Lue keskustelun säännöt.
Kokopäivätyö ja saikku mt-ongelmien vuoksi. Kokemuksia?
28.08.2018 |
Kauanko olit saikulla ja miten siihen suhtautui esimies tai muu työyhteisö?
Itselläni se tilanne, että eräs läheinen kuoli joitakin vuosia sitten. Olen syönyt lääkitystä ja käynyt terapiassa. Terapia todettiin aika hyödyttömäksi kun lääkitys vei tunteet täysin ja en kyennyt käsittelemään asiaa laisinkaan. Niinpä yhteistyössä lääkärin ja terapeutin kanssa päätimme hillitysti purkaa lääkkeen.
No se surematon suru ja muu ahdistus on pamahtanut täysillä päälle. Läheisen kuoleman lisäks mulla on muitakin ongelmia ja olen sysännyt ne sivuun tunnottomana...
Käsittelen asioita koko ajan, mutta olo on ollut lääkkeen lopetuksen jälkeen todella heikko. Töihin en voi keskittyä, jännittää töissä ja en vaan kerta kaikkiaan jaksa enää. Pelkään, että jos olo ei tasoitu niin joudun hakemaan saikkua. Mitä ihmettä sitä pitäisi sanoa esimiehelle? Työkaveritkin ihmettelisivät kun katoaisin saikulle ja huolestuisivat. Kauanko yleensä saa saikkua kerralla? Helpottaisi jos saisi olla vaikka pari viikkoa pois.. Mulla on myös fyysinen sairaus ja se on rehahtanut tästä stressistä, syö lisää jaksamista. Ahdistaa koko ajan niin paljon olla töissä!
Mikä on teidän kokemuksenne saikusta mt-ogelmien takia? Tää hävettää niin paljon.. En tiedä kauanko jaksan sinnitellä töissä ilman poissaoloja.
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ensin oli, että valvoin kans. No tää fyysinen sairaus sit riehaantui, sain lääkkeet ja selvisin parin päivän poissaololla. Olo oli ihan ok kun palasin töihin. Sen jälkeen on ollut tosi vaikeeta. Pää pakkoajauksia täynnä. Työpäivänä meinaan paskoa housuuni (kirjaimellisesti) ja oksentaa kun fyysinen olo nyt niin hirvee. Onneks oma työhuone niin olen lukkiutunut tänne. Tuntuu nololle mennä lääkäriinkään ja voin kuvitella miten paska olo tulis kun pitäis soittaa esimiehelle poissaolosta. Työkaverit varmaan luulisi että on käynyt jotain. Joten pakkohan se olis selittää niillekin sitten.
Ap
Minä olen ollut nyt puoli vuotta sairauslomalla, ja todellakin tuli tarpeeseen. Olin ajanut itseni lopulta niin kovaan ahdinkoon, että paniikkikohtaukset alkoi iskemään töissä ja kotona päivittäin. Jokaisesta arkipäivästä tuli selviytymistä, ja laskin minuutteja koska pääsen kotiin. Enkä tietenkään paniikkioireista tai selvistä masennusoireista kehdannut kenellekään kertoa.
Lopulta tuntui etten pääse siitä olosta pois ja kroppa alkoi muutenkin vakavasti oireilemaan. Menin lääkäriin ja romahdin sinne aivan täysin. Lääkäri otti minut tosissaan ja määräsi heti kuukauden lomaa. Ekat pari kuukautta meni ihan sumussa kotona seiniä tuijotellen. Pomolle soitin vaan ja kerroin rehellisesti, että romahdin aivan täysin ja kerroin kuinka vakavasti olin oireillut. Se tuli kaikille yllätyksenä töissä, kun en ollut siitä puhunut kenellekään, mutta kaikki ovat ottaneet asian hyvin ja ymmärtäneet.
Ota oireet vakavasti ja muista että oma terveys menee aina edelle! Voimia ja rohkeutta tehdä päätös!
Paniikkihäiriön takia noin kuukauden sairasloma. Lääkitys alkoi tehota ja olin palaamassa töihin, mutta esimies soitti ettei tarvitse tulla, vaan neuvotellaan ehdot joilla työsopimus voidaan purkaa. Esitti saikun ajan ymmärtäväistä ja sitten antoikin kenkää. Tai ei tietenkään voinut irtisanoa, vaan neuvoteltiin millä rahalla lähden itse. Tuota sairastumista ennen ei minulla ollut mitään ongelmia, eli todella törkeää kohtelua sain. Paniikkihäiriön laukaisi lähisukulaiseeni kohdistunut jatkuva uhkailu ja kiristys toisen sukulaisen toimesta. Minua häirittiin myös ja reagoin tilanteeseen voimakkaammin kuin osasin kuvitella. Tämänlaista sairastelua ei hyväksytty isossa suomalaisessa tunnetussa konsernissa, joka parhaillaankin mainostaa itseään perhe- ja ihmisläheiseksi. Enkä ollut edes pitkään poissa, mutta parempi näin. Sain nopeasti uuden työpaikan ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin edennyt hyvin urallani.
Minulla oli ennen tuota lääkitystä kans vähän tällaista, olo ei ollut kylläkään näin huono. Kävin silloin lääkärissä ja työterveyslääkäri ei suostunut kirjoittamaan saikkua. Kirjoitteli kantaan miten olen hermostuneen oloinen yms. Kävin useampaan kertaan lääkärissä tän fyysisen sairauden aikaan ja avauduin sit näistä tuntemuksista, jotka siis silloin oli siedettäviä. Lääkäri puhui siihen tyyliin et ei mua huvita ees mennä töihin ja ihan ku oisin laiska, keksin syitä miks sais saikkuu yms. Nyt tilanne on ihan eri sinänsä, että ois eri lääkäri. En silti meinaa uskaltaa mennä, kerran kävin hänellä ja me purettiin tuo lääkitys kun kerroin terapeutin mielipiteen. Nyt jos menen näiden olojen kanssa niin pelkään vaan, että lääkkeellä vaan tunnottomaksi ja ei kun töihin :(. Kaikki kokeilemani lääkkeet turruttaa ja en pääse käsittelemään surua. Eli lääkkeet ei oo vaihtoehto, ellei sit olo mee oikeesti aivan sietämättömäksi.
Mua pelottaa kauheesti muiden utelut ja näin.. Pelkään myös tuota, että mut irtisanottaisiin. Työtehtävissäni ei ole mitään liian kuormittavaa ja työ sinänsä ok. Mutta pakkoajatukset ja ahdistusolot vaivaa. Kaikenlainen vastuu (siis töissä ja muutenkin) tuntuu nyt ylikuormittavalta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolme viikkoa olin (kohta varmaan pamahtaa lisää). Työkavereille kerroin suoraan miksi olin saikulla, tosi kivasti ne suhtautui. Pomo ei puhunut mulle pariin viikkoon saikun jälkeen.
Miten sitä surua pitää käsitellä? Miksi se kestää vuosia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten sitä surua pitää käsitellä? Miksi se kestää vuosia?
En ole käsitellyt asiaa juuri ollenkaan. Sain heti läheisen kuoleman aikoihin lääkkeet ja ne blokkasi tunteet heti. Näin pystyin töihin. Menin terapiaan ja se junnannut paikallaan. En tunne lääkkeen kanssa mitään. Eli surrut en ole paitsi nyt. Toki ahdistuneisuus on isompi ongelma kuin suru.
Ap
Oma kokemus: Masennus ja ahdistus uusiutuvat. Tuli unettomuutta,itsemurha-ajatuksia ja voimakasta ahdistusta. Muisti meni ja voimat myös.
Saikkua kuukausi. Lääkitys kohdilleen,terapia,hoitokontakti psykalle.
Alkuun melatoniini vahvimmalla annostuksella ja tenox siihen lisänä. Opettelin unirytmin uudestaan,lepäsin ja hoidin itseäni. Työyhteisö ja esimies tukivat. Mulla vaativa sos.terv.alan työ,joten kaikki toivoivat mun kuntoutuvan pian .
Riippuu kyllä aina työpaikasta ja esimieheltä,mulla kävi tuuri. Nyt oon kunnossa jo...
Voimia sinulle. Suosittelen saikkua ja psykiatriselle asiakkaaksi hakeutumista. Siellä sua autetaan.
Yritä saada itsesi kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kommentoin vaikka ei ole kokemusta sairaslomasta mutta huonosta olosta kuitenkin. Mutta sanon vain sen, että monesti tuntuu, kun oma jaksaminen on koetuksella niin siihen liittyy mukaan myös höpeä, ainakin osalla ihmisistä. On varmasti luonnollista ajattela mitä työkaverit mahdollisesti ajattelevat suraslomastasi mutta se on aivan turhaa. Kukaan normaali ihminen ei ihmettele, saati kyseenalaista toisen sairaslomaa.
Terveys on tärkein. En halua pelotella mutta parempi nyt hakea sitä saitaslomaa kuin, että olo menisi vielä huonommaksi, josta toipuminen voisi vielä todella kauan.
Itselläni on ollut henkisesti rankkoja aikoja. Mutta keväällä myös poltin itseni loppuun fyysisesti. Olin koko kesän lomalla ja se tuli todella tarpeeseen. Alkukesästä olin niin loppu, että oli vaikea rentoutuakin ja saada unta. Ei kannata leikkiä oman terveyden kanssa. Ehdottomasti haet sairaslomaa.
Jouduin itsemurhayrityksen vuoksi parantolaan, heti 7kk slomaa, nyt toiset 7kk menossa. Vakavia asioita tapahtunut minulle. En pysty edes ajattelemaan töihin paluuta ja kaikkee sitä juoruamista mitä siellä on käynnissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut vaikea tai keskivaikea masennus yli 20 vuotta. Sain alussa hoitoa mutta kun itsemurhariski katosi, mut katsottiin terveeksi. Siitä asti töissä eikä sinänsä mitään ongelmia vaikka saankin siitä kyselystä aina vaikean tai keskivaikean tuloksen. Ei elämää töiden ulkopuolellla, muttei mitään ongelmiakaan kuten unettomuutta, alkoholismia tai muuta. En vain tunne mitään enkä syö lääkkeitäkään, koska ne haittaavat työntekoa.
Mitäs mun pitäisi tehdä? Työt menee hyvin, ei ongelmia. Mutta kun se on ainut asia mitä on eikä työterveys ota kovin tosissaan. Ei ole saikkuja pahemmin ja työt sujuvat. Työt saattavat loppua milloin vain, ja nykyään hävettää olla se joka tekee kaiken ja muut lusmuilevat. Yksityiselle? Voiko enää tässä iässä (42v) edes oikein aloittaa mitään elämää.. tuntuu niin kaukaiselta.
Vierailija kirjoitti:
Kommentoin vaikka ei ole kokemusta sairaslomasta mutta huonosta olosta kuitenkin. Mutta sanon vain sen, että monesti tuntuu, kun oma jaksaminen on koetuksella niin siihen liittyy mukaan myös höpeä, ainakin osalla ihmisistä. On varmasti luonnollista ajattela mitä työkaverit mahdollisesti ajattelevat suraslomastasi mutta se on aivan turhaa. Kukaan normaali ihminen ei ihmettele, saati kyseenalaista toisen sairaslomaa.
Terveys on tärkein. En halua pelotella mutta parempi nyt hakea sitä saitaslomaa kuin, että olo menisi vielä huonommaksi, josta toipuminen voisi vielä todella kauan.
Itselläni on ollut henkisesti rankkoja aikoja. Mutta keväällä myös poltin itseni loppuun fyysisesti. Olin koko kesän lomalla ja se tuli todella tarpeeseen. Alkukesästä olin niin loppu, että oli vaikea rentoutuakin ja saada unta. Ei kannata leikkiä oman terveyden kanssa. Ehdottomasti haet sairaslomaa.
Jos ap on nainen kaikki on ihan ok. Miehiä katsotaan kieroon jos on saikulla masennuksen tai 'pään' takia. Alalla kuin alalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terveysalalla. Vaikea masennus ja romahdus. Olin määräaikainen ja yhä. Tein työt hyvin viimeisillä voimillani. Ta kohteli kuin paskaa vuosien ajan. Lopulta nakeltiin sopparin jälkeen ulos, mutta soiteltiin aamulla sinne ja tänne töihin. En mennyt.
Monesti olen ollut. Viikosta kahteen kuukauteen. Eihän esimies siitä tykkää mutta minkäs teet. Joskus ei vaan pysty ja on pakko olla pois.
Potisitko syyllisyyttä syövästä? Yhtä vähän sinä itse olet sairauttasi aiheuttanut kuin syöpäpotilaskaan. Häpeäminen on perseestä.
Toki tälläkin palstalla esiintyy näitä elämäntapaintiaaneja, joiden mielestä masennus ja muut mielenterveysongelmat paranevat ottamalla itseä niskasta kiinni (kuten vissiin ne syövätkin?), mutta älä nyt ihmeessä idioottien mielipiteitä kuuntele.
Vain älykäs ja herkkä sairastuu, tolvanoilla ei ole riittävästi vikaantuvia osia latvuksessa.
Olin kuukauden, mutta tilanne on vähän erilainen. Jäin tässä kaiken muun kamaluuden lisäksi työttömäksi kesällä eli pomoni eikä kukaan työkaveri tiedä mitään. Satuin olemaan kuukauden työtön samalla. Tällä hetkellä en ole saikulla, mutta minua on alettu pyytää sijaiseksi entiseen työpaikkaani. En koe olevani täysin työkykyinen vieläkään. En tiedä, mitä tekisin. En kehtaa lähteä hakemaan tässä tilanteessa sairaslomaa, koska saatan myöhemmin syksyllä saada jonkun pysyvämmän paikan. Pelkään menettäväni sen, jos en suostu tekemään näitä tuurauksia. Kuitenkin tällainen jatkuva epävarmuus seuraavan päivän töistä ahdistaa vaan lisää. Minulla on paniikkihäiriö ja en todellakaan sovi kiertäväksi sijaiseksi. Ihan kamalaa mennä aamulla vieraaseen työpaikkaan, jossa ei osaa tehdä yhtään mitään ja pahimmassa tapauksessa joutuu olla yksin.
Minulla on paniikkihäiriö ja yleistä ahdistusta sekä masennus. Minulla todettiin kesällä myös fyysinen sairaus, joka aiheutti henkisen romahduksen. Mt-ongelmia oli jo ennen sitä, mutta kaikki paheni tämän kriisin myötä. Yksi päivä jouduin sairaalaan, kun pulssi hakkasi 150 ja luulin kuolevani.
En todellakaan tiedä enää, mitä voin tehdä. En enää jaksa tällaista. Tuntuu, että olen menettänyt elämäni hallinnan täysin. En osaa päättää enkä ajatella mitään. Teen vaan, mitä muut käskee. Tympäisee tällainenkin, että piti joutua työttömäksi kaiken muun lisäksi. Tunnen olevani turha ja hyödytön ihminen ja kaikin puolin huono ja surkea tapaus. Häpeän työttömyyttäni niin paljon, että en ole kertonut siitä kuin parille ihmiselle.
Voimia ap. Toivottavasti sulla on ymmärtäväinen pomo. Itsellä sama edessä mutta eri syistä. Pelottaa jo etukäteen koska pomo saa raivarin lyhyestäkin poissaolosta sekä juoruaa kaikille. Siksi olen avun hakemista viivytellyt pidemmän aikaa.
Pakko oli mennä hakemaan saikkia kun valvoin valehtelematta kaikki yöt, ja lopulta menetin tajuntani töissä. Todella noloa, mutta paljastui vakava masennus. Edelleen olen kuntoutustuella, ensin olin saikulla vuoden. Palailen asteittain työelämään nyt 1.5v jälkeen.