Maailman suurin huijaus, johon kaikki uskomme
raha. Rahaahan ei oikeasti ole olemassa, tai on seteleinä, mutta oikeasti se on vain paperinpala, mutta kaikki olemme päättäneet uskoa että sillä on joku arvo.
Ja tietokoneella näkyvä raha, ne ovat vain tietokoneruudulla näkyviä numeroita, mutta olemme päättäneet yhdessä uskoa että ne merkitsevät jotain.
Ajatelkaa nyt, ihmiskunta on halunnut itse huijata itseään ja päättänyt uskoa yhdessä suurimpaan huiojaukseensa.
Toinen hyvä huijaus on valtion rajat, olemme päättäneet uskoa että sellaiset on olemassa, vaikka oikeasti maapallon pinnassa ei ole mitään rajoja eikä valtioita, mutta päätimme yhdessä että erilaisten ihmisten on syytä asua omilla alueillaan, että vältyttäisiin konflikteilta, aikaamyöten on käynyt selväksi ettei konflikteilta vältytty, vaikka päätimme uskoa rajojen olemassaoloon, päinvastoin eripura on rajojen myötä vain eskaloitunut, ja nyt ihmiset tappalevat niistä kuvitteellisista rajoista.
Kyllä maailma on kuin huono elokuva, kun oikein ajattelee. Sekompaa menoa ei löydy mistään. Ja tässä puhun vain ihmisten järjestelmästä, muut eläimet ovat osanneet elää ilman tätä itsensä huijaamista ja luonnonlakien mukaan.
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raha on tapa vaihtaa jotain arvoa johonkin toiseen arvoon.
Mieti sitä kun seuraavan kerran olet kaupan kassalla. Miten maksaisit ostoksesi jos ei olisi rahaa välineenä?
Miten työnantajasi hyvittäisi sinulle työpanoksesi jos ei olisi rahaa välineenä?
Ei alotuksessa siitä ole kysymys, vaan siitä että olemme päättäneet yhdessä uskoa tähän rahaan, vaikka sillä ei oikeasti ole arvoa, eikä sitä usein ole edes olemassa, esim nettipankissa, siellä on vain numeroita, joihin olemme kaikki päättäneet uskoa.
Kaikki meidät on aivopesty uskomaan rahaan, muuten tämä systeemi ei toimi.
Pitääkö rautalangasta vääntää. Ei tässä ole mistään mielipiteestä kysymys, minutkin on aivopesty uskomaan että rahalla on arvo, ole ihan rauhassa vaan.Kyllä rahalla on arvo, se arvo realisoituu kun ostat sillä rahalla jotain.
Se arvo on illuusio, ei rahalla oikeasti ole arvoa.
Raha on maailman suurin uskonto, kaikki uskovat siihen, vaikkei sitä oikeasti ole edes olemassa, on vain paerilappuja ja numeroita ruudulla.
Arvo on maailman suurin ILLUUSIO, silmänkääntötemppu.Se ei ole mikään illuusio vaan ihmistenvälinen sopimuskysymys.
Se on nimenomaan illuusio, rahalla oikeasti ei ole arvoa, mutta olemme päättäneet uskoa yhdessä, että sillä on.
Onpa tämä vaikea pala tyhmemmille käsitettäväksi, mitä tässä tarkoitetaan. Kaikki älykkäät tämän ymmärtävät heti.
Millä oikeastaan on mitään arvoa? Eikö kaikki ole vain illuusiota?
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni se on itsepetosta eli huijausta, että kuvittelee valtionrajojen tai edes muurien estävän pakolaisuuden, konfliktit ja ilmastonmuutoksen, jotka ovat yhteen liittyviä asioita (ilmastonmuutos lisää pakolaisuutta, nälkä, tulvat, hyökyaallot jne. pakottavat jättämään kodin ja etsimään elämää muualta ja hätä nostattaa konflikteja).
Nämä massiiviset ilmiöt eivät rajoja kunnioita. Rajat ovat karttoihin piirrettyjä viivoja ja ihmisten päissä olevia kuvitelmia.
Myös raja "miesten", "naisten" ja "muiden" välillä on liukuva ja häilyvä. Älkääkä nyt sotkeko tähän lisääntymisbiologiaa, joka on ihan oma, suppea alansa.
Jos järjestäytynyt yhteiskunmalli on sinulle liikaa, mene Amazonin viidakkoon kertomaan ettei mitään rajoja ole. Saat kyllä samalla ilman mitään kyselyitä nuolen jos toisenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raha on tapa vaihtaa jotain arvoa johonkin toiseen arvoon.
Mieti sitä kun seuraavan kerran olet kaupan kassalla. Miten maksaisit ostoksesi jos ei olisi rahaa välineenä?
Miten työnantajasi hyvittäisi sinulle työpanoksesi jos ei olisi rahaa välineenä?
Ei alotuksessa siitä ole kysymys, vaan siitä että olemme päättäneet yhdessä uskoa tähän rahaan, vaikka sillä ei oikeasti ole arvoa, eikä sitä usein ole edes olemassa, esim nettipankissa, siellä on vain numeroita, joihin olemme kaikki päättäneet uskoa.
Kaikki meidät on aivopesty uskomaan rahaan, muuten tämä systeemi ei toimi.
Pitääkö rautalangasta vääntää. Ei tässä ole mistään mielipiteestä kysymys, minutkin on aivopesty uskomaan että rahalla on arvo, ole ihan rauhassa vaan.Ala sitten elämään tämän mullistavan oivalluksesi mukaan. Seuraavan kerran kun menet vaikka vaateostoksille ota mukaan jotain konkreettista jolla maksaa ja tehdä vaihtokauppaa. Tai kun lähdet reissuun, niin kerrot näkemyksesi rajalla etkä esittele mitään turhia matkustusasiakirjoja.
Kannattaa tutustua rahan historiaan ja miten tähän on päädytty ja miksi. Vaihdantataloudesta metallisiin rahoihin, ja sitten ensimmäisiin seteleihin, jotka olivat velkakirjoja. Tämä suuri ”huijaus” eli raha pitää yhteiskuntaa koossa. Mikä olisi se hyöty, jos kaikki päättäisivät että rahaa ei ole? Luuletko että sitten mikään ei maksaisi mitään?
Miksi kuvittelet ettei minua ole aivopesty uskomaan rahan arvoon, ei tämä aloitus ole mikään mielipidekysymys, ME KAIKKI ollaan opetettu uskomaan että rahalla on arvo. Että kun minä' menen sinne kauppaan, vingutan pankkikorttiani. Koska päätämme uskoa yhdessä, että saan ottaa ne ruuat sieltä mukaan, kun vinhutan sitä korttia siinä vaossa, ja tililläni oleva numeroiluku muuttuu. Mutta ei siellä oikeasti mitään ole, mutta siihen on uskottava, koska ilman ei tässä maailmassa pärjää.
Uskonto se on, maailman suurin uskonto.
Ateisteja ei ole siis edes olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raha on tapa vaihtaa jotain arvoa johonkin toiseen arvoon.
Mieti sitä kun seuraavan kerran olet kaupan kassalla. Miten maksaisit ostoksesi jos ei olisi rahaa välineenä?
Miten työnantajasi hyvittäisi sinulle työpanoksesi jos ei olisi rahaa välineenä?
Ei alotuksessa siitä ole kysymys, vaan siitä että olemme päättäneet yhdessä uskoa tähän rahaan, vaikka sillä ei oikeasti ole arvoa, eikä sitä usein ole edes olemassa, esim nettipankissa, siellä on vain numeroita, joihin olemme kaikki päättäneet uskoa.
Kaikki meidät on aivopesty uskomaan rahaan, muuten tämä systeemi ei toimi.
Pitääkö rautalangasta vääntää. Ei tässä ole mistään mielipiteestä kysymys, minutkin on aivopesty uskomaan että rahalla on arvo, ole ihan rauhassa vaan.Kyllä rahalla on arvo, se arvo realisoituu kun ostat sillä rahalla jotain.
Se arvo on illuusio, ei rahalla oikeasti ole arvoa.
Raha on maailman suurin uskonto, kaikki uskovat siihen, vaikkei sitä oikeasti ole edes olemassa, on vain paerilappuja ja numeroita ruudulla.
Arvo on maailman suurin ILLUUSIO, silmänkääntötemppu.Se ei ole mikään illuusio vaan ihmistenvälinen sopimuskysymys.
Se on nimenomaan illuusio, rahalla oikeasti ei ole arvoa, mutta olemme päättäneet uskoa yhdessä, että sillä on.
Onpa tämä vaikea pala tyhmemmille käsitettäväksi, mitä tässä tarkoitetaan. Kaikki älykkäät tämän ymmärtävät heti.
No ok sitten, kun jankkaat tätä. Väännetään sulle rautalagasta. Konkreettisena esineenä rahalla ei tietenkään ole suurta arvoa. Sehän on vain paperia tai jotain bittejä. Mutta raha on otettu käyttöön vaihdon välineeksi. Ennenhän käytiin suoraa vaihtokauppaa ja sitten käytettiin esim. oravannahkoja. Ihmisten työllä on arvo ja jokaisen täytyy syödä. Sinä voit saada "ilmaista" rahaa tilillesi tekemättä mitään, koska Suomessa on sosiaaliturva. Mutta se on yhteisesti kerättyä rahaa. Sosiaaliturva perustuu myös sopimukseen. Sekään ei ole mikään välttämättömyys tai itsestäänselvyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raha on tapa vaihtaa jotain arvoa johonkin toiseen arvoon.
Mieti sitä kun seuraavan kerran olet kaupan kassalla. Miten maksaisit ostoksesi jos ei olisi rahaa välineenä?
Miten työnantajasi hyvittäisi sinulle työpanoksesi jos ei olisi rahaa välineenä?
Ei alotuksessa siitä ole kysymys, vaan siitä että olemme päättäneet yhdessä uskoa tähän rahaan, vaikka sillä ei oikeasti ole arvoa, eikä sitä usein ole edes olemassa, esim nettipankissa, siellä on vain numeroita, joihin olemme kaikki päättäneet uskoa.
Kaikki meidät on aivopesty uskomaan rahaan, muuten tämä systeemi ei toimi.
Pitääkö rautalangasta vääntää. Ei tässä ole mistään mielipiteestä kysymys, minutkin on aivopesty uskomaan että rahalla on arvo, ole ihan rauhassa vaan.Kyllä rahalla on arvo, se arvo realisoituu kun ostat sillä rahalla jotain.
Se arvo on illuusio, ei rahalla oikeasti ole arvoa.
Raha on maailman suurin uskonto, kaikki uskovat siihen, vaikkei sitä oikeasti ole edes olemassa, on vain paerilappuja ja numeroita ruudulla.
Arvo on maailman suurin ILLUUSIO, silmänkääntötemppu.Raha on pelimerkki, joka kuvaa tiettyä, sovittua määrää resursseja. Se voisi olla myös oravannahka, mutta kun raha on metallinpala tai bitti tietokoneessa, se on sen pienen eläimen kannalta kivempi.
Niitä saa myymällä omaa aikaansa ja osaamistaan työnantajaksi kutsutulle ostajalle, ja niillä voi sitten ostaa resursseja joita ovat tuottaneet muut, joilla ei välttämättä itsellään ole suoraa tarvetta sinun ajallesi ja osaamisellesi.
Ei siinä itsessään mitään huijausta ole.
Totta kai se on illuusio, raha ei ole mitään konkreettista, sitä ei ole olemassa, varsinkaan netissä, jossa nykyään kaikki raha mukamas on. Ja kun seteli on kädessä, kukaan ei mieti, että siinä on vain paperinpala, mitä se oikeasti on, vain paperinpala, uskomme täysillä että sillä on tietty arvo.
Hurjaa.
Oravannahka oli konkreettinen hyödyke, ei illuusiota kuten raha.
Ottaapas joillekin koville tämä asia, en minä tätä keksinyt, kyllä tämän muutkin tajuaa.
Mutta silti olemme yhdessä päättäneet uskoa rahaan, vaikkei sitä ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vaikeaa laittaa järjestykseen pahimmat huijaukset, mutta varmasti kärkipäässä on se, millaisia naiset ovat esittäessään ja millaisia todellisuudessa. Todellisuuden näkee esim. av-palstalla.
Ja sama pätee sun kaltaisiin miehiin. Esittäminen ja todellisuus on kaks eri juttua.
Mun ei ole tarvinnut koskaa esittää. Miksi et vain voinut ohittaa kommenttiani ja tyytyä siihen, että olet niin feikki?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että valtioille on muodostunut rajat ei ole yksittäisen päätöksen tulosta. Valtioille on muodostunut aina rajat, kautta maailmanhistorian, joten kyseessä täytyy olla jotain päähänpistoa syvempi ilmiö.
oikeastaan tiukat rajat on uusi ilmiö. ennen ensimmäistä maailmansotaa pystyi vapaasti liikkumaan maiden välillä. Toki muukalaisena sitten oli helppo joutua vaikeuksiin, mutta jos oli rahaa niin pystyi siitä vain mennä minne vain ja miksei köyhänäkin.
Kiinaan ja muslimi maihin ei ole ollut mitään asiaa. Erittäin tarkasti on vartioitu vuosisatojen ajan.
Vierailija kirjoitti:
Eipä ihmiskunnalla kovin häävisti mennyt niinä satoinatuhansina vuosina ennen järjestäytyneen yhteiskunnan, rahan jne keksimistä. Mutta jos kiinnostaa niin Amazonin viidakoissa sitä voi vielä kokeilla.
Aikaisemmin tehtiin vaihtokauppaa. "Anna sinä minulle simpukankuorihelmi, minä annan sinulle tämän ketunnahan". Talous oli konkreettista, olemassaoleviin varoihin perustuvaa. Toki se mitä arvostettiin on arvokkaampaa. "Ei, jos haluat tämän hienon käsinhiotun simpukankuorihelmen, anna minulle kaksi ketunnahkaa."
Nykyisin kaikkien pankkien varallisuus perustuu ihmisten ottamiin lainoihin. Siis rahaan, jota ei oikeasti ole olemassa. Keskuspankit voivat tehdä rahaa tyhjästä, eli jos haluaisivat, voisivat painattaa rahaa vaikka miten paljon. Finanssimarkkinat perustuvat spekulaatioon, pelkoon ja mutuun. On olemassa sellainen asia kuin johdannaiset, joita eräs sijoitusasiantuntija on kutsunut "rahoitusmarkkinoiden joukkotuhoaseeksi". Talous tuottaa suuria romahduksia, eli kuplia, jotka puhkeavat lamaan.
Nykyajassa on jotain hyviä asioita, mutta talous ja rahoitusmarkkinat eivät ole sitä mitä sivistynyt ihminen kutsuu edistykseksi.
Vierailija kirjoitti:
Minusta maailman suurin huijaus on avioliitto.
Ei ihmistä ole luotu yksisavioiseksi.
Puhu nyt vain omasta puolestasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raha on tapa vaihtaa jotain arvoa johonkin toiseen arvoon.
Mieti sitä kun seuraavan kerran olet kaupan kassalla. Miten maksaisit ostoksesi jos ei olisi rahaa välineenä?
Miten työnantajasi hyvittäisi sinulle työpanoksesi jos ei olisi rahaa välineenä?
Ei alotuksessa siitä ole kysymys, vaan siitä että olemme päättäneet yhdessä uskoa tähän rahaan, vaikka sillä ei oikeasti ole arvoa, eikä sitä usein ole edes olemassa, esim nettipankissa, siellä on vain numeroita, joihin olemme kaikki päättäneet uskoa.
Kaikki meidät on aivopesty uskomaan rahaan, muuten tämä systeemi ei toimi.
Pitääkö rautalangasta vääntää. Ei tässä ole mistään mielipiteestä kysymys, minutkin on aivopesty uskomaan että rahalla on arvo, ole ihan rauhassa vaan.Kyllä rahalla on arvo, se arvo realisoituu kun ostat sillä rahalla jotain.
Se arvo on illuusio, ei rahalla oikeasti ole arvoa.
Raha on maailman suurin uskonto, kaikki uskovat siihen, vaikkei sitä oikeasti ole edes olemassa, on vain paerilappuja ja numeroita ruudulla.
Arvo on maailman suurin ILLUUSIO, silmänkääntötemppu.Raha on pelimerkki, joka kuvaa tiettyä, sovittua määrää resursseja. Se voisi olla myös oravannahka, mutta kun raha on metallinpala tai bitti tietokoneessa, se on sen pienen eläimen kannalta kivempi.
Niitä saa myymällä omaa aikaansa ja osaamistaan työnantajaksi kutsutulle ostajalle, ja niillä voi sitten ostaa resursseja joita ovat tuottaneet muut, joilla ei välttämättä itsellään ole suoraa tarvetta sinun ajallesi ja osaamisellesi.
Ei siinä itsessään mitään huijausta ole.
Totta kai se on illuusio, raha ei ole mitään konkreettista, sitä ei ole olemassa, varsinkaan netissä, jossa nykyään kaikki raha mukamas on. Ja kun seteli on kädessä, kukaan ei mieti, että siinä on vain paperinpala, mitä se oikeasti on, vain paperinpala, uskomme täysillä että sillä on tietty arvo.
Hurjaa.
Oravannahka oli konkreettinen hyödyke, ei illuusiota kuten raha.
No olisko sitten hyvä niin, että tehdystä työstä saataisiinkin konkreettisia hyödykkeitä, kuten ruokaa, tavaroita, asuntoja, autoja jne. Verojakaan ei sitten kerättäisi, eikä olisi työttömyysturvaa. Köyhät olisivat köyhäinavun varassa, jos työssäkäyvät hyvyyttään antaisivat ruokapalkastaan myös työttömille vähän.
Vierailija kirjoitti:
Ottaapas joillekin koville tämä asia, en minä tätä keksinyt, kyllä tämän muutkin tajuaa.
Mutta silti olemme yhdessä päättäneet uskoa rahaan, vaikkei sitä ole olemassa.
Kyllä raha on olemassa. Seteli on periaatteessa velkakirja. Sitä vastaan saat joltakin toiselta jotain haluamaasi hyödykettä. Se on vaihdon väline ja arvon mitta.
Sopimus tietynlaisten velkakirjojen, eli rahojen käytöstä on samanlainen sopimus kuin vaikka sopimus tietynlaisten lakien noudattamisesta.
Ei se sen ihmeellisempi asia ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raha on tapa vaihtaa jotain arvoa johonkin toiseen arvoon.
Mieti sitä kun seuraavan kerran olet kaupan kassalla. Miten maksaisit ostoksesi jos ei olisi rahaa välineenä?
Miten työnantajasi hyvittäisi sinulle työpanoksesi jos ei olisi rahaa välineenä?
Ei alotuksessa siitä ole kysymys, vaan siitä että olemme päättäneet yhdessä uskoa tähän rahaan, vaikka sillä ei oikeasti ole arvoa, eikä sitä usein ole edes olemassa, esim nettipankissa, siellä on vain numeroita, joihin olemme kaikki päättäneet uskoa.
Kaikki meidät on aivopesty uskomaan rahaan, muuten tämä systeemi ei toimi.
Pitääkö rautalangasta vääntää. Ei tässä ole mistään mielipiteestä kysymys, minutkin on aivopesty uskomaan että rahalla on arvo, ole ihan rauhassa vaan.Kyllä rahalla on arvo, se arvo realisoituu kun ostat sillä rahalla jotain.
Se arvo on illuusio, ei rahalla oikeasti ole arvoa.
Raha on maailman suurin uskonto, kaikki uskovat siihen, vaikkei sitä oikeasti ole edes olemassa, on vain paerilappuja ja numeroita ruudulla.
Arvo on maailman suurin ILLUUSIO, silmänkääntötemppu.Raha on pelimerkki, joka kuvaa tiettyä, sovittua määrää resursseja. Se voisi olla myös oravannahka, mutta kun raha on metallinpala tai bitti tietokoneessa, se on sen pienen eläimen kannalta kivempi.
Niitä saa myymällä omaa aikaansa ja osaamistaan työnantajaksi kutsutulle ostajalle, ja niillä voi sitten ostaa resursseja joita ovat tuottaneet muut, joilla ei välttämättä itsellään ole suoraa tarvetta sinun ajallesi ja osaamisellesi.
Ei siinä itsessään mitään huijausta ole.
Totta kai se on illuusio, raha ei ole mitään konkreettista, sitä ei ole olemassa, varsinkaan netissä, jossa nykyään kaikki raha mukamas on. Ja kun seteli on kädessä, kukaan ei mieti, että siinä on vain paperinpala, mitä se oikeasti on, vain paperinpala, uskomme täysillä että sillä on tietty arvo.
Hurjaa.
Oravannahka oli konkreettinen hyödyke, ei illuusiota kuten raha.
No olisko sitten hyvä niin, että tehdystä työstä saataisiinkin konkreettisia hyödykkeitä, kuten ruokaa, tavaroita, asuntoja, autoja jne. Verojakaan ei sitten kerättäisi, eikä olisi työttömyysturvaa. Köyhät olisivat köyhäinavun varassa, jos työssäkäyvät hyvyyttään antaisivat ruokapalkastaan myös työttömille vähän.
Olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ihmiskunnalla kovin häävisti mennyt niinä satoinatuhansina vuosina ennen järjestäytyneen yhteiskunnan, rahan jne keksimistä. Mutta jos kiinnostaa niin Amazonin viidakoissa sitä voi vielä kokeilla.
Aikaisemmin tehtiin vaihtokauppaa. "Anna sinä minulle simpukankuorihelmi, minä annan sinulle tämän ketunnahan". Talous oli konkreettista, olemassaoleviin varoihin perustuvaa. Toki se mitä arvostettiin on arvokkaampaa. "Ei, jos haluat tämän hienon käsinhiotun simpukankuorihelmen, anna minulle kaksi ketunnahkaa."
Jos olet opetellut korjaamaan radioita, miten saat kalan jos kalastajan radio ei satu olemaan juuri silloin rikki? Leipurilla olisi korjattava radio, mutta kalastaja on keliaakikko eikä huoli häneltä saatuja leipiä maksuksi. Niitä pitäisi sitten tarjota jollekulle muulle, jolta saisi kalastajalle kelpaavaa vaihdettavaa. Aika monimutkaiseksi menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raha on tapa vaihtaa jotain arvoa johonkin toiseen arvoon.
Mieti sitä kun seuraavan kerran olet kaupan kassalla. Miten maksaisit ostoksesi jos ei olisi rahaa välineenä?
Miten työnantajasi hyvittäisi sinulle työpanoksesi jos ei olisi rahaa välineenä?
Ei alotuksessa siitä ole kysymys, vaan siitä että olemme päättäneet yhdessä uskoa tähän rahaan, vaikka sillä ei oikeasti ole arvoa, eikä sitä usein ole edes olemassa, esim nettipankissa, siellä on vain numeroita, joihin olemme kaikki päättäneet uskoa.
Kaikki meidät on aivopesty uskomaan rahaan, muuten tämä systeemi ei toimi.
Pitääkö rautalangasta vääntää. Ei tässä ole mistään mielipiteestä kysymys, minutkin on aivopesty uskomaan että rahalla on arvo, ole ihan rauhassa vaan.Kyllä rahalla on arvo, se arvo realisoituu kun ostat sillä rahalla jotain.
Se arvo on illuusio, ei rahalla oikeasti ole arvoa.
Raha on maailman suurin uskonto, kaikki uskovat siihen, vaikkei sitä oikeasti ole edes olemassa, on vain paerilappuja ja numeroita ruudulla.
Arvo on maailman suurin ILLUUSIO, silmänkääntötemppu.Raha on pelimerkki, joka kuvaa tiettyä, sovittua määrää resursseja. Se voisi olla myös oravannahka, mutta kun raha on metallinpala tai bitti tietokoneessa, se on sen pienen eläimen kannalta kivempi.
Niitä saa myymällä omaa aikaansa ja osaamistaan työnantajaksi kutsutulle ostajalle, ja niillä voi sitten ostaa resursseja joita ovat tuottaneet muut, joilla ei välttämättä itsellään ole suoraa tarvetta sinun ajallesi ja osaamisellesi.
Ei siinä itsessään mitään huijausta ole.
Totta kai se on illuusio, raha ei ole mitään konkreettista, sitä ei ole olemassa, varsinkaan netissä, jossa nykyään kaikki raha mukamas on. Ja kun seteli on kädessä, kukaan ei mieti, että siinä on vain paperinpala, mitä se oikeasti on, vain paperinpala, uskomme täysillä että sillä on tietty arvo.
Hurjaa.
Oravannahka oli konkreettinen hyödyke, ei illuusiota kuten raha.
No olisko sitten hyvä niin, että tehdystä työstä saataisiinkin konkreettisia hyödykkeitä, kuten ruokaa, tavaroita, asuntoja, autoja jne. Verojakaan ei sitten kerättäisi, eikä olisi työttömyysturvaa. Köyhät olisivat köyhäinavun varassa, jos työssäkäyvät hyvyyttään antaisivat ruokapalkastaan myös työttömille vähän.
Olisi.
Moni kuolisi nälkään ja kulkutauteihin.
Vierailija kirjoitti:
Minusta maailman suurin huijaus on avioliitto.
Ei ihmistä ole luotu yksisavioiseksi.
Ei ihmistä ole luotu miksikään. Ihminen luo itse itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Se että valtioille on muodostunut rajat ei ole yksittäisen päätöksen tulosta. Valtioille on muodostunut aina rajat, kautta maailmanhistorian, joten kyseessä täytyy olla jotain päähänpistoa syvempi ilmiö.
Valtion olemassaolo perustuu siihen, että ruvetaan puhumaan että tietty rajattu alue kuuluu sille, ja jos joku erehtyy ko. alueelle valtiolla pitää olla sotavoimat, jotka estävät rajoilta sisään tunteutumisen. Usein rajat eivät ole edes konkreettisia: kuka tietää missä ne rajat jossain aavikolla menevät. Usein rajat ovat olemassa vain kartoilla. Jokainen piirtää rajat sinne minne haluaa. Tai raja loppuu siihen missä jonkun toisen isottelevan ryhmän raja alkaa.
Kun joku ottaa vallan luoda valtion ja rajat, rajojen sisään jää usein ihmisiä, jotka eivät haluaisi olla siinä valtiossa saati sen lakien alainen. Valtiot ovat lähes aina syrjineet ja alistaneet suuria ihmisryhmiä.
Joten rajojen muodostuminen ei ole mikään vahinko vaan osa valtion harrastamaa väkivaltapolitiikkaa. Toki valtio joutuu myös puolustamaan rajojaan, joten rajat tarjoavat myös suojaa osalle väestöstä.

Jos ei olisi valtitiorajoja, niin olisi heimosotia kuitenkin. Vahvin heimo alkaisi hallita elinpiiriään ja ajaisi vieraat pois.
Money is an Illusion. It is not energy