Mita tarkoittaa kaytannossa, etta perhe on tyota tarkeampi? Minkalaisia ratkaisuja tallainen ihminen tekee? Kertokaa mielikuvianne ja odotuksianne.

Mutta niin vaan on! Muutamana esimerkkinä mainittakoon seuraavat asiat:

Jos lapsi on kipeä, on itsestään selvää, että saa palkallista saikkua kunnes lapsi on terve.



Lapsen joulu-, kevätjuhlat yms tapahtumat on automaattisesti vapaalla (vuorotyö)



Kesälomat jaetaan niin, että kaikki saavat vähintään kaksi viikkoa perheen yhteistä lomaa.



Eli työnantajani on todellakin toteuttanut sanomisensa!

ehdi olla tarpeeksi lasten ja miehen kanssa ja hoitaa vielä kotiakin. Elämän ei tarvitsisi työn takia olla liian stressaavaa.

Perhekeskeinen ihminen tekee töitä vain niin paljon kuin on pakko tullakseen toimeen ja on valmis tinkimään elämän muusta laadusta (autot, suuret talot, kulutusluotot, shoppailu...) jotta voi viettää aikaa rakkaittensa kanssa.

Minulle on itsestään selvää, että perhe on työtä tärkeämpi. Palasin töihin n. puoli vuotta sitten. Kotona sitä ennen olin 3,5 vuotta ja tänä aikana saimme kaksi lasta. Käytäntö on sitten ollut vaikeampi. Olen hyvin kunnianhimoinen ja haluan tehdä työni hyvin tai ehkä jopa tosi hyvin. Menen joka päivä viimeistään 07.00 töihin lähteäkseni sieltä 15.00. MUTTA en ole vielä oppinut sanomaan EI. Hyvälle työntekijällehän käy niin, että hän saa lisää töitä. Nyt olen huomannut tekeväni 06.00 - 15.25. Joka tapauksessa pointtini oli se, että perhe on tärkeämpi on monelle sanahelinää. On helppo sanoa, että perhe on tärkein, jos se ei vaadi itseltä loppujen lopuksi mitään. Minulta se vaatii nyt sen, että osaisin sanoa ei haastaville ja mielenkiintoisille projekteille, koska niitä ei valitettavasti tehdä 07.00 - 15.00 työajalla.

yhteistä aikaa jää. Oma mieli paremmin levännyt kun saa tehdä mielenkiintoista ja palkitsevaa työtä, vaikka näin 50% työajalla. Myös taloudellinen tilanne tyn myötä paranee sen verran että on mahdollista asua lapsiystävällisellä aluella ja tehdä välillä jotain kivaakin.



Minulle tämä on perhekeskeisempi ratkaisu kuin se että marttyyrina istuisin neljän seinän sisällä tuon 3v.

Meillä oli mies vuoden vuorotteluvapaalla vanhempainvapaan jälkeen ensimmäisestä lapsesta. Nyt kun olen palaamassa töihin toisen lapsen jälkeen, niin aion tehdä lyhennettyä työaikaa ( 6h /pvä ). Työ on molemmilla sellainen, että työajat ovat kiinteät, lukuunottamatta miehen satunnaisia työreissuja. Minä tietysti joustan mahdollisimman paljon silloin. Lomarahat vaihdetaan vapaaksi. Lomat ja vapaa-aika vietetään yhdessä.



Molemmilla on tarpeeksi mielenkiintoinen työ, josta riittää rahaa asumiseen ja elämiseen ( ilman luksusta ). Meillä tavallinen perheasunto, 1 auto. Mun mielestä sekin on huomioimisen arvoinen seikka, mitä nro 41 toi esille, rahalla kieltämättä saa lapsillekin lisää elämänlaatua, joten ei se työssäkäyminenkään ihan vähäpätöinen juttu ole. Ja suurin osa joutuu menemään töihin halusi tai ei. Olkaa te onnelllisia joiden puoliso ( vaimo tai mies ) pystyy elättämään koko perheen ja saatte olla kotona niin halutessanne ! Silloin on todellinen valinnanvapaus tässä asiassa.

Hoidin viittä lastamme ja kodin. Kotihoidontuki kun loppui niin lapsilisät oli tulona. Mieheni vuosiansiot olivat n. 30 000- 40 000e, tiukkaa oli usein mutta pärjäsimme. Lapsemme voivat hyvin, ovat sosiaalisia ja empaattisia nuoria.

Kun palasin takaisin työelämään esikoisen syntymän jälkeen, lapsi oli 1 v 4 kk vanha. Jäin osittaiselle hoitovapaalle, tein töitä 4 pv/vko. Se joka meni töihin myöhemmin vei lapsen, se joka pääsi aiemmin haki hänet; näin hoitopäivät jäivät mahdollisimman lyhyiksi. Perjatai oli sitten äidin ja lapsen päivä, teimme kaikkea kivaa yhdessä. Löhöilimme aamuisin sängyssä, kävimme uimassa, leivoimme jne. Toki taloudellisesti tuli takkiin, mutta ei haitannut! Myöhemmin myös mies vaihtoi työnantajaa ja sai paljon säännöllisemman työajan ja kotona tehdyt palkkatyöt karsiutuivat lähes kokonaan.



Nyt meillä on toinenkin lapsi ja minä vielä vanhempainvapaalla. Kovasti mietin, että mitä nyt tekisin...

Ei tuo ollut mun mielestä hyvä esimerkki perhekeskeisyydestä vaan pikkusieluisesta ääliömäisyydestä. Pelottaa että tuo ei ollut provo vaan joku kansanedustajaksi pyrkivä nainen...

49:n tilanne todellisuutta suurimmalle osalle, 48:n tilanne harvinaista luxusta ja tuntuu vähän epäuskottavaltakin.

10 min. kävelymatka, ja tyäaika 6h. unelma homma!

Yksinkertaistettuna sitä, että perheemme etu menee isoissa kysymyksissä aina työpaikan edun edelle.

Se millaisia yksittäisiä valintoja näiden pohjalta kukin tekee, on minusta toissijaista. Se, ettei työ mene perheen hyvinvoinnin edelle lienee tärkeintä. Mikään yksittäinen valinta tuskin tätä aiheuttaa tai takaa, kyse on syvällisemmästä elämänasenteesta!

Tosi hyvin sanottu! Luin vähän ihmeissäni ketjua, kun siitä näyttää tulleen reseptivihkonen ennemminkin kuin todellista keskustelua... Toisaalta tietysti on mukava lukea ideoita käytännön toteutukseen, mutta eiköhän todellisuudessa aika HARVA pidä perhettään työhönsä nähden toissijaisena. Jos lapset ovat tasapainoisia ja onnellisia ja arki sujuu hyvin uraputkesta huolimatta, miksi pitäisi kikkailla?

Itse olen kotiäitityyppiä, siksi on ollut helppo käyttää kaikki mahdolliset kikat perhevapaista yms. systeemeistä hyödyksi. Olen käytännössä siis varmaankin keskimääräistä nykyäitiä perhe

keskeisempi

, mutta en nyt sentään perhe

myönteisempi

. Työkin voi olla toisille tärkeää, vaikka perhe menisi arvomaailmassa selvänä ykkösenä. Ja ne käytännönvalinnat voivat näkyä muutenkin kuin numeruksina!

Yksinkertaistettuna sitä, että perheemme etu menee isoissa kysymyksissä aina työpaikan edun edelle.

Työkin voi olla toisille tärkeää, vaikka perhe menisi arvomaailmassa selvänä ykkösenä. Ja ne käytännönvalinnat voivat näkyä muutenkin kuin numeruksina!

en olisi valmis tekemään 10-12 tunnin päiviä tai matkustelemaan kovin paljoa työn takia. Olen tarkka vapaa-ajastani, koska se on tarkoitettu perheelle, eikä työnantajalle!



Jos perheessä tapahtuisi jotain kauheaa, voisin jättää jopa työn kokonaan. Mutta toisaalta aikuisena ihmisenä olen elatusvastuussa lapsista, joten vaihtoehtoa työlle ei siinä suhteessa ole!

Vierailija:

Minulle ei kolmen lapsen äitinä ole ollut realistista mennä töihin. Osa-aikaisista juristeista en ole kuullut ja mies ei ole halukas joustamaan omissa työajoissaan. Joten perhe ensin ( jos toisella puolella ovat henkilökohtaiset ambitioni).

Esim.



Olen valmis jäämään nollatuloille kotiin vaikka koko loppuiäkseni, jos se perheen takia on välttämätöntä.



Olen valmis vaihtamaan työpaikkaa, jos senhetkinen työ vie selkeästi (=lapset ja parisuhde kärsivät) liikaa aikaa perheeltämme eikä muuta ratkaisua löydy.



Kuuntelen sydäntäni ennemmin kuin järkeäni aina, kun kyse on lapsia koskevista asioista (esim. siitä, kuka hoitaa kipeitä lapsiamme).



Tiedostan päivittäin selkeästi, että työssäni en ole korvaamaton. Perheelleni olen.



Se millaisia yksittäisiä valintoja näiden pohjalta kukin tekee, on minusta toissijaista. Se, ettei työ mene perheen hyvinvoinnin edelle lienee tärkeintä. Mikään yksittäinen valinta tuskin tätä aiheuttaa tai takaa, kyse on syvällisemmästä elämänasenteesta!

Työskentelemme suurissa kansainvälisissä yrityksissä yläportaassa nykyään.



Olin kotona 5 vuotta lasten ollessa pieniä. Nyt olen täysipäiväisesti töissä, mutta en suostu tekemään yli 37,5 tuntia/viikko. Jonain päivänä saataan tarvittaessa tehdä esim. 9 tuntia, mutta seuraavana otan ylityön takaisin. Lasten tarhapäivä on aina enintään 8 tuntia (jos olen ylitöissä mies hakee lapset normaaliin aikaan).



Lisäksi olen tehnyt tämän selväksi työnantajalleni. Jos lapset ovat sairaana, hoidan heidät itse. Työnantaja maksaisi MLL:n hoitajan, mutta en hyväksy sitä. Työni teen hyvin ja huolella, mutta olen aina korostanut töissä perheen tärkeyttä. Jos ei passaa pomolle, etsiköön toisen tilalleni. Toistaiseksi on passannut :)

...että olen valmis ottamaan miesvaltaisella hektisellä ja kilpailuhenkisellä työpaikallani jatkuvasti paskaa niskaan siitä, että lähden hakemaan lasta hoidosta silloin kuin pitää, etten jää 15 min varoitusajalla 6 tunniksi ylitöihin, etten tee töitä viikonloppuisin vaikka muut niin tekevät ja projektit vaatisivat, että jätän tällä tavoin jatkuvasti tiimini pulaan jne. Kyseessä siis akateeminen ala, jolla palkattomat ilta- ja viikonlopputyöt ovat maan tapa.



Perhe meni tavallaan myös edelle siinä, etten alkanut vaatia oikeuksiani tuomioistuintetse, kun minut sivuutettiin erään ylemmän paikan täytössä perustellen se raskaudellani.



Näin meillä. Kenkää ei ole vielä tullut ja palkka on toistaiseksi maksettu, mutta perheen takia olen uhrannut mahdollisuuteni edetä tai edes kunnolla pärjätä nykyisissä töissäni, saati sitten saada töistä henkisellä puolella mitään positiivista itselle.



Tässä vaiheessa tyhmempikin varmaan tajuaisi vaihtaa työpaikkaa, mutta mua pelottaa, että jos oman alan töihin muualle vaihdan, voin joutua ojasta allikkoon. Tuollaisia asioita kun ei ole tapana kysellä työnantajalta haastattelussa ja uudessa paikassa pitäisi taas ainakin alku esittää hyvää työntekijää (ml. ne hiton ylityöt) että edes koeajalta jatkoon pääsisi. Lisäksi melkein kaikissa avoinna olleissa paikoissa on ollut enenmmän matkustamista kuin nykytyössäni, ja sitä en taas perheen kannalta halua.



Sori, tuli vähän purkaus ja osin asian vierästäkin, mutta mulla on ihan umpikujafiilis...

Molemmat ovat korkeasti koulutettuja,mutta toinen tekee uraa, toinen on kotona. Valinta on tehty luontaisten ominaisuuksien mukaan ja palkkatason. Kaikki on tyytyväisiä.

Vaihda perinteisempään teollisuuteen, täällä perheellisen on parempi vaikka miesvaltaista onkin. Naiset ovat täällä piristyruiske porukassa.



-48