Lue keskustelun säännöt.
Puolisoni kadehtii omaa aikaani
15.08.2018 |
Siis, ollaan perhe kahdella lapsella ja kahdella vanhemmalla. Mies on aina poikki töistä tullessaan joten suunnistaa sänkyyn joko nukkumaan tai selaamaan kännykkää n. 1,5t ja aloittaa iltahommat, jotka tällä hetkellä sisältää remontointia. Olen kotiäiti tällä hetkellä, joten yön keskinäisten unien lisäksi hommat alkaa aamulla klo 7 ja jatkuu siivouksilla ym muilla kotihommilla päiväunien aikana ja jatkuu lasten huolehtimisella kasiin asti. Eli kun lapset saan sänkyyn, aloitan oman hetkeni, joka katkeilee vähän väliä palautellessani esikoista takaisin sänkyyn.
Nyt vaan alkaa kuppi mennä nurin, sillä huomasin että minun hengähdys hetkeä ei enää häiritse lapsi, vaan aina joku pikku homma miehelle. Ja kun autan siinä ja palaan kirjani tai kännykän pariin, taas pikku homma ja taas yks pikku homma.
Jos miestäni häirittäisiin hänen levollaan, hän hyppisi seinille kiukuisaan, miksi minun hetkeni ei saa omaa rauhaa?
Kysymykseni on, onko teillä puolisoja jotka eivät anna levätä kun on sinun vuorosi, vaan pudottelee vähän väliä jotain tehtäviä? Miten olette nostaneet asian esille ettei toinen suutu?
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh, täällä nukutaan lopulta, joten pakko jatkaa hommia. Pitää hakea miehen auto huollosta kun murut herää, hän kun ei ehtinyt sitä eilen hakea, joten ei siivoskella kun he ovat hereillä. Bussilla hommassa menee melkein parituntia, kaupassakin pitäisi käydä ja hakea yksi väsynyt mies töistä... kun yritetään tukea häntä.
Ap
Kyllä sitä nyt niin uhriudutaan. Taas kerran, kaikki on ihan omia valintoja. Millaisen miehen olet ottanut asumaan saman katon alle ja olet vielä lapsiakin tehnyt hänen kanssaan. Valinnoilla on seurauksensa.
Niin, tätä kirjoittaessani en ollut vain väsynyt, mutta myös turhautunut ja vihainen jopa. Se taitaa tekstistä paistaa läpi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että raivostuttaa nämä kommentoijat, jotka väheksyvät kotiäitiyden rankkuutta.
Se on käytännössä ympärivuorokautista päivystystä, jossa lomia tai eläkettä ei kerry. Kahvitaukoja ei välttämättä ole, vessassakaan ei aina saa käydä yksin. Jos hetkeksi saakin istahtaa tai jopa torkahtaa, on silti oltava valmiudessa. Voi tuntua kohtuuttomalta, että unettoman yön jälkeen rättiväsyneenä joutuu nukuttamaan itkevää vauvaa toista tuntia, mutta vaihtoehtoja ei ole.
Paljon ihania ja hyviäkin hetkiä on, totta kai, mutta rankkaa se on. Jos joku on niin täydellinen itse, että vauvan, kodin ja puolison hoito menee tuosta noin vaan vasemmalla kädellä, niin onneksi olkoon. Minun resurssini ovat kyllä olleet tosi tiukilla.
Aloittajalle sanon, että puhu vielä kunnolla miehen kanssa. Yritä pysyä aivan asiallisena ja rauhallisena, vaikka ärsyttäisikin. Selitä ihan juurta jaksain, mikä sinua harmittaa ja mitä muutosta toivoisit asioihin. Sano myös ihan suoraan, että toivoisit miehen osallistuvan keskusteluun yhtä rehellisesti ja perusteellisesti, niin kauan että jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen päästään, jotta hänellä ei ole sitten tarvetta mököttää myöhemmin.
Tsemppiä sinulle, ymmärrän niin täysin kokemuksesi.
Niin ja sanottakoon, että olen itsekin ollut kyllä ihan töissätöissä, sekä fyysisesti vaativissa että perustoimistotöissä ja kyllä olen nyt väsyneempi kuin koskaan ennen.
64
Vierailija kirjoitti:
Ei sua nyt auta mikään muu kun se että löydät itsestäsi sen voiman sanoa että tää ei käy, mun tarvitsee levätä ja pidät siitä kiinni. Päätä jo etukäteen että vaikka kuinka mököttäis niin sulla on oikeus sun lepoosi. Niinkauan mies pompottaa sua kun sallit sen ja silloin se on ihan oma syysi.
Luettuani jo eilisiä älä ole tossu ym viestejä, mietinkin aamulla miten tähän on väännettävä jo takaisin. Tiedän miten väsyneenä en jaksaisi riidellä joten helpommin annan kävellä ylitseni.
Ja tänään on helpompi ilta kun mies on rennompi, niin vaikka onkin jo muutama hae/nouda pyyntöjä tullut, olen toteanut että hae itse. Vähän on ollut kummastelevaa katsetta ja lopulta kysyi, että mikä vaivaa. Sanoin että en jaksa, eilinen oli pohjanoteeraus pitkän pätkän päätteeksi, minä en jaksa toimia hänen juoksupoikanaan kun lopulta saan levätä.
No, kyllä hän sanoi että ei hän nyt paljoa pyytänyt ja lähti hieman äkäisenä pois. Mutta eipä kasvanut riidaksi asti.
Ap
Siis mitä ihmettä, puolitoista tuntia töiden jälkeen sohvalla makaamista ja kännykän pläräämistä? Jatkuvaa hyppyyttämistä ja äiti plus lapset hakevat auton huollosta pitkän bussimatkan taka? Ap, minkä ihmeen takia suostut tällaiseen kuvioon?
Olet selvästi kiltti ja säyseä ihminen ja miehesi käyttää tätä ominaisuuttasi hyväksi 6-0. Ja kukapa saavutetuista eduista luopuisi, varsinkin kun se tarkoittaa itselle lisää töitä.
Nyt lusikka kauniiseen käteen ja istutte alas ja rauhallisesti kerrot että et jaksa enää, myös sinä haluat omaa aikaa ja rauhaa. Mies ja lapset pihalle tai puistoon kun mies kotiutuu töistä ja sinulle tunti hiljaisuutta. Lopetat kokkailun ja syötte kuukauden eineksiä, säästyy sekin aika akkujen lataamiseen. Mies hoitaa sovitusti remppahommat keskenään, et mene enää assistentiksi. Mikään ei muutu niin kauan kun annat miehen kiukuttelemalla ja mököttämällä pitää saavutetuista eduistaan kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sua nyt auta mikään muu kun se että löydät itsestäsi sen voiman sanoa että tää ei käy, mun tarvitsee levätä ja pidät siitä kiinni. Päätä jo etukäteen että vaikka kuinka mököttäis niin sulla on oikeus sun lepoosi. Niinkauan mies pompottaa sua kun sallit sen ja silloin se on ihan oma syysi.
Luettuani jo eilisiä älä ole tossu ym viestejä, mietinkin aamulla miten tähän on väännettävä jo takaisin. Tiedän miten väsyneenä en jaksaisi riidellä joten helpommin annan kävellä ylitseni.
Ja tänään on helpompi ilta kun mies on rennompi, niin vaikka onkin jo muutama hae/nouda pyyntöjä tullut, olen toteanut että hae itse. Vähän on ollut kummastelevaa katsetta ja lopulta kysyi, että mikä vaivaa. Sanoin että en jaksa, eilinen oli pohjanoteeraus pitkän pätkän päätteeksi, minä en jaksa toimia hänen juoksupoikanaan kun lopulta saan levätä.
No, kyllä hän sanoi että ei hän nyt paljoa pyytänyt ja lähti hieman äkäisenä pois. Mutta eipä kasvanut riidaksi asti.
Ap
Niin, miehen näkökulmasta hän tosiaan pyysi vain muutamaa pikkujuttua. Mutta sinun näkökulmasta hän keskeyttää jatkuvasti sen ainoan hetken päivästä, kun saisit istua rauhassa. Hyvä, kun pidit pääsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh, täällä nukutaan lopulta, joten pakko jatkaa hommia. Pitää hakea miehen auto huollosta kun murut herää, hän kun ei ehtinyt sitä eilen hakea, joten ei siivoskella kun he ovat hereillä. Bussilla hommassa menee melkein parituntia, kaupassakin pitäisi käydä ja hakea yksi väsynyt mies töistä... kun yritetään tukea häntä.
Ap
Kyllä sitä nyt niin uhriudutaan. Taas kerran, kaikki on ihan omia valintoja. Millaisen miehen olet ottanut asumaan saman katon alle ja olet vielä lapsiakin tehnyt hänen kanssaan. Valinnoilla on seurauksensa.
Juuri näin. Jollain se mies meni töihin. Voi myös hakea auton ja käydä samalla kaupassa
Ihan vaan toteat omat rajasi asiallisesti
Meni töihin pyörällä, ei kuulemma jaksanut millään pyöräillä kotiin, joten piti hakea. Siinä katastrofissa että oli se auto jo haettava, ihan yks ja sama hailee kiepata hakemaan mies töistä ja pyörähtää kaupassa. Piti käydä isossa, mutta sovittiin että pikkukaupassa käynti täytyy tällä kertaa riittää. Kummatkin ihan poikki.
Miestä ei olisi saanut yksin kauppaan edes haulikolla uhaten.
Ja kauppa käynnit tavallaan kuuluu siihen minun vastuualueeseen lapset ja koti...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt, mutta kotiäitinä olo ei varmasti ole ihan noin raskasta. Lepäät lasten päiväuniaikaan, ja autat miestä illalla. Ihan varmasti ehdit siivoukset yms. hoitamaan lasten hereillä ollessa, tai sitten on organisointikyvyssäsi vikaa. Remontointi on yhteistä hyvää, ja mielestäni on täysin väärin että se kaatuu kokonaan työssäkäyvän miehen harteille. Mies ilmiselvästi kaipaa niin seuraa kuin henkistä tukea ja yhdessäoloa kun tuollalailla kyselee. Kokeilepa tänään illalla olla apuna tai vaikka juttuseurana miehelle, voi parisuhdekin kummasti parantua.
Ja joo, olen kolmen lapsen äiti, meillä on niin rakennettu kuin remontoitukin vuosien varrella, eteenkin silloin kun lapset olivat pieniä. Parisuhde voi myös hyvin 25 yhdessäolovuoden jälkeen kun ollaan toistemme apuna ja tukena tarvittaessa.Voi se kuule olla, sillä aina ne päiväunet kahden lapsen kanssa ei loksahda samalle kohdalle, vaan vauva herää kun toinen nukahtaa. Eli eipä pahemmin levätä. Ja kuten aiemmin vastasin, pakko on asioita tehdä jos heidät yhtäaikaa saa nukkumaan.
Miksei lastenhoitolasten ole yhteistä hyvää? Vain minun mielihyväänikö? Kodin siivous minun mielihyvää? Kokkaus jotta nälkäinen mies saa ruokaa, vain mielihyvääni? Ei yhteistä?
Remonttiasioissa olen pystynyt auttamaan, vaikka mies alussa lupasi että hän ne hoitaa jos minä lapset ja kodin.
Juttuseurana olen mielelläni, mutta voisiko sen ajoittaa jollekin muulle tunnille kuin silloin kun minä haluaisin nollata aivot. Tulisi omalla lepohetkellään jutteleen henkeviä.
Takana parisuhdetta vain "vähäiset" 17 vuotta, tuettu on myötä ja vastoinkäymisessä, mutta minuakin väsyttää kuten miestä. Hänelle suon levon (enkö siis tue?) Mutta minulle sitä ei suoda?
Miksei?
Mies tullut remonttityömaalta kotiin kymmeneltä, väsyneenä pyytää väsyneeltä minulta, hieroisitko? Ja voin vannoa, mieluimmin olisin iskenut päätäni seinään kunnes kipu olisi sivuttanut päänsäryn, mutta hieroin, sillä tiesin että se auttoi häntä.
Mielestäni tuin.
Tuin kuin kuuntelin kaiken mikä oli vaikeaa, tuin kirjottamalla sähköposteja hänen puolestaan keskellä yötä, kun häntä väsytti ja v*tutti niin ettei näe. Ja kaikista mieluiten olisin kömpinyt sänkyyn, mutta minä tein ja tuin.
Minuakin väsyttää. Väsyttää niin että itkettää joinakin päivänä. Miksen minäkin ole oikeutettu hetken hiljaisuuteen, sillä se voi katketa minä hetkenä kun joku herää itkien?
Ap
Tämä menee kyllä yli ja reippaasti. Rakennat oikein marttyyrikruunua. Miksi ihmeessä
Ja liioittelet ja maalailet
T. Vanha vaimo
Itseasiassa en edes kaikkea kertonut. En kertonut miten mies joka päivä kiroili ja manasi, pelkäsin että lapset herää ja säikähtävät. Kun piti niitä paineita päästää pois. Ja arvaa kuka ne sai kuunnella. Joka päivä puhelin soi aikana, jonka mies tiesi vallan hyvin että nukutan lapsia päiväunille ja alkoi se kiroilu miten mikään ei onnistu.
Lopulta joka kerta kun puhelin alkoi soida, sydämeni hakkasi, ahdisti ajatus että taas soitetaan ja saan toimia oksennusankona hänen huonolle ololleen. Lakkasin lopulta lähes käytännössä vastaamasta hänen puheluihin, en enää muistanut laittaa ääniä takaisin, en enää edes halunnut muistaa laittaa niitä.
Useampana pahana iltana, kun uhmaikäinen oikein kiukutelut ja vauva karjunut, illalla mies soittaa että tulee kohta kotiin. Puhelu aiheutti niin jumalattoman ahdistuksen, kuin kivi vatsassa ja joku seisomassa rinnan päällä, että en vain itkenyt, oksensin. Ja en uskaltanut näistä kertoa kenellekkään, pelkäsin että vanhempani karsisivat apujaan mieheltäni, joka kostautuisi hänen pahana olona suoraan minun kannettavaksi.
Itkeskelin, pakenin monesti keskellä päivää vessaan jos edellisilta oli ollut kovin rankka, sillä tunsin itseni niin riittämättömäksi. Tuntui kuin olisi pitänyt jaksaa paremmin, osata enemmän asioista mistä ei koskaan ollut edes opiskellutkaan, antaa vastauksia kysymyksiin joita en tiennyt, korjata etänä kaikki ne asiat mitkä meni väärin.
Niinä aikoina suurin lohtu illasta kun kaksi lasta kainalossa ynisi tyytyväisenä ja mies laittoi viestiä, että jää remppataloon nukkumaan. Joka taas vaimona suretti, miten voikaan olla helpotus ettei mies tule kotia, vaan saa olla ihan rauhassa.
Eli en tiedä olisinko itkenyt vai nauranut vai itkenyt ja nauranut kommentillesi kun uskoit että liioittelen.
Ap
Mistä te näitä paskoja esiin kaivatte?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sinun kotiäitipäiväsikö on hektistä työntekoa, siis verrattavissa oikeaan työssäkäymiseen? Et ehdi hengähtää minuutiakaan sillä välin kun miehesi on töissä?
Jotenkin kohtuuttomilta tuntu nyt ap:n vaatimukset. Mies on kuitenkin antanut hänelle lapsen, joka on elämän suurin lahja. Vähän voisi vastavuotoisesti joustaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja sinun kotiäitipäiväsikö on hektistä työntekoa, siis verrattavissa oikeaan työssäkäymiseen? Et ehdi hengähtää minuutiakaan sillä välin kun miehesi on töissä?
No minuutti on ehkäpä juuri se aika, mutta eipä se hirveästi riitä palauttamaan.
Aamulla kun heräät, illalla kun lapset sänkyyn saat, tekemistä piisaa siihen väliin. Et ehkä tee sitä juosten, mutta koko ajan olet läsnä toisille tai jotain pitää pestä tai puhdistaa. Jos nimittäin et tee, teet seuraavana päivänä kaksin verroin. Jos kännykän otat kouraasi ja selaat pariminuuttia sitä, useimmiten kuuluu kohta parkaisu ÄITIII! Pienet lapset tarvitsee valvontaa, se vain on sitä aikaa. Onneksi joka päivä vie aina lähemmäksi suurempaa itsenäisyyttä.
Sinulla ei taida olla lapsia?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin kohtuuttomilta tuntu nyt ap:n vaatimukset. Mies on kuitenkin antanut hänelle lapsen, joka on elämän suurin lahja. Vähän voisi vastavuotoisesti joustaa?
Ymmärtääkseni mieheni myös ajattelee lapsensa elämän suurimpina lahjoina, ei taakkoina joista on vaan minulle iloa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä kotiäitiyden työmäärää vähättelevät voivat kyllä suksia jonnekin muualle arvostelemaan. Aloittajan mies kuulostaa harvinaisen rasittavalta tapaukselta. Jos heidän pitäisi vaihtaa rooleja päiväksi niin veikkaan että mies lähtisi äitinsä helmoihin itkemään väsymystä ensimmäisten tuntien jälkeen.
Turska kirjoitti:
Nämä kotiäitiyden työmäärää vähättelevät voivat kyllä suksia jonnekin muualle arvostelemaan. Aloittajan mies kuulostaa harvinaisen rasittavalta tapaukselta. Jos heidän pitäisi vaihtaa rooleja päiväksi niin veikkaan että mies lähtisi äitinsä helmoihin itkemään väsymystä ensimmäisten tuntien jälkeen.
No kokeilkaapa. Mies jää kotiin hengailemaan lasten kanssa ja vaimo ryhtyy elättäjäksi. Kertokaa sit miten sujui :)
Vierailija kirjoitti:
Turska kirjoitti:
Nämä kotiäitiyden työmäärää vähättelevät voivat kyllä suksia jonnekin muualle arvostelemaan. Aloittajan mies kuulostaa harvinaisen rasittavalta tapaukselta. Jos heidän pitäisi vaihtaa rooleja päiväksi niin veikkaan että mies lähtisi äitinsä helmoihin itkemään väsymystä ensimmäisten tuntien jälkeen.
No kokeilkaapa. Mies jää kotiin hengailemaan lasten kanssa ja vaimo ryhtyy elättäjäksi. Kertokaa sit miten sujui :)
Sehän menee niin, että minä herään aamulla kellon soittoon, keitän kahvit ja lähden töihin. Työpäivän päätyttyä tulen kotiin ja pääsen heti syömään. Sitten otan torkut ja lähden harrastuksiin. Illalla tulen kotiin, kun mies on saanut lapset nukkumaan. Käyn suihkussa, katosn telkkaria ja syön iltapalaa. Ehdottelen miehelle pientä iltavoimistelua ja rupean sitten nukkumaan. Minun ei tarvitse tehdä mitään, ei pyykätä, siivota, käydä kaupassa, tehdä ruokaa, ei mitään. Lasten kanssa leikin, jos huvittaa. Onpa raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ennen lapsia kävin kaverini kanssa monesti salilla, niin vakioksi tuli, että mies soitti noin tunnin kuluttua lähdöstäno ja kysyy meneekö vielä kauan/tulenko kohta? Tämä jopa alkoi ärsyttämään ystäväänikin kun ei edes salivaatteita ehditty laittaa ja toinen jo huhuilee perään.
Ap
Miten voi mennä tunti siihen että lähtee salille mutta ei saa edes salivaatteita päälle?
Tunnissa olen käynyt salilla ja suihkussa ja olen matkalla kotiin.
t. Mies
No ei sulla sitten kehuttava treeni ole. Vaan kyllä säkin kohta jaksat treenata pitempään kuin 15min.
Vierailija kirjoitti:
Ja sinun kotiäitipäiväsikö on hektistä työntekoa, siis verrattavissa oikeaan työssäkäymiseen? Et ehdi hengähtää minuutiakaan sillä välin kun miehesi on töissä?
Kuules valopää, hyvin moni nainen on ollut töissä ennen lapsia ja lasten jälkeen, siinä välissä on yksi tai useampi äitiysloma. Naiset kyllä tietävät, millaista on käydä töissä, lapsiperheellisellä töiden jälkeen on toinen työpäivä kotona. Työssäkäyvä sinkku pääsee todella helpolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sinun kotiäitipäiväsikö on hektistä työntekoa, siis verrattavissa oikeaan työssäkäymiseen? Et ehdi hengähtää minuutiakaan sillä välin kun miehesi on töissä?
No minuutti on ehkäpä juuri se aika, mutta eipä se hirveästi riitä palauttamaan.
Aamulla kun heräät, illalla kun lapset sänkyyn saat, tekemistä piisaa siihen väliin. Et ehkä tee sitä juosten, mutta koko ajan olet läsnä toisille tai jotain pitää pestä tai puhdistaa. Jos nimittäin et tee, teet seuraavana päivänä kaksin verroin. Jos kännykän otat kouraasi ja selaat pariminuuttia sitä, useimmiten kuuluu kohta parkaisu ÄITIII! Pienet lapset tarvitsee valvontaa, se vain on sitä aikaa. Onneksi joka päivä vie aina lähemmäksi suurempaa itsenäisyyttä.
Sinulla ei taida olla lapsia?
Ap
Joillain ei ole itsellä lapsia, tai eivät niistä huolehdi koska puoliso tekee sen, tai sitten ovat vain jo unohtaneet. Lasten kanssa olemisessa juuri se on valtavan raskasta, kun et voi hetkeäkään luopua passissa olemisesta. Ei ole kysymys siitä edes, kuinka paljon kroppasi liikkuu, vaan silloinkin jos löydät hetken, jolloin voit istahtaa, et kuitenkaan lepää. Jatkuva valmiudessa ja vuorovaikutuksessa oleminen on äärimmäisen kuluttavaa.
Itse olen tehnyt raskaita fyysisiä töitä nuorena ennen opiskeluja ja myöhemmin henkisesti kuormittavaa aikataulullisesti vaativaa työtä. Mikään niistä ei ole ollut yhtä raskasta kuin kotiäitijaksoni.
Aivan. Eli ap:n pitäisi ymmärtää että remontointi on yhteistä hyvää ja mennä miehen avuksi ja seuraksi mutta miehen ei ymmärtää ja tehdä samaa kun vaimo hoitaa lapsien iltarutiineja :D Ne lapsetko ei ole yhteistä hyvää eikä ole yhtään väärin että ne kaatuu kokonaan yhden harteille? Sun tekstis on niin tekopyhää pskaa että hyi.