Yksipuolistavauvakuumetta
Moikka, ollaan mun kihlattuni kanssa puhuttu lapsista moneen otteeseen. Nyt mulle on vaan tullut todella polttava vauvakuume. Kaikki vauvat ohjelmissa kadulla missä vaan saa haikeuden aikaan. Mutta mun mieheni ei ole vielä niinkään innostunut asiasta hän ei halua puhua siitä yhtään mitään. Mulla on kokoajan tosi vaikee olla joten kaipaisin samaistumisia ja apuja siinä kuinka saisin mun oloa paremmaks 😒
Kommentit (14)
Mulla sama juttu entisen miesystävän kanssa sanoi monesti ettei halua enää lapsia. on edellisestä suhteesta lapsi. No tein raskaan päätöksen että etsin miehen ketä haluaa lapsia. Löytyi uusi rakas joka sanoi heti että antaa lapsen tulla jos on tullakseen. Yritys on kova saada yhteinen lapsi.
Kantsii ottaa iisisti ja antaa päätökselle aikaa. Mieli voi muuttua. Olen siitä elävä esimerkki. Jos mieheni ois jättäny mut 4v sitren kun olin ehdottomasti lapsia vastaan, meillä ei ois nyt lasta. Hän jaksoi odottaa muutaman vuoden ilman painostusta ja lopulta mun mieli pikku hiljaa muuttui ja sit saimme lapsen.
Lapsemme ollessa vauva meillä osat vaihtui ja mulle tuli voimakas vauvakuume ja oisin heti halunnu toisenki lapsen. Mies oli ehdottomasti vastaan. Sanoi että ei enempää eikä ees puhuta koko aiheesta.
Vuosi kului aikaa enkä puhunut ees koko aiheesta. Tänä päivänä hänen kanta toiseen lapseen on semmonen että saa tulla jos tullakseen, jos ei tuu niin sit ei.
Eli älkää hötkyilkö. Ihmisen mieli tosiaanki saattaa muuttua aikojen myötä. Ja mekin ollaan jo "vanhoja". Mies yli 40v ja mä 37v. Vielä on aikaa.
Täällä myös kuumeilija, jonka mies ei ole vauvaideasta ollenkaan innostunut... Ahdistaa. Toki ollaan molemmat nuoria (22v.) ja ymmärrän miehen haluavan vielä viettää rentoja nuoruusvuosia ilman vastuuta lapsesta. Asian ymmärtäminen ei kuitenkaan yhtään helpota tätä epätoivoa. Ilmeisesti mun hormonit on sitä mieltä, että vauva olisi saatava nyt. Tuntuu kuin olisi jotenkin nurkkaan ahdistettu tän tilanteen kanssa.
Jätä ehkäisy pois vaan. Kerrot että ehkäisy petti kun olet raskaana. Eihän se kiva ole toista huijata mutta kaikki keinot sallitaan.
Mulla on kanssa tosi kova vauvakuume, ollut jo keväästä saakka. Itse olen 21v ja avomieheni 22.v. Vuosi ollaan jo eletty sillä tapaa tulee jos on tullakseen eli yritetty epäsäännölisen säännöllisesti.
Toivo alkaa jo täälläkin lapsen suhteen loppumaan ja monet itkut yksin itketty jos se ei olekkaan mahdollista ja niin minet kateudet ja vihan tunteet muita raskaana olevia kohtaan joita myös löytyy miehen kaveripiiristä.
Nyt olen jo vakavasti miettynyt noita ovulastiotestejä jos ottais sellasen muutamalle kierolle käyttöön jos niillä voisi nopeuttaa raskautumista.
Tsemppiä myös muillekin kuumeilijoille, itse olen kanssa syntymästä asti ollut vauva kuumeessa.
Kuumeilija39 kirjoitti:
Jätä ehkäisy pois vaan. Kerrot että ehkäisy petti kun olet raskaana. Eihän se kiva ole toista huijata mutta kaikki keinot sallitaan.
Mä rakastan ja arvostan miestäni sen verran, että en ikinä tekis noin. Mun mielestä jokaisella on oikeus päättää itse onko valmis vanhemmaksi vai ei.
En voisi koskaan tehdä mun miehelleni, se on se ihminen jonka kanssa haluan lapsia saada mutta en tuolla tavalla.
Emilia_96 kirjoitti:
Täällä myös kuumeilija, jonka mies ei ole vauvaideasta ollenkaan innostunut... Ahdistaa. Toki ollaan molemmat nuoria (22v.) ja ymmärrän miehen haluavan vielä viettää rentoja nuoruusvuosia ilman vastuuta lapsesta. Asian ymmärtäminen ei kuitenkaan yhtään helpota tätä epätoivoa. Ilmeisesti mun hormonit on sitä mieltä, että vauva olisi saatava nyt. Tuntuu kuin olisi jotenkin nurkkaan ahdistettu tän tilanteen kanssa.
Me ollaan myös nuoria kyllä mulla on aovan sama tilanne kun sulla oon tosi ahdistunut ja surullinen tän asian takia ja mun mies ei tunnu millään ymmärtävän mua...
Käyttäjä12186 kirjoitti:
Me ollaan myös nuoria kyllä mulla on aovan sama tilanne kun sulla oon tosi ahdistunut ja surullinen tän asian takia ja mun mies ei tunnu millään ymmärtävän mua...
Kiva saada vertaistukea! :D Ja pakko lisätä, että kyllähän mä järjellä ajateltuna ymmärrän, että mun mies on oikeassa sen suhteen, että nyt ei ole se kaikkein fiksuin aika tehdä lasta. Ollaan molemmat opiskelijoita ja vaikka taloudellinen tilanne onkin ihan ok, kun molemmat tekee opiskeluiden ohessa töitä, niin kyllähän se "oikea" työpaikka toisi elämään ihan toisenlaista vakautta. Ja onhan se totta että etenkin 22v mies on vielä aika nuori ja haluaa tehdä vielä omia juttujaan. Ja on oikeutettu sellaiseen nuoruuteen kuin haluaa. Juttelin asiasta myös mun äidin kanssa ja se oli heti mun miehen puolella. :D Mun isä oli 21 kun mä synnyin ja kuulemma ihastunut kyllä vauvasta, mutta myös ahdistunut vastuusta eikä sitten oikein osannut olla äidin tukena. Meillä on hyvät ja rakastavat välit mun isän kanssa (oon ihan isin tyttö), enkä itse ole todellakaan millään lailla kärsinyt nuorista vanhemmista. Mutta kyllä mä haluaisin että meidän esikoinen olisi meidän yhteinen juttu jo raskaudesta lähtien.
Tunnetasolla tää kaikki tuntuu kuitenkin ihan toissijaiselta, mä vaan haluan sen lapsen. :( Mun koulu ei yhtään auta asiaa. Oon siis terkkariopiskelija ja opiskellaan koko syksy lähinnä äitiys- ja lastenneuvolateoriaa... Pelkkiä vauvajuttuja päivästä toiseen. :D Oon kuitenkin päättänyt, että yritän olla painostamatta miesparkaa. Ehkä joskus linkkailen jotain artikkeleita WhatsAppissa, mutta muuten. Totesin että ainoa tapa, jolla voin itse asiaa edistää, on pitää itsestäni huolta. Lopetin hormonaalisen ehkäisyn(tosin lähinnä siksi, että musta tulee sen kanssa kiukkuinen bitch) ja yritän nyt Flo:n avustuksella päästä mahdollisimman hyvin perille mun kierrosta. Mies on siis tietoinen pillereiden lopettamisesta, en edelleenkään halua huijata sitä isäksi. Lisäksi yritän liikkua ja syödä hyvin. Tää kuulostaa vähän kahelilta, mutta hommasin myös monivitamiinivalmisteen, jossa on foolihappoa. :D Eipä siitä mitään haittaakaan ole.
-Emppu_ kirjoitti:
Käyttäjä12186 kirjoitti:
Me ollaan myös nuoria kyllä mulla on aovan sama tilanne kun sulla oon tosi ahdistunut ja surullinen tän asian takia ja mun mies ei tunnu millään ymmärtävän mua...
Kiva saada vertaistukea! :D Ja pakko lisätä, että kyllähän mä järjellä ajateltuna ymmärrän, että mun mies on oikeassa sen suhteen, että nyt ei ole se kaikkein fiksuin aika tehdä lasta. Ollaan molemmat opiskelijoita ja vaikka taloudellinen tilanne onkin ihan ok, kun molemmat tekee opiskeluiden ohessa töitä, niin kyllähän se "oikea" työpaikka toisi elämään ihan toisenlaista vakautta. Ja onhan se totta että etenkin 22v mies on vielä aika nuori ja haluaa tehdä vielä omia juttujaan. Ja on oikeutettu sellaiseen nuoruuteen kuin haluaa. Juttelin asiasta myös mun äidin kanssa ja se oli heti mun miehen puolella. :D Mun isä oli 21 kun mä synnyin ja kuulemma ihastunut kyllä vauvasta, mutta myös ahdistunut vastuusta eikä sitten oikein osannut olla äidin tukena. Meillä on hyvät ja rakastavat välit mun isän kanssa (oon ihan isin tyttö), enkä itse ole todellakaan millään lailla kärsinyt nuorista vanhemmista. Mutta kyllä mä haluaisin että meidän esikoinen olisi meidän yhteinen juttu jo raskaudesta lähtien.
Tunnetasolla tää kaikki tuntuu kuitenkin ihan toissijaiselta, mä vaan haluan sen lapsen. :( Mun koulu ei yhtään auta asiaa. Oon siis terkkariopiskelija ja opiskellaan koko syksy lähinnä äitiys- ja lastenneuvolateoriaa... Pelkkiä vauvajuttuja päivästä toiseen. :D Oon kuitenkin päättänyt, että yritän olla painostamatta miesparkaa. Ehkä joskus linkkailen jotain artikkeleita WhatsAppissa, mutta muuten. Totesin että ainoa tapa, jolla voin itse asiaa edistää, on pitää itsestäni huolta. Lopetin hormonaalisen ehkäisyn(tosin lähinnä siksi, että musta tulee sen kanssa kiukkuinen bitch) ja yritän nyt Flo:n avustuksella päästä mahdollisimman hyvin perille mun kierrosta. Mies on siis tietoinen pillereiden lopettamisesta, en edelleenkään halua huijata sitä isäksi. Lisäksi yritän liikkua ja syödä hyvin. Tää kuulostaa vähän kahelilta, mutta hommasin myös monivitamiinivalmisteen, jossa on foolihappoa. :D Eipä siitä mitään haittaakaan ole.
Siis herrajumala mikä sielunkumppani 😂 meillä on aivan täysin sama tilanne mä oon myös lopettanut pillerit vuosi sitten molempien yhteispäätöksellä mut sillon mun mies vielä sano noo ootetaan siihen ja ootetaan siihen ymmärrän että on epävarma enkä aijo painostaa millään tavalla mutta omapää heittelee vaan sellasia voltteja jatkuvasti koska tilanteelle ei tunnu olevan sopivaa ratkaisua. Meidän elämä on muutenkin yksi sama oravanpyörä molemmat käymme töissä, todella harvoin käyn missään ulkona eikä oikeen vietetä yhteistä aikaakaan joten se on töitä ja netflixin tuijottamista joka on mulle tosi haastavaa kun oon sellanen ihminen et tarviin sisältöä mun elämään
Me ollaan molemmat 29v ja vauvakuume olis kova, mutta tuntuu että miehellä on aina joku uusi vaatimus ennen kuin lapsen voi hankkia. Ensin se oli että minulla täytyy olla vakituinen työpaikka ja heti kun sen asian olen vihdoin saanut taottua hänen päähänsä, että tämän ikäisen lapsettoman naisen ei välttämättä ole niin helppoa saada vakituista työtä niin nyt hän keksi uuden tavoitteen. Meidän täytyy saada isompi asunto ennen kun voimme edes harkita lasta. Ja tämän hän voi hyvillä mielin sanoa, koska hän tietää että meidän muutto ei ole minusta kiinni. Minä olen halunnut muuttaa nykyisestä asunnosta isompaan jo monta vuotta, mutta mies on aina ollut sitä mieltä että pitää asua tuossa niin saadaan säästettyä rahaa. Joten nyt asiat vähän sotii keskenään. Ja minä saan kauheita turhautumiskohtauksia vähän väliä ja siitä syystä tiuskin miehelle. Lopetin jopa ehkäisypillerit muutama kuukaus sitten, koska ne pahensi minun kiukkuisuutta. Olen sanonut miehelle etten halua enää hormonaalista ehkäisyä, mutta hän vaatii että hommaan ehkäisyn siksi aikaa kunnes lapsi tulee kyseeseen, eikä suostu ymmärtämään/ei kiinnosta millaisen olon ne minulle aiheuttaa vaikka kuinka yrittäisin selittää.
Vaikuttaa että hän koittaa aina vaan keksimällä keksiä uusia syitä miksi lapsi ei olisi ajankohtainen. Tekosyitä.
Jos hän haluaa ehkäisyn niin miksi ei itse sitten käytä kortsua? Ei se ehkäisy ole yksinomaan naisen vastuu.
Mulla on sellanen tilanne, että itselläni on jo 2 lasta aiemmasta suhteesta ja nyt nykyinen mies on lapseton.
Hän on ollut jo alusta asti sitä mieltä, ettei kaipaa omia lapsia, mutta ei ole itse mikään aktiivinen ehkäisyn käyttäjä ja tiesi kyllä alusta asti etten itsekään käytä hormonaalisia.
Raskauduin sitten jo suhteen alussa "vahingossa", mutta mies oli kyllä mukana jutussa ja innostuikin hiukan. Tämä raskaus päättyi rv12 kun ultrassa selvisi tuulimuna.
Mies itse halusi yrittää toiseen kertaan ja puolen vuoden päästä olin taas raskaana.
Se päättyi jo hyvin alussa keskenmenoon.
Sen jälkeen halusin itse pitää taukoa.
Nyt mies sai sanottua pitkän ajan jälkeen, ettei enää halua lapsia. Ei ollenkaan ikinä. Ja että aikoisi mennä vasektomiaan kun saa kerättyä rohkeutensa.
No... Minäpä sitten sain juuri haamuplussan :(
Mies kyllä sanoi ettei ole lähdössä pois ja kantaa vastuunsa, mutta tunnelma on aika vaisu ja matala... Itseä ahdistaa aika kovin miehen puolesta ja jos taas tulee km. Itse kyllä toivoisin lasta ja olisin ehkä valmis kasvattamaan hänet myös yksin.
Ja tää raastaa tosipaljon meidän suhdetta...