Mitä mieltä olet lapsettomuushoidoista?
Onko mielestäsi oikein, että ihminen puuttuu luonnon valintaan? Jos ei niin miksi? Ja missä menee raja, onko hormoonihoidot ok mutta kajoavammat menetelmät ei?
Haluaisin kuulla keskustelua ja mielipiteitä aiheesta.
Itse hyväksyn kyllä hoidot, mutta en pitkälle vietyä alkiodiagnostiikkaa, jossa mahdollisen tulevan lapsen sukupuolen voi päättää itse.
Kommentit (57)
Omalla kohdallani olin ajatellut asian niin, että lapset saadaan eikä tehdä. Eli jos luomusti ei tule tärppiä eikä tulosta, niin sitten ollaan ilman. En myöskään käytä tekoripsiä, perstopattuja housuja tms, niillä korteilla pelataan mitä jaossa on käteensä saanut.
Omalle kohdalleni ei lapsettomuutta tullut mutta ystävälleni kyllä. Lopulta vuosien hoidon jälkeen hänkin lapsensa sai, enkä yhtään tuomitse heidän valintaansa. Nyt voisin ajatella, että lapsettomana kävisin sentään tutkimuksissa. Jos vikaa ei olisi, jäisin varmaan odottelemaan parempaa tuuria ja testailisin ruokavalion vaihtoa tms terveellistä. En vieläkään osaa ajatella, että lähtisin itse lapsettomuushoitoihin (varsinkaan jos mitään vikaa ei kummastakaan löydy) mutta ehkä omakohtainen vuosien lapsettomuus olisi voinut muuttaa mielipiteeni asiasta. Mene ja tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Absurdi kysymys. Mikä minä olisin muiden hoitoja kieltämään? Jos luontoa olisi kuunneltu, niin minä olisin kyllä tullut raskaaksi luomusti mutta kuollut esikoiseni kanssa synnytykseen. Tosin en olisi koskaan edes tavannut puolisoani, joka olisi kuollut jo teinipoikana syöpään. Äitiäni en olisi koskaan tavannutkaan koska hän olisi kuollut heti synnytyksen jälkeen. Eipä löydy tästä taloudesta juuri kunnioitusta sitä kaikkitietävää luontoäitiä kohtaan.
Ei kai mielipiteessä ole auttamatta kyse kieltämisestä? Tai, että halutaan leikkiä jumalaa.
Vierailija kirjoitti:
lapsettomuushoitoja ei pitäisi antaa julkisella puolella luin erittäin harvoissa tapauksissa, ei missään nimessä esim jos lapsettomuuden syynä on sairastettu sukupuolitauti. lapsettomuus ei ole sairaus. meillä on yhteiskunnassa tärkeämpiäkin hoitoja annettavana ja ne on ehdottomasti priorisoitava hedelmällisyyshoitohen edelle. lapsettomuushoidot pitäis pääosin jokaisen maksaa itse.
Ei synnytyskään ole sairaus, joten täysi hinta vaan jokaiselta todellisten kulujen mukaan! Saati sterilisaatio tai ja vasektomia.
Koska esim. Hiv:n levittäminen tietoisesti on törkeäksi pahoinpitelyksi luokiteltu rikos, eikö samoin sairaiden geenien tarkoituksellinen levittäminen lapsille ole myös?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai hyväksyn, miksen hyväksyisi, typerää suvaitsemattomuutta sellainen.
Typerää suvaitsemattomuutta on ettei hyväksy asioita joita luoja ei ole suonut tapahtuvan. Lapsi on siunaus, eikä jotain joka on saava keinolla millä hyvänsä.
Ei luoja ole kieltänyt lääkärinhoitoja. Jos sun oma uskontosi jostain syystä sen kieltää niin hyväksy että kaikki ei ajattele samoin eikä elä sinun normien mukaan, ole suvaitsevainen.
Mutta kaikkien pitäsi ajatella samalla tavalla kuin sen joka tässä nyt toi ensin esille typerän suvaitsevaisuuden? Tässä vastattiin niin kuin metsään huudettiin. Miksi et paheksu aiempaa kirjoittajaa? Koska et itse tunnista itsestäsi käytöstä josta syytä muita?
Miksi kaikkien pitäsi saada lapsia?
Olen eri, mutta ei se nyt ole ihan symmetrinen tilanne jos sinä yrität tuomita muiden hedelmöityshoitoja mutta kukaan ei ole pakottamassa sinua niihin. Silloin sille toiselle on ihan ok, että te molemmat noudatatte omia arvoja omassa elämässänne, mutta sinä olet sitä mieltä että teidän molempien pitäisi noudattaa sinun arvojasi. Ei ole sama asia vaatia suvaitsemaan jotain muita vahingoittamatonta asiaa tai ideologiaa kuin vaatia suvaitsemaan suvaitsemattomuutta.
Näissä lapsettomuushoitokeskusteluissa hypätään aina heti johonkin lahjasoluihin ja muihin kovan luokan hoitoihin, ja oletetaan että lapsettomuushoitoja tarvitsevat parit ovat MOLEMMAT syystä tai toisesta hedelmättömiä. Kuitenkin kevyimmillään voi olla kyse vaikka siitä, että naisen hormoniepätasapaino korjataan lääkkeellä ja raskautuminen onnistuu. Omassa tapauksessakin mieheni ja minun sukusolut piti yhdistää laboratoriossa siksi että siittiöitä ei miehellä luonnollisesti tullut ulos tarpeeksi. Eli meidän lapsi on kyllä ihan meidän molempien biologinen lapsi. Itse olen ihan terve, normaalisti hedelmällinen nainen. Jos lapsettomuushoidot eivät ole ok, olisiko minun sitten pitänyt vaan panna jotain muuta miestä tullakseni raskaaksi?
Haluan toistaa jo yhden aiemmin esitetyn kysymyksen. Miksi kaikkien pitäisi saada lapsia? Ja varsinkin yhteiskunnan kustannuksella?
Yrittäkää edes vakuuttaa muulla kun tuolla iän ikuisella ohi aiheen menevällä henkilökohtaisuuksilla. ; )
Suhtaudun neutraalisti. Jos mitään, niin koen, että hoitoihin hakeutuvat oikeasti haluavat niitä lapsia, mikä on kuitenkin hirveän tärkeää vanhemmuuden, hoivan ja kasvatuksen näkökulmasta. Pidän "luonnollisuudella" argumentoivia ihmisiä lähtökohtaisesti aika yksinkertaisina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai hyväksyn, miksen hyväksyisi, typerää suvaitsemattomuutta sellainen.
Typerää suvaitsemattomuutta on ettei hyväksy asioita joita luoja ei ole suonut tapahtuvan. Lapsi on siunaus, eikä jotain joka on saava keinolla millä hyvänsä.
Ei luoja ole kieltänyt lääkärinhoitoja. Jos sun oma uskontosi jostain syystä sen kieltää niin hyväksy että kaikki ei ajattele samoin eikä elä sinun normien mukaan, ole suvaitsevainen.
Mutta kaikkien pitäsi ajatella samalla tavalla kuin sen joka tässä nyt toi ensin esille typerän suvaitsevaisuuden? Tässä vastattiin niin kuin metsään huudettiin. Miksi et paheksu aiempaa kirjoittajaa? Koska et itse tunnista itsestäsi käytöstä josta syytä muita?
Miksi kaikkien pitäsi saada lapsia?
Olen eri, mutta ei se nyt ole ihan symmetrinen tilanne jos sinä yrität tuomita muiden hedelmöityshoitoja mutta kukaan ei ole pakottamassa sinua niihin. Silloin sille toiselle on ihan ok, että te molemmat noudatatte omia arvoja omassa elämässänne, mutta sinä olet sitä mieltä että teidän molempien pitäisi noudattaa sinun arvojasi. Ei ole sama asia vaatia suvaitsemaan jotain muita vahingoittamatonta asiaa tai ideologiaa kuin vaatia suvaitsemaan suvaitsemattomuutta.
Minä? Minä paheksuin nyt toisen kirjoitajan tapaa kirjoittaa, enkä hedelmättömyys hoitoja. Oma mielipiteeni oli jo toisaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai hyväksyn, miksen hyväksyisi, typerää suvaitsemattomuutta sellainen.
Typerää suvaitsemattomuutta on ettei hyväksy asioita joita luoja ei ole suonut tapahtuvan. Lapsi on siunaus, eikä jotain joka on saava keinolla millä hyvänsä.
Ei luoja ole kieltänyt lääkärinhoitoja. Jos sun oma uskontosi jostain syystä sen kieltää niin hyväksy että kaikki ei ajattele samoin eikä elä sinun normien mukaan, ole suvaitsevainen.
Mutta kaikkien pitäsi ajatella samalla tavalla kuin sen joka tässä nyt toi ensin esille typerän suvaitsevaisuuden? Tässä vastattiin niin kuin metsään huudettiin. Miksi et paheksu aiempaa kirjoittajaa? Koska et itse tunnista itsestäsi käytöstä josta syytä muita?
Miksi kaikkien pitäsi saada lapsia?
Miksi sinun pitäisi päättää kuka saa tehdä lapsia ja kuka ei?
Miksi yhteiskunnan pitäisi maksaa mitään lapsettomushoidon kuluja? Jos vika on miehessä niin miksi ei voitaisiin tehdä niin että naapurin Pertti tai Matti auttaisi naista raskaaksi?
Jos tämä ei auta niin nainen käy lomamatkalla esim. Gambiassa eiköhän tämän jälkeen vatsa pyöristy.
Vierailija kirjoitti:
Haluan toistaa jo yhden aiemmin esitetyn kysymyksen. Miksi kaikkien pitäisi saada lapsia? Ja varsinkin yhteiskunnan kustannuksella?
Yrittäkää edes vakuuttaa muulla kun tuolla iän ikuisella ohi aiheen menevällä henkilökohtaisuuksilla. ; )
Ei kaikkein tarvitse saada lapsia, ihan hyvin voit olla niitä hankkimatta jos haluat, hyväksyn todellakin ehkäisyn, vaikka se ei "luonnollista" olekaan. Mutta ne jotka haluavat lapsen saavat kyllä niitä hankkia, ei toisilla ole siihen vastaan sanomista.
Totta kai on ok, mutta ehdoton yläikäraja pitäisi säätää. Ei klinikkakohtaisuuksia tmv. Lapsettomuushoitojen ei tule olla mitään viiskymppisten "mut kun mä haluun" -kreisibailaushormonihoitoja.
Alkioiden pakastaminen ja varsinkin niiden hävittäminen arveluttavaa, eikös siinä ihmisen alku hävitetä...
Vierailija kirjoitti:
Haluan toistaa jo yhden aiemmin esitetyn kysymyksen. Miksi kaikkien pitäisi saada lapsia? Ja varsinkin yhteiskunnan kustannuksella?
Yrittäkää edes vakuuttaa muulla kun tuolla iän ikuisella ohi aiheen menevällä henkilökohtaisuuksilla. ; )
Ei kai siihen nyt mitään täysin tyhjentävää vastausta olekaan. Miksi nyt ylipäätään yritetään auttaa ihmisiä joita on kohdannut inhimillinen tragedia - koska juuri sitä lapsettomuus monelle on. Osa ajattelee, että koska lääketiede on tämän mahdollisuuden kehittänyt, niin on pelkästään inhimillistä että sitä myös käytetään. Omakustanteisista hoidoista seuraisi se, että rikkaat olisivat eriarvoisessa asemassa köyhiin nähden eikä tällaista linjausta ole haluttu ottaa. Tietyssä mielessä hoitojen kieltäminen kaikilta olisi sekin eettisempää kuin hoitojen rajaaminen pelkän eliitin käyttöön.
Ei kai yhteiskunnassa useimmat muutkaan päätökset perustu siihen, että jotain absoluuttisesti "pitää" tehdä, vaan siihen mitä enemmistö asiasta päättävistä henkilöistä katsoo järkeväksi ja kohtuulliseksi. Yleensä tämä heijastaa kansan yleistä arvoilmapiiriä muttei aina. Tässä tapauksessa kuitenkin veikkaan, että myös enemmistö kansasta on sitä mieltä että lapsettomille pareille tulee tarjota kohtuuhintaisia hedelmöityshoitoja heidän niin halutessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittääkö luonto sanoa silloinkin jotain, kun ihminen sairastuu? Tällä logiikalla ei mitään lääkkeitä tai leikkauksiakaan sitten, koska luonto niin sanoo.
Haluaako ihminen sairastua? On luonnotonta haluta jotain sellaista jota ei luonnostaan ole saatavilla.
Eihän sinulla luonnostaan ole terveyttäkään jos sairastut.
Ja tutkitaanko munasolujen luovuttajien suvun sairauksia tarpeeksi?