Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tajusin yhtäkkiä, etten koko lukioaikana käynyt yhdenkään "kaverin" luona kylässä
05.09.2018 |
Siis heillä kotona. Koulussa kyllä hengailtiin ja joidenkin kanssa käytiin ihan kaupugilla yöelämässäkin kun täysi-ikäisyys koitti. Mutta en ikinä käynyt kylässä eikä minua myöskään koskaan kutsuttu mihikään kotibileisiin.
Muistan kun joku sanoi yläkouluaikoina, että et sinä Pirkko-Petteri varmaan sellaiseen lähtisikään. Mietin, että no olisi kiva jos joskus kysyttäisiin, mutta en sanonut sitä.
Viikonloput olin yleensä kotona, luin kirjaa tai katsoin telkkaria.
Olenko ainoa introvertti lumihiutale jolla 3 vuotta meni noin?
Kommentit (8)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kävivätkö kaverit sinulla?
En kyllä muista. Esim. se kaveri jonka kanssa eniten olin koulussa yhdessä ei koskaan käynyt luonani. Kaikki jotenkin vaimeni lukioaikana. Tai ehkä muilla tuli jotain muuta menoa tai jotain. Tipahdin kelkasta?
Mulla on myös omituisia kaverikokemuksia lukiosta. Kävi meillä ne muutamat lähellä asuvat kaverit ja joitakin kiinnostuneita kaveripoikia, mutta pääsääntöisesti minä kävin kavereiden kotona tai nähtiin porukalla jonkun kotona. Kotibileissä kävin kyllä, mutta ne oli enimmäkseen mun mielestä mainettaan tylsempiä.
Ehkä olin siten uniikki lumihiutale, että olen aina kokenut ulkopuolisuutta ja ajattelen aina, että olin yläasteella ja lukiossa yksin ja yksinäinen. Tosiasiassa kuljin aina jossakin porukassa, 5-15 kaveria. Silti aina koin, etten kuulu niihin. Järjellä siis tiedän, että mul oli kavereita. Mutta tunsin itseni yksinäiseksi ja se on päällimmäinen tunnemuisto noilta ajoilta. En tietääkseni isommasti kärsinyt siitä tunteesta, mutta olen miettinyt kyllä, että miksi mulla on niin voimakas ulkopuolisuuden tunne ollut tuolloin, vaikka olin ilmeisen pidetty kaveri.
Mulla samanlainen tilanne menossa nyt yliopistossa (neljäs vuosi menossa). Kertoo ehkä siitä, ettei mulla ole yhtään niin läheistä kaveria, että kutsuisi kylään. Välillä tulee ihan luuseri olo itselleni, kun tajuan, ettei minulle ole läheisiä ystäviä, enkä tiede, miten niitä edes saisi.
Nyt kun ajattelee, niin varmaan joku olisi tullut kylään jos olisi tajunnut pyytää. Tai olisi sanonut yläkoulussa, että hei mäkin haluaisin bileisiin, pääsenkö. Mutta ei silloin voinut ajatellakaan, taisin miettiä että mitä jos kukaan ei haluakaan mua mukaan.
Poikien kanssa en osannut oikein jutella mitään vaan ujostelin niitä ihan samalla tavalla kuin alakoulussakin, paitsi muutamaa. Ja näistä ainakin toinen oli homo.
Nyt vuosien jälkeen viihdyn eniten ihan itsekseni ja yksin. En koe olevani "yksinäinen". Mutta välillä käy mielessä, että olenko vain oppinut tähän ja olisiko pitänyt / pitäisikö yrittää enemmän olla sosiaalinen. Mutta sitten kun joutuu olemaan, se on ahdistavaa ja väsyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla samanlainen tilanne menossa nyt yliopistossa (neljäs vuosi menossa). Kertoo ehkä siitä, ettei mulla ole yhtään niin läheistä kaveria, että kutsuisi kylään. Välillä tulee ihan luuseri olo itselleni, kun tajuan, ettei minulle ole läheisiä ystäviä, enkä tiede, miten niitä edes saisi.
Mulla sama, ollut jo lukiosta lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla samanlainen tilanne menossa nyt yliopistossa (neljäs vuosi menossa). Kertoo ehkä siitä, ettei mulla ole yhtään niin läheistä kaveria, että kutsuisi kylään. Välillä tulee ihan luuseri olo itselleni, kun tajuan, ettei minulle ole läheisiä ystäviä, enkä tiede, miten niitä edes saisi.
Mulla sama, ollut jo lukiosta lähtien.
Kiva tietää, etten ole yksin. Koitan koko ajan vain muistutella itselleni, ettei minussa ole mitään vikaa (paitsi ehkä niissä kaverin hankkimistaidoissa), ettei vaikuttaisi hirveästi itsetuntoon tämä.
Alue: Aihe vapaa
Mulla ei ollut lukiossa ollenkaan kavereita.