Miten jotkut ihmiset on jo parikymppisenä niin valmiin oloisia henkisesti? Ite vielä 30v. ihan hukassa

Vierailija kirjoitti:

Itse olen mies, joka täytti juuri viime viikon perjantaina 30 vuotta. Viimeisen pari vuoden aikana olen kokenut, että moni tämän päivän parikymppinen tuntuu olevan huomattavasti fiksumpi ja aikuismaisempi, kuin mitä itse olin sen ikäisenä. Minulla oli tuolloin joistakin asioista hyvinkin tyhmiä ajatuksia ja mielipiteitä, joista olen (onneksi) sittemin luopunut (ja jotka oikeastaan ehkä hiukan hävettävät nykypäivänä) eli olen kai kokenut ns. henkistä kasvua. Aloitin 3 vuotta sitten yliopisto-opinnot, ja sitä kautta olen sitä kautta olen tutustunut myös näihin nuorempiin opiskelutovereihin, ja ainakin heistä moni vaikuttaa jo parikymppisenä olevan huomattavasti järkevämpi, kuin mitä itse olin tuon ikäisenä.

Ehkä se kertoo jotain minusta itsestäni, että vasta ihan viime vuosina olen ns. järkevöitynyt, kun taas moni on sitä on hyvinkin nuorena. :D

Samat havainnot olen tehnyt, täytän lokakuussa 28. Ehkä meidän lapsuus ja nuoruus oli huolettomampaa mitä nykynuorilla, jotka ovat varttuneet somen ja kiristyneen poliittisen ilmapiirin aikana.

Tiedän myös nuoria perheitä missä toinen vanhemmista on ollut vähintään 3 vuotta työttömänä, eräs äiti on ollut 10 vuotta. 90-luvun lamassa työttömäksi jääneiden perheellisten oli helpompi uudelleentyöllistyä ja sen laman haavoista toivuttiin nopeasti takaisin jaloilleen.

Olen onnellinen että sain olla tyhmä ja lapsellinen vielä parikymppisenä. Nuorten pitäisikin saada koheltaa ja oppia. Sääliksi käy 2000-l syntyneitä, jotka ovat joutuneet murehtimaan jo ala-asteella ulkonäköä, tykkäyksiä, perheen taloudellista tilannetta ja politiikkaa. 

Itse olen 32v enkä edelleenkään tiedä mikä olisi sopiva ala/ammatti itselle.

Kouluja käytynä vain lukio+ammattikoulu(lähihoitaja)

Ihan kaikki ei iästäkään suoraan johdu. Minä olin 30-vuotiaana pahemmin hukassa kuin 15-vuotiaana.

Mä katsoin töissä naisia jotka käyttää raidallisia polvisukkia, hassuja huopatossuja, Marimekon kankaista itse väsättyjä kolttuja ja aarikan puuhelmiä.

Nää naiset on siis 50+ ja hössöttää jotain lapsellista koko ajan ihan intopinkeenä. Mun mielestä ne ei ole edes 25v tasolla vielä. Ihmehiippareita, ituiivareita.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen mies, joka täytti juuri viime viikon perjantaina 30 vuotta. Viimeisen pari vuoden aikana olen kokenut, että moni tämän päivän parikymppinen tuntuu olevan huomattavasti fiksumpi ja aikuismaisempi, kuin mitä itse olin sen ikäisenä. Minulla oli tuolloin joistakin asioista hyvinkin tyhmiä ajatuksia ja mielipiteitä, joista olen (onneksi) sittemin luopunut (ja jotka oikeastaan ehkä hiukan hävettävät nykypäivänä) eli olen kai kokenut ns. henkistä kasvua. Aloitin 3 vuotta sitten yliopisto-opinnot, ja sitä kautta olen sitä kautta olen tutustunut myös näihin nuorempiin opiskelutovereihin, ja ainakin heistä moni vaikuttaa jo parikymppisenä olevan huomattavasti järkevämpi, kuin mitä itse olin tuon ikäisenä.

Ehkä se kertoo jotain minusta itsestäni, että vasta ihan viime vuosina olen ns. järkevöitynyt, kun taas moni on sitä on hyvinkin nuorena. :D

Itse olen ajatellut juuri päinvastoin. Nykyajan 18-vuotiaat vaikuttavat samanlaisilta kuin 90-luvun 13-vuotiaat.

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellänikin on vähän samankaltainen ongelma, vaikka täytinkin vähän aikaa sitten "vasta" 25.

Tunnen kyllä itseni siinä määrin, että tiedän mistä pidän ja mistä en pidä, enkä enää häpeä itseäni ja tekemisiäni niin paljon kuin nuorempana. Oma identiteettini on siis suht vakaa. Tiedän, etten tule koskaan esim. hankkimaan lapsia, tai edes lemmikkieläimiä. Tiedän, että haluan asua nykyisessä kotikaupungissani, nykyisessä asunnossani vielä vuosikymmeniä eteenpäin. Tiedän mitä haluaisin nähdä, tehdä ja kokea. Tiedän millaiseksi haluaisin kehittyä ihmisenä.

MUTTA, koska en ole opiskellut itselleni ammattia ja työhistorianikin ammottaa tyhjyyttään vaikka olen "jo" 25, olen muiden silmissä automaattisesti "keskeneräinen" ja "hukassa elämäni kanssa". Vain, koska en osaa vastata kysymykseen "mitä haluaisit tehdä työksesi?"

Jos kysyisit minulta kuinka haluaisin viettää jouluni vuonna 2030, osaisin todennäköisesti antaa siihen vastauksen.

Kysy minulta mitä duunia ajattelin tehdä ensi kesänä ja menen aivan lukkoon.

vastaa ihan reilusti: nettipornon testaaja ja kaljan maistaja

Haha, kumpaakaan mainituista en kuluta, mutta voisipahan ainakin tehdä lähtemättömän vaikutuksen. XD

Vierailija kirjoitti:

Kaikki enemmän tai vähemmän esittää! Minä olen nelikymppinen ja vieläkin välillä hukassa. Lasten saanti ja kasvatus on antanut sellaista varmuutta että tiedän että pärjään tiukassakin prässissä. Mutta en missään nimessä ole erityisen seesteinen, enkä varmaan koskaan tulekaan. Kyllä minuakin muut luonnehtivat oikein vakaaksi ja rauhalliseksi. Toisaalta tässä iässä voisi jo olla reilusti oma hössö itsensä mutta paremmin pärjää töissä kun esittää coolia.

Oma hössö itsensä? Minäkin nelikymppinen ja hössö...ehkä joku pitää lapsellisena, vaikken ole.

Hukassa ihminen on aina tässä maailmassa, ainakin vähän. Jalansijat murentuvat elämässä, pysyvä katoaa, kaikki muuttuu.

Hyvä, että on muitakin. Olen 28-vuotias, opiskelut opiskeltu, töissä käyn, harrastan monipulisesti. Silti tuntuu, että en ole sen kypsempi kuin 15-vuotiaana. Olo on hemmetin levoton, ja en ole sinut itseni kanssa. Alakin on aina tuntunut vähän väärältä, silti luin maisteriksi asti. Kypsä ja fiksu ihminen olisi varmasti hakeutunut muualle, tai edes etsinyt vakavasti muita vaihtoehtoja.

Itse olin kaikkein itsevarmin ja tietävin siinä 17-25 ikäisenä. Sittemmin on tullut takapakkia.

Eikai kolmekymppisenä kuulukaan olla vielä mikään kaiken tietävä Kaarnamuori? Mä täytän ensi kuussa 30 ja uskon välttyväni kriisiltä, koska mulla on periaatteessa nyt kaikki mitä tällä hetkellä elämältä tarvitsenkin. Vielähän tässä on elämää jäljellä kehittyä ihmisenä. Ja jos ei ole niin keskeneräisyyshän ei kuollutta kosketa :)

Kuule sydäntäs, niin voit ymmärtää t. Kaarnamuori

.

Minä taas olin aika sinut itseni kanssa aina kunnes täytin 36v ja siitä alkoi ihan maailmanlopun identiteettikriisi. Sen jälkeen kaikki mennyt päin persettä. Voi itku että tällaisia kriisejä voi pukata ihmiselle ja kestänyt jo pari vuotta.

Olen löytänyt tietynlaisen varmuuden mutta jos sanon mistä se tulee niin todennäköisesti tulen lytätyksi. Kai se on sitten jokaisen itse löydettävä.

Kriiseilin tuon seestymisen perään muutaman vuoden ennen kolmekymppisiä, sitten totesin että nääh, ei tule tapahtumaan joten mennäämpä omana itsenään vaan tästäkin eteenpäin, nyt olen sinut itseni kanssa ja elämä on kevyempää kun ei yritä olla mitään mitä ei ole :)

Toiset on syntyjään viisaampia, ns. vanhoja sieluja kun toiset vasta harjoittelee.

Siksi jotkut viiskymppisetkin ovat lapsellisempia, kuin jotkut parikymppiset.

Tietysti äly ja kasvatus vaikuttaa myös.

Hyvänkin lapsen saa juurettomuudella paskottua typeräksi poukkoilijaksi jonka aikuisuus kuluu hukassa olemiseen.