Minkälaiset naapurit sulla on?
Kommentit (44)
Naapurit. Toisen puolen naapuri rakensi koira-aitauksen ihan tonttiemme rajalle ja sitä koiran vihaista räksytystä saa sitten usein kuunnella jos menen omalle pihalleni. Omakotitalossa asutaan. Naapuri ei välitä lainkaan muiden ihmisten viihtyvyydestä.
Hirveet naapurit sekä ylhäällä että alhaalla. Seinänaapurissa asuu mummo yksin. Mekin varmaan ollaan naapureiden mielestä hirveitä:))
Asutaan rivitalossa Itä-Suomessa joista suurinosa omistusasuntoja. Pääasiassa naapurit on mukavia, eläkeläisiä ja nuoria perheitä.
Oma seinänaapurini taas on enemmän kuin erikoinen. Piha on täynnä erilaisia kasveja jotka on vallanneet koko pienen etupihan. Asuntoon olen muutaman kerran iltaisin nähnyt sisälle ohikävellessä kun heillä on valot päällä ja ihmettelin kun seinät on ihan pikimustat(kai?) Ja asunnossa on _paljon_ todella erikoista tavaraa. Välillä asunnosta kuuluu todella erikoisia ääniä ja huutamista. Muutaman kerran olen näitä naapureita nähnyt ja olen tullut siihen päätelmään että ovat varmaan jonkin sortin saatananpalvojia ulkoisesta habituksestakin päätellen. Eipä noista haittaakaan ole kyllä ollut, toisinkuin muutamista bilettäjistä, jotka asuvat noissa muutamassa asunnossa jotka ovat vuokralla.
Seinänaapurista en tiedä muuta kuin sukupuolen ja selän olen nähnyt. Olemme olleet naapureita jo 9 vuotta.
Yläkerrassa asuu vanha pariskunta, nainen on hapannaama ja mies erittäin mukava.
En asu Suomessa.