Sonja, 34, on päättänyt, ettei koskaan hanki lapsia – yhä useampi suomalaisnainen tekee saman ratkaisun: ”En halua vangiksi elämään, jota en halua”

En ihmettele.

Esim. lasten koulunkäynti on kaikkinensa sellaista vanhempien pompotusta etten ikinä suostuisi. Oma koulu on kunnialla käyty ja se saa riittää. Sit tää pelleily, että 10-vuotias on ihan vauva tekemään mitään itsenäisesti, 16-vuotias ehkä just just osaa olla yksin yön kotona.

Ei kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisosi heikko libido tuskin liittyy mitenkään lapsiin. Meillä on leikki-ikäinen lapsi. Matkailtu ollaan vuodessa vähintään kahdesti ellei kolmesti. Toki lapsi hieman vaikuttaa, esim. New Yorkissa ei olla käyty sen jälkeen kun lapsi oli vauva, koska hitaan kolmivuotiaan kanssa siellä ei viitsi mennä. Sen sijaan nyt on hyvää aikaa käydä rantalomilla tai huvipuistomatkoilla. Liikuntaa harrastamme vuoron perään, niin, että kumpikin pääsee useamman kerran viikossa. Seksiä joutuu välillä suunnittelemaan, mutta pidän riittävänä, jos se onnistuu muutaman kerran viikossa. Nukumme kaikki hyvin. En usko, että elämäni sen kummoisempaa olisi lapsettomana, paljon ilottomampaa toki.

Mun elämä olisi hyvinkin ilotonta, jos mun pitäisi mennä rantalomalle tai huvipuistoihin leikki-ikäisen kanssa.

Ei taida Bamsekerhot vahtia lasta, kun surffaan tai snorklaan rantalomalla tai käyn K140cm-laiteajeluilla huvipuistoissa.

Siksi lapsella on kaksi vanhempaa. Puoliso voi katsoa perään sillä välin kun sinä käyt snorklaamassa.

Mutta kaikki vanhemmat eivät ole yhdessä. Miten yh-äiti pyytää olematonta puolisoaan vahtimaan? Täällä palstalla on hyvin tehty selväksi ettei vanhemman uusi puoliso ole vastuussa lapsesta eikä saa tunkeutua lapsen elämään.

Lähtökohtaisesti lapsi kannattaa tehdä avioliitossa hyvän puolison kanssa.

Harva enää tekee avioliitossa lapsia. Nykyään aviottomat lapset on muotia. "Hyvän puolison" puoliso voi olla hyvä naimisiin mentäessä ja kun lapset syntyy, mutta hekin voivat muuttua. Avioeroja on paljon. Puoliso voi muuttu ja suhde sammua. Millä sen takaa, että puoliso pysyy rinnalla? Ei mitenkään.

Niin avioliitto ja lapsi vaativat sitoutumista. Jos ei pysty sitoutumaan, niin sittenhän se perhe ei ole tällaisen ihmisen asia. Nämä muuttuneet puolisot tuppaavat olleen jo ennestääkin kehnoja, mutta toinen uskotteli itselleen, että näin ei olisi koska halusi häät ja vauvan. Kannattaa miettiä sitä puolisovalintaa ihan järjenkin kanssa ja rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisosi heikko libido tuskin liittyy mitenkään lapsiin. Meillä on leikki-ikäinen lapsi. Matkailtu ollaan vuodessa vähintään kahdesti ellei kolmesti. Toki lapsi hieman vaikuttaa, esim. New Yorkissa ei olla käyty sen jälkeen kun lapsi oli vauva, koska hitaan kolmivuotiaan kanssa siellä ei viitsi mennä. Sen sijaan nyt on hyvää aikaa käydä rantalomilla tai huvipuistomatkoilla. Liikuntaa harrastamme vuoron perään, niin, että kumpikin pääsee useamman kerran viikossa. Seksiä joutuu välillä suunnittelemaan, mutta pidän riittävänä, jos se onnistuu muutaman kerran viikossa. Nukumme kaikki hyvin. En usko, että elämäni sen kummoisempaa olisi lapsettomana, paljon ilottomampaa toki.

Mun elämä olisi hyvinkin ilotonta, jos mun pitäisi mennä rantalomalle tai huvipuistoihin leikki-ikäisen kanssa.

Ei taida Bamsekerhot vahtia lasta, kun surffaan tai snorklaan rantalomalla tai käyn K140cm-laiteajeluilla huvipuistoissa.

Siksi lapsella on kaksi vanhempaa. Puoliso voi katsoa perään sillä välin kun sinä käyt snorklaamassa.

Tiesitkö, että monen puoliso on paras ystävä?

Se, jonka kanssa halutaan tehdä kivoja asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisia nämä velat ovat parisuhteessa? Jos lapset ahdistaa ja koetaan vankilana, kotona pitää olla hiljaa ja muutenkin pitää saada tehdä juuri niinkuin haluaa. Miten onnistuu puolison huomioiminen?

Ihmettelen myös kun raskaus ja synnytys on sellaisia peikkoja. Ei niitä mukuloita tarvitse työkseen pukata. Alle vuosi menee niin on yksi raskaus ja synnytys takana. Minä en nyt vuosia myöhemmin juuri ajattele asiaa. Kamalampaa on vaikkapa säännölliset hammaslääkärikäynnit.

Jotenkin jää se kuva, että velana joutuu vellomaan näiden samojen kysymysten äärellä. Perheellisenä jatkaa vaan matkaa. Lapsi tuli tehtyä, yksi riittää. Elämä on hyvää. (En väitä etteikö ilman lasta olisi hyvää elämää myös.)

Miksi vedät noin yksinkertaisia johtopäätöksiä jo parisuhteistakin, etkö parempaan kykene? Lapset voivat ahdistaa, jos niitä ei halua. Mies ei ahdista, koska hänet olen halunnut ja valinnut ja rakastan yli kaiken. Ihan kompromisseja tehdään siinä missä parisuhteissa ylipäätään, miksi velat olisivat jotain tyranneja vain koska yksi asia erottaa heidät naisina perheellisistä naisista?

Ei raskaus ja synnytys ole varmaan mikään peikko, jos niitä lapsia haluaisi. Jos haluaisin lapsen, niin joku aavistus saattaa olla, että synnytyskin kuuluu asiaan :)

Siis jotenkin näin:

"Olen äärimmäisen sisäänpäinkääntynyt, introvertti. Haluan ehdotonta hiljaisuutta työpäivän jälkeen. En halua siivota toisten sotkuja. En halua kokata. Haluan mennä ja tulla kuten haluan."

"Koska rakastan miestä, siedän äärimmäisestä introverttisyydestäni huolimatta hänen höpötystään ja pesen hänen kalsarinsa ja väkerrän hänelle illalla pitsaa."

"Lapsiamme en kuitenkaan rakastaisi."

Minä ainakin rakastan miestäni. Meillä on niin mukavaa yhdessä, ettemme halua lapsia sotkemaan kuviota.

Näin ajatteli myös filosofipari Häyry, joka kirjoitti yhtenä yksikkönä velajulistuksia, kunnes eräänä päivänä mies ilmoitti haluavansa erota, meni yhteen toisen naisen kanssa ja hankki hänen kanssaan lapsia. Mitenköhän Hetan sitten kävi? Ei ole ollut julkisuudessa vähään aikaan.

Mieleen muistuu myös takavuosina selibaattipäiväkirjaa pitänyt ja äitiyttä vastaan hyvin kärkevästi kirjoittanut velojen kärkihahmo, joka menikin sitten hankkimaan lapsen. Julistusten kanssa pitäisi olla vähän varovainen, jollei halua päätyä takinkääntäjäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisia nämä velat ovat parisuhteessa? Jos lapset ahdistaa ja koetaan vankilana, kotona pitää olla hiljaa ja muutenkin pitää saada tehdä juuri niinkuin haluaa. Miten onnistuu puolison huomioiminen?

Ihmettelen myös kun raskaus ja synnytys on sellaisia peikkoja. Ei niitä mukuloita tarvitse työkseen pukata. Alle vuosi menee niin on yksi raskaus ja synnytys takana. Minä en nyt vuosia myöhemmin juuri ajattele asiaa. Kamalampaa on vaikkapa säännölliset hammaslääkärikäynnit.

Jotenkin jää se kuva, että velana joutuu vellomaan näiden samojen kysymysten äärellä. Perheellisenä jatkaa vaan matkaa. Lapsi tuli tehtyä, yksi riittää. Elämä on hyvää. (En väitä etteikö ilman lasta olisi hyvää elämää myös.)

Miksi vedät noin yksinkertaisia johtopäätöksiä jo parisuhteistakin, etkö parempaan kykene? Lapset voivat ahdistaa, jos niitä ei halua. Mies ei ahdista, koska hänet olen halunnut ja valinnut ja rakastan yli kaiken. Ihan kompromisseja tehdään siinä missä parisuhteissa ylipäätään, miksi velat olisivat jotain tyranneja vain koska yksi asia erottaa heidät naisina perheellisistä naisista?

Ei raskaus ja synnytys ole varmaan mikään peikko, jos niitä lapsia haluaisi. Jos haluaisin lapsen, niin joku aavistus saattaa olla, että synnytyskin kuuluu asiaan :)

Oletpa ilkeä. Riiteletkö puolisosi kanssa myös noin epäkunnioittavasti? Piiloveemäisyys ja passiivis-aggressiivisuus ovat parisuhteen myrkkyjä.

En ole epäkunnioittava puolisoani kohtaan edes riidellessä, koska hän on viisas ihminen ja kunnioitan häntä. Mutta jos kyselee typeriä kysymyksiä tällaisella palstalla, saattaa saada veemäisen vastauksen. Ja huomasitko, kun esitit taas typerän kysymyksen viestissäsi? Typerän oletuksen? Itse taisit aloittaa velan parisuhde -analyysin, ja se ei ollut kovin rakentavaa tai totuuspohjaista. Mites, keskusteletko myös läheistesi kanssa yhtä rakentavasti? Ja ei, älä vastaa oikeasti :)

Vaikea kuvitella, että ihminen, joka kokisi oman lapsensa vankilana, ei ahdistuisi parisuhteesta. En väitä asian olevan niin enkä yleistä. Pohdin vaan. En tunne yhtään lapsetonta pariskuntaa, joka olisi ollut yli 10 vuotta yhdessä. Se on vain pieni otanta omista tuttavista, mutta eipä tule julkisuudestakaan mieleen kovin montaa paria.

En tiedä millaisessa parisuhteessa itse elät, mutta kyllä vaan parisuhteesta saa aivan erilaisia asioita kuin suhteessa lapseen. En ole myöskään mieheni äiti. Eihän näitä asioita voi yhtään verrata keskenään. Vai väitätkö, että lapsellisten perheiden elo olisi sitten pelkkää auvoa, ei eroja lainkaan? Tiedän itse monta pitkään yhdessä ollutta vela-paria kyllä, itseni ja mieheni mukaan lukien. Ja meillä ei siis ole lapsia pitämässä kituvaa suhdetta kasassa, olen sellaisestakin kuullut, olemme yhdessä ihan puhtaasta halustamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisia nämä velat ovat parisuhteessa? Jos lapset ahdistaa ja koetaan vankilana, kotona pitää olla hiljaa ja muutenkin pitää saada tehdä juuri niinkuin haluaa. Miten onnistuu puolison huomioiminen?

Ihmettelen myös kun raskaus ja synnytys on sellaisia peikkoja. Ei niitä mukuloita tarvitse työkseen pukata. Alle vuosi menee niin on yksi raskaus ja synnytys takana. Minä en nyt vuosia myöhemmin juuri ajattele asiaa. Kamalampaa on vaikkapa säännölliset hammaslääkärikäynnit.

Jotenkin jää se kuva, että velana joutuu vellomaan näiden samojen kysymysten äärellä. Perheellisenä jatkaa vaan matkaa. Lapsi tuli tehtyä, yksi riittää. Elämä on hyvää. (En väitä etteikö ilman lasta olisi hyvää elämää myös.)

Miksi vedät noin yksinkertaisia johtopäätöksiä jo parisuhteistakin, etkö parempaan kykene? Lapset voivat ahdistaa, jos niitä ei halua. Mies ei ahdista, koska hänet olen halunnut ja valinnut ja rakastan yli kaiken. Ihan kompromisseja tehdään siinä missä parisuhteissa ylipäätään, miksi velat olisivat jotain tyranneja vain koska yksi asia erottaa heidät naisina perheellisistä naisista?

Ei raskaus ja synnytys ole varmaan mikään peikko, jos niitä lapsia haluaisi. Jos haluaisin lapsen, niin joku aavistus saattaa olla, että synnytyskin kuuluu asiaan :)

Oletpa ilkeä. Riiteletkö puolisosi kanssa myös noin epäkunnioittavasti? Piiloveemäisyys ja passiivis-aggressiivisuus ovat parisuhteen myrkkyjä.

En ole epäkunnioittava puolisoani kohtaan edes riidellessä, koska hän on viisas ihminen ja kunnioitan häntä. Mutta jos kyselee typeriä kysymyksiä tällaisella palstalla, saattaa saada veemäisen vastauksen. Ja huomasitko, kun esitit taas typerän kysymyksen viestissäsi? Typerän oletuksen? Itse taisit aloittaa velan parisuhde -analyysin, ja se ei ollut kovin rakentavaa tai totuuspohjaista. Mites, keskusteletko myös läheistesi kanssa yhtä rakentavasti? Ja ei, älä vastaa oikeasti :)

Vaikea kuvitella, että ihminen, joka kokisi oman lapsensa vankilana, ei ahdistuisi parisuhteesta. En väitä asian olevan niin enkä yleistä. Pohdin vaan. En tunne yhtään lapsetonta pariskuntaa, joka olisi ollut yli 10 vuotta yhdessä. Se on vain pieni otanta omista tuttavista, mutta eipä tule julkisuudestakaan mieleen kovin montaa paria.

Mä tunnen, monta.

Sen sijaan yli puolet onnellisista pariakunnista on eronnut viiden vuoden sisällä lapsen syntymästä. Elämä muuttui rasittavaksi sotkumyllyksi, he alkoivat riidellä kaikesta ja lopulta kyllästyivät kaikkeen. Eron jälkeen elämä on vielä raskaampaa, kalliimpaa ja vaikeampaa.

Sääliksi käy lapsia, jotka hyppäävät kahden kodin väliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun elämä olisi hyvinkin ilotonta, jos mun pitäisi mennä rantalomalle tai huvipuistoihin leikki-ikäisen kanssa.

Ei taida Bamsekerhot vahtia lasta, kun surffaan tai snorklaan rantalomalla tai käyn K140cm-laiteajeluilla huvipuistoissa.

Sulla vissiin ei ole rahaa palkata hoitajaa ja puolisoa, jonka kanssa vaihdella kumpi menee tsutsu -junaan ja kumpi muualle. Tänä kesänä olimme Välimerellä luksuslomalla. Kyllä siellä nimenomaisesti oli hoitohenkilökunta viihdyttämässä lapsia, jos vanhemmat halusivat aikuisten aikaa.

On puoliso, joka surffaa ja snorklaa mun kanssa. Miksi tekisimme asioita eri aikaan, kun olemme yhteisellä lomalla.

En ymmärrä, miksi lomailet lasten kanssa ja työnnät ne jollekin hoitoon, että saat omaa tai aikuisaikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä keskustelua on jatkunut 47 sivua eikä vieläkään osa ymmärrä sitä yksinkertaista asiaa ettei osa naisista halua olla raskaana tai synnyttää. Se takana ei ole mt ongelmia tai muutakaan syytä mitä nyt jotkut yrittävät väkisin saada siihen, jotta olisi HELPOMPAA ymmärtää miksi joku ei lapsia halua. Kaikilla naisilla ja MIEHILLÄ ei ole halua lisääntyä. Jos ajatus on etten EHKÄ pidä äitiydestä se ei ole asia, jota kokeillaan. Lapsi ei ole mikään koiranpentu, joka annetaan eteenpäin kun tajutaan sori ei ollut mun juttu.

Jotenkin tämä vapaaehtoisesti lapsettomuus arvostelu ja syyllistäminen kohdistuu suurimmaksi osaksi vain naisiin yhtä lailla on miehiä, jotka niitä lapsia ei halua. Harvemmin olen nähnyt silmien pyörittelyä ja loukkauksia kun mies sanoo ettei halua isäksi. Se on ihan fine.

Minun elämässäni pyörii ystävien lapset ja sisarusten lapset. En ole lapsivihamielinen vaikka itse haluan elämältä muuta. Rakastan elämässäni olevia lapsia, mutta itse äitiys ei ole minun juttuni. Joillakin tuntuu olevan käsitys että velat ryyppää ja rällästää. Me emme tee niin. Olen löytänyt vierelleni miehen, joka itseasiassa ilmoitti jo ekoilla treffeillä ettei ole lapsia haluamassa ja on nyt jo teettänyt vasektonian. Olemme olleet yhdessä kuusi vuotta. Jotkut voi elää Onnellista ja täyttä elämää sekä saada lapsia elämäänsä tekemättä niitä itse. Ehkä sitten vanhainkodissa kadun, jos elän sinne saakka. Elämää ei voi elää ajatellen että joskus kadun.

47 sivua ja velat eivät edelleenkään tajua, että ketään ei kiinnosta heidän lapsiasiansa hölkäsen pöläystä.

47 sivua ja näyttää kiinnostavan kun pitää arvostella ja miettiä mikä mt ongelma taustalla on kun nainen ei halua lapsia. Jos ei kiinnosta muiden lasten teko niin miksi siitä pitää kysellä. Kyllä te huomaatte jos niitä tulee.

Sotket kaksi asiaa.

Se ei kiinnosta, että joku ei halua lapsia. 

Se taas kiinnostaa, kun joku huutaa kitapurje lepattaen, että EI HALUA LAPSIA KOSKA MAAILMANLOPPU LIIKAKANSOITTUMINEN INTROVERTTIYS HARRASTUKSET  ELÄMÄOHI LAPSIVANKILA. 

Kun näihin sitten kommentoi, että eivät lapset ihmeemmin rajoita,  se on kauhean paha ja hyökkäys velaihmisyyttä vastaan.

En tiedä, luimmeko samaa artikkelia, mutta minä en saanut Sonjasta kuvaa kitapurje lepattaen huutavasta ja asiaa julistavasta velasta, niin kuin en suuremmasta osasta muutenkaan. Missäköhän mielessä näitä keskustelun aloituksia sitten tehdään? Perheelliset haluavat parjata veloja keskenään? Vaikkei kiinnosta. Mutta kaikki on julistamista, vaikka miten olisi neutraalisti esitetty kannanotto omasta elämästä.

Kannattaa myös ottaa huomioon, että jos joku kokee, että lapset ei ole ns. hänen juttu, niin ei kenenkään kommentti siitä, miten se nyt ei niin paljon rajoitakaan, muuta omaa kokemusta toisenlaiseksi. Jos lapsen oikeasti haluaa, niin luettelemasi asiat eivät toivottavasti ole kenenkään esteenä silloin.

En minäkään, en laisinkaan. Itseasiassa täysin päinvastoin, minulle piirtyi kuva lempeä luonteisesta, vahvasta, älykkäästä ja itsensä läpikotaisin tuntevasta ihmisestä, jolla on itsetunto kunnossa. Hän ei julistanut asiaa mitenkään, vaan kertoi asioista rauhallisesti ja fiksusti. Hän ilmeisesti suostui haastatteluun siksi, koska halusi rikkoa ennakkoluuloja koskien naisten lapsettomuutta. Näkeehän sen jo tämän viestiketjun viesteistä että aihe kuohuttaa niitä, joilla on perhe jo perustettu. Se herättää voimakkaita tuntemuksia niissä naisissa, jotka ovat perheellisiä. Lapsettomat taas eivät arvostele, hauku eikä nimittele niitä joilla on perhe. Onko kukaan muu huomannut samaa?

Juttu oli ristiriitainen. Ensin Myller selittää, miten hänen lapsuutensa oli onnellinen. Sitten hän kertoo, kuinka oli päiväkodissa töissä, jossa itkuinen pieni tyttö haki hoitajista turvaa ja oli ikään kuin tytön vanhemmat eivät piittaisi hänestä. Kun tyttö tuli päiväkodissa isomman pojan kiusaamaksi, Myller osasi - omien kiusaamiskokemustensa avulla! -  puolustaa tyttöä, jolloin tyttö tukeutui vielä enemmän häneen. Jutun loppuosassa sentään kerrottiin Myllerin kokemasta koulukiusaamisesta.  Oliko siis niin, että Myllerin vanhemmat eivät pystyneet tai jopa halunneet auttaa häntä silloin, kun häntä kiusattiin? Vaikka lapsuus "oli onnellinen"?

Jutussa esitetyn graafin mukaan taas nolla lasta haluavien naisten määrä oli vähentynyt vuodesta 2015, mikä poikkeaa jutun hengestä, jonka mukaan lapsettomuuden ihanne jatkaa kasvuaan. 

Mutta jokainen varmaan tahollaan tuntee tuollaisia myllereitä, joiden on päästävä purjehtimaan maailman ympäri, asumaan Indonesian viidakkoon, etsimään itseään Indusvirrasta tai Jangtsesta tai surffaamaan Australiaan vuodeksi pariksi.  Heitä on ollut aina ja heitä on jatkossakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisosi heikko libido tuskin liittyy mitenkään lapsiin. Meillä on leikki-ikäinen lapsi. Matkailtu ollaan vuodessa vähintään kahdesti ellei kolmesti. Toki lapsi hieman vaikuttaa, esim. New Yorkissa ei olla käyty sen jälkeen kun lapsi oli vauva, koska hitaan kolmivuotiaan kanssa siellä ei viitsi mennä. Sen sijaan nyt on hyvää aikaa käydä rantalomilla tai huvipuistomatkoilla. Liikuntaa harrastamme vuoron perään, niin, että kumpikin pääsee useamman kerran viikossa. Seksiä joutuu välillä suunnittelemaan, mutta pidän riittävänä, jos se onnistuu muutaman kerran viikossa. Nukumme kaikki hyvin. En usko, että elämäni sen kummoisempaa olisi lapsettomana, paljon ilottomampaa toki.

Mun elämä olisi hyvinkin ilotonta, jos mun pitäisi mennä rantalomalle tai huvipuistoihin leikki-ikäisen kanssa.

Ei taida Bamsekerhot vahtia lasta, kun surffaan tai snorklaan rantalomalla tai käyn K140cm-laiteajeluilla huvipuistoissa.

Siksi lapsella on kaksi vanhempaa. Puoliso voi katsoa perään sillä välin kun sinä käyt snorklaamassa.

Tiesitkö, että monen puoliso on paras ystävä?

Se, jonka kanssa halutaan tehdä kivoja asioita.

No sitten voi ottaa isoäidin mukaan matkalle, tai jättää lapsen tämän hoitoon matkan ajaksi. Sitten saa sukellella oman kultamussukan kanssa koralliriutalla ja kiljua käsi kädessä kauhusta vuoristoradalla.

Tai sitten voi lapsen saatuaan huomata, että oikeastaan on ihan sikasiistiä rakentaa hiekkalinnaa leikki-ikäisen kanssa siellä rannalla yhdessä perheenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisia nämä velat ovat parisuhteessa? Jos lapset ahdistaa ja koetaan vankilana, kotona pitää olla hiljaa ja muutenkin pitää saada tehdä juuri niinkuin haluaa. Miten onnistuu puolison huomioiminen?

Ihmettelen myös kun raskaus ja synnytys on sellaisia peikkoja. Ei niitä mukuloita tarvitse työkseen pukata. Alle vuosi menee niin on yksi raskaus ja synnytys takana. Minä en nyt vuosia myöhemmin juuri ajattele asiaa. Kamalampaa on vaikkapa säännölliset hammaslääkärikäynnit.

Jotenkin jää se kuva, että velana joutuu vellomaan näiden samojen kysymysten äärellä. Perheellisenä jatkaa vaan matkaa. Lapsi tuli tehtyä, yksi riittää. Elämä on hyvää. (En väitä etteikö ilman lasta olisi hyvää elämää myös.)

Miksi vedät noin yksinkertaisia johtopäätöksiä jo parisuhteistakin, etkö parempaan kykene? Lapset voivat ahdistaa, jos niitä ei halua. Mies ei ahdista, koska hänet olen halunnut ja valinnut ja rakastan yli kaiken. Ihan kompromisseja tehdään siinä missä parisuhteissa ylipäätään, miksi velat olisivat jotain tyranneja vain koska yksi asia erottaa heidät naisina perheellisistä naisista?

Ei raskaus ja synnytys ole varmaan mikään peikko, jos niitä lapsia haluaisi. Jos haluaisin lapsen, niin joku aavistus saattaa olla, että synnytyskin kuuluu asiaan :)

Siis jotenkin näin:

"Olen äärimmäisen sisäänpäinkääntynyt, introvertti. Haluan ehdotonta hiljaisuutta työpäivän jälkeen. En halua siivota toisten sotkuja. En halua kokata. Haluan mennä ja tulla kuten haluan."

"Koska rakastan miestä, siedän äärimmäisestä introverttisyydestäni huolimatta hänen höpötystään ja pesen hänen kalsarinsa ja väkerrän hänelle illalla pitsaa."

"Lapsiamme en kuitenkaan rakastaisi."

Minä ainakin rakastan miestäni. Meillä on niin mukavaa yhdessä, ettemme halua lapsia sotkemaan kuviota.

Näin ajatteli myös filosofipari Häyry, joka kirjoitti yhtenä yksikkönä velajulistuksia, kunnes eräänä päivänä mies ilmoitti haluavansa erota, meni yhteen toisen naisen kanssa ja hankki hänen kanssaan lapsia. Mitenköhän Hetan sitten kävi? Ei ole ollut julkisuudessa vähään aikaan.

Mieleen muistuu myös takavuosina selibaattipäiväkirjaa pitänyt ja äitiyttä vastaan hyvin kärkevästi kirjoittanut velojen kärkihahmo, joka menikin sitten hankkimaan lapsen. Julistusten kanssa pitäisi olla vähän varovainen, jollei halua päätyä takinkääntäjäksi.

Mäkin yllätyin tästä Minttu Hapulista.

Siitä tuli kertaheitolla juuri sellainen ääliö, mistä oli vuositolkulla kirjoittanut halveksien.

Hän ei ensinnäkään elänyt selibaatissa ja sai "universumin kauneimman lapsen".

- Hohhoh!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun elämä olisi hyvinkin ilotonta, jos mun pitäisi mennä rantalomalle tai huvipuistoihin leikki-ikäisen kanssa.

Ei taida Bamsekerhot vahtia lasta, kun surffaan tai snorklaan rantalomalla tai käyn K140cm-laiteajeluilla huvipuistoissa.

Sulla vissiin ei ole rahaa palkata hoitajaa ja puolisoa, jonka kanssa vaihdella kumpi menee tsutsu -junaan ja kumpi muualle. Tänä kesänä olimme Välimerellä luksuslomalla. Kyllä siellä nimenomaisesti oli hoitohenkilökunta viihdyttämässä lapsia, jos vanhemmat halusivat aikuisten aikaa.

On puoliso, joka surffaa ja snorklaa mun kanssa. Miksi tekisimme asioita eri aikaan, kun olemme yhteisellä lomalla.

En ymmärrä, miksi lomailet lasten kanssa ja työnnät ne jollekin hoitoon, että saat omaa tai aikuisaikaa.

Joo, viikon lomalla taidettiin käyttää hoitoa yhtenä päivänä parin tunnin ajan. Ei ollut tarvetta enempään. En myöskään välitä surffauksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisia nämä velat ovat parisuhteessa? Jos lapset ahdistaa ja koetaan vankilana, kotona pitää olla hiljaa ja muutenkin pitää saada tehdä juuri niinkuin haluaa. Miten onnistuu puolison huomioiminen?

Ihmettelen myös kun raskaus ja synnytys on sellaisia peikkoja. Ei niitä mukuloita tarvitse työkseen pukata. Alle vuosi menee niin on yksi raskaus ja synnytys takana. Minä en nyt vuosia myöhemmin juuri ajattele asiaa. Kamalampaa on vaikkapa säännölliset hammaslääkärikäynnit.

Jotenkin jää se kuva, että velana joutuu vellomaan näiden samojen kysymysten äärellä. Perheellisenä jatkaa vaan matkaa. Lapsi tuli tehtyä, yksi riittää. Elämä on hyvää. (En väitä etteikö ilman lasta olisi hyvää elämää myös.)

Miksi vedät noin yksinkertaisia johtopäätöksiä jo parisuhteistakin, etkö parempaan kykene? Lapset voivat ahdistaa, jos niitä ei halua. Mies ei ahdista, koska hänet olen halunnut ja valinnut ja rakastan yli kaiken. Ihan kompromisseja tehdään siinä missä parisuhteissa ylipäätään, miksi velat olisivat jotain tyranneja vain koska yksi asia erottaa heidät naisina perheellisistä naisista?

Ei raskaus ja synnytys ole varmaan mikään peikko, jos niitä lapsia haluaisi. Jos haluaisin lapsen, niin joku aavistus saattaa olla, että synnytyskin kuuluu asiaan :)

Siis jotenkin näin:

"Olen äärimmäisen sisäänpäinkääntynyt, introvertti. Haluan ehdotonta hiljaisuutta työpäivän jälkeen. En halua siivota toisten sotkuja. En halua kokata. Haluan mennä ja tulla kuten haluan."

"Koska rakastan miestä, siedän äärimmäisestä introverttisyydestäni huolimatta hänen höpötystään ja pesen hänen kalsarinsa ja väkerrän hänelle illalla pitsaa."

"Lapsiamme en kuitenkaan rakastaisi."

Minä ainakin rakastan miestäni. Meillä on niin mukavaa yhdessä, ettemme halua lapsia sotkemaan kuviota.

Näin ajatteli myös filosofipari Häyry, joka kirjoitti yhtenä yksikkönä velajulistuksia, kunnes eräänä päivänä mies ilmoitti haluavansa erota, meni yhteen toisen naisen kanssa ja hankki hänen kanssaan lapsia. Mitenköhän Hetan sitten kävi? Ei ole ollut julkisuudessa vähään aikaan.

Mieleen muistuu myös takavuosina selibaattipäiväkirjaa pitänyt ja äitiyttä vastaan hyvin kärkevästi kirjoittanut velojen kärkihahmo, joka menikin sitten hankkimaan lapsen. Julistusten kanssa pitäisi olla vähän varovainen, jollei halua päätyä takinkääntäjäksi.

Mäkin yllätyin tästä Minttu Hapulista.

Siitä tuli kertaheitolla juuri sellainen ääliö, mistä oli vuositolkulla kirjoittanut halveksien.

Hän ei ensinnäkään elänyt selibaatissa ja sai "universumin kauneimman lapsen".

- Hohhoh!

Tosiasia on, että näitä potentiaalisia " ääliöitä" on velojen joukossa aika paljon. Sen vuoksi on ihan aiheellista suhtautua näihin lapsettomuusjulistuksiin hieman skeptisesti. Hankkiiko joku lapsia tai ei on hänen oma valintansa, mutta miksi mennä julistamaan sitä koko maailmalle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisia nämä velat ovat parisuhteessa? Jos lapset ahdistaa ja koetaan vankilana, kotona pitää olla hiljaa ja muutenkin pitää saada tehdä juuri niinkuin haluaa. Miten onnistuu puolison huomioiminen?

Ihmettelen myös kun raskaus ja synnytys on sellaisia peikkoja. Ei niitä mukuloita tarvitse työkseen pukata. Alle vuosi menee niin on yksi raskaus ja synnytys takana. Minä en nyt vuosia myöhemmin juuri ajattele asiaa. Kamalampaa on vaikkapa säännölliset hammaslääkärikäynnit.

Jotenkin jää se kuva, että velana joutuu vellomaan näiden samojen kysymysten äärellä. Perheellisenä jatkaa vaan matkaa. Lapsi tuli tehtyä, yksi riittää. Elämä on hyvää. (En väitä etteikö ilman lasta olisi hyvää elämää myös.)

Miksi vedät noin yksinkertaisia johtopäätöksiä jo parisuhteistakin, etkö parempaan kykene? Lapset voivat ahdistaa, jos niitä ei halua. Mies ei ahdista, koska hänet olen halunnut ja valinnut ja rakastan yli kaiken. Ihan kompromisseja tehdään siinä missä parisuhteissa ylipäätään, miksi velat olisivat jotain tyranneja vain koska yksi asia erottaa heidät naisina perheellisistä naisista?

Ei raskaus ja synnytys ole varmaan mikään peikko, jos niitä lapsia haluaisi. Jos haluaisin lapsen, niin joku aavistus saattaa olla, että synnytyskin kuuluu asiaan :)

Oletpa ilkeä. Riiteletkö puolisosi kanssa myös noin epäkunnioittavasti? Piiloveemäisyys ja passiivis-aggressiivisuus ovat parisuhteen myrkkyjä.

En ole epäkunnioittava puolisoani kohtaan edes riidellessä, koska hän on viisas ihminen ja kunnioitan häntä. Mutta jos kyselee typeriä kysymyksiä tällaisella palstalla, saattaa saada veemäisen vastauksen. Ja huomasitko, kun esitit taas typerän kysymyksen viestissäsi? Typerän oletuksen? Itse taisit aloittaa velan parisuhde -analyysin, ja se ei ollut kovin rakentavaa tai totuuspohjaista. Mites, keskusteletko myös läheistesi kanssa yhtä rakentavasti? Ja ei, älä vastaa oikeasti :)

Vaikea kuvitella, että ihminen, joka kokisi oman lapsensa vankilana, ei ahdistuisi parisuhteesta. En väitä asian olevan niin enkä yleistä. Pohdin vaan. En tunne yhtään lapsetonta pariskuntaa, joka olisi ollut yli 10 vuotta yhdessä. Se on vain pieni otanta omista tuttavista, mutta eipä tule julkisuudestakaan mieleen kovin montaa paria.

Mä tunnen, monta.

Sen sijaan yli puolet onnellisista pariakunnista on eronnut viiden vuoden sisällä lapsen syntymästä. Elämä muuttui rasittavaksi sotkumyllyksi, he alkoivat riidellä kaikesta ja lopulta kyllästyivät kaikkeen. Eron jälkeen elämä on vielä raskaampaa, kalliimpaa ja vaikeampaa.

Sääliksi käy lapsia, jotka hyppäävät kahden kodin väliä.

Monessa suhteessahan se lasten tulo kärjistää ne ongelmat, jos niitä alun alkaenkin on ollut, ja onnellisetkin parit kohtaavat uusia haasteita. Kaikkeen ei vain voi varautua, vaikka kuinka olisi varma puolisostaan.

Liikaa aikaa kirjoitti:

Vittuako siitä pitää tehdä numero,mitä on suvunjatkamisen kans päättäny tehdä?Jollei kaipaa järkeilylleen jotain psyykkausta samanhenkisiltä.Jos kaipaa,sit pitää viä hetki etsii.Minuus saattaa odottaa kulman takana.

Öööh, olisiko siksi että te perheelliset jatkuvasti hyökkäätte lapsettomia naisia vastaan? Kumma kuinka vela-miehet eivät aiheuta teissä hermon menetystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisia nämä velat ovat parisuhteessa? Jos lapset ahdistaa ja koetaan vankilana, kotona pitää olla hiljaa ja muutenkin pitää saada tehdä juuri niinkuin haluaa. Miten onnistuu puolison huomioiminen?

Ihmettelen myös kun raskaus ja synnytys on sellaisia peikkoja. Ei niitä mukuloita tarvitse työkseen pukata. Alle vuosi menee niin on yksi raskaus ja synnytys takana. Minä en nyt vuosia myöhemmin juuri ajattele asiaa. Kamalampaa on vaikkapa säännölliset hammaslääkärikäynnit.

Jotenkin jää se kuva, että velana joutuu vellomaan näiden samojen kysymysten äärellä. Perheellisenä jatkaa vaan matkaa. Lapsi tuli tehtyä, yksi riittää. Elämä on hyvää. (En väitä etteikö ilman lasta olisi hyvää elämää myös.)

Miksi vedät noin yksinkertaisia johtopäätöksiä jo parisuhteistakin, etkö parempaan kykene? Lapset voivat ahdistaa, jos niitä ei halua. Mies ei ahdista, koska hänet olen halunnut ja valinnut ja rakastan yli kaiken. Ihan kompromisseja tehdään siinä missä parisuhteissa ylipäätään, miksi velat olisivat jotain tyranneja vain koska yksi asia erottaa heidät naisina perheellisistä naisista?

Ei raskaus ja synnytys ole varmaan mikään peikko, jos niitä lapsia haluaisi. Jos haluaisin lapsen, niin joku aavistus saattaa olla, että synnytyskin kuuluu asiaan :)

Siis jotenkin näin:

"Olen äärimmäisen sisäänpäinkääntynyt, introvertti. Haluan ehdotonta hiljaisuutta työpäivän jälkeen. En halua siivota toisten sotkuja. En halua kokata. Haluan mennä ja tulla kuten haluan."

"Koska rakastan miestä, siedän äärimmäisestä introverttisyydestäni huolimatta hänen höpötystään ja pesen hänen kalsarinsa ja väkerrän hänelle illalla pitsaa."

"Lapsiamme en kuitenkaan rakastaisi."

Minä ainakin rakastan miestäni. Meillä on niin mukavaa yhdessä, ettemme halua lapsia sotkemaan kuviota.

Näin ajatteli myös filosofipari Häyry, joka kirjoitti yhtenä yksikkönä velajulistuksia, kunnes eräänä päivänä mies ilmoitti haluavansa erota, meni yhteen toisen naisen kanssa ja hankki hänen kanssaan lapsia. Mitenköhän Hetan sitten kävi? Ei ole ollut julkisuudessa vähään aikaan.

Mieleen muistuu myös takavuosina selibaattipäiväkirjaa pitänyt ja äitiyttä vastaan hyvin kärkevästi kirjoittanut velojen kärkihahmo, joka menikin sitten hankkimaan lapsen. Julistusten kanssa pitäisi olla vähän varovainen, jollei halua päätyä takinkääntäjäksi.

Mäkin yllätyin tästä Minttu Hapulista.

Siitä tuli kertaheitolla juuri sellainen ääliö, mistä oli vuositolkulla kirjoittanut halveksien.

Hän ei ensinnäkään elänyt selibaatissa ja sai "universumin kauneimman lapsen".

- Hohhoh!

Tosiasia on, että näitä potentiaalisia " ääliöitä" on velojen joukossa aika paljon. Sen vuoksi on ihan aiheellista suhtautua näihin lapsettomuusjulistuksiin hieman skeptisesti. Hankkiiko joku lapsia tai ei on hänen oma valintansa, mutta miksi mennä julistamaan sitä koko maailmalle?

No kuka tietää kuinka paljon? Kuinka paljon ääliöitä nyt ylipäätään on olemassa joka "ihmisryhmässä". En itsekään ymmärrä tuollaista julistautumista, mutta pitääkö niiden henkilöiden perusteella suhtautua lähtökohtaisesti kaikkiin, jotka puhuvat lapsentekoaikeista kielteisesti, skeptisesti ja arvostelevasti? Emmehän myöskään usko, että kaikkia perheellisiä häiritsee velojen tai muiden kanssaihmisten valinnat, emmekä tuomitse heitä etukäteen kapeakatseisuudestaan vain koska jotkut eivät omaa sydämen sivistystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisosi heikko libido tuskin liittyy mitenkään lapsiin. Meillä on leikki-ikäinen lapsi. Matkailtu ollaan vuodessa vähintään kahdesti ellei kolmesti. Toki lapsi hieman vaikuttaa, esim. New Yorkissa ei olla käyty sen jälkeen kun lapsi oli vauva, koska hitaan kolmivuotiaan kanssa siellä ei viitsi mennä. Sen sijaan nyt on hyvää aikaa käydä rantalomilla tai huvipuistomatkoilla. Liikuntaa harrastamme vuoron perään, niin, että kumpikin pääsee useamman kerran viikossa. Seksiä joutuu välillä suunnittelemaan, mutta pidän riittävänä, jos se onnistuu muutaman kerran viikossa. Nukumme kaikki hyvin. En usko, että elämäni sen kummoisempaa olisi lapsettomana, paljon ilottomampaa toki.

Mun elämä olisi hyvinkin ilotonta, jos mun pitäisi mennä rantalomalle tai huvipuistoihin leikki-ikäisen kanssa.

Ei taida Bamsekerhot vahtia lasta, kun surffaan tai snorklaan rantalomalla tai käyn K140cm-laiteajeluilla huvipuistoissa.

Siksi lapsella on kaksi vanhempaa. Puoliso voi katsoa perään sillä välin kun sinä käyt snorklaamassa.

Tiesitkö, että monen puoliso on paras ystävä?

Se, jonka kanssa halutaan tehdä kivoja asioita.

No sitten voi ottaa isoäidin mukaan matkalle, tai jättää lapsen tämän hoitoon matkan ajaksi. Sitten saa sukellella oman kultamussukan kanssa koralliriutalla ja kiljua käsi kädessä kauhusta vuoristoradalla.

Tai sitten voi lapsen saatuaan huomata, että oikeastaan on ihan sikasiistiä rakentaa hiekkalinnaa leikki-ikäisen kanssa siellä rannalla yhdessä perheenä.

Niin koska vain perheenä leikki-ikäisen kanssa on kiva tehdä hiekkalinnaa? Se, että se on tyhmää yleensä leikki-ikäisten kanssa, on ilmeisesti eri asia.

Isovanhemmat eivät ole lastenhoitajia, niilläkin on elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää lapselliset on niin söpöjä kun ne luulee että "parempi ettet lisäänny" on jonkinlainen loukkaus :D.

Nii'in - todellakin ON parempi etten lisäänny koska en HALUA lisääntyä!

Ja paikka missä julistat tätä sanomaa on....

V A U V A .fi

Olisikohan peiliin katsomisen paikka.

Niin, minäkään en pidä kovin paljon koirista, joten taidanpa mennä tästä kennelliiton sivuille julistamaan, etten aio ikinä hankkia itselleni niin rasittavaa otusta. Odotan luonnollisesti, että koiranomistajat ihailevat tätä rohkeaa päätöstäni ja osoittavat minulle suurta suosiotaan.

Vauvoista sen sijaan pidän kovastikin.

Jenna ei muista heppatalli.nettiä, jossa keskusteltiin aika lailla muustakin kuin hevosista... :D 

(Muistaakseni legendaarinen "panohanska" -keskustelu käytiin nimenomaan siellä. Se palsta oli aikansa vauva.fi.)

Vierailija kirjoitti:

Velan elämän kohokohdat kyllästyttäisivät mua jossain vaiheessa.

Sain jo opiskeluaikana tarpeekseni trendiravintoloista, liikuntatreeneistä, matkustelusta, lähes loputtomasta vapaudesta - ne alkoivat maistua puulta kun niitä sai tehdä mielin määrin.

Lapsi oikeasti on iso asia. Se laittaa arvojärjestyksen uusiksi. Ja edelleen, lapsiperheen lomassa voi tehdä muutakin ja harrastaa, ja ne vapaa-ajan jutut tuntuvat paremmilta kuin ennen lapsia.

Ja sama rikkinäinen levy raakkuu jo kuudettakymmenettä sivua.

Miksi luulet että kenenkään elämän kohokohta on trendiravintola? Miksi luulet että lapseton luulee että lapsellinen ei voi harrastaa mitään?

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa tehdä omat valintansa.

Mutta ei lapseton ihminen ymmärrä oikeasti sitä onnea, mikä lapsesta tulee. Oma lapsi. Hymy, nauru, iltasadut, metsäretket, leipominen, jne.

Itse sain lapset ikähaarukassa 27-31. Sitä ennen sain bilettää ja matkustaa ihan tarpeeksi, ja siinä oli ehkä 3-5 vuotta kun olin enemmän "motissa" lasten takia. Kohta ollaan lähdössä noiden mukavien, fiksujen ja hyvinkäyttäytyvien lasten kanssa ulkomaan reissuun.

Mies päästää mut illanviettoihin ystävieni kanssa, milloin haluan. Olen töissä. Mitä vielä puuttuu elämästäni? Ei mitään.

On idioottimaista kuvitella, että lasten saaminen estää elämisen. Ok, 3-4 ekaa vuotta (terve) lapsi on vahdittavissa koko ajan ja on univelkaa, sen jälkeen helpottaa.

Sen sijaan, velat on usein ärsyttäviä hifistelijöitä jotka väsyvät pienestä (se on nähty työpaikalla, kovimmat saikuttajat ovat lapsettomia), ja joilla ei ole suhteellisuudentajua.

Meidän työpaikalla on kyllä täysin päinvastoin terveydenhuollossa. Ennen eri yksikössä kollegani olivat pääosin lapsettomia, eikä kukaan ollut oikeastaan ikinä saikulla. Nyt uudet kollegat pääosin lapsiperheellisiä, voi sitä säätämisen ja muiden sijaistamisen määrää, en tiennyt että tällaista voi olakkaan, tuntuu että kokoajan on joku poissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa tehdä omat valintansa.

Mutta ei lapseton ihminen ymmärrä oikeasti sitä onnea, mikä lapsesta tulee. Oma lapsi. Hymy, nauru, iltasadut, metsäretket, leipominen, jne.

Itse sain lapset ikähaarukassa 27-31. Sitä ennen sain bilettää ja matkustaa ihan tarpeeksi, ja siinä oli ehkä 3-5 vuotta kun olin enemmän "motissa" lasten takia. Kohta ollaan lähdössä noiden mukavien, fiksujen ja hyvinkäyttäytyvien lasten kanssa ulkomaan reissuun.

Mies päästää mut illanviettoihin ystävieni kanssa, milloin haluan. Olen töissä. Mitä vielä puuttuu elämästäni? Ei mitään.

On idioottimaista kuvitella, että lasten saaminen estää elämisen. Ok, 3-4 ekaa vuotta (terve) lapsi on vahdittavissa koko ajan ja on univelkaa, sen jälkeen helpottaa.

Sen sijaan, velat on usein ärsyttäviä hifistelijöitä jotka väsyvät pienestä (se on nähty työpaikalla, kovimmat saikuttajat ovat lapsettomia), ja joilla ei ole suhteellisuudentajua.

Meidän työpaikalla on kyllä täysin päinvastoin terveydenhuollossa. Ennen eri yksikössä kollegani olivat pääosin lapsettomia, eikä kukaan ollut oikeastaan ikinä saikulla. Nyt uudet kollegat pääosin lapsiperheellisiä, voi sitä säätämisen ja muiden sijaistamisen määrää, en tiennyt että tällaista voi olakkaan, tuntuu että kokoajan on joku poissa.

Sama meillä lapsettomat tekee ylitöitä ja tuplavuoroa, kun lapselliset saikuttaa. Niitä saikkuja on joka viikko. En edes muista milloin viimeksi lapseton olisi ollut poissa.