Millainen parisuhde puolisosi vanhemmilla on?

Hyvin sopuisia ovat haudassaan Ruskeasannassa. Ikinä ei poikittaista sanaa.

Ovat eronneet ja molemmilla uudet puolisot. Onnelliset ja tasapainoiset liitot, siltä ainakin minulle aina vaikuttanut. Minulla ja puolisollani on hyvä liitto, olemme onnellisia ja odotan toista lastamme.

Puolison vanhemmat asuvat toisella puolella maapalloa. Ovat eronneet kymmeniä vuosia sitten, nykyään ainakin toinen naimisissa, toisesta ei tietoa.

Me olemme naimisissa, hyvä parisuhde. Nämä eivät mielestäni mitenkään korreloi, kyseessä aivan eri ihmiset.

Ovat kuolleet jo aikoja sitten, enkä edes tuntenut tai nähnyt heitä.

Puolisoni vanhempien suhde on sellainen, että anopilla lähtee koko ajan lapasesta ja appiukko on rajoitin.

Ei minkäänlaista. Erosivat miehen ollessa 8 v, sitä ennen oli ilmeisesti useampi vuosi lähinnä riitelyä eli ainakin miehen muistot heidän parisuhteestaan ovat pelkästään negatiiviset. Nykyään toinen on jo haudassa, toinen elelee yksikseen tai no, kai sillä jotain satunnaisia lyhyitä juttuja välillä on. Mies ei kauheasti pidä yhteyttä häneen niin emme tiedä kovin tarkasti.

Meidän suhde on siitä huolimatta toimiva - onnellinen, kunnioittava, tasapainoinen ja todella avoin (en tarkoita sellaista avointa suhdetta mihin kuuluu muita osapuolia). Alku kieltämättä oli haastava ja jouduttiin tekemään paljon töitä sen eteen, että saatiin homma rullaamaan. Osittain "kiitos" kuuluu kyllä juurikin miehen vanhemmille, joiden takia hänellä oli aikamoiset lapsuustraumat yms. Parin vuoden rankahko vaihe, johon siihenkin kuului silti kokoajan suuri rakkaus ja suuri halu olla yhdessä, oli kaiken sen arvoinen ja nyt on viimeiset 6 vuotta mennyt hyvin. Kesällä mentiin naimisiin ja odotan tällä hetkellä ensimmäistä lastamme.

Ulospäin ainakin vaikuttaa oikein tasapainoiselta liitolta. Ovat olleet naimisissa noin 40 vuotta. 

Meillä on miehen kanssa hyvä ja onnellinen suhde. Yhdessä olemme olleet nelisen vuotta. Ensi kesälle on suunnitteilla häät.

Heillä ei ole parisuhdetta. Ovat eronneet vuosia sitten.

Meillä on miehen kanssa hyvä parisuhde. Ei valittamista.

Ovat eronneet ajat sitten. Hyvässä sovussa ovat silti pysyneet, voisi ehkä jopa sanoa, että ovat kavereita. Äitinsä on sinkkuna ja isällään on uusi avioliitto, ollut jo yli 10 vuotta, ja se vaikuttaa olevan oikein tasapainoinen ja rakastava. 

Me asumme yhdessä ja meillä menee todella hyvin. En voisi olla onnellisempi, että olen löytänyt hänet ja saan jakaa tulevaisuuteni juuri hänen kanssaan.

Mielenkiintoinen kysymys. Enpä ole koskaan tullut miettineeksi heidän suhdettaan. Kai se ihan hyvin toimii, kun yli 30v ovat saman katon alla viihtyneet.

Henkistä väkivaltaa apen puolelta. Vaimonsa alistuu tähän. Hieman pelkään tämän jotenkin vaikuttavan meidänkin suhteeseemme

Ovat naimisissa periaatteen vuoksi, mutta tappelevat kuin taistelukukot keskenään. Anoppi härkkii miestään minkä kerkeää, verbaalista puukkoa kylkiluiden väliin koko ajan. Appi vetäytyy, kunnes lopulta palaa proppu ja huutaa sitten pää punaisena. Tämä toiminta ei katso aikaa tai paikkaa kummaltakaan.

Mieheni kanssa emme riitele käytännössä koskaan. Suhteen alussa oli ne parit isot riidat ja sen jälkeen on ollut seesteistä. Olemme rauhallisia ja arkisia, mutta läheisyyttä on paljon.

Hyvä ja toimiva. Meillä ei ollenkaan toimiva.

En tiedä. En ole koskaan tavannut heitä.

Itsellä jäänyt sellainen kuva että ihan sovussa ovat ja vitsiä heittävät toisistaan, mutta suhde on aikalailla kaverillinen ja ollaan yhdessä kun ollaan oltu jo muutenkin suurin osa elämästä. Elämä ei ole kamalaa toisen kanssa mutta en minä näe varsinaista rakkautta. Tosin mikä minä ulkopuolisena toisen suhteista olen sanomaan.

Omat vanhempani taas vähän samanlaisia mutta kyllä heistä paistaa läpi se että rakkaudettomassa aviossa ei ole hyvä elää. Toinen ärsyttää toista jatkuvasti ja yhdessä ollaan enemmän periaatteesta kuin rakkaudesta. Eivät myöskään koskaan olleet hyviä esimerkkejä siitä kuinka erimielisyydet hoidetaan ja miten toisen tunteet otetaan parisuhteessa huomioon. Aina huudetaan, syyllistetään ja paiskotaan ovia eikä keskustella asioista. Ei siis osata ratkaista asioita fiksusti. Nipottaa kyllä osataan ja toimia oman pään mukaan.

Appivanhemmat erosivat vuosia sitten, mutta olivat silti koko ajan yhdessä (vaikka eron aikana asuivat erillään). Sitten lasten aikuistuttua asuivat jälleen yhdessä ja menivät uudelleen naimisiinkin. Että sellaista soutamista ja huopaamista heillä.

Oma parisuhteeni on kuin vanha villasukkapari. Yhdessä olemme ja yhdessä viihdymme. Kaikenlaisia vaiheita ollaan yhdessä eletty ja olemme samaa joukkuetta, emme toisiamme vastaan.

Appivanhemmat olivat naimisissa liki 60 vuotta, liitto päättyi miehen kuolemaan. Heidän luona oli ikävä käydä, sitä jatkuvaa nälvimistä oli tuskallista kuunnella. Appi päästeli suustaan vaimostaan mitä sattuu ja anoppi koetti selittää, että ihan vitsiähän se oli. Ei ollut. Nykyään olen onnellinen anopin puolesta, kun on saanut muutaman vuoden elää ihan rauhassa ja on päässyt pienille reissuillekin.

Meidän avioliitossa ei tuollaista puhetta ole. Totta kai meillä joskus on tiuskimista, mutta sekin on harvinaista. Meidän perheessä nauretaan paljon.

Erosivat vuosia sitten ja kohta erotaan mekin.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä jäänyt sellainen kuva että ihan sovussa ovat ja vitsiä heittävät toisistaan, mutta suhde on aikalailla kaverillinen ja ollaan yhdessä kun ollaan oltu jo muutenkin suurin osa elämästä. Elämä ei ole kamalaa toisen kanssa mutta en minä näe varsinaista rakkautta. Tosin mikä minä ulkopuolisena toisen suhteista olen sanomaan.

Omat vanhempani taas vähän samanlaisia mutta kyllä heistä paistaa läpi se että rakkaudettomassa aviossa ei ole hyvä elää. Toinen ärsyttää toista jatkuvasti ja yhdessä ollaan enemmän periaatteesta kuin rakkaudesta. Eivät myöskään koskaan olleet hyviä esimerkkejä siitä kuinka erimielisyydet hoidetaan ja miten toisen tunteet otetaan parisuhteessa huomioon. Aina huudetaan, syyllistetään ja paiskotaan ovia eikä keskustella asioista. Ei siis osata ratkaista asioita fiksusti. Nipottaa kyllä osataan ja toimia oman pään mukaan.

Jatkan: meidän omassa suhteessa taas ei ole ongelma siinä ettei puhuta asioista, mutta monesti käy niin ettei mies toiminnallaan ota minua aina huomioon ja monet asiat täytyy vääntää rautalangasta.

Se missä mies on samanlainen kuin isänsä niin joutuu sanomaan asioista ikään kuin komentamaan lasta.

En minäkään täydellinen ole, olen huomannut että omien vanhempien tapa kiihtyä asioista on minussakin. Olen muutenkin temperamenttinen luonne niin kyllä töitä saa tehdä että ei aina menisi homma yli vaan asiat tulisi sanottua rauhallisesti keskustelemalla eikä äksyilemällä toiselle. Paha tapa on purkaa omaa ärsyyntuneisyyttä ja pahantuulisuutta äksyilynä tai välinpitämättömyytenä tai jonkinasteisella mökötyksellä. Vaikka sitä kuinka vannoi ettei aio olla niin kuin omat vanhemmat niin kyllä se malli vain näkyy omassa käyttäytymisessä. Onneksi tiedostan asian ja yritän parantaa tapojani ja oikeesti toimia eri tavalla.

Surkeaa sivusta seurattavaa. Anoppi on täysin tossun alla, appiukko käyttää henkistä väkivaltaa ja pomottaa ja hyppyyttää oman pillinsä mukaan. Asioista ei koskaan puhuta, riidat ahdistavaa tiuskimista, vittuilua ja anopin itkua.

Meillä taas on todella hyvä avioliitto, juuri juhlittiin 10v. hääpäivää. Mies oli alusta asti todella motivoitunut panostamaan keskusteluun ja avoimuuteen ja sanoi jo seurustelun alussa että haluaa täysin erilaisen parisuhteen kuin vanhemmillaan.