Onko muilla kokemuksia uhma-ikäisen kiljumisesta...?
Alkaa olemaan vitsit vähissä...esikoisemme, kohta 4 v, on pahimmassa uhma-iässä (...siis toivon, että kaikki meuhkaaminen johtuu vain siitä). Nyt viimeisimpänä " tosi kivana" äidin hermojenmenetyskeinona on otettu käyttöön kiljuminen eli poitsu kiljuu kurkku suorana, kun asiat ei mene hänen toivomalla tavallaan. Olen yrittänyt pysyä iisisti, sanonut vain, ettei minuun tehoa kiljuminen. Kaiken kukkuraksi kuopus 2 v lähtee kiljumiseen mukaan, luulee varmaan olevan jonkun kivan leikin..?? Onko muilla kokemuksia " kiljuntakaudesta" ? Kohta varmaan saadaan häätö, sillä illat ovat välillä aika levottomia. Mistä ihmeestä tuollainen tempperamentti tuleekaan ja vielä kaksi poikaa yhdessä " härnäämässä" äitiään. No tarha-elämä kutsuu molempia ensimmäisen kerran syksyllä, jospa kotiympyröistä irrottautuminen auttaisi asiaan. Kommentteja?
Kommentit (8)
Alkaa huutamaan kun jokin asia ei mene mielen mukaan.
kiljuu hermoja raastavasti ja hyppii varpaankärjillään kuin balleriina ja toinen huutaa niin, että saa affektikramppeja eli lakkaa hengittämästä ja menee siniseksi (eilenkin kolme kertaa)... Kai tää joskus ohi menee???
Esikoinen 2,5v on nyt parin viikon ajan kiljunut; just jos ei saa tahtoaan lävitse tai haluaa herättää huomioo. Pikkuveli 1,2v innostuu tietty kanssa kiljumaan. Todella rasittavaa ja ärsyttävää! Enkä ole vielä " keksinyt" , miten sen saisi loppumaan! Tuttu kertoi juuri, että heidän esikoisellaan " kiljuntakausi" kesti puoli vuotta. (APUA!!!!)
ettei tämä kiljuminen ole ihan vain meidän perheen riesa...heh heh.Tänäänkin hiekkalaatikolla keräsin sääliviä katseita, kun poika taas temppuilu kieltoa vastaan kiljumalla. Ehkäpä se pian unohtuu....:-)Kiitos kommenteistanne!
Meillä lapset 3 v ja kohta 1,5 v. Hermot meinaa mennä ainaiseen marinaan ja huutoon. Kerran sitten sanoin, että nyt on huutamisesn aika, huutakaa niin paljon kuin jaksatte ja mielellään vaikka iltaan asti (syötiin aamupalaa...). Huutivat sitten molemmat, minkä kurkusta lähti ja vaan kannustin, että kovempaa kovempaa. Isompi ei jaksanut ainakaan kovin monta minuuttia ja pyyteli sitten kovasti, ettei enää tarvi huutaa :) Loput aamupalasta saatiin syödä rauhassa.
Tyttö nyt 1v6kk ja kiljuu välillä niin, että äiti laskee sataan... Komentaa kiljumalla ja usein myös ei- sanaan vastaa kiljumalla. Myös kiljumaan kieltäminen vaan lisää volyymiä. Välillä tuntuu että tyttömme kun ei osaa puhua kuin muutaman sanan, niin turhautuneena kiljuu. Että huomaisimme mitä asiaa hänellä on. Itseäni tuo raastaa kamalasti varsinkin jos iltaunille menosta on erimielisyyttä ja aloittaa sitten tuo kiljuntasession ilta kymmenen jälkeen ja huutaa parhaimmillaan puoli tuntia... Sääliksi käy naapureitamme (asumme rivarissa). Mutta oli kyllä ilo huomata, että teitä on muitakin, jotka saavat nauttia tästä korvia hivelevästä äänestä...
Meillä tyttö aloitti kiljumisen 1-v iässä ja toinen kausi alkoi 1v 6kk kun perheeseemme syntyi vauva. Tiedän, että hermoja koettelee ja on TODELLA ärsyttävää! Kiljuminen on nyt vähentynyt kun en ole kertakaikkiaan enään kiinittänyt siihen huomiota. Aina jos sanoin, että " ei saa kiljua " tyttö oli muutaman sekunnin hiljaa ja sitten aloitti uudelleen. Kun en enään puuttunut asiaan vaan annoin kiljua niin tyttö huomasi sen että se ei tehoa enään minuun. Pahemissa tapauksissa kun mikään ei auttanut niin kannoin tytön omaan huoneeseen " arestiin " . Eli varmaan kannattaa yrittää olla sanomatta mitään siinä tilanteessa...
Kipe
Meilläkin kiljutaan. Kiljujana 2,5-vuotias esikoispoika ja aivan selvästi opettaa tapaa puolivuotiaaseen pikkusiskolleenkin :-(.
Kiljunta on alkanut nyt kevään aikana ja mielestäni liittyy ihan selvästi uhmaan ja huomionhakuun. Jos poika ei saa tahtoaan läpi tai saa muuten vaan raivarit, hän kiljuu kuin viimeistä päivää. Aivan selvästi yrittää tällä tavalla testata minua, kun tietää, että kiljunta on tosi rasittavaa. Kiellän kiljumisen, " kun korviin sattuu" , mutta yritän kuitenkin olla hiukan välinpitämätön asian suhteen. Jos kiljunta menee mahdottomaksi, vien pojan eri huoneeseen jäähypenkille. Olen yrittänyt jatkaa arkiaskareita kiljunnasta huolimatta.
Itse olen asiaan jo tottunut eikä se edes saa kovasti verta enää kiehumaan, mutta kylässä se on tosi inhottavaa. Viimeksi vappuna poika pelotti vappujuhlien lapsettomat nuoret parit, etteivät varmaan kukaan hanki ikinä lapsia ;-). Yksi asia on tullut kanssa mieleen, että voiko kiljunta vaurioittaa vauvan kuuloa, jos poika innostuu kiljumaan oikein läheltä. Onneksi ei ole vielä kertaakaan tajunnut tarkoituksella huutaa siskonsa korvaan. Toisaalta tuo mustasukkaisuus rupeaa muutenkin helpottamaan ja lapset jopa leikkivät jo yhdessä hiukan.
Ei kai tästä vuodatuksesta mitään suurempaa hyötyä ollut muuta kuin vertaistukea. Yleisyydestä en osaa sanoa kuin mutu-tuntumalla. Meidän kaveripiirissä on paljon samanikäisiä lapsia ja kyllä meidän poika on kovin kiljuja porukasta...