Todellako on "asenneongelma" että fyysinen ja henkinen terveyteni romahtivat työelämässä?!

Riippuu tilanteesta. Kyllä se voi olla asenneongelma jos oma asenteesi on jollain tapaa joustamaton. Jos tavoittelet täydellisyyttä vaikka sitä ei työssäsi tarvita, ja siksi et pysty vaadittavaan suoritukseen. Tai jos hutiloit työssä jossa asiat pitää tehdä prikulleen. Erilaiset työt edellyttävät erilaisia ominaisuuksia ja jos olet väärässä työssä, etkä kykene muuntautumaan siihen, sinua pidetään asenneongelmaisena.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta. Kyllä se voi olla asenneongelma jos oma asenteesi on jollain tapaa joustamaton. Jos tavoittelet täydellisyyttä vaikka sitä ei työssäsi tarvita, ja siksi et pysty vaadittavaan suoritukseen. Tai jos hutiloit työssä jossa asiat pitää tehdä prikulleen. Erilaiset työt edellyttävät erilaisia ominaisuuksia ja jos olet väärässä työssä, etkä kykene muuntautumaan siihen, sinua pidetään asenneongelmaisena.

Missä menee raja "asenneongelman" ja sen välillä, että ihmiset ovat erilaisia? Onko esim. ujolla introvertilla asenneongelma, jos hän ei kykene small talkiin asiakkaan kanssa? Tai stressiin fyysisellä tärinällä reagoivalla ihmisellä? "Rennompi asenne" niin kaikki hoituu...

Nosto...

Ei ole vääriä luonteenvahvuuksia; pikemminkin on vain paikkoja joissa niitä ei pääse käyttämään, esimerkiksi ekstrovertti oppija kuihtuisi pystyyn yksinäisessä liukuhihnatyössä mutteritehtaalla. ”Yes we can” -asennoitumisesta ei ole mitään hyötyä jos työpaikka ei kutita oikeista paikoista. Jotta ihminen löytäisi ”sen oikean” työpaikan, on hänen löydettävä ensin omat vahvuutensa ja tunnettava itsensä. Heikkouksien harjoittamisen sijaan kannattaisi keskittyä vahvuuksiinsa. t.joku joka on kärvistellyt kaksikymmentä vuotta eri työpaikoissa huomioimatta sen kummemmin omia luontaisia taipumuksia ja vahvuuksiaan.

Tätähän ne työnantajat aina hokee, vikahan on aina työntekijässä, joka ei sopeudu (osaa tai halua sopeutua) ja jolla on asenneongelma. Vika ei voi olla esimiehessä, yrityksen ilmapiirissä, työnjakamisessa eikä missään muussakaan. Meillä on uudessa työpaikassani just tätä keskustelua käyty nyt monta kuukautta. Työntekijät on jaksamisen äärirajoilla, työtehtävät ei tule tehdyksi, esimies vaatii priorisoimaan ja silti vaatii että kaikki pitää tehdä niin kuin ohjeistetaan vaikka yksi tai kaksi työntekijää olisikin sairaslomalla. Työvuorot on jaettu huonosti, käsipareja on silloin kun ei tarvita ja kun tarvittaisiin, sanotaan että ei ole antaa enempää tunteja eikä ole lisää työntekijöitä mahdollista saada. Ainakin pari työntekijää on jo romahtamisen partaalla. Huonon perehdytyksen ja ohjauksen vuoksi. Työntekijät joutuu vastuulliseen työhön ihan pyytämättä ja yllättäen, ns lennosta ja tekemällä oppimaan. Opitaan siis virheiden kautta ja yritetään selviytyä. Esimiestoiminnassa ei kuulemma ole tehty virheitä, me emme vain osaa priorisoida. Kehotus kuuluu juosta kovempaa ja "pitää hoitaa työt niin että ehtii!". Usea työntekijä hoitaa kahta osastoa yhdellä kertaa. Tauot jää pitämättä (koska emme osaa priorisoida). Itku kurkussa juostaan paikasta toiseen kuin päättömät kanat ja yritetään selvitä työtaakasta. Toisiamme lohdutamme että maailma ei siihen kaadu jos tekee virheen mutta tiedämme että esimies takertuu kaikkiin pieniinkin virheisiin. Kukaan ei uskalla jäädä enää sairauslomalle, vaikka aihetta olisi monellakin, sen seurauksena oma työtaakka kaatuisi toisten jo äärirajoilla keikkuvien niskoille. "Pitää jaksaa, muissakin yksiköissä jaksetaan ja osataan" tätä meille hoetaan. Illat miettii jokainen kotonaan, miten työnsä saisi järjestettyä niin että vuoron aikana kaiken ehtisi mitä vaaditaan.

Hankkiudu eläkkeelle. Itseään, mielenterveyttään ja fysikkaansa, ja sen myötä koko elämäänsä ei todellakaan kannata uhrata työelämälle. Katso rumia yrittäjiä ja mieti haluatko samaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta. Kyllä se voi olla asenneongelma jos oma asenteesi on jollain tapaa joustamaton. Jos tavoittelet täydellisyyttä vaikka sitä ei työssäsi tarvita, ja siksi et pysty vaadittavaan suoritukseen. Tai jos hutiloit työssä jossa asiat pitää tehdä prikulleen. Erilaiset työt edellyttävät erilaisia ominaisuuksia ja jos olet väärässä työssä, etkä kykene muuntautumaan siihen, sinua pidetään asenneongelmaisena.

Missä menee raja "asenneongelman" ja sen välillä, että ihmiset ovat erilaisia? Onko esim. ujolla introvertilla asenneongelma, jos hän ei kykene small talkiin asiakkaan kanssa? Tai stressiin fyysisellä tärinällä reagoivalla ihmisellä? "Rennompi asenne" niin kaikki hoituu...

Asenneongelmaista on lähinnä se, että ujo introvertti hakeutuu itselleen täysin sopimattomaan ammattiin, ei pysty siihen ja sen takia heittäytyy yhteiskunnan tarjoamaan turvaverkkoon itse luomiensa olosuhteiden uhrina. Miksi ujo introvertti hakeutuu työtehtäviin, jossa täytyy kyetä heittämään rentoa small talkia asiakkaiden kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Tätähän ne työnantajat aina hokee, vikahan on aina työntekijässä, joka ei sopeudu (osaa tai halua sopeutua) ja jolla on asenneongelma. Vika ei voi olla esimiehessä, yrityksen ilmapiirissä, työnjakamisessa eikä missään muussakaan. Meillä on uudessa työpaikassani just tätä keskustelua käyty nyt monta kuukautta. Työntekijät on jaksamisen äärirajoilla, työtehtävät ei tule tehdyksi, esimies vaatii priorisoimaan ja silti vaatii että kaikki pitää tehdä niin kuin ohjeistetaan vaikka yksi tai kaksi työntekijää olisikin sairaslomalla. Työvuorot on jaettu huonosti, käsipareja on silloin kun ei tarvita ja kun tarvittaisiin, sanotaan että ei ole antaa enempää tunteja eikä ole lisää työntekijöitä mahdollista saada. Ainakin pari työntekijää on jo romahtamisen partaalla. Huonon perehdytyksen ja ohjauksen vuoksi. Työntekijät joutuu vastuulliseen työhön ihan pyytämättä ja yllättäen, ns lennosta ja tekemällä oppimaan. Opitaan siis virheiden kautta ja yritetään selviytyä. Esimiestoiminnassa ei kuulemma ole tehty virheitä, me emme vain osaa priorisoida. Kehotus kuuluu juosta kovempaa ja "pitää hoitaa työt niin että ehtii!". Usea työntekijä hoitaa kahta osastoa yhdellä kertaa. Tauot jää pitämättä (koska emme osaa priorisoida). Itku kurkussa juostaan paikasta toiseen kuin päättömät kanat ja yritetään selvitä työtaakasta. Toisiamme lohdutamme että maailma ei siihen kaadu jos tekee virheen mutta tiedämme että esimies takertuu kaikkiin pieniinkin virheisiin. Kukaan ei uskalla jäädä enää sairauslomalle, vaikka aihetta olisi monellakin, sen seurauksena oma työtaakka kaatuisi toisten jo äärirajoilla keikkuvien niskoille. "Pitää jaksaa, muissakin yksiköissä jaksetaan ja osataan" tätä meille hoetaan. Illat miettii jokainen kotonaan, miten työnsä saisi järjestettyä niin että vuoron aikana kaiken ehtisi mitä vaaditaan.

Aivan kuin entisessä työpaikassani!

On kait se laiskuuskin jonkin sortin mielenterveysongelma. Järkevä ihminen tosin myöntää sen. Varsinkin itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta. Kyllä se voi olla asenneongelma jos oma asenteesi on jollain tapaa joustamaton. Jos tavoittelet täydellisyyttä vaikka sitä ei työssäsi tarvita, ja siksi et pysty vaadittavaan suoritukseen. Tai jos hutiloit työssä jossa asiat pitää tehdä prikulleen. Erilaiset työt edellyttävät erilaisia ominaisuuksia ja jos olet väärässä työssä, etkä kykene muuntautumaan siihen, sinua pidetään asenneongelmaisena.

Missä menee raja "asenneongelman" ja sen välillä, että ihmiset ovat erilaisia? Onko esim. ujolla introvertilla asenneongelma, jos hän ei kykene small talkiin asiakkaan kanssa? Tai stressiin fyysisellä tärinällä reagoivalla ihmisellä? "Rennompi asenne" niin kaikki hoituu...

Asenneongelmaista on lähinnä se, että ujo introvertti hakeutuu itselleen täysin sopimattomaan ammattiin, ei pysty siihen ja sen takia heittäytyy yhteiskunnan tarjoamaan turvaverkkoon itse luomiensa olosuhteiden uhrina. Miksi ujo introvertti hakeutuu työtehtäviin, jossa täytyy kyetä heittämään rentoa small talkia asiakkaiden kanssa?

Oma ”asenneongelmani” on yhdistelmä löperöä opinto-ohjausta yläasteella 90-luvulla sekä kotona lorvinutta, itseään etsivää teiniä uraputkeen kuin käärmettä pulloon työntäneet vanhemmat: ”ei sillä väliä mitä tekee, kunhan on TÖITÄ”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta. Kyllä se voi olla asenneongelma jos oma asenteesi on jollain tapaa joustamaton. Jos tavoittelet täydellisyyttä vaikka sitä ei työssäsi tarvita, ja siksi et pysty vaadittavaan suoritukseen. Tai jos hutiloit työssä jossa asiat pitää tehdä prikulleen. Erilaiset työt edellyttävät erilaisia ominaisuuksia ja jos olet väärässä työssä, etkä kykene muuntautumaan siihen, sinua pidetään asenneongelmaisena.

Missä menee raja "asenneongelman" ja sen välillä, että ihmiset ovat erilaisia? Onko esim. ujolla introvertilla asenneongelma, jos hän ei kykene small talkiin asiakkaan kanssa? Tai stressiin fyysisellä tärinällä reagoivalla ihmisellä? "Rennompi asenne" niin kaikki hoituu...

Asenneongelmaista on lähinnä se, että ujo introvertti hakeutuu itselleen täysin sopimattomaan ammattiin, ei pysty siihen ja sen takia heittäytyy yhteiskunnan tarjoamaan turvaverkkoon itse luomiensa olosuhteiden uhrina. Miksi ujo introvertti hakeutuu työtehtäviin, jossa täytyy kyetä heittämään rentoa small talkia asiakkaiden kanssa?

Työkkäri pakottaa?

Tai joutunut jo nuorena valitsemaan alansa ilman kunnon itsetuntemusta. Mä ainakin olen hakeutunut liian sosiaalista alaa opiskelemaan aikoinaan. En vaan ymmärtänyt ja jotain oli pakko opiskella.

Vierailija kirjoitti:

Hankkiudu eläkkeelle. Itseään, mielenterveyttään ja fysikkaansa, ja sen myötä koko elämäänsä ei todellakaan kannata uhrata työelämälle. Katso rumia yrittäjiä ja mieti haluatko samaa.

Ei eläkkeelle todellakaan hakeuduta. Ensin pitää tulla 300 sairauspäivää täyteen ja tietysti lääkärintodistukset oltava. Sitten saatetaan myöntää määräaikainen kuntoutustuki. Pysyvää eläkettä on vaikea saada. Esimerkiksi pelkkä 2-suuntainen mielialahäiriö ei ole riittävä peruste.

Työkaveri valittaa työnkuormitusta. Ottaa itse vastaan töitä, jotka eivät edes kuulu hänelle. Ei suostu muuttamaan toimenkuvaansa... poltaa itse itsensä loppuun ja valittaa.

Mä olen aina työelämässä ollut ylisuorittaja, liian tunnollinen ja vaativa itseäni (ja muita kohtaan). Laiskuudesta ei siis todellakaan (#9) ole kyse.

Vuosi meni aikoinaan burn-outista toipumiseen (ilman sairaslomaa tietty) mutta sen jälkeen alkoi terveys heittämään. Migreeniä, käsittämättömiä kipukohtauksia yms. Siihen sitten pari epäonnista operaatiota ja kaatumisia (selvinpäin, päiväsaikaan) niin kierre on valmis. Kivut ja uupumus ja vaativa persoonallisuus samassa vei lopulta päänkin mukanaan, kukapa ei sekoaisi.

Nyt tilanne on se etten pysty istumaan enkä nukkumaan kivuiltani, kirjoituskäteni on käyttökelvoton ja tarvitsisi leikkauksen jotta toimisi edes jotenkin. Henkisesti tämä kyvyttömyys on todella ahdistavaa mutta myös se ettei vieläkään ole tarpeeksi sairas eläkkeelle. 1/2 eläkkeen sain yhden sairauden takia vaikka kivut on 24/7

Kai nää kivut, unettomuus ja henkinen/fyysinen uupumuskin on vaan asennekysymyksiä... Omille lapsille olen opettanut että työtä tehdään vain palkan verran, ei yhtään enempää kuin on pakko. Turha heidän on itseään työllä tappaa kuten tyhmä äitinsä on tehnyt.

Alat vaan hakemaan muita tehtäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hankkiudu eläkkeelle. Itseään, mielenterveyttään ja fysikkaansa, ja sen myötä koko elämäänsä ei todellakaan kannata uhrata työelämälle. Katso rumia yrittäjiä ja mieti haluatko samaa.

Ei eläkkeelle todellakaan hakeuduta. Ensin pitää tulla 300 sairauspäivää täyteen ja tietysti lääkärintodistukset oltava. Sitten saatetaan myöntää määräaikainen kuntoutustuki. Pysyvää eläkettä on vaikea saada. Esimerkiksi pelkkä 2-suuntainen mielialahäiriö ei ole riittävä peruste.

Minulla riitti vaikea masennus- ei psykoottisuutta tai osastohoitoja. En kirjoittaisi jos en tietäisi. Ikää 40.

Ei ole varmasti vain asennekysymys, jos on itselleen sopimattomassa työssä. Tottakai pitää yrittää parantaa stressinsietokykyään ym., mutta aivan takuulla ihmiset on jo ihan biologisesti erilaisia siinä, miten keho reagoi stressiin. En itse ainakaan kertakaikkiaan voi sille mitään, että kova paine, kiire ja etenkin jatkuvat ihmiskontaktit uuvuttavat mut vaikka miten yrittäisin pitää "oikean asenteen". Kun tajusin, että tuo on ominaisuus tajusin myös, ettei mun ole pakko väkisin hakeutua sellaisiin töihin, jotka eivät mulle sovi. Ongelma onkin, että ei aina voi valita että tuohon työhön menen, voi olla että täytyy ottaa se mitä saa.

Ei ole mitään asenneongelmaa. Oma terveytesi on etusijalla. Nämä asenneongelman väittäjät ovat vain empatiakyvyttömiä ihmisiä, jotka eivät käsitä ihmisen persoonallisten piirteiden ja asenteiden eroa. Luontaisia persoonallisuuden piirteitä ei voi muuttaa, jos niitä erehtyy pitämään asenteina, joita sitten yrittää muuttaa itse, tai vielä pahempaa jonkun "asiantuntijan" avulla, menee ihminen vain enemmän rikki. 

Joustamattomuus ei ole asenneongelma, kun on kyse omana itsenäsi olemisesta. Sinä voit myydä työpanoksesi, mutta sinun ei tarvitse ruveta teeskentelemään töissäkään muuta kuin mitä olet. Siitä ei kannata joustaa yhtään. Jokaisen pitää kelvata omana persoonanaan. 

Jos fyysinen ja henkinen terveytesi ovat jo romahtaneet, ei kyse ole todellakaan ollut asenneongelmasta. Ongelma on ollut työyhteisössä. Nyt haet sairaslomaa ja hoitoa, mutta pidä siinäkin ohjat käsissäsi, kaikki hoito ei ole hyvää, etenkään psykiatrisella puolella. Käytä yksityistä, jos on varaa, vaihda jos tulee huono fiilis. Keskityä omaan hyvinvointiin. Meillä on jonoksi asti hyväkuntoisia työntekijöitä tilallesi, joten voit olla hyvällä omallatunnolla telakalla, kunnes tunnet itsesi kunnossa olevaksi jälleen. Sen jälkeen kun haet työtä, älä teeskentele, älä kirjoita mitään "olen sosiaalinen, reipas, avoin, positiivinen" liturgioita hakemukseen, ellet todella ole sitä. Älä kilpaile työpaikasta, kerrot asiat rehellisesti, olet rennosti oma itsesi kaikissa tilanteissa. Jos ei jollekin kepaa, paikka on väärä. 

Vierailija kirjoitti:

Työkaveri valittaa työnkuormitusta. Ottaa itse vastaan töitä, jotka eivät edes kuulu hänelle. Ei suostu muuttamaan toimenkuvaansa... poltaa itse itsensä loppuun ja valittaa.

Tunnistan kuvauksesta itseni: tekemättä jääneet työt ahdistivat koska ne olisivat jääneet kummittelemaan vapaa-aikana - tein siis kaiken mitä minulle annettiin. Tuloksena tästä minulle annettiin lisää töitä jotka puolestaan oli pakko tehdä loppuun - josta kiitoksena lisää töitä. Tulos: burnout :D

Vierailija kirjoitti:

Tätähän ne työnantajat aina hokee, vikahan on aina työntekijässä, joka ei sopeudu (osaa tai halua sopeutua) ja jolla on asenneongelma. Vika ei voi olla esimiehessä, yrityksen ilmapiirissä, työnjakamisessa eikä missään muussakaan. Meillä on uudessa työpaikassani just tätä keskustelua käyty nyt monta kuukautta. Työntekijät on jaksamisen äärirajoilla, työtehtävät ei tule tehdyksi, esimies vaatii priorisoimaan ja silti vaatii että kaikki pitää tehdä niin kuin ohjeistetaan vaikka yksi tai kaksi työntekijää olisikin sairaslomalla. Työvuorot on jaettu huonosti, käsipareja on silloin kun ei tarvita ja kun tarvittaisiin, sanotaan että ei ole antaa enempää tunteja eikä ole lisää työntekijöitä mahdollista saada. Ainakin pari työntekijää on jo romahtamisen partaalla. Huonon perehdytyksen ja ohjauksen vuoksi. Työntekijät joutuu vastuulliseen työhön ihan pyytämättä ja yllättäen, ns lennosta ja tekemällä oppimaan. Opitaan siis virheiden kautta ja yritetään selviytyä. Esimiestoiminnassa ei kuulemma ole tehty virheitä, me emme vain osaa priorisoida. Kehotus kuuluu juosta kovempaa ja "pitää hoitaa työt niin että ehtii!". Usea työntekijä hoitaa kahta osastoa yhdellä kertaa. Tauot jää pitämättä (koska emme osaa priorisoida). Itku kurkussa juostaan paikasta toiseen kuin päättömät kanat ja yritetään selvitä työtaakasta. Toisiamme lohdutamme että maailma ei siihen kaadu jos tekee virheen mutta tiedämme että esimies takertuu kaikkiin pieniinkin virheisiin. Kukaan ei uskalla jäädä enää sairauslomalle, vaikka aihetta olisi monellakin, sen seurauksena oma työtaakka kaatuisi toisten jo äärirajoilla keikkuvien niskoille. "Pitää jaksaa, muissakin yksiköissä jaksetaan ja osataan" tätä meille hoetaan. Illat miettii jokainen kotonaan, miten työnsä saisi järjestettyä niin että vuoron aikana kaiken ehtisi mitä vaaditaan.

Mars työterveyshuoltoon kertomaan nämä asiat