Hyväksytkö MS-taudin läheisellä?

Suurin osa ihmisistä hylkää vakavasti sairaan. Harva kehtaa perheenjäsentä, mutta ystävän monikin. Kerran kuussa lähetetyn ”Kuinka voit?”- tekstarin kuvitellaan nyt korvaavan ja kompensoivan ennen hyvinkin tiiviin yhteydenpidon. Yllättäen ”väsyttiin”.

”Minä en ole hänelle mitään velkaa!”

kirjoitti:

Vaikkakin provoksi tarkoitettu, niin silti ikävästi vähän tottakin. Puoliso sairastui ja huomasin että aika diagnoosista vuosi eteenpäin niin suurin osa perheestä, jotka ennen diagnoosia hokivat ja korostivat sitä kuinka läheisiä me ollaankaan, on ottanut etäisyyttä.

Puolison vanhemmat ei halua asiasta puhua lainkaan, eli sitä tukea mitä ajattelet että juurikin se perhe antaa, niin ei ole ollenkaan.

Yhdeltä saatu ”perustelu” oli se että eivät osaa puhua asiasta koska ”ei tiedetä mitä sanoa ja vaikeaa se on meillekkin”. Yritin ymmärtää että nyt on vaikeaa kaikilla, mutta kun minä ja puolisoni käydään läpi sitä järkytystä niin samaan aikaan pyörii kaikki ihanat perhejoulut ja synttärit, jos ei tultu paikalle niin kukaan ei edes soittanut ja kysynyt että onko kaikki ok (koska EI ollut) vaan lakaistiin sairastunut maton alle ettei mene idylli rikki.

Eli se rakas perhe paljastui aikamoiseksi p a s k a l ä j ä k s i.

Vastenmielisiä ihmisiä. Kaikinpuolin.

Kaikkiin ”perheen” kissanristiäisiin pitäisi kyllä osallistua, että anoppi saa otettua ne pakolliset ”suuri, onnellinen perhe” kuvat ja leijua niillä sosiaalisessa mediassa.

Pikkuhiljaa ollaan jätetty kekkerit vähemmälle ja vähemmälle. Meillä menee nyt hyvin, puolisolla menee nyt hyvin. Puolison perhe ja ex-lähipiiri ei sitä tiedä, mutta eipä se asia niille kuulukaan..

Voimia. Paljon.

Illan piristys ja muistutus ihmisyyden valoisista puolista! Kukapa nyt sairasta läheistä jaksaisi!

Uppista!