En tahdo enää jaksaa koiran kanssa :(

Jos koiraa ei jaksa, siitä täytyy luopua. On tosiaan todennäköistä, että koiralla ei ole päässä palikat kunnossa. Koira on liian vaikea tavalliselle tallaajalle. Oletko puhunut kasvattajan kanssa asiasta? Jotkut kasvattajat ottavat koiran takaisin.

Monet paimenkoirat on tällä hetkellä niin suosittuja, että sitten alkaa näkyä näitä ei toivottuja luonteenpiirteitä mitkä kuuluu noihin rotuihin :( Esim. sheltti, pumi... Paljon olette tehneet ja tuo on varmasti totta, että koirasta ei ikinä saa mitään lällykkää vaan tulee varmaankin aina kehittämään jonkin asian mihin reagoi, vaikka jostakin luopuisi. 

Itsellä aika samanlainen tilanne oman sheltin kanssa ja vuoden tahkoamisen jälkeen ehkä hitunen valoa näkyvissä vihdoin ja viimein. Meillä tilanne ei ehkä kuitenkaan noin haastava kuin teillä. Tsemppiä!

Haekaa roskalavalta lastenvaunut tai kahdet ja harjoitelkaa kotona.

Koirilla on mielenterveysongelmia siinä missä ihmisilläkin. Älä soimaa itseäsi, teille nyt vain sattui nuppivikainen yksilö. Mutta enpä tiedä onko tuossa muuta vaihtoehtoa kuin antaa se jonnekin toisenlaiseen ympäristöön. 

Koira on sen ikäinen että hyvin voitte etsiä uuden kodin. Mieluiten sellainen missä ei ole lapsia tai muita eläimiä, ainoastaan aikuisia joilla kokemusta haastavista koirista.

Olisi parasta sekä teille että koiralle. Nyt teillä kaikilla on enemmän tai vähemmän paha olla.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ihan vasta 2-v täyttänyt paimenkoira ja olen aivan uupunut sen kanssa. Pitkän harkinnan jälkeen otettiin pentu ja sen jälkeen kaikki onkin mennyt enemmän tai vähemmän pieleen. Pentuna koira oli aika kovapäinen, mutta sitkeällä kouluttamisella saatiin koira lopettamaan esim. erinäisten asioiden jahtaaminen. Arkuus tuli myös ilmi ihan pikkupentuna; pelkäsi kaikkea uutta ihmisistä postilaatikoihin. Tuolloin ajattelin sen olevan vain pentumaisuutta kaiken uuden epäröintiä, mutta toisin kävi. Koira on edelleen melkoisen arka ja epävarma ja rähisee + hyökkii sitten kaikelle mikä pelottaa. Harmillisinta tässä on, että koira pelkää eniten lastenvaunuja, joita meidän asuinalueella vilisee. Hypätään harva se päivä ties minne pusikkoon lastenvaunujen lähestyessä ettei koira pääse rähjäämään ja säikyttelemään vaunuja työnteleviä ihmisiä ja niissä istuvia pikkulapsia. Näitä rähinän kohteita on kyllä paljon muitakin... Kotona neljän seinän sisällä rähjätään imurille, joten koira viettää imuroinnin ajan aikaansa parvekkeella. Koira vahtii myös kaikkien muiden perheenjäsenten kotoa lähtemiset paitsi minun. Haukkuu ja piirittää ja ei päästäisi lähtemään. Onneksi lapset ovat jo 16-v, 14-v ja 12-v niin pääsevät omin neuvoin "koirasta eroon" jos lähtevät kotoa jonnekin. Miestä vahtii myös, mutta ei niin pontevasti kuin lapsia. Vieraita yllätys, yllätys, koira pelkää ja vahtii. Lasten kanssa koira ei voi ulkoilla missään tapauksessa.

Ongelmakoirakouluttajan kanssa ollaan käyty tilannetta läpi pitkään ja joistain asioista ollaan päästy eteenpäin etenkin ulkoillessa (esim. remmirähjäys on lähes loppunut), mutta kaikista häiritsevimmät asiat vain on ja pysyy ja koira tuntuu kehittävän koko ajan uusia rähinän aiheita. Kouluttaja sanoikin, että "vika" on pitkälti koiran geeneissä ja tästä koirasta ei ikinä tule leppoisaa ja helppoa vaan tulee edelleenkin reagoimaan kaikkeen vahvasti. Muutoin koiraa virikkeellistetään tarpeeksi, mutta ei liikaa.

Ongelma on varmaankin se, että olen näiden kahden vuoden aikana itse aivan uupunut. En enää jaksa näitä aamuja, kun koira aloittaa hirveän haukkumisen ja piirittämisen lasten lähtiessä kouluun tai kun lasten kaverit tulevat kylään ja koira alkaa rähjätä. Naapurit haukutaan ja rähistään ulos lähtiessä, jos sattuvat tielle osumaan. En käsitä miten meille kävi näin. Ollaan varmasti huonoja omistajia ja kouluttajia ja myönnän, että en millään osannut odottaa, että koiran kanssa tulisi tällaista! Tämän koiran olisi ehdottomasti pitänyt mennä todella kokeneisiin käsiin ja rauhallisempaan ympäristöön. Nyt me ns. tavan tallaajat väsytään koiraan ja tuntuu, että ei enää mitkään kouluttamiset tms. riitä saatikka se oma jaksaminen. Tuntuu, että ollaan pilattu koira ihan kokonaan :( Aiempaa kokemusta on yhdestä koirasta, mutta taisi olla varsin helppo tapaus, joka vain sujahti omaan elämään ilman suurempaa draamaa. Sen tämä tilanne on opettanut, että en enää ikinä uskalla ottaa koiraa.

Mulla ollut aina koiria ja on edelleenkin, niin sanoisin tuohon lastenvaunu-episodiin, että koirallesi joku herkku on varmasti ylitse muiden, NIIN ota se käyttöön. Herkkuja naamaan lastenvaunujen lähestyessä ja sen jälkeen, koko ajan,koko ajan. Varmasti auttaa. Herkuilla ja herkuilla ( se se pitää olla sellanen herkku, että koira todella rakastaa sitä) saa paljonkin hyvää käytöstä aikaan. Olen herkuilla saaanut järkyttävän remmirähjääjän niin hyvin kuriin, ettei enää vilkaissutkaan ohitettaviin koiriin ja toisen " mopohullun"samalla tavalla. Herkut mukaan koulutukseen, "ei" sanan jauhamiset ihan minimiin. Puhu hiljaisella äänellä, samoin käske lapsiesi puhua hiljaisella äänellä koiralle. Jos meteli on kova, niin varma on , että koirakin on levoton ja haukkuu. Sullakin vielä paimenkoira jonka vietti on paimentaa - myös perheenjäseniä, kun muuta ei ole. Tsemppiä, kannattaa yrittää.

aloittajan koira on nuori ja rauhoittuu todennäköisesti vielä. Sillä on kuitenkin aika tyypillisiä paimenkoiran tapoja, jotka sen itsensä mielestä ovat täysin loogisia, mutta ihmisten mielestä lähinnä rasittavia. 

Uskoisin, että moni noista tavoista on sellaisia, että niistä pääsee kyllä eroon, mutta se vaatii harjoittelua. Tämä ei tietenkään paljon lohduta siinä vaiheessa kun koiran kanssa on tehty jo paljon töitä ja ollaan aivan uupuneita. Lastenvaunurähjäystä harjoittelisin jonkun tutun kanssa, jolla on lapsi. Tietenkin harjoitukset pitää tehdä niin, että vaunujen varsinainen käyttäjä ei ole niissä harjoituskerroilla mukana.

Samoin uloslähtemiset voisi harjoitella niin, että koiraa pidetään kiinni kun joku lähtee ulos. Ulos mennään useita kertoja ja tullaan sisään. Koiralle voi antaa namia aina kun se onnistuu keskittymään siihen, joka pitelee kiinni ja onnistuu olemaan hiljaa. Ikävä kyllä kun koira käyttäytyy huonoiten, tilanne on useimmiten sellainen, että on kiire jonnekin, eikä koiran huonoa käytöstä ehditä juuri sillä hetkellä korjata, eikä siihen ehditä keskittyä. Niinpä koira ehtii kehittämään tällaisia huonoja tapoja ilman välitöntä puuttumista.

Meilläkin on tuollainen reaktioherkkä paimenrotuinen, jonka kanssa on kolmen vuoden aikana oltu eri mieltä aika monista erilaisista käytöstavoista. Se on myös kova osallistumaan siivoamiseen kuten aloittajankin koira. Koiramme ei niinkään reagoi imuriin,  mutta lattian pesuun tarkoitettu moppi sai sen aiemmin aivan villiksi. Moppia piti jahdata ja sille piti haukkua raivokkaasti. Sen homman sain koiralta pois ihan vain kovalla komennolla. Kun koira aloitti haukkumisen tuli tiukka kielto ja moppi lakkasi liikkumasta (liike laukaisi aina haukkumisen). Joka kerta kun koira aloitti haukkumisen moppi muuttui liikkumattomaksi ja koiraa kiellettiin tiukasti. Vähän ajan päästä koira oppi olemaan hiljaa, mutta kyllä se edelleen seuraa moppia tiukasti katseellaan. Tuijottamisen olen hyväksynyt, siitä ei ole minulle haittaa, tuijottakoon vaikka maailman tappiin, jos se siitä jotain iloa saa. 

Aloittajalle en voi muuta toivottaa kuin voimia. Leppoisaa ei noin reaktioherkästä koirasta saa, mutta mukava elämä sen kanssa on aivan mahdollista, vaikka nyt saattaakin tuntua siltä, että koira ei opi mitään.

Kannattaa leikkauttaa myös ja etsiä osaava koti

Laita myyntiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ihan vasta 2-v täyttänyt paimenkoira ja olen aivan uupunut sen kanssa. Pitkän harkinnan jälkeen otettiin pentu ja sen jälkeen kaikki onkin mennyt enemmän tai vähemmän pieleen. Pentuna koira oli aika kovapäinen, mutta sitkeällä kouluttamisella saatiin koira lopettamaan esim. erinäisten asioiden jahtaaminen. Arkuus tuli myös ilmi ihan pikkupentuna; pelkäsi kaikkea uutta ihmisistä postilaatikoihin. Tuolloin ajattelin sen olevan vain pentumaisuutta kaiken uuden epäröintiä, mutta toisin kävi. Koira on edelleen melkoisen arka ja epävarma ja rähisee + hyökkii sitten kaikelle mikä pelottaa. Harmillisinta tässä on, että koira pelkää eniten lastenvaunuja, joita meidän asuinalueella vilisee. Hypätään harva se päivä ties minne pusikkoon lastenvaunujen lähestyessä ettei koira pääse rähjäämään ja säikyttelemään vaunuja työnteleviä ihmisiä ja niissä istuvia pikkulapsia. Näitä rähinän kohteita on kyllä paljon muitakin... Kotona neljän seinän sisällä rähjätään imurille, joten koira viettää imuroinnin ajan aikaansa parvekkeella. Koira vahtii myös kaikkien muiden perheenjäsenten kotoa lähtemiset paitsi minun. Haukkuu ja piirittää ja ei päästäisi lähtemään. Onneksi lapset ovat jo 16-v, 14-v ja 12-v niin pääsevät omin neuvoin "koirasta eroon" jos lähtevät kotoa jonnekin. Miestä vahtii myös, mutta ei niin pontevasti kuin lapsia. Vieraita yllätys, yllätys, koira pelkää ja vahtii. Lasten kanssa koira ei voi ulkoilla missään tapauksessa.

Ongelmakoirakouluttajan kanssa ollaan käyty tilannetta läpi pitkään ja joistain asioista ollaan päästy eteenpäin etenkin ulkoillessa (esim. remmirähjäys on lähes loppunut), mutta kaikista häiritsevimmät asiat vain on ja pysyy ja koira tuntuu kehittävän koko ajan uusia rähinän aiheita. Kouluttaja sanoikin, että "vika" on pitkälti koiran geeneissä ja tästä koirasta ei ikinä tule leppoisaa ja helppoa vaan tulee edelleenkin reagoimaan kaikkeen vahvasti. Muutoin koiraa virikkeellistetään tarpeeksi, mutta ei liikaa.

Ongelma on varmaankin se, että olen näiden kahden vuoden aikana itse aivan uupunut. En enää jaksa näitä aamuja, kun koira aloittaa hirveän haukkumisen ja piirittämisen lasten lähtiessä kouluun tai kun lasten kaverit tulevat kylään ja koira alkaa rähjätä. Naapurit haukutaan ja rähistään ulos lähtiessä, jos sattuvat tielle osumaan. En käsitä miten meille kävi näin. Ollaan varmasti huonoja omistajia ja kouluttajia ja myönnän, että en millään osannut odottaa, että koiran kanssa tulisi tällaista! Tämän koiran olisi ehdottomasti pitänyt mennä todella kokeneisiin käsiin ja rauhallisempaan ympäristöön. Nyt me ns. tavan tallaajat väsytään koiraan ja tuntuu, että ei enää mitkään kouluttamiset tms. riitä saatikka se oma jaksaminen. Tuntuu, että ollaan pilattu koira ihan kokonaan :( Aiempaa kokemusta on yhdestä koirasta, mutta taisi olla varsin helppo tapaus, joka vain sujahti omaan elämään ilman suurempaa draamaa. Sen tämä tilanne on opettanut, että en enää ikinä uskalla ottaa koiraa.

Mulla ollut aina koiria ja on edelleenkin, niin sanoisin tuohon lastenvaunu-episodiin, että koirallesi joku herkku on varmasti ylitse muiden, NIIN ota se käyttöön. Herkkuja naamaan lastenvaunujen lähestyessä ja sen jälkeen, koko ajan,koko ajan. Varmasti auttaa. Herkuilla ja herkuilla ( se se pitää olla sellanen herkku, että koira todella rakastaa sitä) saa paljonkin hyvää käytöstä aikaan. Olen herkuilla saaanut järkyttävän remmirähjääjän niin hyvin kuriin, ettei enää vilkaissutkaan ohitettaviin koiriin ja toisen " mopohullun"samalla tavalla. Herkut mukaan koulutukseen, "ei" sanan jauhamiset ihan minimiin. Puhu hiljaisella äänellä, samoin käske lapsiesi puhua hiljaisella äänellä koiralle. Jos meteli on kova, niin varma on , että koirakin on levoton ja haukkuu. Sullakin vielä paimenkoira jonka vietti on paimentaa - myös perheenjäseniä, kun muuta ei ole. Tsemppiä, kannattaa yrittää.

Tähän haluaisin lisätä, että on ensiarvoisen tärkeää ajoittaa namien syöttäminen niin ettei koira ehdi alkaa kerätä kierroksia ja rähistä. Sinun pitäisi siis huomata häiriöt ennen koiraa.

Kutsu Millan kotiisi, koirasta tulee unelma.

Meillä myös erittäin paimenviettinen ja arka sheltti. Tämän kanssa ei auta mitkään herkut, jos kierrokset lähtee päälle ja nehän lähtee ihan salamana. Meillä jahdataan kaikista mieluiten pyöriä ja ilman aivan jatkuvaa ennakointia koira ei pysy hallinnassa. Kotona paimentaa pienintä lastamme eniten juuri samaan tapaan kuin ap:n koira ja sitä tapaa on todella vaikeaa kitkeä pois, koska kyseessä on vikkelä koira ja lapsi, joka aiheuttaa tahtomattaan paimennusreaktioita koiralle vähän väliä :/ Joskus tuntuu, että koiran ois parasta elää jossain umpiossa missä ei ole mitään ärsykkeitä. 

Voimia ap!!!

Tässä minä ja Fenton koira ollaan käymässä Englannissa.

Kyllä se vika on yleensä piuhan toisessa päässä.

Otan osaa ap. Minulla myös tällainen äärimmäisen herkästi kaikkeen reagoiva koira. Olin aivan loppu sen kouluttamiseen parin vuoden jälkeen. Sen jälkeen tavallaan luovutin, ihan vaan jaksaakseni. Osa koiran regoinneista on pienentyneet (nyt 5v) ja osa säilynyt. Koska kyseessä on pikkukoira teen sen mitä ei saisi: eli kun näen, että joudumme kohtaamaan ison koiran - emmekä pysty hypäämään mihinkään ojaan - kannan omaani. Namin syöttäminen 25 senttiä korkealle koiralle ohituksissa on haasteellista.

Koira on onneksi muuten kauhean tyytyväinen ja eikä paimenna tms. Sillä on myös iso luottamus siihen, että kaikki lapset rakastaa sitä, joten se ei ole pelottava kenellekään. Se ei tajua kauheasti koulutuksista, mutta peruskäskyjä se treenaa mielellään namin toivossa. Me mennään nyt näillä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vika on yleensä piuhan toisessa päässä.

Tämä pätee silloin, jos kyseessä on kutakuinkin normi koira, mutta jos luit tuon ap:n kirjoituksen niin siitä käy ilmi, että koira on tosi herkkä ja reagoiva. Silloin vika ei ole pelkästään ihmisessä. 

Kun koira ei tuota iloa niin silloin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin luopuminen. Tunnut vastuuntuntoiselta ihmiseltä ja varmasti on kova paikka luopua koirasta. Se ei ole oikein myöskään koiralle, että sitä ei jakseta sillä koirat vaistoavat herkästi tällaiset asiat.  Löydätte varmasti hyvän kodin tälle kaverille kun jaksatte vaan sitkeästi etsiä.

Tsemppiä!

Meillä on kaksi shelttiä. Toinen on kuin unelma käytökseltään, ei hauku juuri koskaan, tykkää lapsista, aikuisista, vanhuksista jne. ei jahtaa mitään, ei paimenna ja kaikin puolin oikein hyvä koira meidän perheeseen. Tämän ekan koiran innoittamana tuli otettua toinenkin koira ja olisi jäänyt ottamatta, jos olisin tiennyt mihin se johtaa. Toinen koira on hirveän herkkä, räkyttää kaikille ja kaikesta pienestäkin häiriöstä, jahtaa ja paimentaa minkä ehtii. Ne metodit millä eka koira koulutettiin ei päde tämän toisen kanssa ollenkaan vaan tuntuu kuin vähät välittäisi mistään koulutuksesta, koska oma vietti ja ajatus vie niin voimakkaasti koiraa. Koiraan saa kyllä kontaktin, mutta häiriöherkkänä kontakti katoaa hetkessä. Koira on koko ajan jotenkin hirveän levoton ja hermostunut. Tahdon tällä vain sanoa sitä, että ongelma ei todellakaan aina ole ihmisessä vaan myös koiran luonne määrittää paljon koiran käytöstä. 

Minulla oli joskus melkein samanlainen saksari. Kävin sen kanssa koirakouluissa ja yritin kaikkeni. Se pelkäsi myös vastaantulijoita ja erityisesti esim. sateenvarjoja. Autojen perään yritti lähteä hirveällä voimalla. Asuttiin silloin maalla. Sitten, kun muutettiin kaupunkiin oli pakko viedä koira lopetettavaksi. Myöhemmin kun hoidin tuttavan koiraa niin olin ihan shokissa että miten helppoa voi koiran kanssa olla, eikä tarvitse varoa vastaantulijoita, päinvastoin saa iloa mukavista kohtaamisista.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli joskus melkein samanlainen saksari. Kävin sen kanssa koirakouluissa ja yritin kaikkeni. Se pelkäsi myös vastaantulijoita ja erityisesti esim. sateenvarjoja. Autojen perään yritti lähteä hirveällä voimalla. Asuttiin silloin maalla. Sitten, kun muutettiin kaupunkiin oli pakko viedä koira lopetettavaksi. Myöhemmin kun hoidin tuttavan koiraa niin olin ihan shokissa että miten helppoa voi koiran kanssa olla, eikä tarvitse varoa vastaantulijoita, päinvastoin saa iloa mukavista kohtaamisista.

Just näin! Ymmärrän shokkisi ;) Meillä kanssa tuon toisen koiran kanssa arki oli niin mukavaa ja helppoa ja rakastuttiin rotuun täysillä. Siksi päätettiin ottaa toinenkin koira ja jos olen rehellinen niin ei tullut mieleenkään, että miten suoraan sanoen helvetillistä koiran kanssa eläminen voi olla :( Tottakai tästä herkkiksestä on paljon iloa ja on se rakas, mutta huomaan, että itsekin on tämän koiran suhteen koko ajan jotenkin hirveän ylivirittynyt ja rasittunut ja väsynyt. Tavallaan ikinä ei pääse rentoutumaan ja tämä taas voi vaikuttaa myös koiraan negatiivisesti. Meilläkin on käyty yksityistunneilla koirankouluttajalla, mutta kauheasti olla apua saatu ja tuleekin tunne, että jos on yhtään vaikeampi koira niin sille pitäisi todella omistautua ja kouluttaa 24/7. Lapsiperheessä se ei meiltä ainakaan onnistu. 

T. Kahden sheltin omistaja