Kysely: Millainen oli kouluaikojesi leuhkin tyttö tai poika? Kuvaile vähän tyyliä ja muita piirteitä.

Arabityttö. Pitkä ja hoikka, hiukset takapuoleen asti. Pukeutui muodikkaasti ja jatkuvasti hänen päällään oli uusia vaatteita ja kenkiä. 2000-luvun alussa tuollainen ei ollut yleistä. Kulki aina nenä pystyssä kuvitellen olevansa maailman upein ilmestys.

En muista että olisi mitenkään erityisesti kukaan käyttäytynyt yhdeksänkymmentäluvun puolessa välissä. Kyllä se näkyi että joillakin on rahaa. Saivat esimerkiksi uusia kevareita. Kuljin itse eri porukassa, vanhemmat työttömiä juoppoja jne. joten eipä noista ole mitään mielikuvaa. En olettanutkaan että tulisivat minulle jotain puhumaan ja tutustumaan, enkä sitä ollut vaillakaan, kun oli omat kaverit. Lika barn leka bäst tyyliin. En usko tuollaiseen että leuhkat kulkevat nenä pystyssä, kun itse olen ujo ja kuljin siksi suurin piirtein vältellen ihmisten katseita. Varmaan se näyttää ihan samalta kuin jonkun leuhkan kulkeminen. :D

Vuosi oli 1990 ja olimme lukion tokalla. Hienon perheen raidoitettu blondi pukeutui vain Benettonin ja Lacosten vaatteisiin, ranteessa iso sveitsiläinen merkkikello. Nahkaisessa salkkumaisessa koululaukussaan oli hieno ulkomailta ostettu iso meikkipussi jossa oli monta kalliin näköistä parfyymiä ja eri makuisia huulikiiltoja. Kun täytti 18vee vuotta myöhemmin ja sai ajokortin, niin isänsä osti hänelle uuden, valkoisen Volkkari-Golfin. Tosi mukava oli luonteeltaan ja meitä muita kohtaan, mutta lellipentumainen siinä mielessä kun sai kaiken minkä halusi, ja porukka palvoi häntä jotta pääsivät kyytiin, saivat nuuhkia parfyymeitään. Viikkorahansa oli muistaakseni 200 markkaa(!), mutta sen lisäksi hänelle ostettiin vaatteet ja kaikki muu.

Itse asiassa nyt kun mietin, niin ne rikkaiden perheiden lapset oli ihan normaaleja. Niiden vanhemmat ei vaan välttämättä olleet. Niillä vanhemmilla oli kaikenlaisia ongelmia kenen kanssa niiden lasten pitäisi viettää aikaa ja vanhemmat ostelivat niitä autoja yms. joita heidän lapsensa sitten vähän nolostellen käyttivät ja yrittivät selittää että ei sillä ole mitään väliä millä ajaa, mutta isä halusi tällaisen ostaa hänelle.

80-luvun loppu: Vaaleat kauniit pitkät hiukset ja siniset silmät. Farkut ja college. Luonteenpiirteitä en tiedä.

Lähinnä mieleen jäi överi itseruskettava ja överit hiuslisäkkeet.

Silloin elettiin 90-lukua. En muista että kukaan olisi ollut varsinaisesti leuhka, sellainen ei ollut tapana. Jos erehtyi sanomaan ääneen, että oli onnistunut jossain, tyyliin "sain kympin kokeesta", niin sitäkin pidettiin jo idioottimaisena itsensä kehumisena. Jos haluttiin pönkittää omaa itsetuntoa, niin sitten haukuttiin muita joko selän takana tai päin naamaa.

Vierailija kirjoitti:

Vuosi oli 1990 ja olimme lukion tokalla. Hienon perheen raidoitettu blondi pukeutui vain Benettonin ja Lacosten vaatteisiin, ranteessa iso sveitsiläinen merkkikello. Nahkaisessa salkkumaisessa koululaukussaan oli hieno ulkomailta ostettu iso meikkipussi jossa oli monta kalliin näköistä parfyymiä ja eri makuisia huulikiiltoja. Kun täytti 18vee vuotta myöhemmin ja sai ajokortin, niin isänsä osti hänelle uuden, valkoisen Volkkari-Golfin. Tosi mukava oli luonteeltaan ja meitä muita kohtaan, mutta lellipentumainen siinä mielessä kun sai kaiken minkä halusi, ja porukka palvoi häntä jotta pääsivät kyytiin, saivat nuuhkia parfyymeitään. Viikkorahansa oli muistaakseni 200 markkaa(!), mutta sen lisäksi hänelle ostettiin vaatteet ja kaikki muu.

Oliko pieni kaupunki kartasta katsottuna melkoisen keskellä Suomea?

Olipas vaikea kysymys. En muista ketään oikein erityisen leuhkaa. Yksi samalla luokallani oleva tyttö oli sellainen nyrpeänaamainen, mutta en nyt tiedä, oliko hän erityisen leuhka. Aina oli paksut pakkelit päällä ja vaatteet sellaiset tosi aikuismaiset. Oli hirveän valveutunut, esimerkiksi musiikkimaku oli Ismo Alankoa ja CMX:ää ja halveksi ysärijumputuksia. 

Toinen jota voisi kutsua leuhkaksi, oli sellainen hippasen kevytkenkäinen tyttö, joka kikatteli maireasti ja puhui kovaan ääneen poikaystävistään. Oli sellainen kovistyttö, poltti tupakkaa ja pukeutui nahkatakkiin. Nykyään on ties miten monen lapsen äiti. Lapsia on ainakin kolmelle isälle, olen jo mennyt laskuissa sekaisin. Edelleen kulkee nokka pystyssä ja kovaäänisesti puhuen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuosi oli 1990 ja olimme lukion tokalla. Hienon perheen raidoitettu blondi pukeutui vain Benettonin ja Lacosten vaatteisiin, ranteessa iso sveitsiläinen merkkikello. Nahkaisessa salkkumaisessa koululaukussaan oli hieno ulkomailta ostettu iso meikkipussi jossa oli monta kalliin näköistä parfyymiä ja eri makuisia huulikiiltoja. Kun täytti 18vee vuotta myöhemmin ja sai ajokortin, niin isänsä osti hänelle uuden, valkoisen Volkkari-Golfin. Tosi mukava oli luonteeltaan ja meitä muita kohtaan, mutta lellipentumainen siinä mielessä kun sai kaiken minkä halusi, ja porukka palvoi häntä jotta pääsivät kyytiin, saivat nuuhkia parfyymeitään. Viikkorahansa oli muistaakseni 200 markkaa(!), mutta sen lisäksi hänelle ostettiin vaatteet ja kaikki muu.

Oliko pieni kaupunki kartasta katsottuna melkoisen keskellä Suomea?

Joo, ja kaksikielinen rannikkokaupunki oli kyseessä :)

Huomaa ettei tuolloin 80-90 luvuilla ollut somea kuten instagramia, jossa kaikki lesoilee kilpaa ostoskuvillaan, matkoillaan ja yrittää kilpavarustella tosissaan ja kilpailla lähes kaikesta keskenään että kellä oli hienoin lounaspaikka-annos.

Vaikka puhutaankin jo niistä 80-luvun jupeista jotka halusivat näyttää viimeisen päälle menestyneiltä, muttei se sellaista kulissinpitoa ollut kuin mitä tänä päivänä näkee, vaan ihan aitoa ja tavallaan hauskaa kieli poskessa touhua :D

Ylipainoinen, kohtalaisen varakkaan perheen adoptiopoika, joka leuhki hienoilla sukulaisillaan.

Mieleen jäi eräs todella huumorintajuton, kaunis ja uskovainen tyttö. Hän ei osannut nauraa itselleen ollenkaan, vaan kulki loukkaantuneen näköisenä nokka pystyssä koko yläasteen. Kaunis kuin mikä, mutta kukaan poika ei koskaan lähestynyt häntä, sillä luonne oli todella kireä ja ylimielinen. 

Mihinkään materiaan tämä ei kuitenkaan liittynyt, sillä silloin, 80-luvun lopulla, ei ollut tapana käyttää juurikaan mitään merkkivaatteita. Joillain saattoi olla Lacostea tai Paul & Shark -paitoja, Benettonia tai vastaavaa, mutta ei noilla mitenkään erityisesti brassailtu. 

Eiköhän tuollainen merkkikamalla lesoilu tullut vasta joskus 2000-luvun taitteessa. Muistelen, että silloin alkoi tulla sitä bling blingiä, Burberrya, Vuittoneita ja muuta vastaavaa.

Ei ollut leuhkia 80-90-luvulla. Ehkä eräät sisarrukset joiden äiti oli kampaaja ja kulkivat aina hiukset viimeisen päälle tiptop. Tosin pitää sanoa että itseäni kai pidettiin leuhkana koska silloin ei tunnettu herkkyyttä tai erityisherkkyyttä niinkuin nykyään. Olin pohjattoman ujo ja huono itsetuntoinen ja tuntui monesti että miten ihmiset saattoivat muistaa vastaan kävellessään kuka olin kun en ollut mitään. Ehkä siitä tuli leuhkamainen vaikutelma mutta todella luulin että olen niin tunnistamaton ettei kukaan voi muistaa minua ulkonäöltä. Vaikea selittää.

Vierailija kirjoitti:

Olin pohjattoman ujo ja huono itsetuntoinen ja tuntui monesti että miten ihmiset saattoivat muistaa vastaan kävellessään kuka olin kun en ollut mitään. Ehkä siitä tuli leuhkamainen vaikutelma mutta todella luulin että olen niin tunnistamaton ettei kukaan voi muistaa minua ulkonäöltä. Vaikea selittää.

Eli kuvittelit, että kaikki tuijottavat sinua, vaikka ketään ei oikeasti kiinnostanut p*skaakaan.

Ihan tavallinen nuori. Kaikki siinä iässä luulee noin. Myös minä.

Kaikki meidän koulun tytöt oli tosi leuhkoja. Yksikin jolla naama oli mansikan muotoinen ja muutenkin oli täys maatiainen niin silti oli hirveän kopea ja aina nokka pystyssä kun oikein tiesi että Levikset on ne oikeat farkut, huutonaurua. Toisella oli sellainen nyrpeä irvistys aina naamalla. Jne.

Tämä tapahtui heti lukion jälkeen yliopistossa 19-vuotiaana eli olimme tuolla pohjoisemmassa Suomessa, minun kotipaikkakunnalla joka on yliopistokaupunki. Sinne samalle vuosikurssille tuli jostain Uudenmaan syrjäkunnista vaalea, pulleahko, kimittävästi puhuva tyttö joka rakasti omaa ääntään. Sellainen jonka perusilme oli myttyinen, näin hänen hymyilevän varmaan kerran enkä muista että olisi koskaan nauranut. Valitti joka päivä jostain.

Leuhki avoimesti kaikella mitä heidän perheellään on vaikkei häneltä kysytty mitään niin otti osaa keskusteluun ikään kuin tietäisi kaiken asiasta. Oli nähnyt kaiken, tehnyt kaikkea, käynyt kaikkialla.

Hänelle ei kelvannut opiskelija-asuntolan kämppä sellaisenaan vaan soitteli kännykällään jatkuvasti asuntovälitykseen ja talkkarille että siellä asunnossa pitää tehdä sitä ja tätä ja että muuten hän muuttaa yksityiselle.  Esitteli aina sitä kallista kännykkäänsä muille ennen puhelua. Miksi ei heti hakenut asuntoa yksityiseltä tai pyytänyt isäänsä ostamaan hänelle asuntoa sieltä siksi aikaa kun opiskeli?

(Tiesin erään toisen tytön samalta vuosikurssilta jonka vanhemmat ostivat sieltä asunnon, mutta hän ei hiiskunut asiasta juuri kellekään, sanoi että on vuokralla. Tavallaan olikin, koska joutui maksaa vastikkeet joka kk. Tuo omistus kävi minulle ilmi siitä kun tytön ja vanhempiensa nimi oli jossain yhtiökokouspapereissa, ja koska minun täti asui samassa uudehkossa kerrostalossa, ja näin ne hänen keittiön pöydällä kerran)

Tuo leuhkija tilasi kalliin tietokoneen jota ei saanut sinä päivänä kun se hänelle luvattiin ja hän avautui siitä koulun lehdessä ja kirjoitti pitkät palstat että miten häntä on kohdeltu väärin kun hän ei saa maksamaansa ja vielä niin ja niin paljon maksanutta Applen tietokonetta ajoissa että nyt koulunkäynti kärsii. Korosti oikein tuota merkkiä siinä jutussa, mietimme että lieneekö maksettu mainos ;D

Kaffepulla kirjoitti:

Mieleen jäi eräs todella huumorintajuton, kaunis ja uskovainen tyttö. Hän ei osannut nauraa itselleen ollenkaan, vaan kulki loukkaantuneen näköisenä nokka pystyssä koko yläasteen. Kaunis kuin mikä, mutta kukaan poika ei koskaan lähestynyt häntä, sillä luonne oli todella kireä ja ylimielinen. 

Mihinkään materiaan tämä ei kuitenkaan liittynyt, sillä silloin, 80-luvun lopulla, ei ollut tapana käyttää juurikaan mitään merkkivaatteita. Joillain saattoi olla Lacostea tai Paul & Shark -paitoja, Benettonia tai vastaavaa, mutta ei noilla mitenkään erityisesti brassailtu. 

Eiköhän tuollainen merkkikamalla lesoilu tullut vasta joskus 2000-luvun taitteessa. Muistelen, että silloin alkoi tulla sitä bling blingiä, Burberrya, Vuittoneita ja muuta vastaavaa.

Nimimerkki Kaffepulla on tunnettu siitä kuinka hän osaa nauraa itselleen. Voi miten hän rohkeasti laskeekin leikkiä omalla kustannuksellaan! Kuinka monta hauskaa hetkeä hän on antanut lukijoilleen itseironiallaan.

Yksi tyttö tulee 70-luvulta mieleen. Hänen äitinsä oli opettaja, ja hän itse suhtautui meihin muihin lapsiin oudosti ja ylimielisesti. En tiedä, oliko se leuhkuutta vai mitä. Ja meidän luokalla oli myös lääkäreitten lapsiakin. Hänestä tuli myöhemmin jonkin sortin julkkis, huvittaa nykyään.

Eräs tyyppi jäänyt hyvin mieleen meidän pienehköstä kaupungista tuolta. 18-19v koppava, hyvin hoikka, pienikokoinen nainen joskus 1990-luvun vaihteessa. Oli kaverin rinnakkaisluokalla kauppaopistossa merkonomilinjalla. Hiukset olivat aina puhki vaalennetut ja kiharretut, tyyliä Tuksu, mutta olkapäille saakka. Aina nokka pystyssä ja vihaisen näköinen. Halusi aina että kaverinsa laittavat hiukset samalla tavalla kuin hän, ja vaalentavat, muuten eivät kuulemani mukaan olisi päässeet auton kyytiin. Vaatteidenkin piti sopia yhteen ja aina kunkin auton väritykseen :D

Ajeli kaupungilla eri autoilla ja vielä melko uusilla autoilla muutaman päivän välein, väitti niitä omikseen. Autot olivat hyvin kalliita siihen aikaan. Mercedes-Benz joku 190-sarja, Ford Scorpio, Opel Omega ainakin. Miehet noita autoja ääneen ihmetteli harva se perjantai- ja lauantai-ilta kun porukka ajeli keskustassa bimbsarallia, siitä muistan vieläkin nuo automallit. Kaikki epäili että ne ovat isänsä autoja, mutta myöhemmin kävi ilmi että hänen sukulaisella t. perhetutulla oli joku autoliike naapurikunnassa, ja tämä kävi lainailemassa sieltä noita autoja ja esittämässä niitä ominaan.

Silloin kun tuo oli viihteellä baarissa, niin veti kamalat lärvit, huuteli kaikille kaikkea rumaa, alkoi haastaa riitaa niin miesten kuin naisten kanssa ja alkoi väkivaltaiseksi, ja lopulta sammui jonnekin ravintolan nurkkaan josta vartijat kantoivat hänet aina illan päätteeksi ulos, tällä roikkui sammunut tupakka suupielessä ja hiukset rehottivat kuin peikolla. Muistan ikuisesti sen näyn, koska se ei tapahtunut yksi tai kaksi kertaa vaan noin 15 kertaa silloin kun satuin samaan baariin omien kavereiden kanssa reilun kahden vuoden aikana!