Alaikäiset ryyppäsivät ja tekivät tarpeitaan Hietaniemen hautausmaalla – ylipuutarhuri järkyttyi Weekend-festivaalin aiheuttamasta hävityksen kauhistuksesta
Ylipuutarhuri Ari Pipatti kokee, etteivät Weekend ja Helsingin kaupunki ota vastuuta ongelmista. Muun muassa järjestyksenvalvojia ollut puutteellinen määrä.
HIETANIEMEN hautausmaan ylipuutarhuri Ari Pipatin mukaan eilinen päivä oli fiasko Weekendin järjestäjien puolelta. Myöhästymisestä turhautunutta festarikansaa ja tapahtumaan lippuja ostamatonta nuorisoa tungeksi Hietaniemen hautausmaalle.
Nuorista koitui monenlaista vaivaa.
– Siellä alaikäiset joivat kaljaa, roskasivat ja tekivät tarpeitaan hautausmaalle. Lisäksi moni istuskeli muurin päällä, josta on jopa neljän metrin pudotus, Pipatti kertaa ärtyneenä.
Hän sanoo, että Weekend oli alimitoittanut täysin järjestyksenvalvojien tarpeen, ja paikalle jouduttiin soittamaan poliisi.
Kommentit (24)
eikö tuon festivaalin voi lopettaa
Myös hautakivien päällä istuttu ja kukkia tallottu.
Vierailija kirjoitti:
eikö tuon festivaalin voi lopettaa
Samaa mieltä.
Ja lasku hautausmaalta lähtee toivottavasti järjestäjille.
Joo, kiva päivä omaisen hautajaisille. Ainahan se pahennusta herättää, kun hautausmaalla riehutaan.
Toissa vuonna itsenäisyyspäivänä 612~marssille osallistuneita virtsasi sankarihautausmaalla ja roskasi paikkoja tupakantumpeilla ja loppuun palanneilla soihduilla. Räkäporukan tapahtumat voisi järjestää paikoissa missä ne eivät häiritse normaalien ihmisten elämää.
Kalliossa kun on järjestetty Kallio block party niin perinteisesti kaikki ovat dokanneet, rikkoneet tavaraa ja kuseskelleet asuinpihoilla ja porttikongeissa. Todella ikävää, mutta käytös hautausmaalla on mielestäni vielä astetta ikävämpää. Ihan järkyttävää, jos on hautajaiset tai vierailu sattunut samaan aikaan kuin tuo.
Hautarauhan rikkominen ei ole mikään nulikkajärjetysmiesten ongelma, vaan vakava rikos ja poliisiasia!
Kuvottavaa. Toivottavasti lupaa ei ensi vuonna anneta. Eikä mihinkään muuallekaan, eiköhän porukka ole jo osoittanut, ettei heistä ole järjestämään yleisötapahtumia.
Ton pissaliisojen festarin voisi oikeastaan lopettaa. kukaan ei jää kaipaamaan.
Sinänsä ymmärrän sen että halutaan järjestää tapahtuma paikassa jonne pääsee helposti. Sen sijaan tapahtuma ei saisi haitata kohtuuttomasti muita ihmisiä, ympäristöä jne. Tässä tapauksessa on kyllä melkoisen törkeää käytöstä käydä tekemässä tarpeensa hautausmaalle, roskata sitä ja käyttää ryyppypaikkana. Järjestäjän olisi ehdottomasti pitänyt palkata paikalle lisää järjestyksenvalvojia pitämään järjestystä yllä paremmin myös festarialueen välittömässä läheisyydessä. Toivottavasti edessä oleville päiville tähän on saatu muutos.
Jos kyseinen tapahtuma jatkossa järjestetään, toivon todella että se pidetään jossain muussa paikassa. Käyn itsekin ahkerasti festareilla, toki kohdeyleisö on niissä hitusen erilaista. Niillä kuitenkin järjestelyt ovat pelanneet ja ihmiset osanneet pääsääntöisesti käyttäytyä hyvin.
Tosi kiva saattaa omaista hautaan kun samaan aikaan rannalta kaikuu kakofoninen möly ja pari urpåa seisoo hautausmaan muurilla kusella...☹
Ei festareita voida hautausmaa vieressä pitää, jotain kunnioitusta ja rauhaa.
Typerää järjestää tuollaisia kaupungissa.Pitäis olla joku saari minne noi juopot ja hörhöt vois mennä sekoileen sama myös Tampereella.
Siellä taas joku janniza 16-v paskonu jonkun mummon haudalle
Helsingin kaupungin mukaan nämä keskellä kaupunkia järjestettävät juhlat "elävöittävät" kaupunkia. Tiedän kun olen kaupungille aiemmin asiasta valittanut.
Viis siitä, että kaikki eivät halua kuulla meteliä ja musiikkia, ympäristö on kuin hävityksen jäljiltä ja juhlijat kuseskelevat ympäriinsä, kyllä räyhäporukalle pitää festereita järjestää muista piittaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Toissa vuonna itsenäisyyspäivänä 612~marssille osallistuneita virtsasi sankarihautausmaalla ja roskasi paikkoja tupakantumpeilla ja loppuun palanneilla soihduilla. Räkäporukan tapahtumat voisi järjestää paikoissa missä ne eivät häiritse normaalien ihmisten elämää.
Puhut paskaa. Takut kävivät rellestämässä marssin jälkeen ja sotkemassa soihduilla. Uskotko itsekään, että kukaan 612-marssille osallistuva kusisi sankarihaudoille?
Miten voi saada luvan järjestää festivaali niin lähelle hautausmaata?! Varmaan Helsingistä olis löytyny muitaki paikkoja?
Onko nuo järjestäjät jotain Aurinkorannan puhelinmyyjät -tyyppisiä huuhailijoita vai miten nää zembaloiden järjestelyt menee joka vuosi reisille?!
Vierailija kirjoitti:
Typerää järjestää tuollaisia kaupungissa.Pitäis olla joku saari minne noi juopot ja hörhöt vois mennä sekoileen sama myös Tampereella.
Samaa mieltä. Suomessa metsää riittää (tietty eläinparat kärsii). Saarta en kannata, vesi kantaa metelin kymmenien kilometrien päähän (kokemusta on Tampereelta juuri).
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005795557.html