Lapsen tunteiden sanoittaminen lyhyesti selitettynä

Tämä siis tiedoksi teille, joilla tuntuu olevan ennakkoluuloja asiasta...

Kunhan ei sanoiteta liikaa aikuisen omia näkemyksiä. Lapsen pitää uskaltaa kertoa omat tuntemuksensa, vaikemmatkin mörköt.

Mun lapsi lähtee pihalta ilman lupaa koska sitä tekee mieli. Ei siinä auta mikään tunteiden sanoitus.

Vierailija kirjoitti:

Eli siis lähtökohta rajojen asettamisessa lapsellehan on se, että lapselle tarkkaan ja lapsikeskeisesti selostetaan miksi mikäkin asia on väärin. Jolloin siis lapsi normaalitilanteessa oppii ottamaan säännöt huomioon.

Mutta sitten on näitä poikkeustilanteita missä lapsi hankalan tunnetilansa vuoksi ei ole vastaanottavainen "järkipuheelle". Perinteisesti niissä tilanteissa lasta on pyritty kasvattamaan pelolla, eli uhkailtu vaikka jäähyllä, selkäsaunalla tai pelikiellolla ja sitä kautta pyritty saamaan lapsi pidättäytymään sääntöjen rikkomisesta. Mutta nykyisin on ymmärretty, että pakottaminen ja pelko ei auta lasta mitenkään vaan lisää vain todennäköisyyttä negatiivisiin tapahtumiin johtaneen tunnemyrskyn uusiutumiselle.

Sen sijaan on parempi auttaa lasta käsittelemään tunnetilaansa ja ymmärtämään se. Keskeisin metodi tähän on lapsen tunteiden sanoittaminen. Esimerkiksi kiukuttelevalle lapselle siis kerrotaan mikä hänen tunnetilansa sillä hetkellä on ja miten siitä tunnetilasta voi selvitä "ehjin nahoin" ilman, että toisaalta aiheutetaan kenellekään vahinkoa tai että toisaalta pyrittäisiin jotenkin kieltämään se tunnetila. Jo varhaislapsuudessa alkaneella tunteiden sanoittamisella kasvatetaan hyväkäytöksinen lapsi joka ei lähtökohtaisesti vahingoita toista sen paremmin tahallaan kuin vahingossakaan.

Tunteiden tunnistaminen tietoisena toimintana on aikuisellekin todella hyödyllistä esim. ahdistuksessa (= eriytymättömät kielteiset tunteet). Tunteiden tunnistaminen tarkoittaa siis sitä, että pysähtyy ja nimeää tunteensa (joita voi olla monia), ja sen jälkeen mielellään vielä miettii, mistä ne siinä tilanteessa johtuvat. Vaikka saattaa tuntua siltä, että tietää kyllä suurin piirtein sen kummemmin miettimättäkin kaikki nuo asiat, niin silti tietoisesta tunteiden tunnistamisesta ja nimeämisestä on hyötyä.

Tunteiden sanoittaminen lapselle varmaan onkin helpompaa, jos aikuinen harjoittelee sitä käytännössä omalla kohdallaan.

Entä jos ei tiedä raivoavan lapsen tunteita? Yrittää kysyä mutta ei saa vastausta muuta kuin huutoa?