Kysy ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta – asiantuntijat vastaavat pe 24.8. kello 11–14
Oletko jäämässä työttömäksi tai eikö sinulla ole työpaikkaa, johon palata perhevapaiden jälkeen? Kysy ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta ja kotihoidon tuen vaikutuksesta työttömyysetuuksiin, Yleisen työttömyyskassan YTK:n etuusasiantuntijat vastaavat lukijoiden kysymyksiin! Asiantuntijat ovat ketjussa paikalla perjantaina 24. elokuuta kello 11–14. Voit jättää kysymyksesi jo etukäteen.
Kommentit (85)
Olin puolitoista vuotta huonopalkkaisessa työssä, josta irtisanouduin. Sain melkein saman tien hyväpalkkaista duunia, mutta ehdin kuitenkin ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi ja olla 8 arkipäivää työttömänä. Päivärahaa en saanut, sillä karenssi napsahti, kun olin itse irtisanoutunut.
Hyväpalkkainen duuni kesti kolme kuukautta, jonka jälkeen hain taas päivärahaa. Pettymyksekseni vaikka ansiosidonnainen alkoi tuon jälkeen viiden omavastuupäivän jälkeen juosta, päivärahan suuruus oli kuitenkin laskettu vain huonopalkkaisen duunin mukaan, eli laskettu "valmiiksi" tuolloin kahdeksan päivän työttömyyden aikana. Minä en ollut mitään tietoa/päätöstä kassasta tuolloin 8 päivän työttömyyden aikana tai jälkeen saanut, paljonko ansiosidonnainen päivärahani olisi, jos sitä minulle maksettaisiin. Minulle ei koskaan maksettu mitään eikä annettu tietoa päivärahan suuruudesta. Vasta kun uusi, parempipalkkainen työ loppui, sain tietää päivärahani suuruuden.
Menikö tuo nyt oikein? Päiväraha oli valmiiksi laskettu, mutta sen määrää ei minulle kerrottu? Entä tulevaisuudessa: miten kauan pitää vielä olla hyväpalkkaisessa työssä, että tuo vanha, huonosta palkasta laskettu ansiosidonnainen ei enää vaikuta eikä sitä makseta, jos joudun työttömäksi? (Olen nyt taas määräaikaisessa työssä, mutta hyväpalkkaisessa).
Vierailija kirjoitti:
Vuoden määräaikainen työni on päättymässä, palkka 3000€/kk. Jos lähden testaamaan uutta alaa, niin paljonko saan normaalin työttömyysturvan lisäksi? Eli se 9€ ylläpitokorvaus on selkeä, mutta entä korotusosa palvelun ajalta?
Täälläkin puhutaan 9€ orjatöistä, mutta sopivasti unohdetaan, että saa myös työttömyysturvaa korotusosalla.
Jos tarkoitat uuden alan testaamisella sitä, että osallistut TE-toimiston järjestämään työkokeiluun, niin palveluun osallistumisen ajalta voidaan tosiaan maksaa korotettua ansio-osaa enintään 200 päivältä.
Lisäksi voidaan maksaa 9 €/p kulukorvausta. Kulukorvausta voidaan maksaa korotettuna (18€), jos palvelu järjestetään työssäkäyntialueesi ulkopuolella.
YTK:n verkkopalvelusta löytyy laskuri (https://ytk.fi/jos-jaat-tyottomaksi/paivarahalaskuri), jonka avulla voi arvioida päivärahan määrää. 3000 €:n bruttotuloilla korotettu ansiopäiväraha on 87,89 €/p. Jos oletetaan 20 % vero ja lasketaan 9 €:n kulukorvaus mukaan, niin maksupäivien lukumäärästä riippuen kuukaudessa nettoetuus on noin 1705,21 €. Ilman korotusosaa ja kulukorvausta etuus kuukaudessa on noin 1338,16 €. Ero on siis noin 367,05 € kuukaudessa.
Korotetun ansio-osan maksaminen edellyttää, että työllistymistä edistävästä palvelusta on sovittu työllistymissuunnitelmassa. Eli TE-toimiston kanssa täytyy asiasta etukäteen sopia.
Petja_YTK
Vierailija kirjoitti:
Jos tuloni ovat osa-aikatyössä olleet esimerkiksi 1000-1200e kuussa, paljonko ansiosidonnainen on jos jään työttömäksi? En osaa laskea tuota.
YTK:n verkkopalvelusta löytyy laskuri (https://ytk.fi/jos-jaat-tyottomaksi/paivarahalaskuri), jolla voit itse arvioida päivärahan määrää. 1 200 €:n kuukausituloilla ansiopäiväraha on noin 898,92 € kuukaudessa. Verojen jälkeen tilille voi tulla esim. 719,13 €. Kun haet päivärahaa, muista pyytää verottajalta muutosverokortti etuutta varten. Silloin saat heti oikean veroprosentin.
Petja_YTK
Vierailija kirjoitti:
Olen kotoisin kaupungista X, parin tunnin matkan päästä Helsingistä. Ennen lapsia minulla oli vakituinen työpaikka Helsingissä, mutta kirjani olivat koko ajan X:ssä, jossa vietin viikonloput. Vuodesta 2013 lähtien olen ollut kotona hoitamassa lapsia ja hoitovapaalla työpaikastani, asumme X:ssä kuten ennenkin.
Kuopus on nyt täyttämässä kolme. Olemme päättäneet perheenä pysyä paikkakunnalla X, ja lasten takia en enää halua työskennellä Helsingissä, työssäkäyntialueen ulkopuolella. Olen ilmoittanut irtisanoutumisestani siitä päivästä lukien, kun lapsi täyttää kolme. Olen jo saanut uuden työpaikan X:ssä, mutta irtisanoutumisen ja uuden työn alun väliin jää pari kuukautta.
Saanko karenssin, koska irtisanoudun itse? Työpaikkani siis oli työssäkäyntialueen ulkopuolella, mutta en ole muuttanut uudelle paikkakunnalle X, vaan asunut täällä aina.
Lähtökohtaisesti työsuhteen päättyminen omaan pyyntöön johtaa karenssiin. Kehoitan sinua olemaan yhteydessä TE-toimistoosi ja varmistaan, onko uuden työn tiedossa oleminen ja edellisen työpaikan sijaitseminen työssäkäyntialueen ulkopuolella päteviä syitä työstä eroamiselle.
Aurinko kirjoitti:
Olen sairaanhoitaja ja määräaikainen työsuhteeni päättyi äitiyslomaan ja näin ollen olen työtön. Kannattaako minun edes ilmoittautua työttömäksi ja nostaa ansiosidonnaista päivärahaa, jos ajatuksenani on hoitaa lasta kotona äitiysloman jälkeen ? Voidaanko minut määrätä töihin, vaikka lapsella ei ole päivähoitopaikkaa ? Täytyykö minun hakea esim. paikkoja jotka eivät kiinnosta eivätkä ne vastaa edellistä työpaikkaani ? Lähinnä tarkoitan sitä, kun yleisesti ottaen sairaanhoitajille on ”jatkuvasti” töitä. Pitääkö minun vain pärjätä kotihoidontuella. Kuulun liittoon ja työkokemusta on monta vuotta.
Hei!
On mahdollista olla yhtä aikaa kotihoidon tuella ja hakea työttömyysetuutta.
Jos haet molemmat etuudet yhtäaikaisesti, niin kotihoidon tuki vähennetään sinulle maksettavasta työttömyysetuudesta mahdollista kuntalisää lukuun ottamatta.
Sinun tulee ilmoittaa työttömyysetuuden maksajalle, että olet hakenut myös lastenhoidon tuen Kelasta.
Lastenhoito ei yleensä ole pätevä syy kieltäytyä työtarjouksesta. Perussääntö on, että työnhakijan on oltava valmis vastaanottamaan kokoaikatyötä ja työstä kieltäytymisestä voi seurata karenssi. Voit kysyä lisää lähimmästä TE-toimistosta.
Vierailija kirjoitti:
Onko se totta, että työkkäriin ei enää tarvi viedä todistuksia, koska asiakas toimittaa ne itse kassaan tai Kelaan? Näin poikani kertoo, että työkkärin aulassa oli opastettu. Skannataanko ne vai miten ne toimitetaan?
En osaa sanoa, mitä TE-toimisto toivoo. Heillä on kuitenkin sähköinen asiointi verkkopalvelussa. Käsittääkseni sitä kautta voi laittaa liitteet sähköisesti. Käy katsomassa ja ole yhteydessä TE-toimistoon, jos jää epäselvyyttä.
Meille voi tarvittavat liitteet laittaa sähköisen asioinnin kautta sähköisesti. Toki myös postilla voi toimittaa tai vaikka tuoda henkilökohtaisesti.
Petja_YTK
Voidaanko ansiosidonnainen päivärahan maksaminen lopettaa, jos työskentelen avopuolisoni yrityksessä osa-aikaisesti (10-15h/kk), ts. minut tulkittaisiin myös yrittäjäksi?
Miten estän tällaisen virhetulkinnan mahdollisuuden?
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut opintovapaalla ja voi olla, että saan potkut opintovapaani päätyttyä. Opinnot eivät kuitenkaan ole valmiit, onkohan minulla mahdollisuuksia jatkaa opintoja ansiosidonnaisella? Ja minkä mukaan ansiosidonnainen määräytyy? Palkkatulon vai aikuisopintotuen perusteella?
Ansiosidonnainen tulee määräytymään palkkatulosi perusteella. Jos et ole työskennellyt opintovapaan aikana, päiväraha määritetään kokonaisuudessaan tuloista ajalta ennen opintovapaata.
TE-toimisto voi tietyin edellytyksin myöntää sinulle mahdollisuuden opiskella työttömyysetuudella tuettuna. Voit lukea lisää verkkopalvelustamme: https://ytk.fi/ohjeet-ja-tuki/tietopankki/opiskelu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuoden määräaikainen työni on päättymässä, palkka 3000€/kk. Jos lähden testaamaan uutta alaa, niin paljonko saan normaalin työttömyysturvan lisäksi? Eli se 9€ ylläpitokorvaus on selkeä, mutta entä korotusosa palvelun ajalta?
Täälläkin puhutaan 9€ orjatöistä, mutta sopivasti unohdetaan, että saa myös työttömyysturvaa korotusosalla.
Korotusosaa saa vain, jos työvoimapalvelusta on sovittu työllistymissuunnitelmassa ja korotusosaa voi saada vain 200 päivän ajan. Tosin kyllä tuo aika jotenkin nollaantuukin, eli sen jälkeen olisi 200 päivää korotusosan saamiselle uudelleen, mutta en tiedä niitä ehtoja, että millä se nollaantuu.
200 päivän enimmäismaksuaika korotusosille nollautuu, kun täyttää työssäoloehdon uudelleen.
Petja_YTK
Minulla on nyt tuntipalkkainen työ, mistä saan 24 euroa tunnissa viimeisen 18 kk ajan ja yt:t lopettavat sen parin viikon päästä.
Työt ovat olleet kolmiviikkoisjaksossa niin, että ensimmäisellä viikolla on ollut 16h, jolloin työvoimatoimiston vaatima 18h viikottainen työssäoloaika ei täyty.
Ja kahdella muulla viikolla n50h.
Miten ansiosidonnainen päiväraha muodostuu minun tapauksessani?
Lasketaanko siihen vain nuo viikot missä työssäolo on ollut yli 18h vai keskiarvo kaikilta kolmelta viikolta?
Vierailija kirjoitti:
Jos opiskelee omaehtoisesti ja tekee samalla siinä sivussa osa-aikatyötä siinä sivussa. Saako soviteltua ansiosidonnaista samalla tavalla kuin työttömänä ollessa (jos tekee osa-aikaa)
Tämä kysymys on varmaankin enemmän työkkärille, mutta jos sitten opintojen aikana irtisanoudu tuosta työstä, niin tuleekohan karenssia. Esimerkiksi omassa tapauksessa jossain vaiheessa tuo osa-aikatyö voi haitata harjoitteluja.
Omaehtoisen opiskelun aikana voi työskennellä. Muista ilmoittaa työskentelystä TE-toimistoon. Etuuden maksajaa kiinnostaa tehdyt työtunnit ja palkkalaskelmat. Osa-aikatyön tulot huomioidaan päivärahan maksussa. Ne siis vähentävät jonkun verran päivärahaa.
Jos aiot lopettaa työn, ole etukäteen yhteydessä TE-toimistoon. Työttömyysturvalain mukaan omaehtoisen opiskelun aikana ei sovelleta ”karenssi” pykäliä, joten päivärahan maksamiseen mahdollinen korvaukseton määräaika ei kuitenkaan omaehtoisen opiskelun aikana vaikuta.
Kun yhdistää työtä ja omaehtoista opiskelua on hyvä muistaa, että opintojen on edettävä sovitulla tavalla. Jos opiskelu ei etene, voi TE-toimisto estää päivärahan maksamisen.
Petja_YTK
Kysymys:
Jos vanheimpainvapaan jälkeen on tai jää työttömäksi, ja osoite ja asuinpaikka on silloin väliaikaisesti ulkomailla (esim. vuoden ajan), mutta verovelvollisuus Suomessa, niin saanko tässä tilanteessa työssäoloehdon mitenkään täyttymään? Eli jos on mahdollisuus esim. etätyöhön etc., niin hyväksytäänkö se?
Vierailija kirjoitti:
Jäin työttömäksi v. 2011 lopussa, olin sen jälkeen muistaakseni n puoli vuotta ansiosidonnaisella, en siis käyttänyt kaikkia 500 päivää. Jäin sitten pitkälle sairausulomalle ja siirryin sen jälkeen päätoimiseksi opiskelijaksi. Olen siis ollut hyväksyttävin perustein pois työelämästä v. 2012 alkaen.
Kysymys: Ovatko "käyttämättä jääneet" ansiosidonnaiset päivät minulla vielä tallessa ja käytettävissä, kun valmistun nyt syksyllä ja siirryn työnhakijaksi?
Jos olet säilyttänyt jäsenyytesi työttömyyskassassa ja sinulla on ollut kertomasi mukaiset hyväksyttävät syyt työmarkkinoilta poissaololle, ovat jäljelle jääneet päivät vielä tallessa. Jos siis jäät työttömäksi, voit hakea normaalisti ansiopäivärahaa.
Petja_YTK
Mikke_YTK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kotoisin kaupungista X, parin tunnin matkan päästä Helsingistä. Ennen lapsia minulla oli vakituinen työpaikka Helsingissä, mutta kirjani olivat koko ajan X:ssä, jossa vietin viikonloput. Vuodesta 2013 lähtien olen ollut kotona hoitamassa lapsia ja hoitovapaalla työpaikastani, asumme X:ssä kuten ennenkin.
Kuopus on nyt täyttämässä kolme. Olemme päättäneet perheenä pysyä paikkakunnalla X, ja lasten takia en enää halua työskennellä Helsingissä, työssäkäyntialueen ulkopuolella. Olen ilmoittanut irtisanoutumisestani siitä päivästä lukien, kun lapsi täyttää kolme. Olen jo saanut uuden työpaikan X:ssä, mutta irtisanoutumisen ja uuden työn alun väliin jää pari kuukautta.
Saanko karenssin, koska irtisanoudun itse? Työpaikkani siis oli työssäkäyntialueen ulkopuolella, mutta en ole muuttanut uudelle paikkakunnalle X, vaan asunut täällä aina.
Lähtökohtaisesti työsuhteen päättyminen omaan pyyntöön johtaa karenssiin. Kehoitan sinua olemaan yhteydessä TE-toimistoosi ja varmistaan, onko uuden työn tiedossa oleminen ja edellisen työpaikan sijaitseminen työssäkäyntialueen ulkopuolella päteviä syitä työstä eroamiselle.
Kiitos vastauksesta Mikke. Tiesin, että karenssia ei tule, jos MUUTTAA työssäkäyntialueen ulkopuolelle ja irtisanoutuu, mutta tuntuu epäreilulta, että karenssi tulisi, jos on aina asunut alueen ulkopuolella, muttei enää halua pitkää työmatkaa.
Tarinan opetus: älkää vapaaehtoisesti ottako työtä kaukaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuli juuri myönteinen päätös alaikäisen lapseni omaishoidontuelle. Olen vielä kotihoidontuella mutta jossain kohtaa jään työttömäksi työnhakijaksi koska määräaikainen työsopimus päättyi raskausaikana.
Miten omaishoidontuki (alin) vaikuttaa näihin muihin tukiin?
Entä aktiivimalli?
Kuinka paljon voin tehdä ihan töitä lapseni ollessa koulussa?
Hei!
Kunnan maksama omaishoidon tuki ei vaikuta työttömyyspäivärahan määrään. Aktiivisuutta ei seurata omaishoitajana työskentelevien osalta.
Lisää omaishoitajan työnhakuun liittyvistä asioista voit lukea TE-toimiston sivuilta osoitteessa https://ohje.te-palvelut.fi/hloasiakas/fi/omatyonhakumuutos/palvelunkuv…;
Vierailija kirjoitti:
Minulla päättyy määräaikainen työsuhde 31.12. Jos haen nyt opiskelemaan niin onko minulla mahdollista päästä opiskelemaan työttömyyspäivärahalla, kun koulu alkaisi joskus tammikuun alkupuolella?
Päätoimiselle opiskelijalle ei voida maksaa työttömyysetuutta. TE-toimisto selvittää opintojen laajuuden ja antaa tästä lausunnon etuuden maksajalle.
Voit kuitenkin sopia TE-toimiston kanssa omaehtoisesta opiskelusta. TE-toimisto arvioi, onko kyseinen palvelu tarkoituksenmukainen keino parantaa työllistymistäsi. Jos TE-toimisto hyväksyy opiskelut, on sinulla mahdollisuus hakea työttömyysetuutta opintojen tueksi.
Petja_YTK
Vierailija kirjoitti:
Ansiosidonnainen "turva" on pienipalkkaiselle iso kusetus. Etenkin naisvaltaisilla aloilla.
Mitään etuja ei uskalleta oikeasti voimakkaasti ajaa, ainaista joustoa ja myötäilyä.
Mitä saat maksujasi vastaan?
Työttömäksi joutuessasi ansiosidonnainen on niin pieni, että olet anyway toimeentuloluukulla.
Eli maksat turhasta.
Työkkärin rahat, asumistuki ja toimarituki on isompi kombo kuin ansiosidonnainen.
Ainakin pääkaupunkiseudun elinkustannuksilla.
Siis funtsi pienituloinen, että mitä saat oikeasti liitoltasi?
Kevätristeilyn. Jos sitäkään.
Olet oikeassa. Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on monen tukilajin soppa ja etukäteen on vaikea arvioida, mitä mistäkin saa ja mikä vaikuttaa mihinkin. Viimeisen puolen vuodan aikana on paljon keskusteltu siitä, että seuraavalla hallituskaudella pitäisi tehdä sosiaaliturvaan kokonaisuudistus.
Liitot eivät maksa kenenkään ansiopäivärahoja. Ansiopäivärahan maksaa aina työttömyyskassa. Työttömyyskassat eivät tarjoa mitään muita palveluja. Niiden ainut tehtävä on järjestää ansiosidonnainen työttömyysturva jäsenilleen.
Petja_YTK
Vierailija kirjoitti:
Olin puolitoista vuotta huonopalkkaisessa työssä, josta irtisanouduin. Sain melkein saman tien hyväpalkkaista duunia, mutta ehdin kuitenkin ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi ja olla 8 arkipäivää työttömänä. Päivärahaa en saanut, sillä karenssi napsahti, kun olin itse irtisanoutunut.
Hyväpalkkainen duuni kesti kolme kuukautta, jonka jälkeen hain taas päivärahaa. Pettymyksekseni vaikka ansiosidonnainen alkoi tuon jälkeen viiden omavastuupäivän jälkeen juosta, päivärahan suuruus oli kuitenkin laskettu vain huonopalkkaisen duunin mukaan, eli laskettu "valmiiksi" tuolloin kahdeksan päivän työttömyyden aikana. Minä en ollut mitään tietoa/päätöstä kassasta tuolloin 8 päivän työttömyyden aikana tai jälkeen saanut, paljonko ansiosidonnainen päivärahani olisi, jos sitä minulle maksettaisiin. Minulle ei koskaan maksettu mitään eikä annettu tietoa päivärahan suuruudesta. Vasta kun uusi, parempipalkkainen työ loppui, sain tietää päivärahani suuruuden.
Menikö tuo nyt oikein? Päiväraha oli valmiiksi laskettu, mutta sen määrää ei minulle kerrottu? Entä tulevaisuudessa: miten kauan pitää vielä olla hyväpalkkaisessa työssä, että tuo vanha, huonosta palkasta laskettu ansiosidonnainen ei enää vaikuta eikä sitä makseta, jos joudun työttömäksi? (Olen nyt taas määräaikaisessa työssä, mutta hyväpalkkaisessa).
Kun työsuhteesi päättyy ja ilmoittaudut työnhakijaksi, lasketaan päivärahasi määrä työttömyyttä edeltävistä tuloista. Päätös päivärahan määrästä annetaan, kun päivärahaa lähdetään maksamaan. Eli tapauksessa vasta karenssin jälkeen.
Laskemme päivärahan uudelleen korkeintaan kerran vuodessa. Esimerkki: päivärahaa on lähdetty maksamaan 15.8.2018 alkaen ja täytät työssäoloehdon uudelleen helmikuussa 2019. Päivärahaasi ei lasketa uudelleen, koska edellisestä laskennasta on kulunut alle vuosi. Enimmäismaksuaikasi alkaa vain alusta.
Voit lukea tarkemmin verkkopalvelustamme: https://ytk.fi/ohjeet-ja-tuki/tietopankki/ansiosidonnainen-paivaraha/mi…-
Vierailija kirjoitti:
Mitä tukea yrittäjän puoliso voi hakea sen jälkeen kun yritystoiminta on päättynyt? Puoliso on ollut työntekijän roolissa, ei omistusta yrityksestä.
Nämä ovat hankalia ja monesti myös ikäviä tilanteita. Jos työskentelee puolison yrityksessä, on työttömyysturvassa yrittäjä. Yrittäjänä tehty työ ei kerää työssäoloehtoa palkansaajan työttömyyskassassa. Oikea paikka vakuuttaa yrittäjänä tehty työ on yrittäjäkassa. Suomessa on kaksi yrittäjäkassaa: SYT ja AYT.
Jos yritystoiminta on päättynyt säädetyllä tavalla, ei TE-toimisto estä maksua katsomalla hakijan olevan päätoiminen yrittäjä. Mutta kuten edellä totesin, ei yrittäjänä tehty työ kerää työssäoloehtoa palkansaajakassassa, joten siinä tapauksessa ansiopäivärahaa ei voida maksaa. Jos on ollut jäsen yrittäjien työttömyyskassassa, voi ansiopäivärahaa hakea sieltä. Näiden jälkeen vaihtoehto on Kela, josta voi hakea työmarkkinatukea.
Petja_YTK
Kertomasi perusteella en voi tarkkaan päätellä, missä palvelussa olet. Todennäköisesti kyseessä on työttömyysturvalaissa mainittu työllistymistä edistävä palvelu tai muu työvoimaviranomaisen järjestämä työllistymistä tukeva palvelu. 5 päivää näissä riittää täyttämään aktiivimallin vaatimukset.
Jos palveluun osallistumisesi menee kahden aktiivisuuden tarkastelujakson ajalle, voi olla, että kertomasi osallistuminen palveluun täyttää aktiivisuuden kahdellakin tarkastelujaksolla.
Osallistuminen työllistymistä edistävään palveluun ei poista TE-toimiston antamaa korvauksetonta määräaikaa, mutta palvelun ajalta voidaan poikkeuksellisesti maksaa työttömyysetuutta ”karenssista” huolimatta.
Petja_YTK