Harmittaa tosi paljon mun mies

tuohon saa lääkkeistä apua, niin ne opetkin tekee. Napsii tabuja et uskaltavat mennä ryhmän eteen!

joka paikaan, kun meillä oli talonrakennus käynnissä. Mies oli aina raksalla, minä lasten kanssa - ja aina yksin siis.



Älä anna uunon miehen rajoittaa sun elämääsi.

jos mies ei ikinä koskaan lähde mihinkään.

Tässä ei ole kysymys mistään ihan tavallisesta pikkujutusta. Ensinnäkin mikä on strategiasi asian kertomisen suhteen. Miksi et voi sanoa ystävillenne suoraan, että Jaakko ei viihdy porukassa tai jotakin vastaavaa. On täysyn väärin sinua kohtaan samoin lapsianne että joudut salaamaan ja valehtelemaan. Aiotko viettää koko elämäsi kotona, koska miestä jännittää. Itse tekisin selväksi, että en ole eroamassa, mutta tämä asia ei saa jäädä peikoksi neljän senän sisälle. Juuri tuollaisistaasioista saattavat alkaa ikävät perhetragediat.

Jos tilanne harmittaa sinua, niin miestäsi se varmaan ahdistaa vielä sata kertaa enemmän. Tue häntä, varaa aika mielenterveystoimistoon, katso että menee sinne. Mulla oli tosi vaikea synnytyksen jälkeinen masennus enkä olisi jaksanut lähteä itse apua hakemaan, mieheni varasi minulle ajan ja katsoi alkuun että kävin siellä, ja et arvaa ap miten kiitollinen siitä olen hänelle nyt kun olen päässyt jaloilleni. Rakkautta on se, että auttaa toista eikä se, että ottaa vittuuntuneena eron kun toisella on vaikeaa.

Meilläkään ei miestä koskaans aa mukaan minnekkään. On todella erakko luonne. Mä yleensä jätän joko lapset miehelle, tai sitten otan lapset mukaan. Yleensä asetelma on kuitenki se, että mä otan kaksi lapsista mukaani, ja kaks jää miehelle. eihän ketään voi pakottaa lähtemään minnekkään jos ei halua. Aikuinen ihminen kaiketi päättä minne haluaa mennä.

joka ei lähde läheskään kaikkiin tilaisuuksiin, itse olen valinnut linjan että lähden silloin kun haluan yksin lasten kanssa. Kysyjille olen sanonut niin kuin asia on eli ettei mies niin välitä "seurapiirielämästä", katkeroitumisen sijaan kannattaa itse lähteä kun siltä tuntuu. Terapiaa ehdottaville sanoisin että eihän sosiaalisuus ole mikään pakollinen piirre ihmisessä eikä sitä suinkaan ole välttämätöntä hoitaa, on kai ihmisillä oikeus olla erillaisia, jopa epäsosiaalisia, ujoja tai muuten yksinään viihtyvää sorttia.

Tämä ongelma on tosi paha, mun mies on eläkkeellä ongelmansa vuoksi! Olette tosi lapsellisia jos luulette ettei ole kaikenlaista yritetty tässä vuosien myötä. Mutta mistään ei ole todellista apua.

ja minä en halua lähteä sinne yksin, se tuntuu niin kurjalta.

ja lapsiani en ajattele tässä asiassa, he ovat jo isoja, pääsevät sinne vaikka keskenään, jos haluavat tarpeeksi. Minä olen kaikki nämä vuodet, vuosikymmenet kierrellyt niiden kanssa keskenään kaikenmaailman paikoissa, nyt on mitta täysi, en enää jaksa!

haluaisin että mieheni ottaisi tästä asiasta vastuun, sillä syvällä sisimmässään, uskon että hän pystyisi siihen, vain jos haluaisi tarpeeksi kovasti. On tässä ollut vuosien varrella tilanteita joihin on yksinkertaisesti ollut pakko mennä ja mieheni on siihen pystynyt.

Että jossain mielessä en usko että sosiaalinen fobia on muuttumatonta, jos oikein haluaa, hän pystyy siihen!



ap

hänellä lääkkeitä? niiden avulla monet pääseen sosiaalisiin tilanteisiin.

henkisen sairauden vuoksi, niin on aika julmaa vihjata, että kyse loppujen lopuksi on omasta asenteesta. Mies on sairas, ja se tietenkin rasittaa myös sinua, mutta turha siitä on kiukutella. Joko jaksat elää sen sairauden kanssa ja järjestät niin, että se ei haittaa sinun elämääsi, tai sitten luovutat ja eroat. Tuhlaat aikaasi ja teet molempien elämästä helvettiä, jos vaadit, että mies ryhdistäytyy ja alkaa sinun mieliksesi käydä sukujuhlissa.



Minä itse menisin juhliin ja kertoisin tilanteen siellä rehellisesti. Sitten vaihtaisin puheenaihetta enkä kiinnittäisi huomiota niihin katseisiin. Sinun, terveen ihmisen, viihtyminen on ihan oikesti asennekysymys!

eikö se tilanne ole joka tapauksessa ihmisillä tiedossa? Ette kai sentään sitä ole pystyneet salaamaan? Joten mitä selittelemistä sulla enää on? Ja jos on, niin miksi totuutta ei voi kertoà?

Kaikillahan tuo on jo tiedossa, jos kerran mies on eläkkeelläkin fobiansa takia. Järkyttävää minusta on se, että edes mietit lähdetkö lapsien kanssa juhlille joihin he ja sinäkin haluatte mennä. Tottakai menette!