Todellako on "asenneongelma" että fyysinen ja henkinen terveyteni romahtivat työelämässä?!

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta. Kyllä se voi olla asenneongelma jos oma asenteesi on jollain tapaa joustamaton. Jos tavoittelet täydellisyyttä vaikka sitä ei työssäsi tarvita, ja siksi et pysty vaadittavaan suoritukseen. Tai jos hutiloit työssä jossa asiat pitää tehdä prikulleen. Erilaiset työt edellyttävät erilaisia ominaisuuksia ja jos olet väärässä työssä, etkä kykene muuntautumaan siihen, sinua pidetään asenneongelmaisena.

Ei siihen edes tarvita mitään asenne ongelmaa. Minulla meni työelämässä ihan hyvin, ilman mitään vaikeuksia 30v. Sitten alkoi tulla niin fyysisiä kuin henkisiä ongelmia. Tai sikäli henkisiä, etten enää saanut nukuttua(osasyynä varmaan vaihdevuodet, jotka vie unet tehokkaasti?) Ja kun et saa nukuttua, oireet muuttuvat pikkuhiljaa fyysiseksi, jarkuvasti päänsärkyä, sormet, silmäluonet turpoaa, niskat jumissa jne No sitten jäin työttömäksi kun työpaikkani lopetti toimintansa. Olin työttömänä reilun vuoden ja meni noin reilu puolivuotta, niin huomasin, että aloin nukkumaan hyvin. Nukahdi illalla aika äkkiä, enkä heräillyt 10min välwin. Olin päivät pirteä ja kaikki säryt ja turvotukset jäi pois.  Nyt olen taas oltut jokusen viikon töissä (en enää ammattiani vastaavassa, mutta jokatavalla helpommassa työssä kuin ennen) niin yöunet ovat hävinneet sen siliän tien. En ymmärrä. En tressaa enkä muutenkaan jännitä tätä uutta työtä, mutta nukuttua en saa.  Aamuisin on kuin kovassa krapukassa. Päätä särkee jase on raskan unettomasta yöstä. Hirveät silmäpussit! Saa nähdä miten kauan jaksan nukkumatta. Miten voi olla mahdollista, että näin voi käydä? Eikä varmasti ole sitä, etten haluaisi käydä töissä, etten pitäisi työstäni tai, että se muutenkaan olisi ylivoimaista. Pärjään siellä oikein hyvin. 

Asenteeseen on niin helppo vedota. Jo työpakkkailmoituksissa vaaditaan "oikeaa asennetta". Sitten työssä voidaan sanoa, että ongelma on asenteessa.

Hemmetin asenne.

Ja sitten toinen juttu; meidän introverttien ei todellakaan kuulu alistua nurkkaan johonkin kykyjämme vastaamattomaan matalapalkkatyöhön vain koska "Mee sitten johonkin, jossa ei oo ihmisiä". Itse olen jättänyt ns liukuhihna-aspatyöt väliin, mutta muuten pystyisin melkein mihin vain, riippuu olosuhteista. Jos voin olla asiantunteva ja ratkaisukeskeinen aspa, ei se ole ongelma. Jos etsitään aurinkoa ja päivänsädettä, niin ei kiitos. Mun asiakkaat ovat tekniikan alalla.

Vierailija kirjoitti:

Tätähän ne työnantajat aina hokee, vikahan on aina työntekijässä, joka ei sopeudu (osaa tai halua sopeutua) ja jolla on asenneongelma. Vika ei voi olla esimiehessä, yrityksen ilmapiirissä, työnjakamisessa eikä missään muussakaan. Meillä on uudessa työpaikassani just tätä keskustelua käyty nyt monta kuukautta. Työntekijät on jaksamisen äärirajoilla, työtehtävät ei tule tehdyksi, esimies vaatii priorisoimaan ja silti vaatii että kaikki pitää tehdä niin kuin ohjeistetaan vaikka yksi tai kaksi työntekijää olisikin sairaslomalla. Työvuorot on jaettu huonosti, käsipareja on silloin kun ei tarvita ja kun tarvittaisiin, sanotaan että ei ole antaa enempää tunteja eikä ole lisää työntekijöitä mahdollista saada. Ainakin pari työntekijää on jo romahtamisen partaalla. Huonon perehdytyksen ja ohjauksen vuoksi. Työntekijät joutuu vastuulliseen työhön ihan pyytämättä ja yllättäen, ns lennosta ja tekemällä oppimaan. Opitaan siis virheiden kautta ja yritetään selviytyä. Esimiestoiminnassa ei kuulemma ole tehty virheitä, me emme vain osaa priorisoida. Kehotus kuuluu juosta kovempaa ja "pitää hoitaa työt niin että ehtii!". Usea työntekijä hoitaa kahta osastoa yhdellä kertaa. Tauot jää pitämättä (koska emme osaa priorisoida). Itku kurkussa juostaan paikasta toiseen kuin päättömät kanat ja yritetään selvitä työtaakasta. Toisiamme lohdutamme että maailma ei siihen kaadu jos tekee virheen mutta tiedämme että esimies takertuu kaikkiin pieniinkin virheisiin. Kukaan ei uskalla jäädä enää sairauslomalle, vaikka aihetta olisi monellakin, sen seurauksena oma työtaakka kaatuisi toisten jo äärirajoilla keikkuvien niskoille. "Pitää jaksaa, muissakin yksiköissä jaksetaan ja osataan" tätä meille hoetaan. Illat miettii jokainen kotonaan, miten työnsä saisi järjestettyä niin että vuoron aikana kaiken ehtisi mitä vaaditaan.

Työnantajan nimi alkaa A-kirjaimella ja työntekijät sinisissä työasuissa?

Kys. paikka oli nimittäin viimeinen jossa olin itse töissä hoitoalalla ennenkuin oli pakko päästä pois ja vaihdoin alaa. Meno oli ihan viestisi kuvaaman kaltaista.

Vierailija kirjoitti:

Toitä tehdään työminällä, ei omana itsenään.

Entä jos teeskentely vie voimat? Sitähän tuo "työminä" tarkoittaa. Ja tuskin se työminä taikoo mistään esim. stressiherkkyyden alenemista vaikka kuinka yrittäisi teeskennellä. Mitä enemmän joutuu teeskentelemään sen uuvuttavampaa työ on.

Sunnuntai-illan up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätähän ne työnantajat aina hokee, vikahan on aina työntekijässä, joka ei sopeudu (osaa tai halua sopeutua) ja jolla on asenneongelma. Vika ei voi olla esimiehessä, yrityksen ilmapiirissä, työnjakamisessa eikä missään muussakaan. Meillä on uudessa työpaikassani just tätä keskustelua käyty nyt monta kuukautta. Työntekijät on jaksamisen äärirajoilla, työtehtävät ei tule tehdyksi, esimies vaatii priorisoimaan ja silti vaatii että kaikki pitää tehdä niin kuin ohjeistetaan vaikka yksi tai kaksi työntekijää olisikin sairaslomalla. Työvuorot on jaettu huonosti, käsipareja on silloin kun ei tarvita ja kun tarvittaisiin, sanotaan että ei ole antaa enempää tunteja eikä ole lisää työntekijöitä mahdollista saada. Ainakin pari työntekijää on jo romahtamisen partaalla. Huonon perehdytyksen ja ohjauksen vuoksi. Työntekijät joutuu vastuulliseen työhön ihan pyytämättä ja yllättäen, ns lennosta ja tekemällä oppimaan. Opitaan siis virheiden kautta ja yritetään selviytyä. Esimiestoiminnassa ei kuulemma ole tehty virheitä, me emme vain osaa priorisoida. Kehotus kuuluu juosta kovempaa ja "pitää hoitaa työt niin että ehtii!". Usea työntekijä hoitaa kahta osastoa yhdellä kertaa. Tauot jää pitämättä (koska emme osaa priorisoida). Itku kurkussa juostaan paikasta toiseen kuin päättömät kanat ja yritetään selvitä työtaakasta. Toisiamme lohdutamme että maailma ei siihen kaadu jos tekee virheen mutta tiedämme että esimies takertuu kaikkiin pieniinkin virheisiin. Kukaan ei uskalla jäädä enää sairauslomalle, vaikka aihetta olisi monellakin, sen seurauksena oma työtaakka kaatuisi toisten jo äärirajoilla keikkuvien niskoille. "Pitää jaksaa, muissakin yksiköissä jaksetaan ja osataan" tätä meille hoetaan. Illat miettii jokainen kotonaan, miten työnsä saisi järjestettyä niin että vuoron aikana kaiken ehtisi mitä vaaditaan.

Työnantajan nimi alkaa A-kirjaimella ja työntekijät sinisissä työasuissa?

Kys. paikka oli nimittäin viimeinen jossa olin itse töissä hoitoalalla ennenkuin oli pakko päästä pois ja vaihdoin alaa. Meno oli ihan viestisi kuvaaman kaltaista.

Arvasit väärin. Kaupanalalla ollaan.

Sairastuminen ei yleensä johdu asenteesta, ellei sitten asenne ole se, että minähän teen mitä tykkään ja juon ihan niin paljon kuin huvittaa.

Työssä uupuvat yleensä tunnollisimmat. Älä nyt idioottien sanomisia todesta ota, näiden, joilla ei ole vikaantuvia osia yläpäässään saati työtä, josta uupua.

Hyvä ketju.