Kosketuksen kaipuu parisuhteessa

Mitä vaimo sanoo syyksi, kun kysyt asiaa häneltä?

Alkuun luulin jo jotta nainen kirjoittaa, ennen kuin sit lopussa selvisi, meillä sama.

En muista että mua olis puolisoni edes koskaan edes omatoimisesti koskettanut, seksikin on yrittämis innosta kiinni ja usein epäonnistun siinnä.

Nyt olen jättänyt itsekin kosketelut vähemmälle ja lopetan ne kohta kokonaan.

Onko suhteessanne koskaan ollut enemmän läheisyyttä ja seksiä? Miten ja milloin tällainen muutos on tapahtunut? Oletko yrittänyt keskustella vaimon kanssa asiasta?

Vierailija kirjoitti:

Alkuun luulin jo jotta nainen kirjoittaa, ennen kuin sit lopussa selvisi, meillä sama.

En muista että mua olis puolisoni edes koskaan edes omatoimisesti koskettanut, seksikin on yrittämis innosta kiinni ja usein epäonnistun siinnä.

Nyt olen jättänyt itsekin kosketelut vähemmälle ja lopetan ne kohta kokonaan.

Lopeta koko suhde.

Vierailija kirjoitti:

Mitä vaimo sanoo syyksi, kun kysyt asiaa häneltä?

En ole tainnut saada vastausta tähän. Ei vain tykkää mistään... Jos kysyn suoraan niin sanoo jotain niinniin on sulla ongelmat, menisit hoitoon tms. Toinen on että ei ole kuulevinaan jonka jälkeen alan jankkaamaan että kerro nyt ja lopulta ei tule vastausta. Yksipuolisen keskustelun jälkeen tuntuukin sitten että minä olen se pahis kun kysyin asiasta joka vaivaa minua. Ja vuodet vierii..

"Pahempi, jos vaimo jättää ja itse jää yksinäiseksi"... Miksi se olisi sen pahempi? Mitä kumpikaan saatte tuollaisesta suhteesta?

Erotkaa kaikki jotka joudutte elämään ilman kosketusta! Harkitsen itse heti samaa jos tilanne tästä yhtään pahenee...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä vaimo sanoo syyksi, kun kysyt asiaa häneltä?

En ole tainnut saada vastausta tähän. Ei vain tykkää mistään... Jos kysyn suoraan niin sanoo jotain niinniin on sulla ongelmat, menisit hoitoon tms. Toinen on että ei ole kuulevinaan jonka jälkeen alan jankkaamaan että kerro nyt ja lopulta ei tule vastausta. Yksipuolisen keskustelun jälkeen tuntuukin sitten että minä olen se pahis kun kysyin asiasta joka vaivaa minua. Ja vuodet vierii..

Ette kuulosta terveiltä, yhdessä tai erikseen.

Miten te aikoinaan päädyitte yhteen vaimosi kanssa? Oliko rakkautta ja vetovoimaa?

Mikä teitä pitää yhdessä? Yksinäisyyden pelko, tottumus, läheisriippuvuus? Ei ainakaan rakkaudelta kuulosta. Erotkaa.

Minä elin sellaisessa avioliitossa seitsemän vuotta. Lapsen syntymän jälkeen kaikki kosketus loppui. Totaalisesti. Edes yhdessä kävely ei enää käynyt. Jos lähdimme jonnekin jalkaisin, niin minä ja lapsi mentiin edellä, mies odotti kotona viime tippaan.

Toki mies oli varsin kylmä ja pidättäytyvä jo alkuun, mutta jotain sentään oli, ja minä nuorena naiivina luulin että se siitä paranee. Eipä parantunut. Vuosia elettiin kuin kämppikset, visusti koskettamatta. Miehen tunne-elämä oli jotenkin täysin lukossa. Ilmekin jotenkin jäykkä aina. Työssä kävi, ei juonut eikä lyönyt (olisi joutunut koskemaan minuun jos olisi lyönyt!). Se totaalinen kylmyys oli lopulta liikaa. Ajattelin että miksi ihmeessä tähän jään, minähän lähden! Kun kerroin hakevani eroa, mies ihmetteli että miksi? Kaikkihan on ihan hyvin!

Lastaankin kohtaan osoitti samaa kylmyyttä. Syliin ei ottanut vapaaehtoisesti, ja jos lapsen nostin syliin jäykistyi ja vaivaantui. Tyttö ei koskaan sanokaan isäänsä isäksi, vaan etunimellä. On nyt isompana sanonut kuinka kamalaa on kun ei ole oikeaa isää. Olen itseäni syyttänyt miksi alun perinkään hänen kelkkaansa  lähdin ja lapsenkin hankin kärsimän isän kylmyydestä. Mutta tehty mikä tehty, me menimme ja menemme eteenpäin ja elämästämme tuli miljoona kertaa parempaa ilman yhtäkään miestä!  Kannattaa lähteä ajoissa. 

Suurin ongelma ei ole se kosketuksen puute (joka sekin on todella surullista) vaan se että puolisosi tekee henkistä väkivaltaa kieltäytymällä keskustelemasta. Parisuhteessa hnakalistakin asioista vaan on kyettävä puhumaan ja jos ei kykene niin siihen on haettava ulkopuolista apua. Kaikki muu on epäreilua ja todellakin henkistä väkivaltaa toista kohtaan. 

Itse tuollaisessa tilanteessa yrittäisin erittäin tukasti saada keskusteluyhteyttä, ehdottaisin napakasti ulkopuolisen keskusteluavun hakemista ja jos tämä ei kumppanin puolelta onnistuisi ja tietäisin itse tehneeni ja yrittäneeni kaiken niin en jäisi suhteeseen. Mielenterveyteni ei kestäisi puhumatonta kumppanina enkä näe mitään syytä miksi kenenkään tulisi pidempään sietää tuollaista epäoikeudenmukaisuutta suhteessa. Se on vähin mitä suhteessa voi tehdä että suostuu keskustelemaan ongelmista. 

Itse rakastan ja haluan edelleen vaimoani, joten miten voisin erota? Samalla toki olen onneton tähän tilanteeseen. Ehkä lähinnä siihen että vaimoni ei koe samoin.

Ehkä tämä on ollut alkuhuumaa lukuunottamatta yksipuolista, en osaa sanoa kun vaimo ei puhu asiasta. Kitumista tämä lieneekin..

Vaimosi vastaa: Ole läsnä minulle, kuuntele minua ja anna minulle aikaasi. Se ei riitä, että sanot rakastavasi, kun elät arkea oman pääsi ympärillä. Kun tämä asia on kunnossa, jaksan minä huomioida sinun kosketuksen tarpeesi.

Tästä ei puhuta, mutta aika moni nainen on tunnekylmä ja seksiä on vain kun tarkoitus lisääntyä.

Sinällään en halua syyttää vaimoa tästä tilanteesta, yhdessähän tässä ollaan tämä tilanne luotu. Haluaisin että oltaisiin onnellinen perhe jossa vanhemmat tukee toisiaan jne.

Jos toinen ei pidä kosketuksesta ja läheisyydestä niin sekin suotakoon, mutta jos on parisuhteessa jossa tietää toisen tarvitsevan noita yllämainittuja niin kait pitäisi vähän kärsiä tällä haluttomallakin ja fifty-fifty mentaliteetilla elellä. Nyt kun ei edes puhuta s-hommista.

Vierailija kirjoitti:

Itse rakastan ja haluan edelleen vaimoani, joten miten voisin erota? Samalla toki olen onneton tähän tilanteeseen. Ehkä lähinnä siihen että vaimoni ei koe samoin.

Ehkä tämä on ollut alkuhuumaa lukuunottamatta yksipuolista, en osaa sanoa kun vaimo ei puhu asiasta. Kitumista tämä lieneekin..

Voit ja sinun kannattaakin erota, jos haluat säilyttää mielenterveytesi ja itsekunnioituksesi. Tilanne tuskin tuosta muuttuu miksikään, ei tuo ole mikään parisuhde.

Kuulostaa kyllä pahalta. Jos vaimo ei pitkittyneesti suostuisi kosketukseen ja läheisyyteen, ei suostuisi puhumaan asiasta, eikä suostuisi hakemaan tilanteeseen apua yksin tai yhdessä, niin hakisin eroa. Eihän tuollainen tilanne ole parisuhde, vaan kaverisuhde. Ei se lapsillekaan anna oikeaa esimerkkiä parisuhteesta, jos eivät näe vanhempien välillä minkäänlaista kosketusta ja hellyyttä.

-M42

Onko vaimosi masentunut tai muuten mt-ongelmainen?

Ja tiedän ettei pitäisi "akkamaisesti" vinkua täällä ja ei tämä tuo varsinaista ratkaisua asiaan. Mutta saa tästä purkautumisesta ja kommenteista jotain henkistä apua jaksaa taas tovin surkeaa pientä elämäänsä.