The Walking Dead, kausi 9 - OFFICIAL
Tehdäänkö uusi ketju tulevasta kaudesta jonka alkuun on enää vajaa 2 kk. Eli 8.10. se alkaa, Rickin viimeinen kausi, liekö koko sarjan viimeinen. Jotenkin TWD henkilöityy kuitenkin niin vahvasti Rick Grimesiin jonka ampumisesta ja koomassa heräämisestä kaikki alkaa. Kun Rick lähtee, voiko sarja enää jatkua?
Itse seuraan sarjaa enää tottumuksen vuoksi, se alkuaikojen jännitys on kadonnut. En usko että aikahyppykään tuo sitä eloa sarjaan mitä on jo viimeiset kolme kautta ( ainakin ) odotettu.
Kommentit (2043)
Kuiskaajien keppirivi on psykologinen raja, ei niinkään fyysinen. Se on muistutus ja muistomerkki, mitä siellä on tapahtunut.
Näitä historiallisia juttuja on tullut muutamassa jaksossa nyt esille. Ekassa jaksossa kävivät kansallismuseossa hakemassa entistä vanhaa auttamassa tässä ajassa.
Tässä uusimmassa eniten. Kylien välistä YYA sopimusta allekirjoitettiin, kuten jenkkien itsenäisyysjulistusta. Noi kepit jätettiin symbolisena pystyyn ja muistuttamaan karmeista tapahtumista. Siddiqin muutti tarinaa historialliseen "muistakaa tämä" suuntaan.
Tulevat leffat tai uusi spinoff sarja, käsitelläänkö jossain tulevaisuutta? Aikaa jolloin zombiet on saatu tuhottua ja elämä alkaa valumaan raiteilleen ja ihmisillä hyvä tahto. Uudelleen rakentaminen on jo alkanut, kestänyt useita vuosia, kuten aikahypyn aikana. Ei ollut häiriseviä ulkoisia tekijöitä zombien lisäksi. Lapsia on synnytelty. Vähän jo tuudittauduttu rauhanomaiseen yhteiseloon.
Yhdessä leffassa voisi hyvinkin käsitellä tuon aikahypyn. Eihän sekään tietty pelkkää hippeilyä ole ollut..
Vierailija kirjoitti:
Uutta jaksoahan ei näytetty perinteisen aikajanan mukaan, joka oli mennyt muutamalta tässä ketjussa ohi.
Joku ihmetteli miksei Daryl ollut tietoinen siitä zombie laumasta, kun omilla kulmilla sattui ja tapahtui. Eihän Daryl Kingdomissa asu, ei sen puoleen missään muussakaan klikissä vaan jossain pidemmällä Koiran kanssa?
Ja Alpha on voinut helpostikin sellaisen lauman kerätä nopealla aikataululla kasaan. Sielläkin joukoissa oli omia, ohjaamassa zombieita.
Tässä menee aina nuo matkustusajat sikinsokin, kun ei niitä ole varsinaisesti koskaan mainittu, että missä mikäkin on. Siksipä se ketjussa puhuttu kartta olisi mielenkiintoinen. Ehkäpä joku fani olisi sellaisen tehnyt, pitääpä myöhemmin googlettaa. (vastaavan löysin vuosikymmen sitten emmerdalesta, selkeytti missä kukin asuu tms).
Joku ihmetteli Oceansidea ja järveä. Olen ajatellut, että Oceanside on merenrannalla, kun nimessäkin on tuo Ocean = valtameri. Nähtävästi sitten Atlantin rannalla, kun ollaan Washington DCn maisemissa.
Seipäässä ollut punapää oli Oceansidestä.
Muutenkin noista seipäistä.. Olivatpa Whispersit tehneet tarkkaa duunia, kun ovat asetelleet päitä teräviin seipäisiin, etteivät vaan ole vahingossa aivoja tuhonneet. Heillä tuntuu olevan tietotaitoa runsaasti zombianatomian kanssa. Alpha niin siististi oli irroittanut sen vuosipäivänaisen(se joka teki niitä H-puukoristeita) tukankin ja vaatteetkin oli pesty. < niissähän hän siellä markkinoilla oli.
Aplhan porukka tuntuu olevan äärimmäisen neuvokasta porukkaa. Alpha selkeesti sai houkuteltua useamman tyypin jonnekin jollain kolauksella ja olisko siellä sitten ollut apujoukkoja auttamassa.
Päitä oli kaikkiaan kymmenen ja kolme niistä oli maantierosvoja. Eli seitsemän tapausta piti saada piilossa seipääseen.
Tunsiko Alphan porukat niin hyvin Kingdomin, että sieltä sai jengiä ulos huomaamatta. Latohan oli ulkopuolella, kun maantierosvot sinne löysi. Alphalla oli omaa porukkaa ladossa kuin myös zombieita.Miksi Alpha nyt merkkailee omaa reviiriään? Eihän heillä ole yhtä paikkaa, jossa leireilevät, vaan ovat koko ajan liikkeellä.
Ainiin tästä jäi spekulaatio: Markkinathan kesti viikon. Eikä missään kerrottu kuinka monta päivää ne oli kestäneet vai...? Jos sinne noin vaan pääsi porteista sisään, kuka vaan, niin onhan Whispererseillä ollut aikaa tutkia paikkoja. Tai vaikka vaan Alphalla yksinään. Eihän niitä tyyppejä ole tarvinnut yhden päivän aikana kerätä.
Kun Alphaa näytettiin ekan kerran markkinoilla, hän oli mielestäni jonkun miehen kanssa, joka lähti kävelemään siitä, sitten kamera tarkentui Alphaan. Eli kyllä niitä oli enemmän siellä kuin vain tämä äiskä. Musta ei ole mitään väliä, miten ja miksi kukakin päätyi seipääseen, tossa on tullut selväksi että Whispersit ovat kaikkien muiden mielestä friikkejä ja sekopäitä, zombin nahkoihin pukeutuminen on turhaa ja järjetöntä, joten ei niiden muussakaan toiminnassa ole logiikkaa. Oceanside tosiaan on meren rannalla, ei järven. Toki matkalla sinne oli aiemmin joku lampi.
Erittäin hyviä huomioita ja kommentteja teillä. Paljon, mitä en itse olisi keksinyt tai mitä en ole huomannut.
Esimerkiksi minä luulin markkinoiden kestävän vain päivän. Oliko jossain tosiaan että kestävät viikon?
Ainakin alfalla oli kummallinen kiire toimia, kun piti omaksua sen H-kirjainten tekijän olemus vaatteita ja hiuksia myöten ja olla näin myös helposti feikiksi huomattavissa. (kummaa, ettei kukaan huomannut)
Alf olisi voinut hakea jonkun ok-talon kaapista vaatteet ja ottaa hiukset omista kokoelmistaan. Ehkä liian likisia, joten olisi ottanut vaan hiukset tuolta H-naiselta.
Tuotakaan en huomannut, että yksi seipäissä oli oceansidesta ja että siellä oli kolmaskin maantierosvo. Mietin, että kun kerran oli tarkoitus aiheuttaa riitaa kylien välille oliko alfan ideana ottaa jokaisesta kylästä vähintään yksi (maantierosvot tulivat vahingossa) Sitä en ymmärrä, miten ne eri kylistä tulleet olisivat toimineet toisiaan kohtaan ikävästi (asia, mikä vissiin Siddiqin olisi pitänyt alfan mielestä kertoa)
Olen luullut nimen perusteella oceansiden olevan nimenomaan valtameren rannalla, en järven rannalla. Mitä on tullut erään kirjoittajan näkemys, että oliis järven rannalla.
(joku kirjoitti oceansiden olevan saarella. En ole sitäkään huomannut. Joku silta sinne mennessä oli ylitettävä. Sillä sillallahan hävisi joskus tumma silmälasipäinen poika)
Kestivätkö ne markkinat viikon. Jos niin on, arvelen tämän jakson olleen kuitenkin kertomus vain yhdestä markkinapäivästä. Ehkä ensimmäisestä.
Joku arveli, että ne ilkeät teinit olisivat halunneet pelastaa Henryn ja uhrautuneet. En usko, sillä ne olivat nimenomaan ilkeitä eikä Henry ollut heille edes läheinen tai edes kaveri.
Minusta on mukavaa, että tässä on zombien lisäksi myös draamaa. Pelkkä zombien mäiskintä ilman muuta juonta olisi tylsää.
Miksi whispersit määräävät nyt alueensa rajat. Alfa sanoi (kai Darylille), että ovat liikkuvaista kansaa ja kertoi selvät rajat alueelleen.
Mitenköhän Lyydian juoni jatkuu tästä.
Ärsyttävän vähän näytetään pitkään olleita päähenkilöitä ihan lyhyet pätkät vaan. Mutta ei sovi vissiin valittaa, kun aiemmalla kaudella oli jaksoja, joissa oli vain yksi päähenkilö.
Luulen, että Henry, 2 nuorta poikaa ja silmälasipäinen tyttö oli valittu tarkoituksella. Siksi, että alfan kannalta olivat ikäviä Lydialle. (henrykin, sillä Henry vei Lyydian alalta)
Maantierosvot olivat sattumalta paikalla.
Mutta muut oli valittu siten, että tulee edustusta kaikista kylistä.
Tosin epäuskottavaa, että alfalla olisi noin hyvät tiedot kaikesta. Että kuka on mistäkin jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt voisi jo pikkuhiljaa päästää sen Neganin ulos sellistä viuhtomaan mailalla noita whispersejä!
Kun täällä kyseltiin, missä se Henry oli, kun ei ollut teatterissa, niin eikös hän aiemmin lähtenyt tutkimaan jotain pamausta (pamahtiko joku putki tai jtn.)? Sopivat sitten, että näkevät myöhemmin teatterissa.
Alfa oli kyllä todella erinäköinen hiukset päässä ja naama siistinä. Ei meinannut tunnistaa samaksi henkilöksi.
Harmittaa niiden maantierosvojen puolesta, olivat ihan mielenkiintoinen, uusi tuttavuus, joka nyt nähtävästi jäi lyhyeksi.
Mitähän kauden finaalissa tapahtuu, kun tämäkin jakso oli näin dramaattinen....
En huomannutkaan tuollaista, että Henry meni tutkimaan pamausta.
Maantierosvot olisivat ollut uusi kiinnostava porukka sarjaan.
Minä en tunnistanut Alfaa. Ihan eri näköinen peruukki päässä ja meikissä.
Aika vaikea uskaltaa luottaa Neganiin. Hän voisi löytää vanhoja liittomaisiaan ja alka johtaa niitä tai hän voisi liittyä Whispwrseihin ja whispwrsit muuttuisivat entistä vaarallisemmiksi.
Mutta tietty Negan vapautetaan jossain vaiheessa.
Henry ja Lydia oli penkillä pussailemassa, kun pamaus kuului. Siitä Henry sitten lähti tutkimaan juttua. Lähtiessään sanoi, että varaa leffasta paikka hänellekin. Siksi Lydian vieruspenkki oli tyhjä.
Alphalla ei ollut meikkiä Kingdomissa ollessaan (tai no, tuotannon nudemeikki), vaan oli pessyt ne naamariklähmät kasvoiltaan. Naamarin kanssa käyttää niitä suttuja naamallaan, ettei iho näy esim silmien raoista ja paljasta. Siksipä on omassa leirissä aina suttuisen näköinen, kun lähtö voi tulla milloin vaan..
Negan on ollut niin monta vuotta Alexandriassa, että on jo kiintynyt heihin. Varsinkin Judithiin on vahva side. Neganhan kävi jo vapailla, mutta palasi takaisin. Sekin on yksi luottamuslause alexandrialaisia kohtaan.
Enpä tajunnut, että ne sutut suun ympärillä on alfalla siksi, että oma iho ei näy naamarin takaa.
Mutta vaikea kuvitella, että Neganilla olisi vahva side kehenkään. On niin itsekäs psykopaatti. Hänellä on lähinnä tarve hallita muita ja kukkoilla juonittelemalla ja manipuloimalla.
Vierailija kirjoitti:
Kestivätkö ne markkinat viikon. Jos niin on, arvelen tämän jakson olleen kuitenkin kertomus vain yhdestä markkinapäivästä. Ehkä ensimmäisestä.
Joku arveli, että ne ilkeät teinit olisivat halunneet pelastaa Henryn ja uhrautuneet. En usko, sillä ne olivat nimenomaan ilkeitä eikä Henry ollut heille edes läheinen tai edes kaveri.
Minusta on mukavaa, että tässä on zombien lisäksi myös draamaa. Pelkkä zombien mäiskintä ilman muuta juonta olisi tylsää.
Miksi whispersit määräävät nyt alueensa rajat. Alfa sanoi (kai Darylille), että ovat liikkuvaista kansaa ja kertoi selvät rajat alueelleen.
Mitenköhän Lyydian juoni jatkuu tästä.
Ärsyttävän vähän näytetään pitkään olleita päähenkilöitä ihan lyhyet pätkät vaan. Mutta ei sovi vissiin valittaa, kun aiemmalla kaudella oli jaksoja, joissa oli vain yksi päähenkilö.
Mä kirjoitin arvelun, että olisko voineet tehdä niin, että Alfa olisi ensin valinnut vaikkapa sen vanhan muorin, jolle olisi sanonut, että saat pitää henkesi jos osoitat jonkun kuolemaan puolestasi, sitten sille nimetylle olisi ehdotettu samaa, hän olisi halunnut pelastaa nahkansa ja nimennyt jonkun muun, jolle taas esitetty sama ehdotus... Eli ei noin päin miten ymmärsit! Ei teinit olisi Henryä pelastaneet omalla kustannuksellaan, vaan nimenomaan niin päin, että teineille olisi sanottu, että saavat pitää henkensä jos osoittavat jonkun muut kuolemaan puolestaan (Henryn). No, tämä nyt oli vain tällainen äkkiseltään keksitty spekulaatio, mutta halusin korjata väärinkäsityksesi. :)

Ahaa, no nyt ymmärrän vastauksesi
Mä en kyllä usko tuohon ideaan, että uhrit olisi kerätty viikon aikana. Kyllä se mun mielestä oli koko ajan se elokuvailta, joka kääntyi yöksi ja sitten tuli varhainen aamu siellä pellolla. Siddiqin puhe oli elokuvasta seuraavana päivänä. Sen ruhjekin oli vielä punaisena verestä.
Vierailija kirjoitti:
Kaunarit. Mitä nyt vähän päitä putoilee ja zombit örisevät nurkissa, ja vähän vähemmän mennään naimisiin kuudetta kertaa ristiin, mutta sisällöltään ihan ihmissuhdejaskaa.
Niin? Kyllä tämä on aina ollut draamasarja nimenomaan noista ihmisistä, ei zombeista. Ne zombit on vaan tausta tapahtumille vähän niinkun toisissa sarjoissa se on sairaala tai lakitoimisto tai vaikka joku tietty suku ja sen elämä.
Seipäässä ollut punapää, eli Frankie, ei ole Oceansidesta vaan Sanctuarysta. Hän oli yksi Neganin lukuisista vaimoista ja muutti asumaan Alexandriaan sen jälkeen kun saviorsit kukistuivat.
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun tätä latoasiaa mietin enemmän, olen varma siitä että Siddiqin tarina ei ole totta kokonaan. Hänhän itsekin aloitti puheensa niin, että hän kertoo nyt tarinan niin miten hän sen haluaa muistettavan eikä niin miten Alfa ajatteli. Tarinassa on myös ristiriita, alussa hän sanoo että "minä näin - ", keskeyttää ja sitten kertookin että hän menetti tajuntansa ja heräsi vasta tapahtumien jälkeen metsässä. Kohtaus ladossa tietysti oli kuvattu siten miten Siddiq tarinan kertoi ja minusta efektit olivat vähän sellaisia unenomaisia, kun oli hidastusta ja muuta. Ei siellä ollut Alfa yksinään vaan siellä oli paljon Kuiskaaija. Siddiq myös väitti että "he antoivat meille mahdollisuuden (ta-pella)". Mitä ihmeen järkeä olisi te-loittaa tuollainen ryhmä joukkotap-pelulla, varsinkin kun heillä varmasti oli jo mielessä, että päät sitten laitetaan sinne rajalle keppeihin? Miksi olisivat riskeeranneet yhdenkään Kuiskaajan henkeä tai terveyttä, riski vahingoittua taistelussa on ihan fakta? Uh-reja oli kuitenkin tosi monta + he eivät tunteneet toisiaan, niin että olisivat voineet tietää näiden tais-telutaidoista mitään. Maantierosvot joutuivat uhreiksi siksi, että he sattuivat Siddiqin tarinan mukaan löytämään heidät ennen kuin Kuiskaajat hyökkäsivät ja tais-telu ladossa alkoi.
Ymmärsin puheesta tuon kohdan "he antoivat meille mahdollisuuden ta-pella...." niin että maantierosvot (jotka partioivat sen leffan ajan koska kaatuneet vankkurit olivat saaneet heidät uskomaan että jotain on menossa) löysivät vangit, rynnäköivät latoon ja antoivat _mahdollisuuden_ vangituille selvityä.
Juttuja joita itse mietin:
-Uhrit oli valittu tarkkaan, halusiko Alfa osoittaa että on tarkkaillut porukkaa ja _tietää_ kuka on kuka. Ei ns. satunnaisia uh-reja vaan tarkkaan valittu joka "yksiköstä" yksi uhriksi.
Tämä viittaisi että on pidempään ollut kuvioissa, ei kai sitä yhdessä hetkessä saa tietää kuka on mistäkin "porukasta", toki ovat voineet myös vaania teiden varsilla puskissa kuka tulee Oceanista ja kuka mistäkin markkinoille.
-Puhuiko kaatis-nainen jossain kohtaa papista/Rickistä B:nä/A:na, muistelisin niin... Onko sattumaa vai viittaako ehkä jotankin Alphaan/Betaan tmv.
-Mietin myös tuota kuiskaajien ravinnon hankintaa, käytännössähän heillä voisi olla vaikka mitkä tilukset jossain, ohjailisivat vain zombielauman aina ns. "kiertämään" peltonsa/asumuksensa.
Mietin että tuo olisi tavallaan jopa fiksua, sillä samalla tuo,lauma olisi tehokkaampi suoja mitä mikään muuri tai aita, koska muut ihmiset yleensä väistävät jos iso zombilauma on jossain, sen sijaan aidat/muurit herättäävät ihmisten huomion ja kaiken maailman porukat haluavat selivttää "mitä on muurien takana".
Tuo voisi myös selittää miksi halusivat tehdä selväksi missä raja menee. Mahdollisesti kuiskaajat voisivat myös olla jonkun ihan uuden tahon "palkkaamia", tyyliin suojelkaa rajamme ja me annamme teille hyödykkeitä sitä vastaan.
Kauden finaalissa tosiaan näyttää olevan täysi talvi. Ilmeisesti kingdom hylätään ja kaikki lähtevät sieltä pois. Näyttäisi siltä että lumimyrskyn takia he joutuvat menemään whisperersien alueelle selvitäkseen hengissä, ja siitä alkaa tietysti sitten sota.
Sitä vaan ihmettelen että missäköhän nuo lumikohtaukset on kuvattu? Tietääkseni TWD:n kuvaukset on aina joskus toukokuussa Atlantan seudulla, ja siellähän on silloin pikemminkin hellettä kuin pakkasta. Onko tuo lumi kenties tietokoneella tehtyä?

Kitosksia, kiinnostava video.
Mikähän siellä Kingdomissa sai aikaan, että oli pakko lähteä juuri hankalimpaan aikaan liikkeelle. Tuhoutuiko ruoka yhtäkkiä jotenkin? Muu syy ei ole järkevää, sillä pienen puulämmitteisen asumuksen olisi pystynyt tekemään lyhyttä aikaa varten.
Katsoin tuon alueen lämpötiloja ja keskimääräiset alimmat lämpötilat kylmimpänä aikana ovat jotain - 1 tai - 2.
Eikö Eugene pystynyt rakentamaa kylien välillä toimivaa radioyhteyttä edes?
Miten ovat nyt noin vaivaisia, että on pakko mennä kuiskaajien reviirin halki?
Joku reitti kuitenkin on Kingdomista turvallisesti muihin kyliin, kun kerran väki pääsi takaisin kyliin markkinoilta.
Joutuvat jostain syystä jättämään Kingdomin. Joutuvat menemään kuiskaajien alueen halki.
Mitä ymmärsitte trailerista. En saanut kunnolla selvää, mitä Daryl ja Carol juttelivat melkein lopussa. Daryl sanoo, että Lyydia? on hyvis. Mutta sitten en ymmärrä. (myöhemmin huomaavat Lyydian hävinneen ja Carol lähtee etsimään)
Suuri myrsky on tulossa ja koettavat ehtiä ennen sitä.
Miksi Lyydia uhkaa itseään poralla.
Miksi alkupuolella on Michonnekin taistelemassa ja vaarassa. Ilmaisesti ihan jossain muualla.
Mitä te sitte irti?
Jatkan, että jos Lyydia oikeasti on hyvis, niin ehkä näki alfan viittova hänelle ja menee sen luo pyytämään, etteivät hyökkäsi.
Carol menee hakemaan Lyydia j joutuu tietysti vaaraan, jolloin Lyydia vaatii Carolia vapaaksi uhaten itseään poralla. Näinkö voisi olla, vai mitä mieltä olette?
Tässä kun jotkut ovat spekuloineet missä nämä kaikki walking deadin paikat sijaitsevat ja mitkä niiden etäisyydet ovat toisistaan niin sarjassa ainut mikä on vahvistettu taitaa olla alexandria, joka sijaitsee n. 7 mailin päässä Washington D.C:stä. Sarjakuvien mukaan hilltop ilmeisesti sijaitsisi alexandriasta 20 mailin päässä johonkin suuntaan ja kingdom puolestaan alexandriasta 12 mailin päässä. Tosin tv-sarjassa voi vaan arvuutella mitkä ne etäisyydet todellisuudessa ovat
Uutta jaksoahan ei näytetty perinteisen aikajanan mukaan, joka oli mennyt muutamalta tässä ketjussa ohi.
Joku ihmetteli miksei Daryl ollut tietoinen siitä zombie laumasta, kun omilla kulmilla sattui ja tapahtui. Eihän Daryl Kingdomissa asu, ei sen puoleen missään muussakaan klikissä vaan jossain pidemmällä Koiran kanssa?
Ja Alpha on voinut helpostikin sellaisen lauman kerätä nopealla aikataululla kasaan. Sielläkin joukoissa oli omia, ohjaamassa zombieita.
Tässä menee aina nuo matkustusajat sikinsokin, kun ei niitä ole varsinaisesti koskaan mainittu, että missä mikäkin on. Siksipä se ketjussa puhuttu kartta olisi mielenkiintoinen. Ehkäpä joku fani olisi sellaisen tehnyt, pitääpä myöhemmin googlettaa. (vastaavan löysin vuosikymmen sitten emmerdalesta, selkeytti missä kukin asuu tms).
Joku ihmetteli Oceansidea ja järveä. Olen ajatellut, että Oceanside on merenrannalla, kun nimessäkin on tuo Ocean = valtameri. Nähtävästi sitten Atlantin rannalla, kun ollaan Washington DCn maisemissa.
Seipäässä ollut punapää oli Oceansidestä.
Muutenkin noista seipäistä.. Olivatpa Whispersit tehneet tarkkaa duunia, kun ovat asetelleet päitä teräviin seipäisiin, etteivät vaan ole vahingossa aivoja tuhonneet. Heillä tuntuu olevan tietotaitoa runsaasti zombianatomian kanssa. Alpha niin siististi oli irroittanut sen vuosipäivänaisen(se joka teki niitä H-puukoristeita) tukankin ja vaatteetkin oli pesty. < niissähän hän siellä markkinoilla oli.
Aplhan porukka tuntuu olevan äärimmäisen neuvokasta porukkaa. Alpha selkeesti sai houkuteltua useamman tyypin jonnekin jollain kolauksella ja olisko siellä sitten ollut apujoukkoja auttamassa.
Päitä oli kaikkiaan kymmenen ja kolme niistä oli maantierosvoja. Eli seitsemän tapausta piti saada piilossa seipääseen.
Tunsiko Alphan porukat niin hyvin Kingdomin, että sieltä sai jengiä ulos huomaamatta. Latohan oli ulkopuolella, kun maantierosvot sinne löysi. Alphalla oli omaa porukkaa ladossa kuin myös zombieita.
Miksi Alpha nyt merkkailee omaa reviiriään? Eihän heillä ole yhtä paikkaa, jossa leireilevät, vaan ovat koko ajan liikkeellä.