoitti:
M42v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitatko osaa käytöstavat, on uskollinen ja juttelee?
Kyllä. Ja on kiltti, ystävällinen, lämmin ja myötätuntoinen. Ottaa huomioon toiset ihmiset, ei pilkkaa, ivaa ja ilkeile tahallaan. On rehellinen ja luotettava, mutta myös luottaa toisiin. Kunnioittaa ja arvostaa kanssaihmisiä. Ottaa kullan kainaloon ja osaa keskustella. Haluaa tehdä kumppaninsa kanssa asioita eikä ole aivan ääriään negatiivinen luonne. Antaa aamulla suukon, sanoo hyvää huomenta ja kysyy työpäivän päätteeksi, miten meni töissä. Vastaa itsekin, kun kysytään eikä luimistele kulmat kurtussa ja komenna olla utelematta turhia.
ap
Täällä, kohta yh-isä, en ole empaattinen ja olen sosiaalisesti kömpelö mies joka kuitenkin kuvittelee olevansa kunnollinen?
En juurikaan käytä alkoa, harrastan ym.
Liikun lapsen kanssa.
Ainakin parhaani perheen elättämiseksi tehnyt, mikä ei sitten riittänyt.
Tykkäisin jos edes joku pitäisi hyvänä, painaisi pehmeät lämpimät rinnat minua vasten, kylmiäkin voisin lämmittää.
Vuosia olen ollut halveksittu paska mille on vain vit*uiltu.Ja oot jatkossaki. Mitä sää täällä ruikutat?
Seitsemän ylänuolta, ja pari alas. Onko tämä sitä empatiaa, mitä ap:n kaltaiset naiset peräänkuuluttavat? Vai pitääkö vain miesten olla empaattisia, naiset saavat ilkeillä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnollisia kilttejä empaattisia miehiä on pilvin pimein mutta juuri he ovat niitä ikisinkkuja.
Tämä on juuri sellainen asia jota naiset sanoo haluavansa mutta käytännön tasolla asia ei toteudu.
Naiset haluaa päinvastaisia välinpitämättömiä yli-itsevarmoja pelimiehiä.
Tuntuu usein siltä että mitä huonommin mies naista kohtelee niin sitä paremmin nainen pysyy kiinnostuneena.
Tämä pätee jos laskee naisiksi vain 17-25-vuotiaat ulkonäkökeskeiset ja hyvännäköiset naiset. Sitten jos naisia on kolmenkympin ylittäneet taviksetkin, homma menee pikemminkin niin, että oikeasti kiltit,kunnolliset ja empaattiset miehet ovat varattuja eivätkä kauaa sinkkumarkkinoilla pyöri, jos sattuvat eroamaan. Sellaiset miehet viedään yleensä käsistä.
Mainittakoon että oikeasti kiltit, kunnolliset ja empaattiset miehet eivät kuvittele kaikkien naisten olevan samanlaisia eivätkä tee negatiivisia yleistyksiä naisista. He eivät myöskään pyri korottamaan itseään muita morkkaamalla taikka syytä vastoinkäymisistään vastakkaista sukupuolta.
Sinä syyllistyt viestissäsi huonosti kätkettyyn misogyniaan ja se ei ole merkki aidosti kiltisti, kunnollisesta ja empaattisesta ihmisestä. Katkeruus ja kaunaisuus ei myöskään kaunista ketään.Hmm. Tuo viittaisi siihen, että kiltit ja kunnolliset miehet kelpaavat vasta 30+ naisille. Miksi eivät kelvanneet aikaisemmin, parhaassa pariutumisiässä?
Ovat kelvanneet myös aiemmin. Miehet jotka kuvittelevat aloitekyvyttömyytensä ja saamattomuutensa ja huonojen sosiaalisten taitojensa olevan kiltteyttä eivät kelpaa. Usein työelämä kuitenkin pakottaa heidät jämäköitymään ja opettelemaan sosiaalista kanssakäymistä ja jossain vaiheessa he alkavat kiinnostaa naisia. Hyvällä tuurilla eivät ole pilanneet itseään lukemalla autististen "parisuhdeasiantuntijoiden" propagandaa, ja ovat kykeneviä näkemään naiset ihmisinä eikä perkeleinä, jolloin pariutumisessakin on jotain toivoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on liikkeellä väärinkäsityksiä friend zonesta. Friend zone on tyhjää parempi. Tuollaisessa suhteessa mies saa sitä naisten peräänkuuluttamaa itsevarmuutta ja siten paremmat mahdollisuudet päästä ihan oikeaan suhteeseen.
VÄÄRIN! Ainoastaan nainen voi luulla näin. Friendzone nimenomaan tuhoaa itsetunnon, koska siinä ei ole mukana sitä miehelle tärkeintä elementtiä eli seksiä. Miehelle tulee vääristynyt kuva itsestä ja itsetunto laskee kun vaikka tekee kaiken mahdollisen niin silti nainen käy paneskelemassa muita miehiä.
Ei parisuhde synny tekemällä mitä nainen käskee jos sitä tarkoitat. Sun täytyy yrittää eriytyä pois äiti-poika - asetelmasta. Ota elämä omiin käsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi liika totuus: katsomassa sua 20-30kg kevyempiä naisia, jotka sheivaa. Älä loukkaannu, pliis. Itse kysyit.
Olet varmaankin aivan oikeassa.
Mielelläni löytäisinkin sellaisen kunnollisen, kiltin ja empaattisen sinkkumiehen, jolle liikakiloni eivät ole ylitsepääsemätön ongelma. Kuten eivät miehenkään liikakilot ole minulle ylitsepääsemätön ongelma.
ap
Miksi et vain laihduta? En oikein käsitä miten naiset edes kehtaa valittaa näin helpon ratkaisun ollessa tarjolla. Sun markkina-arvo kohoaa pilviin asti jos vain treenaat itsellesi fitness-pepun.
Eli tekisin muodonmuutoksen vain miellyttääkseni muita, kelvatakseni muille? Hedelmällinen lähtökohta onnistuneelle ja hyvälle suhteelle: muuta itsesi miellyttääksesi toista.
Ei pysty ymmärtään.
ap
Ihan samat ohjeet tulee miehillekin muuttaa itseään kiinnostavammaksi, että ei tuo siitä eroa.
Minä en ainakaan tällaisia ohjeita jakele ja odotan, ettei se "minulle oikea" kunnollinen, kiltti ja empaattinen mies tee myöskään.
ap
Haikailette kunnon miesten perään, mutta ette itse ole kunnollisia naisia. Kunnollinen, kiltti ja empaattinen mies ei pidä noin itsekkäistä ja omahyväisistä naisista. Kyllä sulla nyt on itsetutkiskelun paikka, jos sellaisen miehen eteen yhtään haluat nähdä vaivaa.
Miksi on itsekästä ja omahyväistä olla haluamatta muuttaa puolisoaan toisenlaiseksi kuin tämä on? Miksi on itsekästä ja omahyväistä haluta parisuhdetta jossa molemmat puolisot voivat olla vapaasti omia itsejään? Haluatko sinä kumppanin jolle et kelpaa sellaisena kuin olet?
Haluan. Haluan kumppanin, jonka takia haluan ponnistella ja kehittää itseäni. Sekä fyysisesti että henkisesti.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnollisia kilttejä empaattisia miehiä on pilvin pimein mutta juuri he ovat niitä ikisinkkuja.
Tämä on juuri sellainen asia jota naiset sanoo haluavansa mutta käytännön tasolla asia ei toteudu.
Naiset haluaa päinvastaisia välinpitämättömiä yli-itsevarmoja pelimiehiä.
Tuntuu usein siltä että mitä huonommin mies naista kohtelee niin sitä paremmin nainen pysyy kiinnostuneena.
Tämä pätee jos laskee naisiksi vain 17-25-vuotiaat ulkonäkökeskeiset ja hyvännäköiset naiset. Sitten jos naisia on kolmenkympin ylittäneet taviksetkin, homma menee pikemminkin niin, että oikeasti kiltit,kunnolliset ja empaattiset miehet ovat varattuja eivätkä kauaa sinkkumarkkinoilla pyöri, jos sattuvat eroamaan. Sellaiset miehet viedään yleensä käsistä.
Mainittakoon että oikeasti kiltit, kunnolliset ja empaattiset miehet eivät kuvittele kaikkien naisten olevan samanlaisia eivätkä tee negatiivisia yleistyksiä naisista. He eivät myöskään pyri korottamaan itseään muita morkkaamalla taikka syytä vastoinkäymisistään vastakkaista sukupuolta.
Sinä syyllistyt viestissäsi huonosti kätkettyyn misogyniaan ja se ei ole merkki aidosti kiltisti, kunnollisesta ja empaattisesta ihmisestä. Katkeruus ja kaunaisuus ei myöskään kaunista ketään.Hmm. Tuo viittaisi siihen, että kiltit ja kunnolliset miehet kelpaavat vasta 30+ naisille. Miksi eivät kelvanneet aikaisemmin, parhaassa pariutumisiässä?
Ovat kelvanneet myös aiemmin. Miehet jotka kuvittelevat aloitekyvyttömyytensä ja saamattomuutensa ja huonojen sosiaalisten taitojensa olevan kiltteyttä eivät kelpaa. Usein työelämä kuitenkin pakottaa heidät jämäköitymään ja opettelemaan sosiaalista kanssakäymistä ja jossain vaiheessa he alkavat kiinnostaa naisia. Hyvällä tuurilla eivät ole pilanneet itseään lukemalla autististen "parisuhdeasiantuntijoiden" propagandaa, ja ovat kykeneviä näkemään naiset ihmisinä eikä perkeleinä, jolloin pariutumisessakin on jotain toivoa.
Miksi tuossa sitten kirjoitettiin: "Sitten jos naisia on kolmenkympin ylittäneet taviksetkin"

Minusta "paras pariutumisikä" on se ikä, jossa haetaan pysyvää elämänkumppania, jonka kanssa perustetaan perhe. Mutta toki voi jäädä ikuisesti katkeraksi siitä, ettei aikoinaan kelvannut teinipissikselle.
Vierailija kirjoitti:
Tässä yksi.
- ikä 30+
- luotettava, ahkera, tunnollinen, huomioiva, rauhallinen
- akateeminen tutkinto
- liikunnallinen, mm. kuntosalia 2 krt/viikko
- kiinteäksi treenattu vartalo
- hyvässä työssä, vuositulot yli 50t
- en tupakoi enkä juo paljoa alkoholia
- terveet elämäntavat muutenkin
- lapseton
Olen kokeillut Tinderiä ja kaikkia mahdollisia nettideittipalveluita jo vuosia. Niissä kelpaan lähinnä muutamille matalasti koulutetuille, YH-äideille ja reilusti ylipainoisille tai elättäjää etsiville. Loput naiset pitävät itseään niin tasokkaina, että ulkonäköni taso ei riitä heihin. Kaltaisiani on varmasti Suomessa satoja.
Tuttavapiiristä parhaiten naisia ovat saaneet perinteiset komeat maskuliiniset pahat pojat, eli pettämiseen taipuvaiset, röökiä ja nuuskaa vetävät ja ryyppäystä harrastavat. Myös statuksella, kuten DJ, näyttää saavan helposti naisia. Kiltteys ei ole vetovoimaista, vaan maskuliinen bad boy -tyyli ja sosiaalinen status.
Poika, sulla on vielä paljon opittavaa jos meinaat selviytyä täällä miesvihakeskuksessa. Sut revitään kappaleiksi, jos annat edes vinkkiä siitä, että sulle ei kelpaisi kuka tahansa nainen. Ihan sama vaikka noilla "statseillasi" sulle nimenomaan pitäisi löytyä se akateeminen fiksu herkkupeppu jota kaikki himoitsee.
Että tyydy vaan kuule suosiolla niiden tindereiden ylipainoisten yhäreiden treffiehdotuksiin.

Koska hyvin usein kaava menee niin, että ihmiset löytävät nuorena tavallisesti kaveripiiristään jonkun jonka kanssa aletaan sen suurempia miettimättä seurustella, joskus tehdään lapsiakin, ja sitten kun molemmat kasvavat oikeasti aikuisiksi, huomataan että lopputulos onkin jotain muuta kuin se oli teininä. Moni eroaa, ja sitten onkin ihan toisenlaiset ja tarkemmat seulat kun on otettu opiksi ja etsitään sitä loppuelämän kumppania. Sanoisin kyllä että toi vaihe tulee jo aikaisemmin, toki moni venyttää vuosia väistämätöntä yksin jäämisen pelossa.
Mua huvittaa niin suunnattomasti tämä, että kun osa naisista tulee iän karttuessa fiksumpia ja viisaampia ja kaukonäköisemmin tulevaisuuteen suhtautuvia, ja sen seurauksena valitsevat kumppanikseen ja lastensa isiksi tasaisempia ja fiksumpia miehiä, niin nää jantterit rupeaa uhriutumaan tuosta :D. * Ojentaa Darwin-palkinnon*. Älkää nyt HERRAJUMALA vaan menkö pariutumaan elämänkokemusta saaneiden naisten kanssa, vaan käyttäkää loppuelämänne vaaliaksenne yläasteella saatuja traumoja :D.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä yksi.
- ikä 30+
- luotettava, ahkera, tunnollinen, huomioiva, rauhallinen
- akateeminen tutkinto
- liikunnallinen, mm. kuntosalia 2 krt/viikko
- kiinteäksi treenattu vartalo
- hyvässä työssä, vuositulot yli 50t
- en tupakoi enkä juo paljoa alkoholia
- terveet elämäntavat muutenkin
- lapseton
Olen kokeillut Tinderiä ja kaikkia mahdollisia nettideittipalveluita jo vuosia. Niissä kelpaan lähinnä muutamille matalasti koulutetuille, YH-äideille ja reilusti ylipainoisille tai elättäjää etsiville. Loput naiset pitävät itseään niin tasokkaina, että ulkonäköni taso ei riitä heihin. Kaltaisiani on varmasti Suomessa satoja.
Tuttavapiiristä parhaiten naisia ovat saaneet perinteiset komeat maskuliiniset pahat pojat, eli pettämiseen taipuvaiset, röökiä ja nuuskaa vetävät ja ryyppäystä harrastavat. Myös statuksella, kuten DJ, näyttää saavan helposti naisia. Kiltteys ei ole vetovoimaista, vaan maskuliinen bad boy -tyyli ja sosiaalinen status.
Poika, sulla on vielä paljon opittavaa jos meinaat selviytyä täällä miesvihakeskuksessa. Sut revitään kappaleiksi, jos annat edes vinkkiä siitä, että sulle ei kelpaisi kuka tahansa nainen. Ihan sama vaikka noilla "statseillasi" sulle nimenomaan pitäisi löytyä se akateeminen fiksu herkkupeppu jota kaikki himoitsee.
Että tyydy vaan kuule suosiolla niiden tindereiden ylipainoisten yhäreiden treffiehdotuksiin.
Ihan niikuin niille yhäreille kelpais kuka vaan. Ei tosiaan kelpaa.

Tee joskus harjoitus jossa asetut sen yhärin asemaan. Sillä on lapsi, miten kukaan voi kuulostaa tuohteelta siitä ettei yhärille kelpaa kuka vaan. Ettei se tuo kotiinsa ja lapsensa elämään ihan ketä vaan. Te ilman naista jääneet häiskät pyöritte koko ajan tasan yhden asian ympärillä ja se on oma napa.
Ai mikä tilitys? Tiedän mikä olen ja rajani. Ei se mikään tilitystä ole vaan järkevän ihmisen luonnollinen olotila.