Miksi miehen käytös muuttui yhtäkkiä näin tylyksi?
Tapasin pari viikkoa sitten eräissä illanistujaisissa entuudestaan tuntemattoman miehen. Kiinnitin heti huomiota häneen ja huomasin hänen vilkuilevan minua usein illan aikana. Ja aina kun katseemme kohtasivat mies hymyili nopeasti ja katsoi sitten pois.
Tapasimme seuraavana viikonloppuna toisissa illanistujaisissa. Sama kaava toistui, mies vilkuili minua paljon illan aikana. Juttelimme keskenämme paljon kaksin ja meillä oli hauskaa. Kaikki vieraat jäivät yöksi ja minä nukuin miehen kanssa samalla sohvalla, sohvan eri päissä. Jossain kohtaa yötä mies oli siirtynyt hieman lähemmän minua sohvalla. Tartuin hetken mielijohteesta yöllä häntä kädestä ja mies havahtui hereille ja puristi kättäni. Nukuimme yön käsikkäin ja välillä joko minä tai mies silitteli toisen kättä/sormia.
Aamulla miehelle tuli kamala kiire lähteä hoitamaan jotain aiemmin sovittua asiaa. Kysyin, voisimmeko tavata vielä samana iltana minun luonani vaikka elokuvan merkeissä. Mies vaikutti hieman vaivaantuneelta ja ensin selitteli josko pitäisi ilta vain siivoilla omaa kotia mutta lupasi sitten laittaa viestiä jos ehtii tavata.
Illalla kahvittelin kaverini kanssa kotonani, kun mies ilmoitti että voisi nyt tulla käymään luonani. Kerroin että ystävä on kahvilla luonani ja mies sanoi että voisi liittyä seuraamme jos se sopii. Asia sopi ja mies saapui. Juttelimme kolmisin kaikenlaista, vitsailimme, katsoimme elokuvan, ja edelleen mies vilkuili pitkin iltaa minua samaan tuttuun kaavaan. Leffan loputtua ystäväni lähti kotiin ja jäin miehen kanssa kaksin. Silloin hänen olemuksensa muuttui samantien kun ystäväni sulki ulko oven. Mies siirtyi istumaan sohvalla minusta kauemmas, ehkä tahattomasti mutta itse huomioin sen. Hän oli vaisun oloinen ja kaivoi pian kännykän esiin. Hän selaili kauan puhelinta hiljaa, varmasti 20minuuttia jolloin kysyin että mitäs hän selailee. Mies katsahti minua närkästyneenä ja totesi tylysti, että selailee uutisia. Ihmettelin hänen muuttunutta olemustaa ja tylyä ääntään ja ajattelin etten jatka jutustelua ennenkuin hän on laittanut puhelimen pois. Kun hän viimein laski puhelimensa pois, hän totesi että hänen täytyy lähteä pian sillä on luvannut mennä yöksi lähellä asuvalle veljelleen. Ehdotin, että katsoisimme toisen elokuvan ja sanoin varovasti, että kyllä hän minunkin luokseni voisi yöksi jäädä. Mies vaikutti hermostuneelta ja tiuskaisi melko ärsyyntyneenä että hän on luvannut mennä veljensä luo yöksi. Hämmentyneenä totesin vain että selvä.
Elokuva pyöri ja katsoimme sitä täysin hiljaa. Mies ei kertaakaan vilkaissut minua ja vaikutti oudolta ikäänkuin häntä ei yhtään huvittaisi olla siinä.
Yhdessä kohtaa kysyin, haluaisiko hän siirtyä lähemmäs minua. Mies kysyi, miksi ja vastasin, että voisi olla mukava istua lähekkäin. Mies totesi, ettei hän jaksa siirtyä nyt lähemmäs. Olin aika hämmentynyt tästä käytöksestä ja kysyin suoraan, vaivaako häntä joku. Mies ensin toistuvasti kielsi mutta sanoi lopulta että jostain syystä hänellä on vittuuntunut olo. Kysyin, syytä johon mies tiuskaisi ettei hänellä ololle ole mitään syytä ja lakkaa kyselemästä kun ei hän tiedä. Itselleni tuli aika paska fiilis miehen käytöksestä ja olinkin iloinen kun hän viimein lähti. Elokuvan katsoimme loppuun hiljaisuudessa ja ennen miehen lähtöä mies koitti keksiä jutunjuurta arkisista asioista mutta en ollut oikein juttutuulella ja mieskin oli vielä hieman tylyn oloinen.
Kommentit (89)
Sillä on vaimo. Tai ainaki tyttöystävä. Huono omatunto.
Sitä väsytti eikä se olis jaksanu jäädä katsomaan toista elokuvaa. Ei kuitenkaan kehdannut sanoa, vaan hammasta purren katsoi toisenkin pätkän loppuun, että pääsee vihdoin veljensä luokse nukkumaan.
Varmaan jotain tunnelukkoja, joita ei osaa tai ole kiinnostunut selvittämään. On jotenkin kiinnostunut, muttei sitten osaa edetä. Tarvitsee terapiaa, ei valmis parisuhteeseen. Suosittelen välttämään, sillä näistä tulee vain paha mieli.
Taas nainen, joka kuvittelee olevansa maapallon keskipiste.
Se negaa sua. Toimii, kuten huomaat. Et voi lakata ajattelemasta häntä.
Minua asiassa vaivaa lähinnä se, miksi miehen käytös muuttui minua kohtaan niin tylyksi? Sain itse ainakin kuvan että hän olisi ollut minusta kiinnostunut, jo niiden vilkuiluiden ja hymyjen vuoksi ensitapaamisella. Sitten toisella tapaamiskerrallamme siellä juhlapaikan sohvalla nukkuessa kun tartuin häntä kädestä hän vaikutti olevan jutussa ihan mukana, puristi kättäni omassaan ja välillä hiveli sormiani ja silitteli kämmenselkääni, totesi että hänen mielestään minulla on kauniit pienet kädet ym.
Kolmannella tapaamiskeralla, minun luonani, hän edelleen jatkoi vilkuilemistani ja hymyilyä siihen saakka että jäimme kahden kesken. Samantien kun ulko-ovi sulkeutui ja jäimme 2 hänen olemuksensa muuttui huonotuuliseksi ja ehkä hieman ahdistuneeksi ikäänkuin ei olisi halunnut olla kanssani kahden, hän oli tyly, tiuski, pahantuulinen.
Outoa käytöstä. Ensin tuli mieleen että on varattu, mutta toisaalta, ehkä ei. Jotain omia ongelmia sillä on. Kannattaa unohtaa koko tyyppi.
Kokemusta on juuri tuollaisesta. Ja lopputulema: sain kiertoteitse tietää, että heillä oli sutinaa ja sänkyhommia muiden naisten kanssa ihan samaan aikaan, kun mun kanssa oli tuollaista kädestä pitoa ja outoa etääntymistä ja lopulta totaalinen ghostaaminen ilman selityksiä.
En olisi ikinä uskonu, että ne miehet pyöritti toisia naisia samaan aikaan!
Kyseinen mies on kaverini kaveri (eivät ole mitään kovin hyviä kavereita keskenään) mutta mies on varmasti sinkku. Mahdolliset "säädöt" ynnämuut ovat tosi asia erikseen mutta minkäänlaisessa parisuhteessa mies ei varmasti ole.
liikaa samalle illalle kirjoitti:
Sitä väsytti eikä se olis jaksanu jäädä katsomaan toista elokuvaa. Ei kuitenkaan kehdannut sanoa, vaan hammasta purren katsoi toisenkin pätkän loppuun, että pääsee vihdoin veljensä luokse nukkumaan.
Hyvin epätodennäköinen selitys. Aloittaja tarjosi mahdollisuutta yöpyä luonaan. Mies kuin mies tarttuu mahdollisuuteen saada seksiä. (Ottamatta kantaa siihen, oliko se aloittajan ajatus.) Varattu todennäköisesti, joka leikittelee ajatuksella, mutta ei kuitenkaan pysty. Ainakaan vielä.
Vierailija kirjoitti:
Sillä on vaimo. Tai ainaki tyttöystävä. Huono omatunto.
Jos kuuluu samaan kaveripiiriin, niin kaipa AP nyt ainakin vaimosta tietäisi. Tyttöystäväkin vaikuttaa aika epätodennäköiseltä.
Epävakaa persoonallisuus. Unohda.
Niin paskamaista käytöstä, etten viitsisi edes ajatella enää koko tyyppiä. Oli käytöksen syy mitä tahansa, mutta normaalit ihmiset ei käyttäydy noin.
Ettet sinä ois möläyttänyt/tehnyt jotain? Monesti tuppaa unohtumaan, että aina kaikki ei ole miehen vika.
Vierailija kirjoitti:
Epävakaa persoonallisuus. Unohda.
Jep. Tämmösiä miehiä ja naisia on. Molempia kannattaa karttaa. Ei persoonallisuushäiriö ole kenenkään yksilön vika, mutta sen työstämättä jättäminen on.
Vierailija kirjoitti:
liikaa samalle illalle kirjoitti:
Sitä väsytti eikä se olis jaksanu jäädä katsomaan toista elokuvaa. Ei kuitenkaan kehdannut sanoa, vaan hammasta purren katsoi toisenkin pätkän loppuun, että pääsee vihdoin veljensä luokse nukkumaan.
Hyvin epätodennäköinen selitys. Aloittaja tarjosi mahdollisuutta yöpyä luonaan. Mies kuin mies tarttuu mahdollisuuteen saada seksiä. (Ottamatta kantaa siihen, oliko se aloittajan ajatus.) Varattu todennäköisesti, joka leikittelee ajatuksella, mutta ei kuitenkaan pysty. Ainakaan vielä.
Paneminen ei kaikkia väsyneenä kiinnosta ja vieraan ihmisen vieressä nukkuminen ilman humalatilaa voi olla haastavaa. Sohvalla nukkuessa tulee niska kipeäksi ja aamulla harmittaa entistä enemmän.
Kyseisellä miehellä ei ole vaimoa tai seurustelukumppania. Mahdollisista panoista ja säädöistä en tiedä mitään, ja vaikka hänellä sellaisia par aikaa olisi, se ei minua kiinnosta/haittaa sillä minä ja tämä mies emme ole yhdessä emmekä edes tapaile. Itse olen häneen ihastunut ja koitan vain tavalla tai toisella koittaa pohtia, mitä miehen päässä liikkuu hänen käytöksensä perusteella.
Välillämme ei ole ollut mitään seksuaalista. Emme ole suudelleet kertaakaan, eikä kumpikaan ole yrittänyt. Kumpikaan ei ole myöskään vihjaillut mitään seksuaalissävytteistä eikä mies ole vaikuttantu edes siltä että "olisi seksiä vailla"/odottaisi tilaisuutta.
Minäkin olen tavannut näitä miehiä, joiden käytös muuttuu yhtäkkiä ja ovat muutenkin vaikeasti tulkittavia. Pari kertaa olen nähnyt yhden miehen kanssa ja hän on mukava ja läheinen mutta kun on lähtenyt niin viestittelyissä ei jatku sama ystävällinen ja kiinnostunut linja. Ollaan nähty 4 kertaa, joista kolmannella harrastettiin seksiä, koska miksi ei. Ei varmaan olisi pitänyt "antaa" heti, mutta ajattelin että miksei kun itselläkin tekee mieli ja siinähän näkee kiinnostanko miestä muutenkin, ilmeisesti en. Olen päätellyt että mies on seksin perässä, tosin ristiriitaista että silti on viettänyt loppuillankin seurassani ja olemme käyneet syömässä jne. No, kyllä minulle hyvä seksikin kelpaa kunnes löydän hyvän miehen!
Pistin seuraavana iltana miehelle viestin jossa kerroin että jäi vaivaamaan hänen eilinen tyly käytöksensä. Mies ei mitenkään sitä pahoitellut, mutta vastasi ettei se mitään ollut eikä käytös johtunut minusta millään tavalla että minä en ole tehnyt tai sanonut mitään sellaista. Rohkaistuneena kysyin, mitä hän ajattelee minusta ihmisenä ylipäänsä. Mies vastasi, että olen hänen mielestään mukavaa seuraa ja olen hauska nainen ja ehkä hieman ujokin. Vastasin että hänkin on minusta mukavaa seuraa ja lisäsin perään että myös ihan hyvännäköinen johon mies vastasi vain "Juu :)".
Olen itse korviani myöten ihastunut tähän mieheen mutta en ole oikein saa selvää miehestä. Siksi kysyinkin häneltä lopulta sitten suoraan, onko hänellä tunteita minua kohtaan ja kerroin että olen itse hieman ihastunut häneen. En osannut oikein odottaa mitään vastausta, toisaalta ajattelin että kiinnostus olisi molemminpuoleista, mutta viime tapaamisella miehen käytös oli niin erikoista että ajattelin että vastaus tulisi olemaan kielteinen.
Mies vastasi, että aluksi kun tapasimme hän huomasi, että hänelle tuli ihastumisentunteita minua kohtaan, mutta jatkoi että ne olivat kuitenkin ohimeneviä tuntemuksia. Kuittasin jotenkin humoristisesti jutun, ja ehdotin että voisimme kuitenkin jatkaa kaverilinjalla ja tavata joskus, johon mies vastasi että tottakai ja juttelimme vielä niitä näitä hyvässä hengessä muutaman viestin verran.
Mitä mieltä olette tuon miehen käytöksestä?