Te masennuksen sairastaneet, kysymys.

Voi. Usein miesten masennus oireilee näin ja lääkärikään ei välttämättä näe sitä

Kyllä ja myös siten etteivät läheisetkään näe sitä.

Voi kyllä.

Olen kuullut/lukenut tuommoisista. Itselle oli kumminkin päivän (yön...) selvää, että olen pahasti masentunut. Olin täysin lamaantunut, ei mitään elämäniloa, ei tarkoitusta elämälle jne.

Nuo, jotka eivät tunnista olevansa masentuneita ovat kai niin hukassa itseltään. Heillä masis voi ilmetä esim. ärtyisyytenä ja lyhyenä pinnana. Miehiä enimmäksseen.

Voi sairastua. Mielialan laskun ja muut oireet saattaa kuitata jollain ulkoisella tekijällä tai olla sitä mieltä, että on vain huono päivä/viikko/kuukausi/vuosi. Ei sitä aina huomaa epäillä, että jokin on oikeasti vialla. 

Menin lääkäriin läheiseni pyynnöstä. Itse olin sitä mieltä ettei minua vaivaa kuin korkeintaan pieni stressi. Lääkäri sanoi, että hän näki jo kun olin tulossa ovelta, etten ole kunnossa. Minulla todettiin keskivaikea masennus ja burn outin oireet. Lähdin siitä resepti kourassa melkein suoraan yksin kesämökille olemaan. Reilun viikon tuijotin vain hirsiseinää koska se tuntui hyvältä.

Jälkeenpäin tajusin että olisi pitänyt huomata masennus siitä että olin hyvin ärtyisä, muistamaton ja välinpitämätön muita kohtaan. Väsytti, ahmin liikaa ja nukuin. Ja olen nainen.

Lievä ja keskivaikeakin masennus on lähes aina alkuun vaikea huomata mutta vakavasti masentunut ei voi enää jäädä huomaamatta.

On ihan normaalia olla välillä alakuloinen eikä kyse on varsinaisesta masennuksesta. Alavireen jatkuessa pitempään ja haitatessa arkielämää, ei masentunut välttämättä itse huomaa muutosta. Masentunut yrittää tsempata itseään jaksamaan vähän enemmän ja sinnittelee pahan olon kanssa pitkäänkin. Ihmiselle joka on tottunut olemaan pärjääjä, on vaikea myöntää itsellensä tai muille ettei kaikki ole hyvin.

Ihminen voi olla masentunut jopa vuosikymmeniä, kunnes sitten jokin iso elämänmuutos katkaisee kamelin selän ja henkilö havahtuu tilanteeseensa. Ihminen on rakennettu selviytymään, joten hän taivaltaa vaikka läpi harmaan kiven hammasta purren, kaikki puolustusmekanismit käytössä. Sit jossain vaiheessa vieteri on kiristynyt liikaa tai tulee potkut, saa lapsen, tulee ero - mikä tahansa käänne tai kuormitus, ja sit henkilö valahtaa siihen stereotyyppiseen masennukseen, jonka oireistoa hän on onnistunut jo vuosikausia itseltään kieltämään. 

Mulla oli jo teininä vakava masennus. Olin todella ärtynyt, ja suututti vaan enemmän joku "masennus". Mulla muka mitään ollu. Noh, nyt aikuisena, sähköt sun muut saaneena kyllä tunnistan olleeni jo tuolloin masiksessa. Mulla on bipo.

Minulla masennus yleensä ilmenee levottomuutena ja vaikeutena keskittyä, rentoutua, nukkua... Se on myös tyypillinen masennuksen ilmenemismuoto.

Mua rupes ärsyttää kun sain tietää sairastavani masennusta, koska olin mainostanut kaikille että en mä ainakaan masentunut ole. Mutta oma reaktioni oli jotenkin koominen.

En tiedä mikä on masennusta, mut joskus olin sellanen et olin tosi pessimistinen TOSI pitkään, eli en siis päiviä vaan vuosia. Ja ei tehny mieli tehä muuta ku maata sängyssä. Makasin siis sängyssä esim 2 vuotta putkeen.. En tiiä onks toi ei-masentuneisuutta, tuskin. :DD

mut silti saatoin olla suht hymyileväinen jos lähin ihmisten ilmoille, ja jotkut lääkärit vaan nauro mulle jne. :D

Itsellä on ollut elämäni aikana 5-6 pitkää masennusjaksoa lyhyen elämäni aikana (lapsesta lähtien) ja vasta "aikuistuttua" henkisesti ja iällisesti, kun iski masennusjakso, "onnellisimpaan" aikaan elämässäni, katkesi kamelinselkä ja terveyskeskusta kohti. Jos aikuisena olisi tullut tuo eka masennusjakso niin en varmasti olisi tajunnut sitä, mutta kun sitä on niin monta vuotta kokenut niin kyllä sitä alkaa ymmärtämään itteä paremmin ja sairauksiaan. Ja se vasta masentaakin lisää, kun tunnet masennuksen kietoutuvan taas ympärille ja oot kokenu sen jo aiemmin ja mietit vaan että millon se vois loppua. Nyt oon onnellisempi kuin koskaan, otettuani aikaa selvitellä traumoja ja no, meditaatio on ollu kyllä yks iso apu tällä matkalla. Ne päivät kun tuntuu että kaikki menee päin helvettiä ja ahdistaa ja mielessä pyörii pahat ajatukset tai vain on superväsyny muttei tiedä saako nukuttua, meditoin. Mietin vain positiivisia asioita (unelmat, mikä päivässä oli hyvää, miten hyvä työyhteisö on, mikä minussa on hyvää tai vaikka kaveriani jota oon tukenu vaikeina aikoina, eli annat vaan ajatusten virrata ja pakotat itsesi olemaan positiivinen), kuuntelen rauhoittavaa musiikkia ja makaan lattialla silmät kiinni, ehkä venyttelen. 

Syvään hengittäminen on kaikista tärkeintä ja olla vain rentona. Vedät ihan keuhkot täyteen ja ulos 10 kertaa, usko pois, tuntuu iäisyydeltä mutta rauhoittaa ylikäyvää kehoa. Kaikki aina sanoo että meditoi, muttei kerro että miten. Voit vaikka googlata pari jooga-asentoa (yksinkertaisesti seisominen ja käsien taivuttaminen isosti ylös vähän taaksepäin kaartuen on hyvä) mutta tässä ei oo mitään sääntöjä. Tärkeintä on vaan ottaa aikaa ittensä kanssa ja rauhoittua, hektisessä elämässä ja vielä masennuksen pukatessa on hyvä pysähtyä joka päivä.

No netin masennustesti, en jaksa hakea virallista sivua mutta googlaappa, on oikeasti hyödyllinen. Sain pistemäärinä 20-30p kun olin masentunut ja tein näitä testejä, enkä tavallaan uskonut sitä. Kun asenne on tuommoisena kautena muutenkin niin pessimistinen ja epäluuloinen ja outo. Ihan jokin aika sitten tein huvikseni uudelleen ja tuli 0-2p, ja kaikki kysymykset tuntuivat siltä etteivät ne liittyneet elämääni yhtään. Eli jos voit samaistua useisiin testin kysymyksiin, ja saat vielä korkeat pistemäärät, olisi aika ottaa henkinen puoli hellään hoivaan. U know, käsitellä omaa pääkoppaansa/traumoja/menneisyyttä/nykyhetkeä ja ennenkaikkea "kuka minä olen", sillä muuten se (masennus) tulee kovaa ja korkealta uudestaan ja uudestaan, kunnes olet niin masentunut koska haluat sen vain menevän ohi, ilman että alat käsittelemään masennuksen syitä. 

Ja muista että tää on kokeneen masistelijan vinkkejä, mun masennustausta ei ole verrattavissa sun aikuisiällä tulleeseen masennukseen, jos sellainen nyt on tullut. Kuitenkin voin sanoa että yksi merkki mistä itse huomaan olevani masiskaudella, on se että googlaan millaista on olla masentunut ja miltä se tuntuu ja se että miettii onko tää masennusta. 

Googlaa "Beckin masennustesti".

Vierailija kirjoitti:

Googlaa "Beckin masennustesti".

Onko tämä se niin kutsuttu luotettava testi? Joskaan mikään testi ei ole kiveen hakattu.

Kyllä voi. Ja ihminen voi kieltäytyä hyväksymästä masennusdiagnoosia. Että "en mä ole masentunut, vaan olosuhteet vaan on niin kamalat, että ei tässä voi olla iloinen - jos asiani olisivat kunnossa, en olisi allapäin...."

Eli että kieltäytyy hyväksymästä tietoa siitä, että on sairas ja syyttää pelkkiä olosuhteita.

Yhdyn edellisiin mielipiteisiin. Minusta se on vain vähän surullista että voi olla tietämättään masentunut. Tuntuu kuin mihinkään ei voisi luottaa, edes itseensä :D

Ei voi. Masennusta ei ole, jos siitä ei ole toiminnallista haittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut/lukenut tuommoisista. Itselle oli kumminkin päivän (yön...) selvää, että olen pahasti masentunut. Olin täysin lamaantunut, ei mitään elämäniloa, ei tarkoitusta elämälle jne.

Nuo, jotka eivät tunnista olevansa masentuneita ovat kai niin hukassa itseltään. Heillä masis voi ilmetä esim. ärtyisyytenä ja lyhyenä pinnana. Miehiä enimmäksseen.

Aamen, sanoisi ameriikkalainen!

Eli olet oikeassa. Mulla oli lievä masennus joitakin vuosia ennenkuin tajusin käydä lanttumaakarin juttusilla. Diagnoosi oli selvä. Ja olin tosiaan aika hukassa

Pitkä juttu jota en nyt jaksa alkaa tässä selventää, mutta voin ainakin oman kokemuksen perusteella sanoa että noin se tosiaan voi mennä.

ps Nyt alan jo olla pitkälti toipunut (mutten av:n ansiosta...)