Lue keskustelun säännöt.
Onks teistä kukaan meinannu kuolla?
18.08.2018 |
Itse meinasin autokolarissa. Lumisella kapealla tiellä joku oli parkkeerannu pakettiauton mäennyppylän alle ja jouduin tekemään paniikkiväistön vastaantulevien kaistalle. Rekka tuli vastaan ja en vieläkään tiedä miten kaikki kolme autoa mahtui olemaan siinä kapealla tiellä vierekkäin osumatta toisiinsa. Vauhtiä 80km/h ei ehtinyt jarruttamaan ollenkaan.
Kommentit (23)
Läheltä on liipannut monta kertaa elämässä.
Uskomattomin juttu oli ehkä se, kun itsemurha meni pieleen. Lääkäritkin olivat hämmästyneitä, sillä lääketieteellisten faktojen perusteella minun pitäisi olla nyt vainaa.
Joten tässä sitä vielä porskutetaan, toistaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen noin viikon ikäisenä noin 2 kiloisen sain kynsivallintulehdukseen jota ei heti huomattu, vaikka olin sairaalassa.
No tilanne muuttui yleistulehdukseksi eli verenmyrkytykseksi ja tehohoidossa vierähti elämän eka kuukausi.
Ilman nyky lääketiedettä olisin kuollut
Olen, mutta en kerro tarinaani Monoselle napattavaksi.
Joo teini-ikäisenä olin kuolla anoreksiaan. En tajunnut itse omaa tilaani. Lääkärin mielestä saa kiittää ylempää voimaa että olen hengissä. Oli jotain häikkää veriarvoissa ja sydämessä. Onneksi olen nykyään terve.
Aamulla olin törmätä vastaantulevaan kuorma-autoon, mutta se pysyi onneksi omalla kaistallaan...!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sammuin teininä hankeen ja kävin lähellä kuolemaa.
Ihmissuhdeongelmista aiheutuneen keskivaikean masennuksen vuoksi lähellä itsemurhaa, kliseisesti 27-vuotiaana. Muuten ei ole ollut läheltäpiti-tilanteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep. Köyden jatkona olin. Oksa katkesi jossain vaiheessa ja virkosin maassa. Sen jälkeen join 10 kaljaa ja ajattelin että hitot eletään nyt vielä piruuttaan.
Lapsena putosin koskeen jäälautalla, sain kiinni siitä jääkaaresta mistä vesi sukelsi jään alle niin että olin polvia myöten vedessä ja kaverit veti käsistä jäälle.
Sain vielä kotona huudot kun olin aivan märkä kovalla pakkasella.
Aikuisena ajoin ison uroshirven kanssa hirvikolarin yli 100kmh vauhdista -80vm ford taunuksella, auto meni aivan pas*aksi, itse sain vain haavoja käsiin ja päähän tuulilasista, niitäkään ei tarvinnut edes tikata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo auto-onnettomuudessa. Auto ajautui tieltä ulos jokeen. Olin sillon lapsi, ja muistan kun meidät tultiin pelastamaan. Auto ei uponnut kokonaan vaan meidät pelastettiin ikkunan kautta ulos.
Mieleen tulee 3 tapausta. Ensin olin ihan pikkumukelo ja menin isän ja sen veljen kanssa urheilukentälle, missä ne alkoi nakkomaan kiekkoa. Muistikuvat on hatarat ja sellaiset oranssinsävyiset kun oli lämmin kesä. Isä käski mun mennä vähän kauemmas, jonkun matkaa kipaisin ja siinä sitten nysväsin jotain ruohikkoa kunnes ihan nenän eteen ruoholle tömähti kiekko jonka jompikumpi oli viskannut. Jos olisi päähän osunut niin varmaan henki lähtenyt kun aika raskas möykky kuitenkin. "Tästähän ei sitten kerrota äidille" tuumi iskä.
Toinen tapaus kun olin taas iskän matkassa autossa eikä mulla ollut turvavyötä. Isä käski laittamaan turvavyön ja just sillä sekunnilla, kun vyö napsahti kiinni toinen auto päästeli kylkeen ja muistan vaan kauhean heilahduksen. En nyt tiedä, oliko vöillä siinä niin virkaa mutta outo sattuma kuitenkin ja mahdollisesti vyöttömänä olisin lennellyt pahemminkin ja voinut vaikka kuolla.
Kolmas tapaus ihan omaa mokailuani vanhempana, kun olin vaihtanut kesärenkaat autoon turhan aikaisin. Eräällä metsätiellä sitten ennen päätien risteystä oli alamäki joka aivan tuhannen jäässä ja eipä siinä ollut juuri mitään tehtävissä kun auto lähti luisumaan mäen alas. Jarrutella ja rattia käännellä sai miten halusi, mutta suoraan mentiin ja kiihtyvällä vauhdilla. Vasta sitten kun renkaat nappasi päätiellä kuivaan asfalttiin palasi auton hallinta ja ihan täyttä tuuria ettei juuri sillä hetkellä tiellä kulkenut muita autoja, jolloin henki olisi voinut lähteä itseltä ja muiltakin. Opinpahan ainakin, ettei kannata nastarenkaita pois hätiköidä turhan kovin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kieltäydyin leikkauksesta, en jostain syystä luottanut toimenpiteeseen ja jälkeenpäin todettiin että olisin tod.näk. menehtynyt jos se olisi tehty.
Simahdin kerran rattiin, havahduin rekan tööttiin ja valojen vilkutukseen. Vältyttiin onneksi kolarilta ja ulosajoltakin. En enää ikinä aja väsyneenä, tuo oli tarpeeksi "läheltä piti" minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Runsas verenvuoto. Tajunta alkoi hämärtyä ja muistan vain äärettömän kirkkaan valon. Siis ihan uskomattoman häikäisevän. Heräsin ja ympärilläni hääri paljon ensihoitajia. Kaikki meni lopulta hyvin.
Kyllä. Olen ollut nuorena tyhmä, ajanut hyvin humalassa ja pilvessä. Pilvessä meinasin törmätä edellä olevaan esteeseen (en kerro mikä ettei tunnisteta), ja vauhtia oli joku 80 km/h. Viime hetkillä tajusin hidastaa ja ohittaa.. Seuraavan kerran meinasin (selvinpäin) kuolla kun oli talvi, todella huono ajokeli, lunta tihkusi ja ajoin jonkun ison venäläisen rekan takana. Rekka vilkutti mulle merkiksi että voisin ohittaa, vaikka siellä tuli vastaan jokin pakettiauto! Luojan kiitos pääsin takaisin paikalleni.
Ensimmisen kerran 2-vuotiaana. Meillä oli kotona pihassa jostain syystä puoliksi leikattu metallitynnyri, ilmeisesti viel talonrakennuksen jäljiltä. Siinä oli vettä, ja jotenkin olin onnistunut, kukaan ei huomannut miten, kiipeämään reunan yli ja pudonnut.
Huomattiin että olen kadonnut. Koko perhe etsi, naapurit tuli hätiin. Siskoni viimein kurkisti tynnyriin ja näki veden pinnalla ruudullisen mekon helman. Huusi että täällä se on! Olin tajuton. Naapurin mies alkoi jonkinlaisen elvytyksen, ja ihmeen kaupalla heräsin! Avasin silmäni ja alettiin viedä sairaalaan. En tiedä millä pelillä mentiin, tästä on jo 60 vuotta aikaa. Siellä oli tutkittu ja todettu että viekää kotiin, ei mitään hätää. Sain vaikean keskikorvan tulehduksen joka vei osan vasemman korvan kuuloa, muuten selvisin täysin.
Myöhemmin aikuisiällä kahteen otteeseen vakavasti sairaana sairaalassa, keikuttiin todella elämän ja kuoleman välillä. Tilanne oli todella kiikun-kaakun. Selvisin, ja se muutti jotain. Elämän arvot meni täysremonttiin. Tuli valtava nöyryys ja kunnioitus elämää ja kuolemaa kohtaan. Niin hauraalla alustalla liikumme! Ihminen luulee olevansa kaikkivaltias ja ikuinen. Ei ole.
En tiedä miksi olen saanut lisäaikaa, mutta niin kiitollinen nyt olen!
Synnytyksen jälkeinen massiivinen verenvuoto ja kätilön virhearvio menetetystä verestä. Yhtäkkiä en vaan jaksanut edes liikahtaskaan.
En pystynyt painamaan edes hälytysnappia vieressäni. Onneksi hoitaja tuli juuri kurkkaamaan ovenraosta, ja hälyytti apuja. Olin kuin amerikkalaisessa sairaalasarjassa.. Huone täynnä hoitajia ja lääkäreitä, myös anestesialääkäri oli paikalla. Pelottavaa oli, mutta virkosin kyllä nopeasti saatuani ensin suolaliuosta ja sitten verta suoniin. En kokenut mitään ihmeellistä totaalisen uupumisen/voimattomuuden ja liikkumiskyvyttömyyden lisäksi.
Verenpaineet olivat jotain 32/54..
Onneksi olin sairaalassa, ja onneksi se hoitaja tuli mua katsomaan juuri silloin :)!
Vierailija kirjoitti:
Läheltä on liipannut monta kertaa elämässä.
Uskomattomin juttu oli ehkä se, kun itsemurha meni pieleen. Lääkäritkin olivat hämmästyneitä, sillä lääketieteellisten faktojen perusteella minun pitäisi olla nyt vainaa.
Joten tässä sitä vielä porskutetaan, toistaiseksi.
Toistaiseksi on kiva lisä tarinaan.
Onneksi yhteiskunnalla on loputtomasti rahaa itsemurhakandidaateille.
En minä voi sanoa, että onko meinannut kuolla ja ap:n tapauksessakin kolari oli lähellä, mutta ei siinä aina kuole eikä edes loukkaannu vakavasti, vaikka tuleekin nokkakolari. Joskus käy tuuri. Itsellä on sattunut kaksi läheltä piti tilannetta, sattuikin mies olemaan kuskivuorossa ja molemmilla kerroilla juuri vaihdettu ja nämä vielä samalla n. 10 kilometrin pätkällä, vähän ennen Kyyjärveä välillä, josta käännytään Viitasaaren suunnasta Kyyjärvelle. Meillä on aina sama vaihtopaikka, minä yleensä ajan joka reissulla alkumatkan.
Molemmilla kerroilla tilanne on ollut samantapainen. Siinä on ihan hyvä näkyvyys. Ensimmäisellä kerralla, sattui viime kesänä, henkilöauto ohitti rekkaa vastaantulijoista välittämättä. Bussipysäkki pelasti nokkakolarilta, mies väisti siihen. Jos se olisi sattunut juuri kohdalle, olisi ollut törmäys erittäin todennäköinen. Toisella kertaa, tapahtui noin kuukausi sitten, moottoripyörä ohitti asuntovaunua vetänyttä autoa ja henkilöauto lähti sen perään. Moottoripyörä ehti hyvin, mutta henkilöauto ei olisi ehtinyt ilman tiukkaa jarrutusta ja luultavasti se ohitettavakin hiljenti jonkin verran. Ei ollut ihan täysin omalla kaistalla kun oli kohdalla ja meidän auto oli ihan tien reunassa, niin reunassa kuin pystyy siinä vaiheessa. Tällä kertaa ei sattunut bussipysäkkiä kohdalle. Meni se todella todella läheltä se ohittava auto.
No tollai liikenteessä noita melkein kuolemisia on erinäisiä.
Mutta joo, minut on elvytetty synnyttyäni. Joten läheltä piti jo silloin.
Toisen kerran minut on elvytetty 45-vuotiaana, kun sain äkillisesti laajan aivoverenvuodon (pullistuma repesi).
Ja sitten on vielä yksi melkein-kuoleminen, mutta se tarina on sen verran erikoinen ja tunnistettava, että sitä en jaa. Ikä oli tuolloin 38, ja kyseessä ei ollut tapaturma eikä sairaus.