Lue keskustelun säännöt.
Vieläkin sokki päällä, en tiedä mitä ajatella.. lähdettiin hakemaan lapselle adhd-diagnoosia, neurologi puhui lievästä kehitysvammaisuudesta
18.08.2018 |
Mieskin on vihainen ja hämillään, että ei meidän lapsi vammainen ole ! Ei kumpikaan tätä odottanut. Tyttö syntyi täysi-aikaisena, kasvoi ja kehittyi normaalisti. On levoton ja motorisesti kömpelö, mutta muuten ihan normaali pikkutyttö!
Kommentit (216)
Vierailija kirjoitti:
Moni 80-luvun vaikea tarkkislapsi paljastuu kolme/neljäkymppisenä AHDH-ihmiseksi ja on ehtinyt jo lisääntyä ja levittää geeniään! Siksi tuota on niin paljon pikkulapsilla.
TÄMÄ: Setäni on jotenkin heikkolahjainen ja samoin kaikki kolme lastaan, lapsenlapsella on vaikea cp-vamma . Oma isäni on taas on selvä adhd joka ei osaa ottaa vastuuta mistään ja minulla, veljelläni, kahdella kolmesta lapsestani ja veljen ainoalla lapsella on lukihäiriötä, ylivilkkautta, häikkää motoriikassa..
On se kiva, kun nämä vialliset geenit ovat rauhhassa saaneet levitä sukupolvien ajan ! :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olen siksi niin järkyttynyt, että kuvittelin kehitysvammaisen lapsen olevan oudon näköinen ja hitaasti kehittyvä, tämä käsitys varmaan tuli serkustani joka on minua vuoden nuorempi ja vieraili meillä usein kun olin lapsi , serkulla suu roikkui aina auki, kasvot olivat jo vauvana jotenkin toispuoleiset ja oli veltto, mutta tätini väitti kivenkovaan tämän olevan ihan terve lapsi. Elettiin siis 80-lukua, eikä jossain peräkylän neuvolassa varmaan osattu kiinnittää huomiota tuollaiseen asiaan kun atopiastakin tuli siellä tulirokko... No kuitenkin, serkkua alettiin sitten tutkia kun ei alkanut kävellä eikä puhua ja nykyään on hoitolaitoksessa.
Ap
Kehitysvammaisuutta on hyvin eritasoista. Vaikeimmin vammaiset jäävät vauvan tasolle, lievimmät tapaukset voivat elää ihan normaalia elämää eli tehdä töitä ja perustaa perheen jne.
Heikkolahjaiset, joilla ei kuitenkaan ole kehitysvammadiagnoosia, ovat yksi yhteiskunnan väliinputoajaryhmistä. Voi olla, että älykkyys ei riitä nyky-yhteiskunnassa toimimiseen mutta mitään tukeakaan ei saa ilman diagnoosia.
Oikea tuki nyt parantaa lapsen mahdollisuuksia oppia riittävästi asioita ja päästä kiinni yhteiskuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten synnytys sujui? 30% lapsista saa alatiesynnytyksessä jonkinasteisen vamman. Osalla aivot itse korjaavat tämän, osalla hapenpuute aiheuttaa ongelmia, joita ei voi korjata.
30 % :D Melkoinen määrä vammautuneita.
Kyllä. ADHD on yksi tavallisimpia hapenpuutteen aiheuttamia ongelmia. Suuri osa synnytyksen aiheuttamista vammoista jää piiloon,koska vauvanaivot kehittyvät ja tuhoutuneet osat korvautuvat. Silti ei pidä koskaan vähätellä sitä,miten vaarallinen syntymä lapselle on. Ei ne katkenneet solisluut tai murtuneet reidet ole kuin pieni osa synnytysvaurioista.
No jaa. Omassa työssä opettajana näyttää kyllä siltä, että nämä nepsyt ovat usein geneettisiä. ADHD-oiretta on usein sisarussarjassa useammalla kuin yhdellä tai sitten on selvää, että sitä on oppilaan vanhemmalla.
Totta, mutta huvittavaa on myös se sitkeä uskomus että lapsella ei voi olla esim. ADHD tai muu perinnöllinen juttu jos vanhemmilla ei ole tai sitten toisin päin eli jos lapsella on niin automaattisesti oikein haetaan piirteitä joista vanhempikin sopisi samaan diagnoosiin. Perinnölliset jutut voi hypätä sukupolven yli tai sitten se on esim. niin lievää vanhemmassa että ei näy eikä täyttäisi diagnostisia kriteereitä.
Varmasti ihana lapsi diagnoosista huolimatta <3
Ei pidä liikaa ajatella vammaisuuden leimaa.
Ihan jees diagnoosi, miettii sitä, mihin tämä yhteiskunta syytää rahaa. Kehareilla on moneen muuhun maahan verrattuna hyvä oltavat ja lisää ovat vailla. Toki hanarahat tuohonkin suuntaan tulevat ehtymään, koska rahaa ei yksinkertaisesti enää ole jakaa samalla tavalla tuottamattomiin kohteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten synnytys sujui? 30% lapsista saa alatiesynnytyksessä jonkinasteisen vamman. Osalla aivot itse korjaavat tämän, osalla hapenpuute aiheuttaa ongelmia, joita ei voi korjata.
30 % :D Melkoinen määrä vammautuneita.
Kyllä. ADHD on yksi tavallisimpia hapenpuutteen aiheuttamia ongelmia. Suuri osa synnytyksen aiheuttamista vammoista jää piiloon,koska vauvanaivot kehittyvät ja tuhoutuneet osat korvautuvat. Silti ei pidä koskaan vähätellä sitä,miten vaarallinen syntymä lapselle on. Ei ne katkenneet solisluut tai murtuneet reidet ole kuin pieni osa synnytysvaurioista.
Ei taida olla ihan ADHD etiologia tiedossa :) ... back to school.
Älkää olko pettyneitä kun lääkärit tietävät enemmän lääketieteestä kuin te. Eikö nyt tärkeintä ole se että lapsi saa parhaan mahdollisen avun? Lapsi saattaa luulla että olette pettyneitä häneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten synnytys sujui? 30% lapsista saa alatiesynnytyksessä jonkinasteisen vamman. Osalla aivot itse korjaavat tämän, osalla hapenpuute aiheuttaa ongelmia, joita ei voi korjata.
30 % :D Melkoinen määrä vammautuneita.
Kyllä. ADHD on yksi tavallisimpia hapenpuutteen aiheuttamia ongelmia. Suuri osa synnytyksen aiheuttamista vammoista jää piiloon,koska vauvanaivot kehittyvät ja tuhoutuneet osat korvautuvat. Silti ei pidä koskaan vähätellä sitä,miten vaarallinen syntymä lapselle on. Ei ne katkenneet solisluut tai murtuneet reidet ole kuin pieni osa synnytysvaurioista.
Älä nyt ihan paskaa viitsi puhua. ADHD on voimakkaasti PERIYTYVÄ ominaisuus, periytyvämpi kuin vaikkapa pituus.
ADHD periytyy keskimäärin joka kolmannelle lapselle, jos jompi kumpi vanhemmista on ADHD. Ja sillä taas ei ole mitään tekemistä hapenpuutteen kanssa.
Mulla ei ole kenelläkään koko suvussa ADHD:ta. Mä silti diagnoosin aikuisena sain. Jostakin lienee tullut muuten, kuin periytyen.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi on?
Viha, pettymys, hämmennys, kieltäminen jne. ovat normaaleja tunteita tuossa tilanteessa.
Muistakaa, ettei mikään diagnoosi sinänsä tule estämään lasta elämässä, jos hän pärjääkin paremmin kuin on odotettu.
On kuitenkin yleensä lapsen etu, että hänellä on mieluummin liian "paha" diagnoosi kuin toisinpäin. Jos hän ei esimerkiksi pysty aikuisena työllistymään, yhteiskunnan velvollisuus on pitää hänestä huolta. Hän voi saada eläkkeen, tuettua asumista tms.
Kyllähän diagnoosi vaikeuttaakin pärjäämistä, koska esim.opettajat suhtautuvat lapseen sen diagnoosin mukaisesti, ja harva uskaltaa kyseenalaistaa väärääkään diagnoosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en myöskään ymmärrä, miksi ihmiset niin hakemalla hakevat noita muodikkaita autismin tai ADHD:n diagnooseja. Tietysti, jos lapsi hyppii seinille, niin voi vaatia lääkkeet, mutta melko usein esim. perheen vuorovaikutukseen liittyviä ongelmia tai kasvatuksen puutteita halutaan selittää jollain syyllä, joka olisi ns. salonkikelpoinen. ADHD on myös yleisempi alemmissa sosiaaliluokissa. Sekin on siis omalla tavallaan leimaava juttu.
Tai voiko olla niin, että ADHD-ihmiset jäävät alempiin sosiaaliluokkiin, koska elämänhallinta on niin huono? Mulla on älyä vaikka vähän muillekin jakaa, mutta koska ADHD todettiin vasta aikuisena, en ikinä oikein selvitynyt koulusta kunnolla. Suhteellisen normaalia matalapalkka-alan elämää olen pystynyt viettämään lähinnä sen takia, että olen kehittänyt rutiinit joiden avulla selviän joutumatta isompiin ongelmiin. Nyt vihdoin kun sain diagnoosin ja lääkityksen olen päässyt opiskelemaan kunnolla, pian on korkeakoulututkinto valmis, ja seuraavaksi yliopistoon..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi on?
Viha, pettymys, hämmennys, kieltäminen jne. ovat normaaleja tunteita tuossa tilanteessa.
Muistakaa, ettei mikään diagnoosi sinänsä tule estämään lasta elämässä, jos hän pärjääkin paremmin kuin on odotettu.
On kuitenkin yleensä lapsen etu, että hänellä on mieluummin liian "paha" diagnoosi kuin toisinpäin. Jos hän ei esimerkiksi pysty aikuisena työllistymään, yhteiskunnan velvollisuus on pitää hänestä huolta. Hän voi saada eläkkeen, tuettua asumista tms.
Kyllähän diagnoosi vaikeuttaakin pärjäämistä, koska esim.opettajat suhtautuvat lapseen sen diagnoosin mukaisesti, ja harva uskaltaa kyseenalaistaa väärääkään diagnoosia.
No höpönpöpön. Kouluissa siirretään innosta vinkuen oppilaita erityisopetuksesta yleisopetukseen, jos näyttää, että oppiminen sujuu. Koko opettamisen idea on, että tavoitellaan kehitystä ja ilahdutaan, kun sitä ilmenee. Ei todellakaan tarvitse pelätä, että opettajilla olisi joku oma halu pitää fiksua, pärjäävää oppilasta syyttä suotta intensiivisen tuen piirissä. Kyllä niihin pienryhmiin yms. on tulijoita enemmän kuin on paikkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en myöskään ymmärrä, miksi ihmiset niin hakemalla hakevat noita muodikkaita autismin tai ADHD:n diagnooseja. Tietysti, jos lapsi hyppii seinille, niin voi vaatia lääkkeet, mutta melko usein esim. perheen vuorovaikutukseen liittyviä ongelmia tai kasvatuksen puutteita halutaan selittää jollain syyllä, joka olisi ns. salonkikelpoinen. ADHD on myös yleisempi alemmissa sosiaaliluokissa. Sekin on siis omalla tavallaan leimaava juttu.
Tai voiko olla niin, että ADHD-ihmiset jäävät alempiin sosiaaliluokkiin, koska elämänhallinta on niin huono? Mulla on älyä vaikka vähän muillekin jakaa, mutta koska ADHD todettiin vasta aikuisena, en ikinä oikein selvitynyt koulusta kunnolla. Suhteellisen normaalia matalapalkka-alan elämää olen pystynyt viettämään lähinnä sen takia, että olen kehittänyt rutiinit joiden avulla selviän joutumatta isompiin ongelmiin. Nyt vihdoin kun sain diagnoosin ja lääkityksen olen päässyt opiskelemaan kunnolla, pian on korkeakoulututkinto valmis, ja seuraavaksi yliopistoon..
En ihan ymmärrä, että korkeakoulun jälkeen mennään yliopistoon.
Oliko virhediagnoosi? Ei heikkolahjainen opiskele yliopistossa.
Todella moni, juuri heistä on helppo kouluttaa mieleisensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän se lapsi muutu sen mukaan, mikä nimi hänen ongelmilleen annetaan. Ihan sama lapsi riippumatta siitä, mitä kirjainyhdistelmiä joku lääkäri on johonkin papereihin kirjoittanut.
Lääkärit ei tiedä p*skaakaan - niin monta olematonta diagnoosia olen kuullut eri ihmisten saaneen.
Lääkäritkin ovat vaan ihmisiä ja joillekin "tärkeille" lekureille on ihan "kunnianasia" antaa joku diagnoosi, mikä nyt sitten ensin mieleen tulee.
Ei mm. terveyskeskustakaan turhaan sanota arvauskeskukseksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei lahjat määrittele tulevaisuutta, vaan esim. sinnikkyys.
Sinnikkyys on sekin aivokemiasta johtuva ominaisuus. Joilla sitä löytyy, lukevat yleensä sen omaksi ansiokseen, vaikka sen on samanlainen ominaisuus kuten esim. pituus. Vaikka kyllähän monet pitkät henkilöt pitävät heidän saavuttamaansa mittaa homana saavutuksenaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en myöskään ymmärrä, miksi ihmiset niin hakemalla hakevat noita muodikkaita autismin tai ADHD:n diagnooseja. Tietysti, jos lapsi hyppii seinille, niin voi vaatia lääkkeet, mutta melko usein esim. perheen vuorovaikutukseen liittyviä ongelmia tai kasvatuksen puutteita halutaan selittää jollain syyllä, joka olisi ns. salonkikelpoinen. ADHD on myös yleisempi alemmissa sosiaaliluokissa. Sekin on siis omalla tavallaan leimaava juttu.
Tai voiko olla niin, että ADHD-ihmiset jäävät alempiin sosiaaliluokkiin, koska elämänhallinta on niin huono? Mulla on älyä vaikka vähän muillekin jakaa, mutta koska ADHD todettiin vasta aikuisena, en ikinä oikein selvitynyt koulusta kunnolla. Suhteellisen normaalia matalapalkka-alan elämää olen pystynyt viettämään lähinnä sen takia, että olen kehittänyt rutiinit joiden avulla selviän joutumatta isompiin ongelmiin. Nyt vihdoin kun sain diagnoosin ja lääkityksen olen päässyt opiskelemaan kunnolla, pian on korkeakoulututkinto valmis, ja seuraavaksi yliopistoon..
En ihan ymmärrä, että korkeakoulun jälkeen mennään yliopistoon.
Korkeakoulu ei vastaa yliopistoa. Eikä varsinkaan alempi amk-tutkinto maisterin tutkintoa. Saati jos haluaa väitellä joskus.
Tuolle jollekin, joka sanoi ettei omassa suvussaan kellään muulla ole adhd:tä: yhteiskuntamme on muuttunut niin paljon, että aikaisemmin oli helpompaa löytää paikkansa ja joku työ missä pärjäsi rajoituksistaan huolimatta. Nykyisin ihmisiltä vaaditaan aika todella paljon. Virikkeitä ja häiriötekijöitä on myös paljon enemmän, samoin informaatiomäärä joka pitäisi ottaa haltuun on valtava sekä jatkuvat muutokset ja epävarmuudet... Varsinkin add on aikaisemmin voinut jäädä helposti huomaamatta ja adhd:tkin ovat helpommin löytäneet kanavansa. Näistä piirteistä on jossain toisessa aikakaudessa jopa voinut olla todellista hyötyä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en myöskään ymmärrä, miksi ihmiset niin hakemalla hakevat noita muodikkaita autismin tai ADHD:n diagnooseja. Tietysti, jos lapsi hyppii seinille, niin voi vaatia lääkkeet, mutta melko usein esim. perheen vuorovaikutukseen liittyviä ongelmia tai kasvatuksen puutteita halutaan selittää jollain syyllä, joka olisi ns. salonkikelpoinen. ADHD on myös yleisempi alemmissa sosiaaliluokissa. Sekin on siis omalla tavallaan leimaava juttu.
Tai voiko olla niin, että ADHD-ihmiset jäävät alempiin sosiaaliluokkiin, koska elämänhallinta on niin huono? Mulla on älyä vaikka vähän muillekin jakaa, mutta koska ADHD todettiin vasta aikuisena, en ikinä oikein selvitynyt koulusta kunnolla. Suhteellisen normaalia matalapalkka-alan elämää olen pystynyt viettämään lähinnä sen takia, että olen kehittänyt rutiinit joiden avulla selviän joutumatta isompiin ongelmiin. Nyt vihdoin kun sain diagnoosin ja lääkityksen olen päässyt opiskelemaan kunnolla, pian on korkeakoulututkinto valmis, ja seuraavaksi yliopistoon..
En ihan ymmärrä, että korkeakoulun jälkeen mennään yliopistoon.
Korkeakoulu ei vastaa yliopistoa. Eikä varsinkaan alempi amk-tutkinto maisterin tutkintoa. Saati jos haluaa väitellä joskus.
Yliopisto ON korkeakoulu, pöljät. Googlettakaa Kielitoimiston sanakirja ja katsokaa sieltä.
Ex-miehen veljentytär sai MBD-diagnoosin (lienee nykyään adhd?). Oli hillitön ja rajaton lapsi. Päiväkodista siirrettiin erityispäiväkotiin ja koulussa erityisluokalle. On nyt keski-ikäinen ja pyörittää yhden naisen siivousfirmaa. Lienee rauhoittunut alkuvuosistaan aika lailla.
Suvussa toki muutakin häikkää.
Varmaankin siksi yleinen alhaisempi saa sosiaalityössä, että se periytyy ja ADHD ei useimmiten pääse korkeampaan sosiaaliluokkaan.
Itse hankin lapsia lievän ADHD:n kanssa ja voi kurja, en tajunnut sen periytyvän. (ADHD:sitä ei tuolloin juuri puhuttu missään) Itse olen yliopistosta valmistunut ja lapsilleni onnistuivat vain amistutkinnot.