Lue keskustelun säännöt.
Miten puolisosi suhtautuu jos sairastut?
02.09.2018 |
Mieheni normaalisti ok mutta suuttuu minulle jos olen sairas. Ihan sama onko raaja poikki vai esim. flunssa, häntä ärsyttää. Ainakaan mitenkään ei saa näkyä jos sairastaa, joten toivon hartaasti että pysyisin terveenä että pystyisn hoitamaan kotiin ja lapsiin liittyvät asiat.
Parhaillaan olen antibioottikuurilla ja ikävien tautioireiden, lämpöilyn, työssäkäynnin ym. lisäksi lääke väsyttää, silti kaiken tulee sujua normisti eikä häntä kiinnosta minun vointini. Ei lohduta, auta eikä tue.
Voimia ei olisi enää tällaisen inhottavan kohtelun kestämiseen.
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Taantuvatko miehet esim. äitiysloman aikana perinteisiin rooleihin? Niin että kun se toinen siellä kotona huolehtii lapsista ja kodista niin sitten mies päättää vetäytyä hoivahommista tykkänään eikä asia "palaudu" vaikka molemmat on töissä? Meillä ainakin siitä huolimatta että molemmat tekee kotitöitä, mies jotenkin olettaa että minulle kuuluu niistä enemmän kuin hänelle vaikka sekä työpäiväni että työmatkani ovat pidempiä kuin hänellä.
Ei taantuminen koske vain miehiä. Saavutetuista eduista on vaikea luopua. Jos on jo tottunut siihen että toinen tekee kaiken puolesta ei sitä vapaaehtoisesti niitä toimia ala tekeemään itse.
Sairastuessa ihmiset aika usein taantuu. Jalka menee poikki, tuntuu että ei osaa tehdä käsilläkään mitään vaikka niissä ei sen kummempaa vikaa olisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et hanki sellaista puolisoa, joka hoivaa? Mitä tapahtuu kun vanhenet?
Niinpä, ei ainakaan hoivaa. Missö niitä toisenlaisia tyyppejä on? Tämäkin muuttunut itsekkääksi vasta myöhemmin, osasi kyllä hoivata seurusteluaikana.
Kurjinta on, että nimenomaan silloin kun itse on heikoilla ja tarvitsisi tukea ja hoivaa, saa osakseen välinpitämättömyyttä tai ilkeyttä. Eli jos itse ei jaksa niin ei ole oikeasti ketään joka kannattelisi hetken.
Näitä kommentteja kuten aloitusta mietin sinkkunaisena, jolla on vähän viritystä meneillään. Miten teillä, joilla miehen luonto paljastui vasta avioliitossa? Oliko pika-avioituminen, ette ehtineet tutustua? Eikö mitään viitteitä heikkouteen ja sairauteen suhtautumisesta ehtinyt näkyä seurustelu- tai kihlausaikana.
Itse olen rakastuneenakin/endorfiinihöyryissä huomannut, jos mies suhtautuu huonosti heikompiinsa. Ikävä kyllä, olen sinkku vieläkin, mutta tämä on ollut hyvä syy vetäytyä. Myötä- ja vastamäestähän siinä alttarilla puhutaan, luvataan pitää yhtä molemmissa?
Vierailija kirjoitti:
Nämä miehet taitaa olla niitä, jotka vaihtavat puolisonsa lennosta kun kuulevat, että vaimo on sairastunut syöpään. En kyllä hetkeäkään katselisi miestä joka ei kykene tukemaan sairauden yllättäessä. Se vain kertoo siitä, että naisella on miehelle välinearvo eikä mitään muuta.
En tiedä miten nykyään, mutta 20-30 -vuotiaana, vuosituhannen vaihteessa, tunsin tai tiesin pareja, joissa toinen oli joutunut pyörätuoliin avioitumisen jälkeen, onnettomuuksia siis. Pääsääntöisesti nainen oli jäänyt liittoon ja hoiti miestä kuntoutumisvaiheessa. Mies valitsi toisin, läksi. Toivon, ettei olisi totta ainakaan enää vuonna 2018.
Mulla samanlainen mies, kostan hänelle aina sen kun hän on kipeä. :)
Näitä kommentteja kuten aloitusta mietin sinkkunaisena, jolla on vähän viritystä meneillään. Miten teillä, joilla miehen luonto paljastui vasta avioliitossa? Oliko pika-avioituminen, ette ehtineet tutustua? Eikö mitään viitteitä heikkouteen ja sairauteen suhtautumisesta ehtinyt näkyä seurustelu- tai kihlausaikana.
Itse olen rakastuneenakin/endorfiinihöyryissä huomannut, jos mies suhtautuu huonosti heikompiinsa. Ikävä kyllä, olen sinkku vieläkin, mutta tämä on ollut hyvä syy vetäytyä. Myötä- ja vastamäestähän siinä alttarilla puhutaan, luvataan pitää yhtä molemmissa?[/quote]
Ei mitään viitteitä, olisi ollutkin turn off jos olisi. Asuttiinkin yhdessä vuosia ennen avioitumista ja lapsia. Nuorena tosin ei ollutkaan mitään vakavampaa ja puolin ja toisin huomioitiin toinen. Sitten lasten myötä hoivapuoli alkanut vähentyä (mikä outoa) eikä kyse siitä ettei olisi saanut ottaa vastuuta. Myös omien vanhempiemme sairastumisten kohdalla mies mennyt neuvottomaan suuntaan ja passivoitunut kaikin tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näitä kommentteja kuten aloitusta mietin sinkkunaisena, jolla on vähän viritystä meneillään. Miten teillä, joilla miehen luonto paljastui vasta avioliitossa? Oliko pika-avioituminen, ette ehtineet tutustua? Eikö mitään viitteitä heikkouteen ja sairauteen suhtautumisesta ehtinyt näkyä seurustelu- tai kihlausaikana.
Itse olen rakastuneenakin/endorfiinihöyryissä huomannut, jos mies suhtautuu huonosti heikompiinsa. Ikävä kyllä, olen sinkku vieläkin, mutta tämä on ollut hyvä syy vetäytyä. Myötä- ja vastamäestähän siinä alttarilla puhutaan, luvataan pitää yhtä molemmissa?
Ei mitään viitteitä, olisi ollutkin turn off jos olisi. Asuttiinkin yhdessä vuosia ennen avioitumista ja lapsia. Nuorena tosin ei ollutkaan mitään vakavampaa ja puolin ja toisin huomioitiin toinen. Sitten lasten myötä hoivapuoli alkanut vähentyä (mikä outoa) eikä kyse siitä ettei olisi saanut ottaa vastuuta. Myös omien vanhempiemme sairastumisten kohdalla mies mennyt neuvottomaan suuntaan ja passivoitunut kaikin tavoin.
Oletko kysynyt, mistä käyttäytymisen muutos johtuu? Tuo on pelottavaa, koska ainakin haluaisin "tarpeeksi hyvin" tutustua jos meinaan heittää hynttyyt yhteen.
Olen kysynyt, ei osaa sanoa. On mukava silloin kun kaikki hyvin mutta vaikeina aikoina muuttuu ilkeäksi. Ei osaa sanoa mistä johtuu, mihinkään terapiaan tms ei suostu lähtemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kysy vointia, ei auta kotitöissä, ei tee ruokaa yms. Mutta näitä ei tee koskaan muutoinkaan. Huomasin miehen itsekkyyden vasta synnytyslaitoksella. Olin valvonut kolme yötä, en ollut nukkunut kuin päivällä 1-3 tuntia. Ensimmäisen yön siis synnytin, toisena ja kolmentena yönä vauva halusi rintaa ja itki, ei nukkunut kuin lyhyitä pätkiä.
Hoitajat alkoivat jo olla minusta huolissaan. Kyselivät eikö vauvan isä voisi välillä olla vauvan kanssa. Hän nukkui perhehuoneessa ja vähät välitti kun kerroin väsymyksestä. Kotiin tultaessa hän ei käynyt kaupassa, ei tehnyt ruokaa tms.
Kun olin flunssassa niin jätti minut vauvan kanssa ja lähti harrastukseen. Ei meinannut suostua käymään edes kaupassa. Kun hän on flunssassa, niin silloin hänen pitää antaa levätä.
Pahinta on kuitenkin miten hän huutaa ja haukkuu. Lopulta hän kävi myös minuun kiinni. Ei uskoisi siitä miehestä jonka tapasin ja tuli luokseni klo. 06.00 kun kerroin vatsakivustani. Minun on vaikea enää kunnioittaa häntä. Hän ilmeisesti lopetti minun kunnioittamisen kun tulin raskaaksi tai sain meidän lapsen. Jotain tapahtui. Ja jotain on tapahduttava, näin ei voi jatkua.
Näitä lukiessa, ihmettelen suuresti, mikseivät valittavat naiset sitten eroa. Ja jos näin toimitte, kysykäähän miehiltänne, haluavatko asua lapsiensa kanssa, älkääkä viekö yhteisiä lapsianne heiltä.
Ja vielä, ei haeta asumis-tai muita Kelan tukia sitten eronneena, kyllähän itsenäinen,voimaantunut nainen pärjää nyky-Suomessa omillaan.
Iskä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräs mies alkoi entistä enemmän pitää yhteyttä muihin naisiin,kun puoliso lihoi muodottomaksi kortisoni lääkkeiden takia. Vinkui et eikö hän ansaitse onnea,kun ei eukko jaksa. Tuommoset ruikuttajat pitäisi päiviltä päästää. Esittää sit hyvää miestä ja ostaa ruusuja eukolleen et saa taas muna kourassa nuoria naisia hallittava. Äijä 46 vuotias itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käy apteekissa ja tekee rommitotia <3
Vierailija kirjoitti:
Näitä lukiessa, ihmettelen suuresti, mikseivät valittavat naiset sitten eroa. Ja jos näin toimitte, kysykäähän miehiltänne, haluavatko asua lapsiensa kanssa, älkääkä viekö yhteisiä lapsianne heiltä.
Ja vielä, ei haeta asumis-tai muita Kelan tukia sitten eronneena, kyllähän itsenäinen,voimaantunut nainen pärjää nyky-Suomessa omillaan.
Iskä
Kyllähän ne naiset eroaa ennemmin tai myöhemmin. Tottakai jokainen voi hakea ne tuet mitkä lain mukaan kuuluu. Ei kai iskäkään halua lastensa elävän köyhyydessä? Naiset kyllä elättävät itsensä, lapset on eri juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies on ihana, kun oon kipeenä. Tuo sänkyyn hunajateetä, kysyy tarttenko kuumavesipulloa, haluaisinko käsihieronnan, maistuisko keitto... tosin hän oli syöpäsairaan äitinsä omaishoitajana kaksi vuotta, eli ymmärtää keskivertoa paremmin, mitä ihminen tarttee tai haluaa, kun on paska olo. Toki kun hän on kipeenä yritän olla yhtä hyvä hoivaaja hänelle!
Taantuvatko miehet esim. äitiysloman aikana perinteisiin rooleihin? Niin että kun se toinen siellä kotona huolehtii lapsista ja kodista niin sitten mies päättää vetäytyä hoivahommista tykkänään eikä asia "palaudu" vaikka molemmat on töissä? Meillä ainakin siitä huolimatta että molemmat tekee kotitöitä, mies jotenkin olettaa että minulle kuuluu niistä enemmän kuin hänelle vaikka sekä työpäiväni että työmatkani ovat pidempiä kuin hänellä.