Missä kohtaa luovuttaa ystävän suhteen, joka ei kysy kuulumisia eikä näkemisiä :)

Minusta on aika ahdistavaa, jos ystävyys on joku kuollut ruumis, jota pitää elvyttää ja tekohengittää koko ajan. Aidon ystävyyden tunnistaa siitä, että vaikka olisi vuosia välissä, ystävyys ei haihdu mihinkään.

Ystävälläsi on nyt muuta tärkeämpää elämässään, ole iloinen hänen puolestaan (jos siihen pystyt) ja hanki itsellesikin mielekästä tekemistä omaankin elämääsi, niin et jää turhaan tuollaisia miettimään.

Ymmärrän menot ja teot, ja uudet ympyrät, mutta jos ollaan kovasti tekemisissä vuosia, ja yhtäkkiä ei ehdi koko kesänkään lomalla kysyä että "hei, mitä sulle kuuluu?" niin siitä vaan tulee olo ettei kiinnosta. Ei ystävyyttä tarvitse tekohengittää, mutta jos sitä ei käytännössä ole yhtäkkiä olemassakaan, niin miksi toisen pitäisi iloisena olla odottamassa kun taas joskus juolahtaa mieleen, että ainiin sekin tyyppi oli niin rakas aikoinaan, sit vaan unohdin sen...

Ei ystäväsi ole sinua unohtanut, hänellä ei nyt vaan ole aikaa sinulle. Se on ihan normaalia, jos löytyy uusi parisuhde, saa lapsen, uuden työn, muttaa eri paikkakunnalle... ehkä sinun elämässäsi ei oikein tapahdu mitään, ja siksi tarraudet ystävääsi vähän liikaakin?

Jos katkaiset välisi häneen, se on oma menetyksesi, itsepähän sitten olet yhtä ystävää köyhempi.

Kaffepulla kirjoitti:

Ei ystäväsi ole sinua unohtanut, hänellä ei nyt vaan ole aikaa sinulle. Se on ihan normaalia, jos löytyy uusi parisuhde, saa lapsen, uuden työn, muttaa eri paikkakunnalle... ehkä sinun elämässäsi ei oikein tapahdu mitään, ja siksi tarraudet ystävääsi vähän liikaakin?

Jos katkaiset välisi häneen, se on oma menetyksesi, itsepähän sitten olet yhtä ystävää köyhempi.

Mielestäni tuo oli aiheetonta, kuka on puhunut mistään muutoista tai lapsen saamisesta. Ainoastaan erosta ja uudesta miehestä, ehkä. Kyllä minä antaisin myös ihmisen olla, jonka aika täyttyy pelkästä miehestä :D

Kaffepulla kirjoitti:

Ei ystäväsi ole sinua unohtanut, hänellä ei nyt vaan ole aikaa sinulle. Se on ihan normaalia, jos löytyy uusi parisuhde, saa lapsen, uuden työn, muttaa eri paikkakunnalle... ehkä sinun elämässäsi ei oikein tapahdu mitään, ja siksi tarraudet ystävääsi vähän liikaakin?

Jos katkaiset välisi häneen, se on oma menetyksesi, itsepähän sitten olet yhtä ystävää köyhempi.

En ole katkaissut välejä :) En vain kysy kuulumisia enkä odota näkemistä, koska hänkään ei tee niin. Ei elämäni ole todellakaan tylsää, vaan pikemminkin kiireistä. ja hänellä on käsittääkseni sama vanha työ, samat vanhat lapset, ja sama vanha koti :D Vain mies vaihtui, eikä lapsia enää edes voi saada. Olin vain surullinen, kun ei enää kiinnosta yhteiset kuviot, mutta en tosiaan ole tarrautunut mitenkään.

ap

Minullakin on yksi ystävä, jonka kanssa olimme ennen paljon tekemisissä. Olen nyt viimeisen pari vuotta laittanut hänelle aina silloin tällöin viestiä ja kysynyt kuulumisia ja että koska voitaisiin nähdä. Usein ei vastaa mitään, tai sitten vastaa nopeasti jotain ja että palaa pian asiaan, mutta sitten ei enää kuulu mitään. Näin on käynyt siis monen monta kertaa. Ilmeisesti seurani ei häntä enää kiinnosta, näin olen päätellyt. Harmi homma, koska ihan aidosti kuvittelin että molemmat nautimme toistemme seurasta ja olimme niin saman henkisiä.

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on yksi ystävä, jonka kanssa olimme ennen paljon tekemisissä. Olen nyt viimeisen pari vuotta laittanut hänelle aina silloin tällöin viestiä ja kysynyt kuulumisia ja että koska voitaisiin nähdä. Usein ei vastaa mitään, tai sitten vastaa nopeasti jotain ja että palaa pian asiaan, mutta sitten ei enää kuulu mitään. Näin on käynyt siis monen monta kertaa. Ilmeisesti seurani ei häntä enää kiinnosta, näin olen päätellyt. Harmi homma, koska ihan aidosti kuvittelin että molemmat nautimme toistemme seurasta ja olimme niin saman henkisiä.

Tälläisiä sattuu elämässä, mutta voihan olla,että toinen jonain päivänä havahtuu, ja tajuaa että onkin menettänyt jotain. Tai sitten ei.

Vierailija kirjoitti:

Täällä täysin sama tilanne, kaveri erosi ja löysi uuden onnen ja siinä samalla vaihtui kaveritkin. Viimeiset vuodet ennen eroaan olivat jo niin yksipuolista ystävyyttä, kun kaverin kriisejä selviteltiin viikosta toiseen ilman että minun kuulumiset kiinnosti, niin en ole enää perään jaksanut kysellä.

Onhan se ikävää koska oltiin kuitenkin todella läheisiä aikanaan, mutta sellaista elämä on.

Minä tein samoin. Meillä oli tiivis sinkkuporukka n. 30 vuotiaita. Jätin heidät, kun tapasin mieheni. Syy oli se, että olin jo todella pitkään miettinyt, että en halua tällaista elämää elää, kapakoita, yhdenillan juttuja, kavereiden poikaystävien pokaamista. Mutta vaihtoehtona olisi ollut olla täysin yksin, niin roikuin tässä porukassa.

Miehen kautta tapasin ihan toisenlaisia ihmisiä ja heidän kanssaan olen viihtynyt yli 20 vuotta. Vanhasta porukasta tiedän sen verran, että sama meno jatkuu heillä, kuin yli 20 vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on yksi ystävä, jonka kanssa olimme ennen paljon tekemisissä. Olen nyt viimeisen pari vuotta laittanut hänelle aina silloin tällöin viestiä ja kysynyt kuulumisia ja että koska voitaisiin nähdä. Usein ei vastaa mitään, tai sitten vastaa nopeasti jotain ja että palaa pian asiaan, mutta sitten ei enää kuulu mitään. Näin on käynyt siis monen monta kertaa. Ilmeisesti seurani ei häntä enää kiinnosta, näin olen päätellyt. Harmi homma, koska ihan aidosti kuvittelin että molemmat nautimme toistemme seurasta ja olimme niin saman henkisiä.

Minulla on ollut elämän varrella jopa kymmeniä ihania kavereita, joiden kanssa viihdyn ja olen samanhenkinen, ja joita haluaisin nähdä, jos olisi aikaa. Mutta ei vain ole. Ei ystävät ole minulle elämässä mikään prioritetti. Kyllä oma työ, oma aika, perhe, ja parisuhde menevät edelle kirkkaasti. 

Ymmärrän siis ihan hyvin niitä, jotka eivtä ehdi tavata kavereitaan. Sitä taas en ymmärrä, miksi joku kaveri kuvittelisi sen johtuvan hänestä?

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on yksi ystävä, jonka kanssa olimme ennen paljon tekemisissä. Olen nyt viimeisen pari vuotta laittanut hänelle aina silloin tällöin viestiä ja kysynyt kuulumisia ja että koska voitaisiin nähdä. Usein ei vastaa mitään, tai sitten vastaa nopeasti jotain ja että palaa pian asiaan, mutta sitten ei enää kuulu mitään. Näin on käynyt siis monen monta kertaa. Ilmeisesti seurani ei häntä enää kiinnosta, näin olen päätellyt. Harmi homma, koska ihan aidosti kuvittelin että molemmat nautimme toistemme seurasta ja olimme niin saman henkisiä.

Minulla on ollut elämän varrella jopa kymmeniä ihania kavereita, joiden kanssa viihdyn ja olen samanhenkinen, ja joita haluaisin nähdä, jos olisi aikaa. Mutta ei vain ole. Ei ystävät ole minulle elämässä mikään prioritetti. Kyllä oma työ, oma aika, perhe, ja parisuhde menevät edelle kirkkaasti. 

Ymmärrän siis ihan hyvin niitä, jotka eivtä ehdi tavata kavereitaan. Sitä taas en ymmärrä, miksi joku kaveri kuvittelisi sen johtuvan hänestä?

ÄLÄ VIISASTELE..EI SEMMOINEN OLE YSTÄVÄ ,JOS ASUU LÄHELLÄ JA EI OTA YHTEYTTÄ TAI NÄE YLI PUOLEEN VUOTEEN

Vierailija kirjoitti:

ÄLÄ VIISASTELE..EI SEMMOINEN OLE YSTÄVÄ ,JOS ASUU LÄHELLÄ JA EI OTA YHTEYTTÄ TAI NÄE YLI PUOLEEN VUOTEEN

No huh huh, tuon määritelmän mukaan minulla ei sitten vissiin ole ystäviä ollenkaan?

Kumma juttu, aina vaan ovat ilahtuneita kun vihdoin ehditään nähdä, ihanaa on verestää nuoruusmuistoja yhdessä ja viettää iltaa. Pisimmät ystävyyssuhteeni ovat kestäneet ala-asteela lähtien. Ja ihan varmasti jatkuvat hautaan asti, vaikka harvoin ehditään nähdä.

Aina näitä lukiessa ihmettelen että kun puhutaan ystävästä, miten voi olla että täällä pitää kysellä randomeilta. Eikö ystävän tunnista siitä että vaikeatkin asiat voi ja haluaa ottaa puheeksi? Eikai ystävyys säily jos ei uskalleta puhu syvemmästi.