Maailman suurin huijaus, johon kaikki uskomme
raha. Rahaahan ei oikeasti ole olemassa, tai on seteleinä, mutta oikeasti se on vain paperinpala, mutta kaikki olemme päättäneet uskoa että sillä on joku arvo.
Ja tietokoneella näkyvä raha, ne ovat vain tietokoneruudulla näkyviä numeroita, mutta olemme päättäneet yhdessä uskoa että ne merkitsevät jotain.
Ajatelkaa nyt, ihmiskunta on halunnut itse huijata itseään ja päättänyt uskoa yhdessä suurimpaan huiojaukseensa.
Toinen hyvä huijaus on valtion rajat, olemme päättäneet uskoa että sellaiset on olemassa, vaikka oikeasti maapallon pinnassa ei ole mitään rajoja eikä valtioita, mutta päätimme yhdessä että erilaisten ihmisten on syytä asua omilla alueillaan, että vältyttäisiin konflikteilta, aikaamyöten on käynyt selväksi ettei konflikteilta vältytty, vaikka päätimme uskoa rajojen olemassaoloon, päinvastoin eripura on rajojen myötä vain eskaloitunut, ja nyt ihmiset tappalevat niistä kuvitteellisista rajoista.
Kyllä maailma on kuin huono elokuva, kun oikein ajattelee. Sekompaa menoa ei löydy mistään. Ja tässä puhun vain ihmisten järjestelmästä, muut eläimet ovat osanneet elää ilman tätä itsensä huijaamista ja luonnonlakien mukaan.
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Immateriaaliset, mutta hyödylliset asiat ovat sinulle jotenkin outo, vaikeasti käsitettävä juttu?
Helpottaako jos sanoo että myös ihmisoikeudet ovat tällainen asia?
Ei niitä oikeasti ole olemassa, on vain sovittu että ne ovat olemassa.
En kertonut mitään omasta mielipiteestäni, toin vain esiin että hassua miten meidät kaikki on aivopesty uskomaan tiettyihin huijauksiin, ja nykyään ihmisten maailma on täysin riippuvainen siitä, että yhdessä uskomme näihin huijauksiin.
No kyse on sopimuksista. Onhan se ihan sivistyksen ja yhteiskunrajärjestyksen elinehto, että pystytään tekemään sopimuksia, jouhin kaikki sitoutuvat. Ovathan laitkin ja rangaustukset sopimuksia. Toisen omaisuutta ei saa ottaa omaan käyttöön. Se on yhteisti hyväksytty sopimus. Eihän se mikään luonnonlaki ole, ettei saa varastaa. Jos on vaikea ymmärtää abstrakteja asioita, niin onhan se käsittämätöntä.
Tapahtuu muillakin elukoilla vastaavaa. Kuvittelevat esimerkiksi jonkun yksilön olevan lauman johtaja. Samanlainen puolimerkityksetön kuvitelma sekin on kuin raha, valtiot, presidentti tai ruokapöytäkäyttäytyminen.
Yleensäkin lait ja asetukset. Niitä vartioimaan tarvitaan poliisi, armeija ja oikeuslaitos. Muuten ei pysy kasassa. Joku voisi sanoa sen olevan pelolla johtamista.......
Luonnonlait esim. Painovoima on olemassa uskoi ihminen siihen tai ei.
Sitten mä heräsin ja päästin kissan pihalle.
Eipä ihmiskunnalla kovin häävisti mennyt niinä satoinatuhansina vuosina ennen järjestäytyneen yhteiskunnan, rahan jne keksimistä. Mutta jos kiinnostaa niin Amazonin viidakoissa sitä voi vielä kokeilla.
Mielestäni se on itsepetosta eli huijausta, että kuvittelee valtionrajojen tai edes muurien estävän pakolaisuuden, konfliktit ja ilmastonmuutoksen, jotka ovat yhteen liittyviä asioita (ilmastonmuutos lisää pakolaisuutta, nälkä, tulvat, hyökyaallot jne. pakottavat jättämään kodin ja etsimään elämää muualta ja hätä nostattaa konflikteja).
Nämä massiiviset ilmiöt eivät rajoja kunnioita. Rajat ovat karttoihin piirrettyjä viivoja ja ihmisten päissä olevia kuvitelmia.
Myös raja "miesten", "naisten" ja "muiden" välillä on liukuva ja häilyvä. Älkääkä nyt sotkeko tähän lisääntymisbiologiaa, joka on ihan oma, suppea alansa.
On se kyllä aika uskomatonta hömppää, että voin tilata jonkun tavaran netissä, vain liikuttamalla jotain numeroita netissä. Siis numeroita jotka näkyy tietokoneen ruudulla, joita ei voi edes koskea. Järkihän siinä menee kun oikein miettii. Eli periaatteessa saan tilata tavaran tyhjällä, naputtelen vain pari numeroa nettipankissa, joita ei ole olemassa.
Tai minulla on siis siellä tietty määrä numeroita, joita voin käyttää. Mutta oikeasti ne eivät ole mitään, se on tyhjää.
On vaikeaa laittaa järjestykseen pahimmat huijaukset, mutta varmasti kärkipäässä on se, millaisia naiset ovat esittäessään ja millaisia todellisuudessa. Todellisuuden näkee esim. av-palstalla.
Onneksi ilman rahaakin tulee toimeen. Ajattelin käydä tänään kiinalaisessa syömässä. Buffetin hinta on 24 kananmunaa, mutta minuilla on vain oravannahkoja. Oravannahka on niin paljon arvokkaampi että täytyy saada takaisin vähintään kana.
Minusta maailman suurin huijaus on avioliitto.
Ei ihmistä ole luotu yksisavioiseksi.
Vierailija kirjoitti:
On vaikeaa laittaa järjestykseen pahimmat huijaukset, mutta varmasti kärkipäässä on se, millaisia naiset ovat esittäessään ja millaisia todellisuudessa. Todellisuuden näkee esim. av-palstalla.
Ja sama pätee sun kaltaisiin miehiin. Esittäminen ja todellisuus on kaks eri juttua.
Raha on tapa vaihtaa jotain arvoa johonkin toiseen arvoon.
Mieti sitä kun seuraavan kerran olet kaupan kassalla. Miten maksaisit ostoksesi jos ei olisi rahaa välineenä?
Miten työnantajasi hyvittäisi sinulle työpanoksesi jos ei olisi rahaa välineenä?
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä aika uskomatonta hömppää, että voin tilata jonkun tavaran netissä, vain liikuttamalla jotain numeroita netissä. Siis numeroita jotka näkyy tietokoneen ruudulla, joita ei voi edes koskea. Järkihän siinä menee kun oikein miettii. Eli periaatteessa saan tilata tavaran tyhjällä, naputtelen vain pari numeroa nettipankissa, joita ei ole olemassa.
Tai minulla on siis siellä tietty määrä numeroita, joita voin käyttää. Mutta oikeasti ne eivät ole mitään, se on tyhjää.
Ja sitten ihmiset kadehtii niitä, joilla on enemmän näitä numeroita tietokoneruudulla, jotka eivät oikeasti ole kuin numeroita.
Tietääkö kukaan mistä saisi kohtuullisella hinnalla käytetyn Teslan? Voin maksaa korkeintaan 200 vuohea ja 50 lammasta.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni se on itsepetosta eli huijausta, että kuvittelee valtionrajojen tai edes muurien estävän pakolaisuuden, konfliktit ja ilmastonmuutoksen, jotka ovat yhteen liittyviä asioita (ilmastonmuutos lisää pakolaisuutta, nälkä, tulvat, hyökyaallot jne. pakottavat jättämään kodin ja etsimään elämää muualta ja hätä nostattaa konflikteja).
Nämä massiiviset ilmiöt eivät rajoja kunnioita. Rajat ovat karttoihin piirrettyjä viivoja ja ihmisten päissä olevia kuvitelmia.
Myös raja "miesten", "naisten" ja "muiden" välillä on liukuva ja häilyvä. Älkääkä nyt sotkeko tähän lisääntymisbiologiaa, joka on ihan oma, suppea alansa.
Minkälainen ihmisten elo olisi sitten sunielestä hyvä? Miten parhaalla mahdollisella tavalla asiat voisi olla? Niinkö että olisi vahvimman oikeus ja luonnonvalinta? Kaikki sopimukset puretaan ja annetaan asioiden järjestyä omalla painollaan.
Se että valtioille on muodostunut rajat ei ole yksittäisen päätöksen tulosta. Valtioille on muodostunut aina rajat, kautta maailmanhistorian, joten kyseessä täytyy olla jotain päähänpistoa syvempi ilmiö.
Vierailija kirjoitti:
Raha on tapa vaihtaa jotain arvoa johonkin toiseen arvoon.
Mieti sitä kun seuraavan kerran olet kaupan kassalla. Miten maksaisit ostoksesi jos ei olisi rahaa välineenä?
Miten työnantajasi hyvittäisi sinulle työpanoksesi jos ei olisi rahaa välineenä?
Ei alotuksessa siitä ole kysymys, vaan siitä että olemme päättäneet yhdessä uskoa tähän rahaan, vaikka sillä ei oikeasti ole arvoa, eikä sitä usein ole edes olemassa, esim nettipankissa, siellä on vain numeroita, joihin olemme kaikki päättäneet uskoa.
Kaikki meidät on aivopesty uskomaan rahaan, muuten tämä systeemi ei toimi.
Pitääkö rautalangasta vääntää. Ei tässä ole mistään mielipiteestä kysymys, minutkin on aivopesty uskomaan että rahalla on arvo, ole ihan rauhassa vaan.