Olen syntynyt vuonna -87 ja tottunut siihen, että hyvinvointiyhteiskunta on murentunut silmieni edessä pala kerrallaan

Näinhän se on. Otan osaa. :( Olemme vaan rattaita maailmantalouden koneistossa ja siitä vielä syyllistetään. 

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se on. Otan osaa. :( Olemme vaan rattaita maailmantalouden koneistossa ja siitä vielä syyllistetään. 

Naurettavinta on, että tuo koneisto on ihmisen oma luomus eikä sillä ole muuta tarkoitusta kuin tuottaa rajatonta vaurautta pienelle eliitille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se on. Otan osaa. :( Olemme vaan rattaita maailmantalouden koneistossa ja siitä vielä syyllistetään. 

Naurettavinta on, että tuo koneisto on ihmisen oma luomus eikä sillä ole muuta tarkoitusta kuin tuottaa rajatonta vaurautta pienelle eliitille.

Juuri näin. 

Meidät 87:t julistettiinkin jossain tutkimuksessa menetetyiksi tapauksiksi! :D itse voin allekirjoittaa myös kaikki luettelemasi asiat. Tärkeintä on säilyttää omanarvontuntonsa. Työelämän ja koulutuspohjan muutokset eivät ole meidän vikamme. Parhaansa kun vaan yrittää pärjätäkseen näissä rattaissa niin se on riittävästi :)

Tuttu kokemus. Itse aloitin vielä jatko-opinnot muutama vuosi sitten vain huomatakseni, että vielä hetki sitten tohtoriksi opiskelemista rahoitettiin runsaalla kädellä. Kun tohtorien työllistyminen ei mennytkään suunnitelmien mukaan, niin rahahanat laitettiin kokonaan kiinni ja aloituspaikkoja karsittiin rajusti.

Hyvähän se on, että tohtoritehtailu lopetettiin, mutta on kohtuutonta nuorempaa polvea kohtaan, että nyt jopa kaikista lahjakkaimmat ja motivoituneimmat joutuvat kamppailemaan rahoituksen kanssa.

Monessa muussakin asiassa on huomannut, että meidän sukupolvea on rangaistu edellisten ylilyönneistä. Omalla kohdalla kävi jopa niin, että aiempien vuosien luokkaretkisikailujen takia meillä ei peruskoulussa ollut luokkaretkiä ollenkaan. Silloin ysärillä kun oli ollut niitä viinanhuuruisia risteilyjä yms. tiedätte varmaan.

Vierailija kirjoitti:

Meidät 87:t julistettiinkin jossain tutkimuksessa menetetyiksi tapauksiksi! :D itse voin allekirjoittaa myös kaikki luettelemasi asiat. Tärkeintä on säilyttää omanarvontuntonsa. Työelämän ja koulutuspohjan muutokset eivät ole meidän vikamme. Parhaansa kun vaan yrittää pärjätäkseen näissä rattaissa niin se on riittävästi :)

Valitettavasti monet eivät pärjää. Ei ole sattumaa, että juuri tällä ikäluokalla on pahoja mielenterveysongelmia.

Eläkeiän nousu oli isku vasten kasvoja. Eläkeikäni on 70v. ja varmasti nousee edelleen, jos ei siis koko systeemiä romuteta. Työpaikallani on jatkuvasti yt-neuvottelut käynnissä, joten mihinkään pysyvään en uskalla luottaa.

Minä haaveilin perheestä, mutta pätkätyöt, jatkuva epävarmuus ja tosiaan myös eläkeuudistus saivat minut luopumaan näistä haaveista.

Suomi valitsi aikanaan hyvinvointivaltion pakon edessä; Ruotsissa sellainen oli jo, ja Suomessa pelättiin, kuten koko lännessä, että kuinka hyvin neuvostokokeilu tulee loppujen lopuksi onnistumaan. Suomi ei siis muuten olisi valinnut hyvinvointivaltiota, mutta pelkona oli, että mikä on Suomen kansainvälinen imago, mikäli N.liitto onnistuu kommunismissaan luomaan hyvinvointivaltion, ja lisäksi hv-valtio on toisessakin naapurissa, Ruotsissa. Suomi vain tämän uhkakuvan pakottamana rakensi hv-valtion.

Ei siis kovin ylevää ja moraalista Suomelta. Ainoastaan pakko. Kyseessä oli perisuomalainen säästäväisyys ja pihtaamainen, siksi Suomi ei aluksi ollut aikeissa rakentaaa hv-valtiota. Se sopiikin suomalaiselle mentaliteetille paremmin, sillä todella tyly kansana ollaan jollakin tapaa, ei tosiaan mitään empatian mestareita. Suomalaiskansalliseen mentaliteettiin sopii nimenomaan kuin nenä päähän kaiken arvostaminen numeroina ja rahana, koska suomalaisilta jostain syystä puuttuu kyky tunteiden arvostamiselle.

Pahinta on työelämän muutos. Pätkä- ja osa-aikatyötä, jatkuvaa muuttamista töiden perässä, vakituisilla pelko prseessä koko ajan. Vaatimukset kasvaa mutta työaika tai palkka ei. Jokaiseen avoimeen paikkaan on 500 muuta hakijaa ja paikan saa se, joka on jo tismalleen vastaavassa työssä muualla.

Tämä on n. kolmekymppisille uusi normaali, eikä ole mikään ihme, ettei kukaan uskalla hankkia lapsia tai ostaa asuntoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidät 87:t julistettiinkin jossain tutkimuksessa menetetyiksi tapauksiksi! :D itse voin allekirjoittaa myös kaikki luettelemasi asiat. Tärkeintä on säilyttää omanarvontuntonsa. Työelämän ja koulutuspohjan muutokset eivät ole meidän vikamme. Parhaansa kun vaan yrittää pärjätäkseen näissä rattaissa niin se on riittävästi :)

Valitettavasti monet eivät pärjää. Ei ole sattumaa, että juuri tällä ikäluokalla on pahoja mielenterveysongelmia.

Siksi muistutinkin tuosta omanarvontunnon säilyttämisen tärkeydestä! Moni potkii itseään persuksille jopa sen mielenterveyden kustannuksella, vaikka ei meissä mitään vikaa ole. Pitää hyväksyä itsensä ja ne kortit mitkä silloin jaettiin, ja elämä saattaa hymyilläkkin sitten :)

Onneksi Liike nyt pelastaa meidät kaikki.🤯

Hmm... olen syntynyt -88, mutta mulla on vähän erilainen kokemus. Meilläkin oli melko köyhä lapsuus, mutta peruskoulun ja lukion muistan aivan tavallisena, ei mitenkään erityisen niukkaa ollut. Ylipistossa opiskelin ja asuntolainan sain heti kun opintojen jälkeen pankkiin kävelin, ilman säästöjä tai takaajia. Vakituisen työn sain muutaman vuoden määräaikaisuuksien jälkeen.

Mäkin muistan hyvinvointiyhteiskunnan laman jälkeen. Silloin kaikki oli jotenkin paljon yhtenäisempää. Ihmiset kävivät töissä, ja pienituloisillakin oli varaa mukavaan elintasoon, kun talous alkoi elpyä. Isä oli vähän aikaa työttömänä, mutta palasi. Heidän elintasonsa on noussut, siinä missä kaikki me lapset olemme todistaneet hyvinvointiyhteiskunnan rappion. Se kehitys meni pyllylleen 2000-luvulla. Sen jälkeen Suomeen on kehittynyt kaksi luokkaa eli WT ja eliitti. Varsinainen keskiluokka on vain jatkanut kurjistumistaan.

Onhan siitä tehty tutkimus että 1987-1991 syntyneet ovat onnettomimpia. Ihan tottahan tuo on, hyvät ajat ovat osuneet kannaltamme vääriin aikoihin. Kavereistani ne jotka ovat töissä, ovat päässeet suhteilla. Kaikki muut työttöminä.

vm. -90

Vierailija kirjoitti:

Hmm... olen syntynyt -88, mutta mulla on vähän erilainen kokemus. Meilläkin oli melko köyhä lapsuus, mutta peruskoulun ja lukion muistan aivan tavallisena, ei mitenkään erityisen niukkaa ollut. Ylipistossa opiskelin ja asuntolainan sain heti kun opintojen jälkeen pankkiin kävelin, ilman säästöjä tai takaajia. Vakituisen työn sain muutaman vuoden määräaikaisuuksien jälkeen.

Toivottavasti ymmärrät olevasi poikkeuksellisen onnekas :)

Moni kommentoi, että kiky pidensi työaikaa viikossa vain 30 min, että eihän se ole paljon. Juu ei ehkä ole, mutta kaikki muut muutokset työelämässä kuormittavat sen lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi Liike nyt pelastaa meidät kaikki.🤯

Siis Liikemiehet Nyt pelastaa meidät sopasta, jonka liikemiehet ovat globaalisti keittäneet?

Vierailija kirjoitti:

Moni kommentoi, että kiky pidensi työaikaa viikossa vain 30 min, että eihän se ole paljon. Juu ei ehkä ole, mutta kaikki muut muutokset työelämässä kuormittavat sen lisäksi.

Kaiken lisäksi tuo on monta työpäivää vuodessa

Tämä koko keskustelu kyllä puhuttelee minunkin hieman katkeraa sielua... Itse olen yliopistot käynyt ja alalla piti olla suht hyvin töitä, no tässä mennään pätkästä pätkään. 6kk siellä, 1v täällä. Ei kauheasti voi suunnitella asunnon ostamista ja sitä ihannoitua aloilleen asettumista, kun ei koskaan tiedä onko vuoden päästä töitä. Kokoajan vähän tuuliajolla on. Ja vaikka sanotaan, että elintaso on noussut ja palkat korkeammalla niin välillä tuntuu että siihen vaikuttaa liikaa se 1% jolla on niin moninkertainen omaisuus, että vääristävät tilastoja. 

 

On myös tullut joskus tiuskittua vanhempien ikäpolvelle kun on saanut niitä ihania neuvoja elämään "mene vain töihin" "kävele sinne ja kysy onko töitä". Vaikka en kauheen monissa asioissa menneisyyttä hehkuta, niin työnsaanti ja työnturva ovat kyllä semmoisia joita kaipaisi.