Lue keskustelun säännöt.
Ero tulossa, tunteet kuolleet.
Lasipurkki
15.08.2018 |
Olemme vuosia olleet etäisiä puolisoni kanssa. Monia isoja solmuja joita on yritetty avata jo ihan pariterapiassa.
Mies haluaa yrittää, vaatii mahdollisuutta, aikaa ja läheisyyttä. Itse haluan vain pois.
Eropaperit on kirjoitettu ja viety eteenpäin. Minä kaipaisin konkreettista muutosta, asumiseroa, omaa aikaa, tilaa hengittää. Mies uskoo yhteiseen tulevaan, ei halua kummankaan muuttavan pois.
Eropapereiden kirjoittamisen jälkeen tapasin miehen johon ihastuin syvästi, tunne oli molemmin puoleinen. Tilanteessani johtuen emme antaneet tunteille valtaa eikä suhde muuttunut millään tavalla fyysiseksi. Emme ole missään tekemisissä ja sovimme että kuolletamme tunteet kunnes eroni on selvä.
Kaipaan läheisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, seksiäkin. En valitettavasti tahdo näitä mieheni kanssa. Minulla on tunne etten haluaisi olla hänen kanssaan missään tekemisissä, en yrittää mitään, en viettää yhteistä aikaa saati olla lähellä. Tämän toisen haluaisin myös kokonaan unohtaa. Olen kiitollinen etten heittäytynyt tunteiden valtaan, samalla harmittelen miksen vain heittäytynyt ja antanut itselleni niitä tunteita joita olen kaivannut vuosia.
Muistan hyvät ajat puolison kanssa, tunteet kun rakastuttiin. Liian paljon on kuitenkin ollut alun perinkin pielessä ja muuttunut, haluja ja tahto kuollut. Osin jo aikaa sitten.
En tiedä mitään keinoa millä saisin itselleni edes halun herätellä tunteita puolisoani kohtaan. Tahtoisin vain erota ja alkaa elää omaa elämääni. Näissä ajatuksissa tuo tavattu ihastuskin tuntuu merkityksettömältä. Koen että hänen tapaamisensa vain vahvisti että haluni irtaantua tästä liitosta on oikea. Toisaalta tuntuu etten edes halua unohtaa häntä, ihastumisen tunne oli niin kokonaisvaltainen.
Onko kukaan saanut toivotonta tilannetta pelastettua? Onko keinoja? Terapeutti sanoi että tilanne on vaikea ja haastava. Hänen neuvonsa eivät ole omia tuntemuksiani tai tahtotilaani muuttaneet.
Kuinka olette selvinneet vastaavasta? Onko liitto jatkunut vai oletteko päätyneet eroon.
Kommentit (24)
En ole täydellinen. En missään tapauksessa. Tiedostan ”vikani” ja heikkouteni ja näitä on työstetty.
Olen vain ollen uupunut ja kovin pettynyt. Tällä hetkellä en näe mitään muuta ratkaisua. Ero tuntuu ainoalta oikealta.
En tiedä kuinka saisin voimaa tai tahtoa yrittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisit antanut uudelle ihastuksellesi mahdollisuuden. Et enää rakasta aviomiestäsi. Hanki oma asunto ja muuta pois. Meillä kaikilla on vain yksi elämä!
Vierailija kirjoitti:
Yritä enemmän. Ero ei koskaan ole ratkaisu.
Miehesi vaikuttaa kunnolliselta, kun jaksaa yrittää. Sinussakin on varmaan paljon "vikoja".
Ero nimenomaan on ratkaisu. Miksi turhaan roikkua suhteessa jossa ei enää ole tunteita? Päästä itsesi menemään ja anna miehellesikin mahdollisuus löytää uusi ihminen, ihminen joka rakastaa häntä.
Kuulostat kyllä luovuttajalta. Sääliksi käy miehiä, nykyistä ja tulevaa.
Tottakai erokin on ratkaisu.
Mutta tuo ei pidä paikkaansa kun sanoo että tahto on kuollut. Mies selvästi tahtoo. Sinä ihastuit toiseen, lupauduitkin jo hänelle! Se ei ole tahtoa oman kumppanin kanssa.
Kirjoititko mies eropaperin myös?
Mitä sinusta puuttuu tuosta kohtaa "tahtoa"? Mitä siinä pitäisi olla että tunnet sen?
Onko vialla joku mitä et tästä avioliitosta saa?
Miksi roikut tässä suhteessa vaikka sinulla on jo uusi mies? Tahdotko käyttää valtaa näin?
Minustakaan ei kannata muuttaa erilleen, et tahdo hoitaa suhdetta ja muuttamalla saat vaan lisää ilmaa välillänne. Et kaipaa kumppania nytkään, vähemmän erossa. Tuo ei auta teitä löytämään toisianne.
Sinun täytyy löytää itse halusi kumppania kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin tällä hetkellä tuntuu. Mutta ero on lopullinen ratkaisu, olisitko sittenkään onnellinen? Entä jos vasta sitten ymmärtäisit että teit virheen mitä ei voi korjata.
Olen minäkin aika usein uupunut ja pettynyt tässä pitkässä liitossamme, mutta muistan sen kun kerran lupasin tahtoa. En usko helppoon elämään.
Täällä palstalla liian usein kehotetaan eroamaan, sitä kehotustako tänne tullaan hakemaankin? Se on surullista.
Mulla on vähän samanlainen tilanne. Meidän suhteen tosin pilasivat miehen päihdeongelmat. Hän on nyt raitis ja tehnyt todella paljon töitä toipumisensa eteen ja haluaisi yrittää pelastaa suhteemme. Minä en tiedä onko mulla voimia ja tahtoa. Mä myös ihastuin toiseen ja meillä suhde eteni fyysiseksi, mutta taitaa nyt olla jo ohi se huuma. Ja mä en tiedä, mitä tehdä. Ehkä pitäisi jostain kaivaa ne voimat vielä yrittää miehen kanssa, mutta pelkään tekeväni sen vääristä syistä. On huono omatunto kun mies on yrittänyt ja itse olen pettänyt. Yksinolokin pelottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisit antanut uudelle ihastuksellesi mahdollisuuden. Et enää rakasta aviomiestäsi. Hanki oma asunto ja muuta pois. Meillä kaikilla on vain yksi elämä!
Kyllä suututtaa tällaiset kommentit, näistä tulee niin Nykäsen toilailut mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samanlainen tilanne. Meidän suhteen tosin pilasivat miehen päihdeongelmat. Hän on nyt raitis ja tehnyt todella paljon töitä toipumisensa eteen ja haluaisi yrittää pelastaa suhteemme. Minä en tiedä onko mulla voimia ja tahtoa. Mä myös ihastuin toiseen ja meillä suhde eteni fyysiseksi, mutta taitaa nyt olla jo ohi se huuma. Ja mä en tiedä, mitä tehdä. Ehkä pitäisi jostain kaivaa ne voimat vielä yrittää miehen kanssa, mutta pelkään tekeväni sen vääristä syistä. On huono omatunto kun mies on yrittänyt ja itse olen pettänyt. Yksinolokin pelottaa.
Niin ne "huumat" katoaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi et ole eronnut? Jos olet päätöksesi tehnyt miksi roikut miehessä? Sinulla ei ole rahaa muuttaa omaan asuntoon?
Jos ei ole tyytyväinen elämäänsä niin sitten vaan täytyy siihen tehdä muutoksia. Jos suhde on pitkään kestänyt ja siitä ei tunne mitään saavansa niin eihän siinä muu kuin ero auta. Miksi tuhlata elämäänsä roikkumalla jossain tutussa, mutta huonossa suhteessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat kyllä luovuttajalta. Sääliksi käy miehiä, nykyistä ja tulevaa.
Olen vuosia ollut tässä suhteessa yksin. Asioista puhuttu, mikään ei ole muuttunut.
Jokin raja vain ylittyi. En koe itseäni luovuttajana, olen yrittänyt niin kauan. Ihan tosissani. Mies havahtui vasta todellisen eton edessä vaikka jo aikaisemmin olen sanonut että eroamme mikäli muutosta ei tapahdu.
Miksi olen luovuttaja jos olen vuosia tahkonnut yksin, mieskin myöntää tämän. En voi pakottaa tunteita, mitä enemmän yritän sen pahemmalta toisen läsnäolo tuntuu.
Oot kusipää! Luuletko että se alkuhuuma uuden ukon kanssa jatkuu loppuelämän?
Mitäs teet kun ei jatku ja ihastut uuteen, jätät taas?
Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä 10 vuotta, tuona aikana mun tunteet on kuollut 3 kertaa, miehellä 2 kertaa. Ja yhtä monta kertaa ne tunteet on palannut.
Tähän pätee seuraava sanonta
Pappa:
jokaisessa meissä asuu hyvä susi ja paha susi
Poika
Kumpi voittaa
Pappa
Se kumpaa ruokit !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ne tunteet sieltä enää herää.
Ero on toimiva ratkaisu. Uusi alku ja voit tehdä mitä haluat.
Kuulostaa siltä, että pelkäät. Pelkäätkö että asia voisi onnistua? Pelkäätkö että joku pääsisi sinua lähemmäs sinne syvemmälle. Tunnetko sinä itse itsesi?. Mitä oikein toivot aikuiselta parisuhteelta?
Mä luulen, että sinulla on omia selvittämättömiä asioita siellä sisälläsi, joita et joku saa auki, tai et halua avata,.
Noita tunteiden kuolemisen ja varmasti tapahtuu monille, mutta jos uskaltaa hakea omasta itsestä sitä syvyyttä mikä on elämässä tärkeintä ja uskaltaa nähdä sen toisen viikkoinen, niin sitten asiat vaan onnistuvat. Pakottaa itseäsi voi. Sinä voit vain antaa itsellesi aikaa ja uskaltaa tutustua.
Tavallaan, kannattaa kantaakin niiden tunteiden tulla ja mennä eikä kuolettaa niitä. Jos olisit antanut mennä sen uuden ihmisen kanssa, niin saattaa olla että olisit hetken kuluttua huomannut miten hyvä sinun oma miehesi on?
Kuten sanottu hankala tilanne... Itselläkin noita tunteita välillä tulee tohon ihan muualla ja tuntee että ei ole niitä tunteita, mutta kun sen aikansa antaa olla eikä pakota niin huomaakin taas että siinä omassa ihmisessä on vaikka mitä hienoa.
Itse tykkään arjesta ja arjen jakamisesta ja siitä että saan olla perheenä. Läheisyys... Sitähän pitää opetella koko ajan ja siinä voi olla huumoria. Siinä voi olla jopa sitä huumoria että sanoo että onpas tässä puupökkelö olo mutta mitäs tälle voisi tehdä. Mielestäni oma mies on ihana kun hän oikeasti huomioi kun hänelle kertoa asioita.
Jos ajattelet vuosia miehestä nehatiivisesti niin ruokit sitä että rakkauden tunne häviää.
Jos ajattelet positiivisesti rakkauden tunne kasvaa.
Toki sitten on kriisit asia erikseen, uskottomuus, yms. Tai jos puoliso jättää toistuvasti yksin kun tarvisit tukea.
Mutta tällöinkin täytyy muistaa että harva 30v on samanlainen mitä oli 20v.
mun mies oli n.20v kun tavattiin, mt ongelmainen, bentso ja unilääke koulussa, kannabiskokeiluja, alkoholi ongelma yms. Mutta toisaalta tavattoman kiltti ja ah niin komea.
Ensimmäisen yhdessä olo vuoden jälkeen, bentsot pois, unilääkkeet pois, alkoholi pois, ainoastaan tupakoi, sen jätti pois 5 vuotta sitten.
Itsekkäästä, valehtelevasta pettäjästä, lääkkeiden ja alkoholin väärinkäyttäjäsrätä
muuttui parissa vuodessa absolutisti/päihteetön, huolehtiva, rakastava perheen isä ❤
Vierailija kirjoitti:
Mutta tuo ei pidä paikkaansa kun sanoo että tahto on kuollut. Mies selvästi tahtoo. Sinä ihastuit toiseen, lupauduitkin jo hänelle! Se ei ole tahtoa oman kumppanin kanssa.
Mies tahtoo nyt kun ero on tosiasia. Vuosikaudet olen tahtonut yksin. Rahani on tullut vastaan. Mieskin myöntää ettei ole vuosiin kuunnellut minua. Olen puhunut erosta ja hänelle se ollut Ok, kunnes nyt lupaa muuttua ihmiseksi jollainen ei ole koskaan ollut.
En ole lupautunut kenellekään. Sanoin etten voi tutustua enempää niin kaualleen kun tilanne on se, ettei ero ole lopullinen. Tunteet ovat todella vahvat, emme kuitenkaan tunne toisiamme oikeasti emmekä tiedä esim toistemme sukunimiä, puhelinnumeroita ym... Olen oikeasti pitänyt ”järjen” tässä asiassa, nyt kuitenkin tuntuu että sydän huutaa hänen peräänsä vaikka kuinka yritän vastustella ja unohtaa.
Kirjoititko mies eropaperin myös?
Mitä sinusta puuttuu tuosta kohtaa "tahtoa"? Mitä siinä pitäisi olla että tunnet sen?Kirjoitti. Minulta puuttuu tahto mennä lähelle, viettää yhteistä aikaa, jakaa ajatuksia tai arkea. Ahdistun mieheni läsnäolosta, puheista, olemuksesta. Toivoisin että jokin minussa sisällä sanoisi että yritä vielä, mutta jokainen solu huutaa että mene! Mene nyt kun olet päätöksesi tehnyt, olet voinut kauan pahoin, älä jää!
Onko vialla joku mitä et tästä avioliitosta saa?
Miksi roikut tässä suhteessa vaikka sinulla on jo uusi mies? Tahdotko käyttää valtaa näin?Moni asia on vialla. Parisuhde ei ole vuosiin ollut terve. Syitä tässä erittelemättä. Minulla ei ole uutta miestä, olen ainoastaan tavannut jonkun joka herätti tunteet joita en ole tuntenut vuosikausiin. En roiku, olen ilmoittanut haluni erota. Mies ei vaan päästä irti ja vaatii mahdollisuutta muutokseen. En halua käyttää valtaa. Toivon että jostain löytyisi jokin konkreettinen keino millä saisin itseni vielä yrittämään jatkaa liitossa. Mitään haluja kun minulla ei tähän ole, mutta korn valtavaa syyllisyyttä siitä että olen väsynyt ja ”tahdoton”.
Minustakaan ei kannata muuttaa erilleen, et tahdo hoitaa suhdetta ja muuttamalla saat vaan lisää ilmaa välillänne. Et kaipaa kumppania nytkään, vähemmän erossa. Tuo ei auta teitä löytämään toisianne.
Tilanne on todella ahdistava. Kaipaan happea, kotona tuntuu että tukehdun. Itse mietin nousisiko halu yhteiseen tekemiseen jos oikeasti saisin irtioton hänen läsnäolostaan.
Sinun täytyy löytää itse halusi kumppania kohtaan.
Olisiko antaa ihan oikeita neuvoja kuinka. Tuntuu kuin kaikki rakkauden tunteet, rakkaudellinen välittäminen, toisen kunnioitus ja arvostus, halut ja yhteenkuuluvuuden tunteet ovat totaalisen kuolleet.
Vierailija kirjoitti:
Oot kusipää! Luuletko että se alkuhuuma uuden ukon kanssa jatkuu loppuelämän?
Mitäs teet kun ei jatku ja ihastut uuteen, jätät taas?Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä 10 vuotta, tuona aikana mun tunteet on kuollut 3 kertaa, miehellä 2 kertaa. Ja yhtä monta kertaa ne tunteet on palannut.
Tähän pätee seuraava sanontaPappa:
jokaisessa meissä asuu hyvä susi ja paha susiPoika
Kumpi voittaa
Pappa
Se kumpaa ruokit !
En ole aloittamassa suhdetta kenenkään kanssa. Tunteilleni en vain mitään voi. Olen tehnyt tietoisen valinnan että jätän tuon ihastuksen tästä kuviosta pois.
Meillä takana lähes 20v, tämän ajan olen ollut henkisesti yksin. Olemme hakeneet apua, mies ei kaikesta huolimatta ole ymmärtänyt ettei suhteemme ole tasapuolinen eikä terve, ennen kuin nyt kun eropaperit on kirjoitettu.
En tiedä mistä löydän voimaa jatkaa liittoa, koska oma rajani on tullut vastaan ja olen päätökseni tehnyt.
Kuinka sinun tunteesi ovat kuolleet? Miksi ne ovat kuolleet, mistä syistä sinä jaksat vuodesta toiseen yrittää ja kuinka jaksat srn että vuodesta toiseen tunteet menevät uudestaan? Itse toivon tasavertaista liittoa jotta kaikesta huolimatta olisi toisen kunnioitus ilman jatkuvia pinnisyelyjä.
Entä halut? En ole halunnut miestäni vuosiin, minusta hänkin ansaitsee ihmisen iholleen. Mitä lähemmäksi menen sen pahemmin voin. En tahdo hänen koskevan minuun, en koe mitään seksuaalista häntä kohtaan. Vuosiin emme ole suudelleet, seksi ollut minulle vain velvollisuus. Haluaisin haluta, mutta hänen haluamisensa saa minut voimaan pahoin. Kun olet tämän saman kokenut usein, voitko kertoa jotain oikeita neuvoja kuinka voisin saada tunteet muuttumaan. Olisin todella kiitollinen.
Raja tuli vastaan ja olet päätöksesi tehnyt. Ok. Mutta miksi sitten yhä jumitat tuossa suhteessa väkisin ja kyselet vierailta ihmisiltä lupaa erota?
Kanna aikuisen ihmisen vastuu omasta elämästä ja omasta onnellisuudestasi. Et ole mitään velkaa kenellekään. Yksi elämä!
Et tarvitse miehesi lupaa ja hyväksyntää erolle etkä naapurin Pirkon vaan sinä eroat jos se on sinun mielestäsi oikea ratkaisu ja sitten elät sen päätöksesi kanssa niin hyvässä kuin pahassa.
Tai sitten lopetat tuon soutamisen ja huopaamisen ja löysässä hirressä roikkumisen ja jatkat liittoa.
Yritä enemmän. Ero ei koskaan ole ratkaisu.
Miehesi vaikuttaa kunnolliselta, kun jaksaa yrittää. Sinussakin on varmaan paljon "vikoja".