"Kaisa ja muut äidit kertovat rehellisesti ja kaunistelematta raskaudesta, synnytyksestä ja äitiydestä."

Eihän raskauksista ja synnytyksistä enää kerrotakaan kuin kauhujuttuja ja etenkin ensisynnyttäjille aloitetaan pelottelukampanjat hyvissä ajoin.

Kun kerron missä tahansa "mitä jälkiä raskaus jätti kehoosi" -ketjussa, että minulle jäi vain siisti sektioarpi, ei raskausarpia eikä löysää ihoa, niin alapeukkuja satelee.

Samoin kun kerron, että paranin sektiosta nopeasti.

Minun synnytyksen oli OK. Vaikka pelkäsin sitä siinä määrin, että olin pelkovalmennuksessa ennen synnytystä.

Mielikuvaksi jäi upea fiilis. Tosin synnytysrepeämä tulehtui :(

Minun kaikki synnytykset on sujuneet hyvin, melko nopeasti ja ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Olen toipunut nopeasti, ja imetyskin lähti ensikipujen jälkeen aina sujumaan. Olen imettänyt lapsiani pitkään, antanut heidän sormiruokailla ja tehnyt soseet itse. 

Raskaus jätti arpia kehoon, mutta rannalla en niitä peittele. Vauvat ovat tulleet osaksi meidän elämäämme, ja elämä on ollut aina ihan hyvää, vaikka joskus on väsyttänyt. Mies on tasavertainen vanhempi kanssani, ja molemmilla on myös olleet "omat elämät" tässä rinnalla. 

Tämä on se, mitä minusta ei saa kertoa. Siitä syyllistytään, että toisilla menee nämä asiat ihan hyvin. Ei näitä tietenkään hierota niiden naamoille, joilla on synnytyksestä jäänyt traumoja tai joiden vauvoilla on koliikki. Mutta edes netissä ei suvaita aina sitä, että hyvin meni ja olin tyytyväinen kaikkeen. 

Lyhyesti: Raskausajat (2kpl) olivat aivan kamalia! Loputtomat joka öiset jalkakrampit, väsymys, itkuisuus (ilossa ja surussa), erinäiset muut normaalit oireet. Myös raskausmyrkytykset ja rd-diagnoosit olivat oma juttunsa.

Kiloja tuli (noin 20kg) ja myös lähtivät. Ei suurta vatsaa, ei liikkumisongelmia, ei venymisarpia.

Synnytykset, täysin erilaiset. Ekaan en saanut lukuisista pyynnöistä huolimatta mitään kivunlievitystä (en edes buranaa tai ilokaasua tms). Sairaalassa ehdin olla tunnin, että sikäli ymmärrettävää mutta ei se oloa silti siedettäväksi tehnyt. Jäi traumoja. Toisessa synnytyksessä meni spinaalipuudutus nappiin ja lauleskelin anopin kanssa retroperjantain biisejä :D.

Äitiydestä en ala kertomaan. Ekat kaksi vuotta olivat aikamoista selviytymistä, sitten saatiin laktoosivammadiagnoosi ja nykyään nukutaan yöt ja päikkärit, ei enää 20min unipätkiä! Nyt tämä alkaa olla jo ihan mukavaa, vaikka neljän vuoden univaje painaakin päälle.