Haluaisitko elää enää, jos kasvosi tuhoutuisivat happoiskussa?
Katsoin juuri Yhtä dokumenttia, jossa happoiskussa kasvonsa ja toisen silmänsä menettänyt nainen kampanjoi happoiskuja vastaan.
Itse en siinä tilanteessa pystyisi olemaan yhtä positiivinen ja reipas. En varmaan itsemurhaa tekisi, mutten haluaisi näyttäytyä enää missään julkisilla paikoilla.
Eli, haluaisitko elää jos kasvosi tuhoutuisivat happoiskussa pahoin? Miksi/miksi et?
Kommentit (30)
Juu, ainakin sen verran, että saan tuhottua sen happohyökkääjän elämän ja sen lähipiirin.
Haluaisin koska minulla on lapsia, aikuisia kuitenkin sekä yksi lapsenlapsi. Ja kaksi koiraa joita rakastan.
En, jo senkin takia että siitä seuraa loppuelämän kivut.
En osaa sanoa. Olen kyllä joskus asiaa miettinyt. Ja myös sitä, jos vaikka koko kroppa halvaantuisi, haluaisinko enää elää? Täysin muiden armoilla. Itselläni ei ole lapsia, joten sitä kautta ei onneksi tarvitse asiaa miettiä.
Tuon tietää varmaan vasta sitten, jos joutuu tuollaiseen tilanteeseen. Julkisuuteen nousevat aina tarinat, joissa uhrin elämänhalu on suuri, ja noustaan vaikeuksien ja kipujen kautta voittoon. Ei ole näkynyt tarinoita, joissa uhri on päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun.
En haluaisi. Ei ole mitään syytä miksi haluaisin sen jälkeen elää, koska mulla ei ole mitään. Nytkin masentunut ja yksinäinen ja kärsin sos.tilanteinden pelosta yms. Jos kasvot menisi niin en varmaan pystyisi edes poistumaan kotoa. Ihmiset on hyvin ilkeitä poikkeavan näköisille ihmisille.
Riippuisi siitä säilyttäisinkö saman näkökyvyn kuin ennen hyökkäystä ja joutuisinko kärsimään kovista kivuista.
Näkemättä dokumenttia kommentoin vaan, että eihän se nainen välttämättä ole positiivinen ja reipas ainakaan koko aikaa vaikka jaksaakin kampanjoida iskuja vastaan. Luultavasti hänellä on synkät hetkensä ja on ollut alussa hyvin vaikeaa, ja se on inhimillistä. Sekin voi toimia voimana ajaa asiaa, ei vain reippaus.
Haluaisin. Kolme lasta ja haluan olla heidän elämässään. En väitä, että se olis helppoa, mutta en haluaisi antaa väkivallan tekijän murtaa minua.
Ei tuo introvertin elämään vaikuta. Naamari päähän kun haen kaupasta evästä. Voisin työskennellä huvipuiston kummitusjunassa 😎
Kommenttini poistettiin. Eli siis haluaisin elää jos varmuudella pääsisin kauas siitä iskun tekijästä ja hänen suvustaan. Eli siis pois sieltä maasta, missä niitä iskuja tehdään, mistä täällä ei saa puhua.
Mitä vanhemmaksi elää, sitä vähemmän on merkitystä ulkonäöllä.
Joskus 18-vuotiaana se olisi elämän loppu. Mutta ehkä noin 35-vuotiaana, ulkonäön merkitys rupeaa olemaan jo huomattavasti pienempi.
Itse olen 33-vuotias ja voin sanoa, että itseluottamus on jo niin kova, että kyllä haluaisin jatkaa elämää. En todellakaan jäisi kotiin masentuneena makaamaan vaan jatkaisin elämää samaan tyyliin. Esittelisin vielä kasvojani vaikka INstagrammisa. Näyttäisin, että ei tarvitse olla täydellinen, elääkseen ns. normaalia elämää.
Elämässä on muutakin kuin ulkonäkö.
KAsvotPaloi kirjoitti:
Mitä vanhemmaksi elää, sitä vähemmän on merkitystä ulkonäöllä.
Joskus 18-vuotiaana se olisi elämän loppu. Mutta ehkä noin 35-vuotiaana, ulkonäön merkitys rupeaa olemaan jo huomattavasti pienempi.
Itse olen 33-vuotias ja voin sanoa, että itseluottamus on jo niin kova, että kyllä haluaisin jatkaa elämää. En todellakaan jäisi kotiin masentuneena makaamaan vaan jatkaisin elämää samaan tyyliin. Esittelisin vielä kasvojani vaikka INstagrammisa. Näyttäisin, että ei tarvitse olla täydellinen, elääkseen ns. normaalia elämää.
Elämässä on muutakin kuin ulkonäkö.
Joo, sama juttu, ulkonäön merkitys vähenee sitä myötä kun se rapistuu iän myötä..
Hammurabi kirjoitti:
Juu, ainakin sen verran, että saan tuhottua sen happohyökkääjän elämän ja sen lähipiirin.
Eikö pelkkä happohyökkääjän tuhoaminen riittäisi ?
Tietenkin haluaisin! Aika köyhä elämä pitää olla, jos ei muita syitä elää ole kuin oma naamavärkki!
Vierailija kirjoitti:
KAsvotPaloi kirjoitti:
Mitä vanhemmaksi elää, sitä vähemmän on merkitystä ulkonäöllä.
Joskus 18-vuotiaana se olisi elämän loppu. Mutta ehkä noin 35-vuotiaana, ulkonäön merkitys rupeaa olemaan jo huomattavasti pienempi.
Itse olen 33-vuotias ja voin sanoa, että itseluottamus on jo niin kova, että kyllä haluaisin jatkaa elämää. En todellakaan jäisi kotiin masentuneena makaamaan vaan jatkaisin elämää samaan tyyliin. Esittelisin vielä kasvojani vaikka INstagrammisa. Näyttäisin, että ei tarvitse olla täydellinen, elääkseen ns. normaalia elämää.
Elämässä on muutakin kuin ulkonäkö.
Joo, sama juttu, ulkonäön merkitys vähenee sitä myötä kun se rapistuu iän myötä..
Olisin mielummin kyllä vaikka joku ihan normaalin näköinen 60-vuotias , kuin se happohyökkäyksen kohdannut 20-vuotias...
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi. Ei ole mitään syytä miksi haluaisin sen jälkeen elää, koska mulla ei ole mitään. Nytkin masentunut ja yksinäinen ja kärsin sos.tilanteinden pelosta yms. Jos kasvot menisi niin en varmaan pystyisi edes poistumaan kotoa. Ihmiset on hyvin ilkeitä poikkeavan näköisille ihmisille.
No siihen ei kyllä kovin suurta 'poikkeamista' jostain jonkun ihannenormista ulkonäön suhteen tarvita.
Pelkkä luomi poskessa, tai jonkun mielestä liian isot korvat tai nenä riittää jo vaikka miten raakaan koulukiusaamiseen jossain .
(Puhumattakaan jos hiusten kunto ei kelpaisi johonkin parturi-kampaamon mainokseen tai puuttuisi näkyvästi joku hammas )
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa. Olen kyllä joskus asiaa miettinyt. Ja myös sitä, jos vaikka koko kroppa halvaantuisi, haluaisinko enää elää? Täysin muiden armoilla. Itselläni ei ole lapsia, joten sitä kautta ei onneksi tarvitse asiaa miettiä.
Tuon tietää varmaan vasta sitten, jos joutuu tuollaiseen tilanteeseen. Julkisuuteen nousevat aina tarinat, joissa uhrin elämänhalu on suuri, ja noustaan vaikeuksien ja kipujen kautta voittoon. Ei ole näkynyt tarinoita, joissa uhri on päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun.
Pitäisikö sitten näkyä ja mitä ne sellaiset tarinat mielestäsi antaisivat lukijoilleen ?
Hommaisin sellaisen Darkman-kostyymin ja se päällä kävisin kaupassa. Mustahan tulis hittovie kuuluisa!
En tiedä.
Haluaisin, että tekijän kasvot tuhottaisiin täsmälleen samalla tavalla. Aina.
Hammurabitar