Lue keskustelun säännöt.
Tahdon ihmisille hyvää ja olen optimistinen – miksi silti olen yksinäinen?
02.09.2018 |
Minulla on pienet sosiaaliset piirit, aina ollut. Mutta ne muutamat läheiset ystävät on todella läheisiä ja rakkaita.
Lisäksi minulla on useampia kavereita, jotka kyselevät usein kuulumisia "voi kun olisi kiva nähdä useammin" -yhteydenpitotasolla ja sitten kun yritetään sopia näkemistä, on liian kiirettä. Aika pian jätän kyselyn sikseen, koska en halua painostaa ketään näkemään vaan mielestäni ystävyyden pitää syntyä spontaanisti ja vaivatta.
Jokaisessa työpaikassani olen viihtynyt ja ollut osa porukkaa, tapaan ammatissani jatkuvasti uusia ihmisiä ja se tuntuu luontevalta. Mutta siinä missä monet solmivat työpaikoillakin kaverisuhteita, yksikään kollegani ei hengaile kanssani töiden ulkopuolella.
Useimmiten minua on kuvailtu hymyileväksi, iloiseksi, hyväntahtoiseksi, kiltiksi ja huumorintajuiseksi. No mikään täydellinen en ole, olen esim. epävarma (kuten tästä postauksesta voi päätellä) ja annan muiden mielipiteille liikaa painoarvoa. En kuitenkaan kamalasti näytä sitä ulospäin, tämä on enemmän päänsisäinen ongelma.
Nyt yksi rakas ystäväni on vaikuttanut etäiseltä, vastailee viesteihin todella lyhyesti ja vastaa aina että on kiirettä, kun yritän kysellä vaikka kävelylle. Normaalisti näemme tosi usein. Ehkä kyse on jostain mitä hänellä on menossa omassa elämässään, en tiedä, mutta hylkäämisen pelko puskee heti pintaan vanhastaan.
Pärjään sosiaalisissa tilanteissa mielestäni ihan hyvin, teen aloitteita ja en uskoakseni levitä negatiivista energiaa. Silti tunnen itseni hyvin yksinäiseksi.
Pystyykö joku samastumaan?
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Optimismi on epärealistinen elämänasenne. Ihan tutkitusti. Ehkä tuttaviasi rasittaa, että olet vieläkin niin naiivi, kun heille on todellisuus jo tullut tutuksi.
Naiivi? No, en tietenkään voi varmaksi tietää miten muut minut näkee, mutta ainakin olen käynyt läpi joitakin hirveitä asioita jotka pisti arvot uusiksi, enkä pidä kuvitelmiani elämästä mitenkään ruusuisina... Muakin ärsyttää sellainen "onnistut kaikessa mitä vain päätät!" -paatos.
Ennemmin tarkoitan optimismilla, että lähtökohtaisesti uskon ihmisistä ja elämästä hyvää ja jos ei sitten sujukaan, keksitään jotain muuta, ja välttelen pahassa olossa märehtimistä, koska se ei edistä mitään.
On muuten myös tutkittu, että pessimismi korreloi heikompaan elämänlaatuun.
Minäminäminä-yltiöpositiivisuus on eri asia kuin terve optimismi.ap
Tuo optimisti/pessimisti on vähän kinkkinen dilemma, sillä pessimistit tekevät usein parempia päätöksiä (lähempänä todellisuutta) ja optimistit huonompia. Esimerkiksi pessimisti ottaa helpommin sairausvakuutuksen, mikä voi osoittautua erittäin hyväksi päätökseksi. Optimisti luottaa, että julkinen terveydenhuolto on ihan riittävän hyvää, vaikka kokemusta siitä ei vielä terveellä ihmisellä yleensä ole.
Totuushan on, että varsinkin vanhemmiten ja ajan kuluessa asiat todella muuttuvat huonommiksi, eivät enää paremmiksi. Totta on kuitenkin myös se, että optimistilla on parempi mieliala ja jotain hyvää odotettavaa, mikä tosiaan parantaa sitä elämänlaatua.
Pessimistit eivät tee yhtään mitään, koska nääs kuitenkin tää epäonnistuu. Uskomattoman rasittavaia työkavereita. Etenkin yhtiön muutostilanteessa, ihan perseelleen menee ruikutus on valtavaa, samoin muutosvastarinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä olet liian ripustautuva. Harvalla ihmisellä on aikaa tapailla monia ystäviään kovin usein.
SaaTehdäPerässä kirjoitti:
Itse olen melkein kuin sinä sillä erotuksella, että aloitteellisuuteni on valikoivampaa sen perusteella, vaikuttaako ihminen vastaanottavaiselta ja halukkaalta keskustelemaan. Tiedän, että yliherkkyyteni ikävien ihmisten kohdalla on vielä jonkinlainen ongelma, jota yritän työstää.
Tunnistan itsessäni samaa yliherkkyyttä. En herkästi lähesty, jos ei toinen tee signaalia josta voin olla varma.
Varmaan kumpuaa vanhoista kokemuksia, olin koko peruskoulun ajan pahasti koulukiusattu ja syrjitty. On tuntosarvet aina pystyssä jokaisen ihmisen kanssa. Se ehkä selittää sitäkin, miksi nykyäänkin vielä tuntee jopa porukassa olevansa usein ulkopuolinen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Optimismi on epärealistinen elämänasenne. Ihan tutkitusti. Ehkä tuttaviasi rasittaa, että olet vieläkin niin naiivi, kun heille on todellisuus jo tullut tutuksi.
Naiivi? No, en tietenkään voi varmaksi tietää miten muut minut näkee, mutta ainakin olen käynyt läpi joitakin hirveitä asioita jotka pisti arvot uusiksi, enkä pidä kuvitelmiani elämästä mitenkään ruusuisina... Muakin ärsyttää sellainen "onnistut kaikessa mitä vain päätät!" -paatos.
Ennemmin tarkoitan optimismilla, että lähtökohtaisesti uskon ihmisistä ja elämästä hyvää ja jos ei sitten sujukaan, keksitään jotain muuta, ja välttelen pahassa olossa märehtimistä, koska se ei edistä mitään.
On muuten myös tutkittu, että pessimismi korreloi heikompaan elämänlaatuun.
Minäminäminä-yltiöpositiivisuus on eri asia kuin terve optimismi.ap
Pessimismin on myös todettu korreloivan, etenkin iäkkäillä, paremman elämänlaadun ja pidemmän eliniän kanssa (syystä ettei esim. omiin terveysongelmiin suhtaudu liian optimisesti vaan kaikki mahdolliset uhkakuvat huomioiden). - eri
Joskus ajattelin että sadan tai tuhannen kohtaamani ihmisen joukosta löytyy yksi ystävä.
Ehkä vaan etsit väärästä paikasta? Ehkä sulla on liian tarkat kriteerit, ja odotukset? Ihmisiltä ei yleensä kannata odottaa mitään. Jotkut tasapainottomat voi odottaa jotain pelastajaa tai vetoapua. Tosin, esim mielenterveysyhdistyksessä on kilttejä ihmisiä. Olisiko joku yhdistystoiminta? Harrastukset? Tosiasia on että maailmassa on pahuutta, kovaääniset päsmärit näyttää vievän liikaa tilaa. Täytyy suojella itseään. Muista että hyvyys ei kulje huutaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Optimismi on epärealistinen elämänasenne. Ihan tutkitusti. Ehkä tuttaviasi rasittaa, että olet vieläkin niin naiivi, kun heille on todellisuus jo tullut tutuksi.
Naiivi? No, en tietenkään voi varmaksi tietää miten muut minut näkee, mutta ainakin olen käynyt läpi joitakin hirveitä asioita jotka pisti arvot uusiksi, enkä pidä kuvitelmiani elämästä mitenkään ruusuisina... Muakin ärsyttää sellainen "onnistut kaikessa mitä vain päätät!" -paatos.
Ennemmin tarkoitan optimismilla, että lähtökohtaisesti uskon ihmisistä ja elämästä hyvää ja jos ei sitten sujukaan, keksitään jotain muuta, ja välttelen pahassa olossa märehtimistä, koska se ei edistä mitään.
On muuten myös tutkittu, että pessimismi korreloi heikompaan elämänlaatuun.
Minäminäminä-yltiöpositiivisuus on eri asia kuin terve optimismi.ap
Pessimismin on myös todettu korreloivan, etenkin iäkkäillä, paremman elämänlaadun ja pidemmän eliniän kanssa (syystä ettei esim. omiin terveysongelmiin suhtaudu liian optimisesti vaan kaikki mahdolliset uhkakuvat huomioiden). - eri
Tutkimuksia löytyy kumpaankin suuntaan, esim. tässä taas aika iso katsaus siitä miksi optimismi korreloi pidempään elämään.
https://www.reuters.com/article/us-optimist-health-idUSTRE5247NO20090305
Se mitä olen aiheesta lukenut on jättänyt käsityksen että optimismi yleisesti ottaen suojelisi terveyttä paremmin, se on yhdistetty esimerkiksi alhaisempaan verenpaineeseen. Vähän samaa kuin vaikka maidon kanssa: on yksittäisiä tutkimuksia, joissa maidolla on havaittu huonoja vaikutuksia, mutta kokonaisuutena maito on neutraali.
On niin helppo heittää ilmoille lauseita "pessimisti ei pety" tai "optimismi on naiivia", kun ei ihmiset oikeasti ole mitään karikatyyreja. Ei jokainen optimisti ole todellisuudesta vieraantunut pilvilinnoissa elelevä hippi eikä jokainen pessimisti ole omissa murheissaan märehtivä ja masentunut. Toinen ongelma näiden tutkimisessa on se, että elämänasenteen voi selvittää lähinnä kysymällä ihmiseltä itseltään, eli paljon on kiinni siitä miten tykkää profiloida itsensä.
Monet tykkäävät profiloida itsensä järkeviksi ja kaikkeen varautuviksi, ja se taas näkyy tosielämässä niin, että esim. varautuu tulevaisuuteen, on huolellinen ja pitää hyvän huolen vaikkapa omasta terveydestä. Mutta onko se sama asia kuin pessimismi? Eikö se pikemminkin ole optimismia, että uskoo voivansa varautua ja vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa omilla valinnoilla?
Entä jos pessimisti ajatteleekin, että kaikki menee kuitenkin huonosti? Tuollainen ajattelu nimenomaan lamaannuttaa ja estää tekemästä niitä asioita.
Lopputulos, olisiko sitten realismi kaikista parasta?
Tämä nyt meni ihan off topiciksi, mutta kiinnostava aihe ;)
ap
Vaikutat mukavalta ihmiseltä. Voisit sopia minun ystäväksi. Olen aika paljon saman luontoinen kuin sinä.