Todellako on "asenneongelma" että fyysinen ja henkinen terveyteni romahtivat työelämässä?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätähän ne työnantajat aina hokee, vikahan on aina työntekijässä, joka ei sopeudu (osaa tai halua sopeutua) ja jolla on asenneongelma. Vika ei voi olla esimiehessä, yrityksen ilmapiirissä, työnjakamisessa eikä missään muussakaan. Meillä on uudessa työpaikassani just tätä keskustelua käyty nyt monta kuukautta. Työntekijät on jaksamisen äärirajoilla, työtehtävät ei tule tehdyksi, esimies vaatii priorisoimaan ja silti vaatii että kaikki pitää tehdä niin kuin ohjeistetaan vaikka yksi tai kaksi työntekijää olisikin sairaslomalla. Työvuorot on jaettu huonosti, käsipareja on silloin kun ei tarvita ja kun tarvittaisiin, sanotaan että ei ole antaa enempää tunteja eikä ole lisää työntekijöitä mahdollista saada. Ainakin pari työntekijää on jo romahtamisen partaalla. Huonon perehdytyksen ja ohjauksen vuoksi. Työntekijät joutuu vastuulliseen työhön ihan pyytämättä ja yllättäen, ns lennosta ja tekemällä oppimaan. Opitaan siis virheiden kautta ja yritetään selviytyä. Esimiestoiminnassa ei kuulemma ole tehty virheitä, me emme vain osaa priorisoida. Kehotus kuuluu juosta kovempaa ja "pitää hoitaa työt niin että ehtii!". Usea työntekijä hoitaa kahta osastoa yhdellä kertaa. Tauot jää pitämättä (koska emme osaa priorisoida). Itku kurkussa juostaan paikasta toiseen kuin päättömät kanat ja yritetään selvitä työtaakasta. Toisiamme lohdutamme että maailma ei siihen kaadu jos tekee virheen mutta tiedämme että esimies takertuu kaikkiin pieniinkin virheisiin. Kukaan ei uskalla jäädä enää sairauslomalle, vaikka aihetta olisi monellakin, sen seurauksena oma työtaakka kaatuisi toisten jo äärirajoilla keikkuvien niskoille. "Pitää jaksaa, muissakin yksiköissä jaksetaan ja osataan" tätä meille hoetaan. Illat miettii jokainen kotonaan, miten työnsä saisi järjestettyä niin että vuoron aikana kaiken ehtisi mitä vaaditaan.

Mars työterveyshuoltoon kertomaan nämä asiat

Tämä pitäisi tehdä jonkun vakituisen työntekijän eikä meidän määräaikaisten tai koeajalla olevien. Yritetään pitää kynsin hampain kuitenkin työpaikoista kiinni ja toivotaan että jossain vaiheessa joku herää ja muuttaa tilanteen. Toimeentulo on jokaiselle tärkeä eli siis palkka vaikka ei häävi olekaan.

Voi olla asenneongelma, mutta voi olla myös niin, että kaikki työt eivät sovi kaikille. Itseäni helpotti huomattavasti ymmärrys siitä, että on turha pilata omaa fiilistä takertumalla asioihin, joihin ei voi vaikuttaa. Pitää hyväksyä se, mitä ei voi muuttaa ja muuttaa se, minkä pystyy muuttamaan. Kun aloittaja ei tarkemmin selitä tilannetta, niin mahdoton tässä on yrittää häntä auttaa. 

Mulla ongelma on alikuormitus ja se, ettei töitä saa tehdä. Tarvetta olisi, mutta osastokohtaiset jaot, valtapolitiikka yms estävät työn tekemisen. Teen jatkuvasti töitä oman asenteeni kanssa, jotta pystyn hyväksymään tilanteen.

Uskallan suositella ketjun lukijoille kirjaa Lauri järvilehto - Upeaa työtä, tammi 2015.

https://www.tammi.fi/kirja/lauri-jarvilehto/upeaa-tyota/9789513170585

Kirjassa on hyviä apukeinoja omien kutsumuksien ja vahvuuksien löytämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta. Kyllä se voi olla asenneongelma jos oma asenteesi on jollain tapaa joustamaton. Jos tavoittelet täydellisyyttä vaikka sitä ei työssäsi tarvita, ja siksi et pysty vaadittavaan suoritukseen. Tai jos hutiloit työssä jossa asiat pitää tehdä prikulleen. Erilaiset työt edellyttävät erilaisia ominaisuuksia ja jos olet väärässä työssä, etkä kykene muuntautumaan siihen, sinua pidetään asenneongelmaisena.

Missä menee raja "asenneongelman" ja sen välillä, että ihmiset ovat erilaisia? Onko esim. ujolla introvertilla asenneongelma, jos hän ei kykene small talkiin asiakkaan kanssa? Tai stressiin fyysisellä tärinällä reagoivalla ihmisellä? "Rennompi asenne" niin kaikki hoituu...

Asenneongelmaista on lähinnä se, että ujo introvertti hakeutuu itselleen täysin sopimattomaan ammattiin, ei pysty siihen ja sen takia heittäytyy yhteiskunnan tarjoamaan turvaverkkoon itse luomiensa olosuhteiden uhrina. Miksi ujo introvertti hakeutuu työtehtäviin, jossa täytyy kyetä heittämään rentoa small talkia asiakkaiden kanssa?

Oma ”asenneongelmani” on yhdistelmä löperöä opinto-ohjausta yläasteella 90-luvulla sekä kotona lorvinutta, itseään etsivää teiniä uraputkeen kuin käärmettä pulloon työntäneet vanhemmat: ”ei sillä väliä mitä tekee, kunhan on TÖITÄ”

Heh, samaa ikäpolvea ja samat kokemukset.

Ihmettelen - ja tavallaan kadehdinkin - suuria ikäpolvia. Heille kun tuntui olevan helpompaa hyväksyä, että tehdään vain JOTAIN työtä, ihan sama onko se itselle merkityksellistä. Eikä kyse ollut yksilön asenteesta vaan kokonaan toisenlaisesta kulttuurisesta ilmapiiristä (tätä moni vanhempi ei tunnu ymmärtävän): työ nähtiin yhteisöä kokonaisuutena hyödyttävänä ponnistuksena. Vaikka luulisi ns. paskaduunien aina tekijäänsä jollain tasolla v*tuttaneen. Ehkä siihen maailman aikaan esim. siivoojaakin kuitenkin arvostettiin enemmän. Kaikki työskentelivät yhteisen "projektin" eteen.

Kirjoittaja 17:n tavoin olen helposti rasittuva. Stressaan paljon ja siedän stressiä huonosti. Pelkät ihmiskontaktit saavat liiallisena aikaan tunteen kuin kärähtäisin ylirasitetun koneen lailla. Sitten tarvitsen pitkän palautumisajan. Vuorokauden tunnit ja viikonloput eivät taida riittää normityön tekemisestä palautumiseen.

Joo, mulla on väärä asenne, luontaisesti. Olisi hienoa muuttua, mutta miten? Pitäisi reagoida asioihin välinpitämättömämmin, muttei kuitenkaan muuttua laiskaksi. Itse asiassa aikaansaannoksilla mitattuna olen jo laiska! Mikä siis neuvoksi?

Vierailija kirjoitti:

Mä olen aina työelämässä ollut ylisuorittaja, liian tunnollinen ja vaativa itseäni (ja muita kohtaan). Laiskuudesta ei siis todellakaan (#9) ole kyse.

Vuosi meni aikoinaan burn-outista toipumiseen (ilman sairaslomaa tietty) mutta sen jälkeen alkoi terveys heittämään. Migreeniä, käsittämättömiä kipukohtauksia yms. Siihen sitten pari epäonnista operaatiota ja kaatumisia (selvinpäin, päiväsaikaan) niin kierre on valmis. Kivut ja uupumus ja vaativa persoonallisuus samassa vei lopulta päänkin mukanaan, kukapa ei sekoaisi.

Nyt tilanne on se etten pysty istumaan enkä nukkumaan kivuiltani, kirjoituskäteni on käyttökelvoton ja tarvitsisi leikkauksen jotta toimisi edes jotenkin. Henkisesti tämä kyvyttömyys on todella ahdistavaa mutta myös se ettei vieläkään ole tarpeeksi sairas eläkkeelle. 1/2 eläkkeen sain yhden sairauden takia vaikka kivut on 24/7

Kai nää kivut, unettomuus ja henkinen/fyysinen uupumuskin on vaan asennekysymyksiä... Omille lapsille olen opettanut että työtä tehdään vain palkan verran, ei yhtään enempää kuin on pakko. Turha heidän on itseään työllä tappaa kuten tyhmä äitinsä on tehnyt.

Ylisuorittajalla on taipumus ylisuorittaa ihan kaikkea omassa elämässä. Oletko käynyt terapiassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta. Kyllä se voi olla asenneongelma jos oma asenteesi on jollain tapaa joustamaton. Jos tavoittelet täydellisyyttä vaikka sitä ei työssäsi tarvita, ja siksi et pysty vaadittavaan suoritukseen. Tai jos hutiloit työssä jossa asiat pitää tehdä prikulleen. Erilaiset työt edellyttävät erilaisia ominaisuuksia ja jos olet väärässä työssä, etkä kykene muuntautumaan siihen, sinua pidetään asenneongelmaisena.

Missä menee raja "asenneongelman" ja sen välillä, että ihmiset ovat erilaisia? Onko esim. ujolla introvertilla asenneongelma, jos hän ei kykene small talkiin asiakkaan kanssa? Tai stressiin fyysisellä tärinällä reagoivalla ihmisellä? "Rennompi asenne" niin kaikki hoituu...

Kannattaa hakeutua vähemmän kuormittaviin tehtäviin jos aspatyö ei ole se oma juttu...ihminen voi myös tehdä mielikuvaharjoittelua stressaavia tilanteita varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työkaveri valittaa työnkuormitusta. Ottaa itse vastaan töitä, jotka eivät edes kuulu hänelle. Ei suostu muuttamaan toimenkuvaansa... poltaa itse itsensä loppuun ja valittaa.

Tunnistan kuvauksesta itseni: tekemättä jääneet työt ahdistivat koska ne olisivat jääneet kummittelemaan vapaa-aikana - tein siis kaiken mitä minulle annettiin. Tuloksena tästä minulle annettiin lisää töitä jotka puolestaan oli pakko tehdä loppuun - josta kiitoksena lisää töitä. Tulos: burnout :D

Tuon kuvailemani henkilön tilanteeseen on esimies puuttunut, mutta työntekijä ei suostu mihinkään muutokseen... on itse itsensä pahin vihollinen. Toisaalta levittää ympäristöön negatiivista ilmapiiriä valituksellaan.

Vierailija kirjoitti:

Joo, mulla on väärä asenne, luontaisesti. Olisi hienoa muuttua, mutta miten?

Asenneongelmasta marmattavat eivät ymmärrä, että se stressaantuminen on kirjaimellisesti fyysistä: aivot reagoivat toisella tavalla, minkä voi helposti aivokuvauksinkin todentaa.

Tietysti esimerkiksi säännöllisellä mediaatiolla tai terapialla voi tutkitusti olla hillitsevää vaikutusta esimerkiksi yliaktiivisen mantelitumakkeen toimintaan (aivojen "pelkokeskus"), mutta "asenteen" kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta. Kyllä se voi olla asenneongelma jos oma asenteesi on jollain tapaa joustamaton. Jos tavoittelet täydellisyyttä vaikka sitä ei työssäsi tarvita, ja siksi et pysty vaadittavaan suoritukseen. Tai jos hutiloit työssä jossa asiat pitää tehdä prikulleen. Erilaiset työt edellyttävät erilaisia ominaisuuksia ja jos olet väärässä työssä, etkä kykene muuntautumaan siihen, sinua pidetään asenneongelmaisena.

Missä menee raja "asenneongelman" ja sen välillä, että ihmiset ovat erilaisia? Onko esim. ujolla introvertilla asenneongelma, jos hän ei kykene small talkiin asiakkaan kanssa? Tai stressiin fyysisellä tärinällä reagoivalla ihmisellä? "Rennompi asenne" niin kaikki hoituu...

Kannattaa hakeutua vähemmän kuormittaviin tehtäviin jos aspatyö ei ole se oma juttu...ihminen voi myös tehdä mielikuvaharjoittelua stressaavia tilanteita varten.

Juuri näin. Introverttikin voi myös omaksua työroolin, jossa small talk on mahdollista. Itsekin yllätyksekseni olen kehittänyt uskottavan ekstrovertin työroolin ja olen siis introvertti. Asennekysymys. Mutta helpommalla voi päästä, kun vaihtaa ammattia sellaiseen, jossa ei olla ihmisten kanssa tekemisissä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta. Kyllä se voi olla asenneongelma jos oma asenteesi on jollain tapaa joustamaton. Jos tavoittelet täydellisyyttä vaikka sitä ei työssäsi tarvita, ja siksi et pysty vaadittavaan suoritukseen. Tai jos hutiloit työssä jossa asiat pitää tehdä prikulleen. Erilaiset työt edellyttävät erilaisia ominaisuuksia ja jos olet väärässä työssä, etkä kykene muuntautumaan siihen, sinua pidetään asenneongelmaisena.

Missä menee raja "asenneongelman" ja sen välillä, että ihmiset ovat erilaisia? Onko esim. ujolla introvertilla asenneongelma, jos hän ei kykene small talkiin asiakkaan kanssa? Tai stressiin fyysisellä tärinällä reagoivalla ihmisellä? "Rennompi asenne" niin kaikki hoituu...

Asenneongelmaista on lähinnä se, että ujo introvertti hakeutuu itselleen täysin sopimattomaan ammattiin, ei pysty siihen ja sen takia heittäytyy yhteiskunnan tarjoamaan turvaverkkoon itse luomiensa olosuhteiden uhrina. Miksi ujo introvertti hakeutuu työtehtäviin, jossa täytyy kyetä heittämään rentoa small talkia asiakkaiden kanssa?

Oma ”asenneongelmani” on yhdistelmä löperöä opinto-ohjausta yläasteella 90-luvulla sekä kotona lorvinutta, itseään etsivää teiniä uraputkeen kuin käärmettä pulloon työntäneet vanhemmat: ”ei sillä väliä mitä tekee, kunhan on TÖITÄ”

Olen samaa ikäluokkaa sun kanssa ja ainakaan 90-luvun alussa opinto-ohjausta ei yläasteella edes ollut. Ne pari opon tuntia oli kyllä jotain ihan muuta kuin opinto-ohjausta ainakin meidän koulussa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta. Kyllä se voi olla asenneongelma jos oma asenteesi on jollain tapaa joustamaton. Jos tavoittelet täydellisyyttä vaikka sitä ei työssäsi tarvita, ja siksi et pysty vaadittavaan suoritukseen. Tai jos hutiloit työssä jossa asiat pitää tehdä prikulleen. Erilaiset työt edellyttävät erilaisia ominaisuuksia ja jos olet väärässä työssä, etkä kykene muuntautumaan siihen, sinua pidetään asenneongelmaisena.

Missä menee raja "asenneongelman" ja sen välillä, että ihmiset ovat erilaisia? Onko esim. ujolla introvertilla asenneongelma, jos hän ei kykene small talkiin asiakkaan kanssa? Tai stressiin fyysisellä tärinällä reagoivalla ihmisellä? "Rennompi asenne" niin kaikki hoituu...

Kannattaa hakeutua vähemmän kuormittaviin tehtäviin jos aspatyö ei ole se oma juttu...ihminen voi myös tehdä mielikuvaharjoittelua stressaavia tilanteita varten.

Juuri näin. Introverttikin voi myös omaksua työroolin, jossa small talk on mahdollista. Itsekin yllätyksekseni olen kehittänyt uskottavan ekstrovertin työroolin ja olen siis introvertti. Asennekysymys. Mutta helpommalla voi päästä, kun vaihtaa ammattia sellaiseen, jossa ei olla ihmisten kanssa tekemisissä. 

Toimiiko tuo rooli niin hyvin, ettet uuvu esittäessäsi ekstroverttia? Osaan itsekin kyllä esittää sellaista ja olen jopa erityisen hyvä asiakaspalvelija niin kauan kun sitä pystyn tekemään ennen kuin uuvun ja tulee burn out. Eli se että osaan vetää sitä roolia ei auta uupumiseen, se auttaa vaan selvitymään työpäivästä kunnialla. Jokainen työpäivä kuitenkin ottaa enemmän kuin antaa ja lopulta voimat ehtyvät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta. Kyllä se voi olla asenneongelma jos oma asenteesi on jollain tapaa joustamaton. Jos tavoittelet täydellisyyttä vaikka sitä ei työssäsi tarvita, ja siksi et pysty vaadittavaan suoritukseen. Tai jos hutiloit työssä jossa asiat pitää tehdä prikulleen. Erilaiset työt edellyttävät erilaisia ominaisuuksia ja jos olet väärässä työssä, etkä kykene muuntautumaan siihen, sinua pidetään asenneongelmaisena.

Missä menee raja "asenneongelman" ja sen välillä, että ihmiset ovat erilaisia? Onko esim. ujolla introvertilla asenneongelma, jos hän ei kykene small talkiin asiakkaan kanssa? Tai stressiin fyysisellä tärinällä reagoivalla ihmisellä? "Rennompi asenne" niin kaikki hoituu...

Kannattaa hakeutua vähemmän kuormittaviin tehtäviin jos aspatyö ei ole se oma juttu...ihminen voi myös tehdä mielikuvaharjoittelua stressaavia tilanteita varten.

Siinäpä se, kun ei se ole omasta tahdosta saati hakeutumisesta kiinni. Työtön kun soveltuu ihan mihin tahansa p*skahommaan (kuka tahansa kelpaa kauppaan) ja siinä ei paljon kysellä kuormittaako työssä vaadittava ylisosiaalisuus. Toisekseen ihan liian moni haluaa tehdä vaikka vääriäkin töitä kunhan jotain töitä edes on. Ei se työttömänä olo ole juhlaa kuin näille (juopoille) elämäntapatyöttömille jotka on imeneet elämisenmallinsa jo äidinmaidosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta. Kyllä se voi olla asenneongelma jos oma asenteesi on jollain tapaa joustamaton. Jos tavoittelet täydellisyyttä vaikka sitä ei työssäsi tarvita, ja siksi et pysty vaadittavaan suoritukseen. Tai jos hutiloit työssä jossa asiat pitää tehdä prikulleen. Erilaiset työt edellyttävät erilaisia ominaisuuksia ja jos olet väärässä työssä, etkä kykene muuntautumaan siihen, sinua pidetään asenneongelmaisena.

Missä menee raja "asenneongelman" ja sen välillä, että ihmiset ovat erilaisia? Onko esim. ujolla introvertilla asenneongelma, jos hän ei kykene small talkiin asiakkaan kanssa? Tai stressiin fyysisellä tärinällä reagoivalla ihmisellä? "Rennompi asenne" niin kaikki hoituu...

Kannattaa hakeutua vähemmän kuormittaviin tehtäviin jos aspatyö ei ole se oma juttu...ihminen voi myös tehdä mielikuvaharjoittelua stressaavia tilanteita varten.

Juuri näin. Introverttikin voi myös omaksua työroolin, jossa small talk on mahdollista. Itsekin yllätyksekseni olen kehittänyt uskottavan ekstrovertin työroolin ja olen siis introvertti. Asennekysymys. Mutta helpommalla voi päästä, kun vaihtaa ammattia sellaiseen, jossa ei olla ihmisten kanssa tekemisissä. 

Toimiiko tuo rooli niin hyvin, ettet uuvu esittäessäsi ekstroverttia? Osaan itsekin kyllä esittää sellaista ja olen jopa erityisen hyvä asiakaspalvelija niin kauan kun sitä pystyn tekemään ennen kuin uuvun ja tulee burn out. Eli se että osaan vetää sitä roolia ei auta uupumiseen, se auttaa vaan selvitymään työpäivästä kunnialla. Jokainen työpäivä kuitenkin ottaa enemmän kuin antaa ja lopulta voimat ehtyvät.

En koe uupuvani mitenkään liikaa ja jopa pidän mun työstä. Mulla on mukana terve ripaus hälläväliä -asennetta eli siis työt jää työpaikalle. En murehdi niitä vapaa-ajalla. Kun menen töihin, niin ikään kuin napsautan jostain henkiksestä painikkeesta työroolin päälle, ja kun lähden töistä, niin napsautan sen pois päältä. 

Ehkä sun sitten kannattaa vaihtaa duunia, koska terveyttään ei kannata työlle uhrata. Mutta mieti vielä sitäkin, että otatko työt liian vakavasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta. Kyllä se voi olla asenneongelma jos oma asenteesi on jollain tapaa joustamaton. Jos tavoittelet täydellisyyttä vaikka sitä ei työssäsi tarvita, ja siksi et pysty vaadittavaan suoritukseen. Tai jos hutiloit työssä jossa asiat pitää tehdä prikulleen. Erilaiset työt edellyttävät erilaisia ominaisuuksia ja jos olet väärässä työssä, etkä kykene muuntautumaan siihen, sinua pidetään asenneongelmaisena.

Missä menee raja "asenneongelman" ja sen välillä, että ihmiset ovat erilaisia? Onko esim. ujolla introvertilla asenneongelma, jos hän ei kykene small talkiin asiakkaan kanssa? Tai stressiin fyysisellä tärinällä reagoivalla ihmisellä? "Rennompi asenne" niin kaikki hoituu...

Kannattaa hakeutua vähemmän kuormittaviin tehtäviin jos aspatyö ei ole se oma juttu...ihminen voi myös tehdä mielikuvaharjoittelua stressaavia tilanteita varten.

Stressaavien tilanteiden mielikuvaharjoittelu on viimeinen asia mitä kannattaa tehdä jos on ahdistunut. Aivot eivät välitä onko tilanne todellinen vai ei. Tuolla tavalla ajaa itsensä uuvuksiin tekemättä mitään. Olen itse herkästi ahdistuksesta kärsivä ja olen kantapään kautta huomannut että kaikki siedättäminen on polttoainetta ahdistuksen liekkeihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta. Kyllä se voi olla asenneongelma jos oma asenteesi on jollain tapaa joustamaton. Jos tavoittelet täydellisyyttä vaikka sitä ei työssäsi tarvita, ja siksi et pysty vaadittavaan suoritukseen. Tai jos hutiloit työssä jossa asiat pitää tehdä prikulleen. Erilaiset työt edellyttävät erilaisia ominaisuuksia ja jos olet väärässä työssä, etkä kykene muuntautumaan siihen, sinua pidetään asenneongelmaisena.

Missä menee raja "asenneongelman" ja sen välillä, että ihmiset ovat erilaisia? Onko esim. ujolla introvertilla asenneongelma, jos hän ei kykene small talkiin asiakkaan kanssa? Tai stressiin fyysisellä tärinällä reagoivalla ihmisellä? "Rennompi asenne" niin kaikki hoituu...

Kannattaa hakeutua vähemmän kuormittaviin tehtäviin jos aspatyö ei ole se oma juttu...ihminen voi myös tehdä mielikuvaharjoittelua stressaavia tilanteita varten.

Juuri näin. Introverttikin voi myös omaksua työroolin, jossa small talk on mahdollista. Itsekin yllätyksekseni olen kehittänyt uskottavan ekstrovertin työroolin ja olen siis introvertti. Asennekysymys. Mutta helpommalla voi päästä, kun vaihtaa ammattia sellaiseen, jossa ei olla ihmisten kanssa tekemisissä. 

Mulla on ihan samanlainen rooli päällä koko työpäivän ja nyt pidemmän päälle tuo esittäminen ja teeskentely on käynyt todella raskaaksi Mä en vain enää jaksa esittää tyystin erilaista ihmistä mitä oikeasti olen. Muutenkin tuo jatkuva sosiaalisuus ja kanssakäyminen käy voimille niin etten enää vapaa-ajalla jaksa nähdä ketään enkä jutella kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta. Kyllä se voi olla asenneongelma jos oma asenteesi on jollain tapaa joustamaton. Jos tavoittelet täydellisyyttä vaikka sitä ei työssäsi tarvita, ja siksi et pysty vaadittavaan suoritukseen. Tai jos hutiloit työssä jossa asiat pitää tehdä prikulleen. Erilaiset työt edellyttävät erilaisia ominaisuuksia ja jos olet väärässä työssä, etkä kykene muuntautumaan siihen, sinua pidetään asenneongelmaisena.

Missä menee raja "asenneongelman" ja sen välillä, että ihmiset ovat erilaisia? Onko esim. ujolla introvertilla asenneongelma, jos hän ei kykene small talkiin asiakkaan kanssa? Tai stressiin fyysisellä tärinällä reagoivalla ihmisellä? "Rennompi asenne" niin kaikki hoituu...

Kannattaa hakeutua vähemmän kuormittaviin tehtäviin jos aspatyö ei ole se oma juttu...ihminen voi myös tehdä mielikuvaharjoittelua stressaavia tilanteita varten.

Juuri näin. Introverttikin voi myös omaksua työroolin, jossa small talk on mahdollista. Itsekin yllätyksekseni olen kehittänyt uskottavan ekstrovertin työroolin ja olen siis introvertti. Asennekysymys. Mutta helpommalla voi päästä, kun vaihtaa ammattia sellaiseen, jossa ei olla ihmisten kanssa tekemisissä. 

Toimiiko tuo rooli niin hyvin, ettet uuvu esittäessäsi ekstroverttia? Osaan itsekin kyllä esittää sellaista ja olen jopa erityisen hyvä asiakaspalvelija niin kauan kun sitä pystyn tekemään ennen kuin uuvun ja tulee burn out. Eli se että osaan vetää sitä roolia ei auta uupumiseen, se auttaa vaan selvitymään työpäivästä kunnialla. Jokainen työpäivä kuitenkin ottaa enemmän kuin antaa ja lopulta voimat ehtyvät.

En koe uupuvani mitenkään liikaa ja jopa pidän mun työstä. Mulla on mukana terve ripaus hälläväliä -asennetta eli siis työt jää työpaikalle. En murehdi niitä vapaa-ajalla. Kun menen töihin, niin ikään kuin napsautan jostain henkiksestä painikkeesta työroolin päälle, ja kun lähden töistä, niin napsautan sen pois päältä. 

Ehkä sun sitten kannattaa vaihtaa duunia, koska terveyttään ei kannata työlle uhrata. Mutta mieti vielä sitäkin, että otatko työt liian vakavasti. 

En mäkään varsinaisesti töitä murehdi vapaa-ajalla, olen vain totaalisen uupunut. Niin uupunut, ettei ehdi palautumaan kun taas on seuraava työpäivä jne. Mutta en ole asiakaspalvelutyössä nyt, todellakaan. Siinä tuli ihan terveys vastaan ja tajusin myös, että ei enää ikinä. Ei kyse ole siitä, että murehtisi töitä vapaa-ajalla vaan siitä, että se pelkkä tavallinen työpäivä imee voimat miinuksen puolelle. Teeskenteleminen vie voimat, ja sitä joudun aina asiakastyössä tekemään koska omana itsenäni en asiakastyötä tekisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta. Kyllä se voi olla asenneongelma jos oma asenteesi on jollain tapaa joustamaton. Jos tavoittelet täydellisyyttä vaikka sitä ei työssäsi tarvita, ja siksi et pysty vaadittavaan suoritukseen. Tai jos hutiloit työssä jossa asiat pitää tehdä prikulleen. Erilaiset työt edellyttävät erilaisia ominaisuuksia ja jos olet väärässä työssä, etkä kykene muuntautumaan siihen, sinua pidetään asenneongelmaisena.

Missä menee raja "asenneongelman" ja sen välillä, että ihmiset ovat erilaisia? Onko esim. ujolla introvertilla asenneongelma, jos hän ei kykene small talkiin asiakkaan kanssa? Tai stressiin fyysisellä tärinällä reagoivalla ihmisellä? "Rennompi asenne" niin kaikki hoituu...

Kannattaa hakeutua vähemmän kuormittaviin tehtäviin jos aspatyö ei ole se oma juttu...ihminen voi myös tehdä mielikuvaharjoittelua stressaavia tilanteita varten.

Juuri näin. Introverttikin voi myös omaksua työroolin, jossa small talk on mahdollista. Itsekin yllätyksekseni olen kehittänyt uskottavan ekstrovertin työroolin ja olen siis introvertti. Asennekysymys. Mutta helpommalla voi päästä, kun vaihtaa ammattia sellaiseen, jossa ei olla ihmisten kanssa tekemisissä. 

Mulla on ihan samanlainen rooli päällä koko työpäivän ja nyt pidemmän päälle tuo esittäminen ja teeskentely on käynyt todella raskaaksi Mä en vain enää jaksa esittää tyystin erilaista ihmistä mitä oikeasti olen. Muutenkin tuo jatkuva sosiaalisuus ja kanssakäyminen käy voimille niin etten enää vapaa-ajalla jaksa nähdä ketään enkä jutella kenellekään.

Aivan, juuri näin mullakin. Asiakastyössä tuntuu siltä, että koko elinvoima imetään musta pois. Vaikka osaankin teeskennellä aikani. Lopulta uuvun niin etten enää pysty ja romahdan.

33 ja 38

Toitä tehdään työminällä, ei omana itsenään.