Ryhmäneuvola, mitä sontaa tämä nyt on??
Kuulin tänään, että meidän kunnassa järjestetään vauvoille ryhmäneuvola. En missään nimessä mene lapseni kanssa tuollaiseen! Jos ei muuta ole tarjolla, niin jääköön sitten minun puolestani yksi käyntikerta välistä. Minä en tahdo kertoa ventovieraille ihmisille mitään elämästämme, eikä suoraan sanottuna kiinnosta, miten muiden jami-jeminat nukkuvat, mitä syövät tai kuinka usein kakkivat. Kuka on keksinyt tällaisen ryhmäneuvolakonseptin? Ihan hirveä idea.
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ryhmätoimintojahan kaivataan neuvolalta lisää, koska vertaistoimintaa pidetään tärkeänä. Ei siellä ryhmässä pakoteta ketään kertomaan yksityisasioita. Samassa tilanteessa olevien kohtaamisesta on yleensä hyötyä, ja monelle vauvan kanssa "kuplassa" elävälle on hyvä nähdä, että muutkin ihmettelevät samoja asioita. Perhekerhot ajavat tavallaan saman asian, mutta niihin kaikki eivät vain tule menneeksi. Meillä ryhmäneuvolaa yleensä kiitellään, ja ne joilla on ylitsepääsemättömät ennakkoluulot, pääsevät kyllä yksilökäynnille.
T. Terkka
Eli jos haluaa yksilökäynnin, leimaatte ihmisen heti ennakkoluuloiseksi.
Entäpä jos sillä vauvan vanhemmalla on jotain yksityistä mielenpäällä, johon itse arvelee ettei tuollainen "kerhoilun" päätteeksi pikainen vauvan mittaustilaisuushetki riitä että asiasta saisi keskustella rauhassa terkkarin kanssa...
Vaan ei, ilman muuta vanhempi on hankala ja ennakkoluuloinen. Juuri tuollaista asennetta tämä ruokkii kun palvelu ei ole erillinen vaan vasta jos kyselee yksilötapaamisen perään, siihen aika annetaan.
Ennakkoluuloinen kyllä, koska lopussa on kyllä aika myös yksilölliselle keskustelulle. Ja oman terkan saa puhelimitse kiinni koska vain. Jos me tiedämme, että tämän perheen kanssa keskustellaan parisuhdeasioista tai äidin masennuksesta joka kerta, ei ryhmäneuvolaa edes tarjota. Mutta monesti lapsen asioista yltiöhuolestuneet vanhemmat haluttaisiin ryhmäneuvolaan juuri siksi, että he tajuaisivat että muilla on samat ongelmat ja pärjäävät niiden kanssa. Jotkut vain jäävät sinne omaan maailmaansa pyörimään ja ahdistumaan, ja vertaistuki tekisi ihmeitä.
T. Terkka
Näin. Kyllä me tiedetään jo etukäteen, mistä sinne ollaan tulossa keskustelemaan. Tajuatteko, että tämä yksinkertaisesti alentaa terveydenhuollon laatua?

Ahaa eli se joka ei tykkää ryhmäneuvolasta on paitsi ennakkoluuloinen myös ahdistunut hysteerikko?
No kieltämättä siltä vaikuttaa...

No nyt kuulostaa sille että linjoilla on hyvin asenteellinen ja ennakkoluuloinen ammattilainen itse. Sen verran asneteellinen viestisi oli noine "omassa maailmassa pyörimisineen". Eik nykyään neuvolassa voi keskutella ammattilaisen kanssa avoimesti huolista ilman että sitä katsotaan omassa maailmassa pyörimiseksi?
Ja jaaha, eli ette ees tarjoa vertaistukea jos äiti on havaittu selvästi masentuneeksi tai heillä on parisuhteessaan kriisi? Eikö ennemmin juuri masentunut ja kriisin keskellä elävä olisi sen vertaistuen tarpeessa... enemmän kuin ns. tavallinen, oletettavasti aktiivisestikin perhekahviloissa yms kerhoissa käyvä aktiivinen vanhempi ilman kotihuolia.

Juuri niinhän minä sanoin.
Oikeasti, ne jotka tulevat joka kerta päivittelemään tunniksi vauvan hurjaa ihottumaa (läntti poskessa) tai sitä, että se nukkuu koko yön mutta päivällä vain puolen tunnin pätkissä, niin hyvää tekisi ryhmä. Ei tarvitsisi olöa huolesta mykkyrällä asioista, jotka ovat arkipäivää monelle.

jos oletat että ryhmä tekee hyvää, mikset ohjeista hakeutumaan vauvakerhoon ja vastaaviin tapahtumiin? Vaan luokittelet sen sijaan mielessäsi ihmisiä ennakkoluuloisiksi ja vähättelet vanhempien huolta.

No niin sinä just sanoit.
Miksi te niitä äitejä sinne ollenkaan kutsutte, kun ilman heitäkin tiedätte mitä he tuntevat ja mistä puhuvat ja mistä typeryyksistä ovat huolissaan.
Kuulostaa todella hirveältä. Ei olisi pienintäkään mielenkiintoa keskustella henkilökohtaisista asioistani tai vauvan asioista missään ryhmässä. Saan vertaistukea ihan tarpeeksi esim. netissä anonyyminä, jossa nimettömänä uskaltaa kirjoittaa vaikeistakin asioista ilman pelkoa tuomitsemisesta. Tuollaisen vertaistukiryhmän pitäisi lähteä vapaaehtoisuudesta. Muuten se ei toimi.
Tuollaiset ryhmät ovat muutenkin vastenmielisiä. Kaksi puheliainta on äänessä koko ajan ja hiljaisemmat eivät saa suunvuoroa. Ja joku kiertävä puheenvuoro on taas todella ahdistava.
Tuollaisissa ryhmäsessioissa ei ole muuta ideaa kuin säästö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ryhmätoimintojahan kaivataan neuvolalta lisää, koska vertaistoimintaa pidetään tärkeänä. Ei siellä ryhmässä pakoteta ketään kertomaan yksityisasioita. Samassa tilanteessa olevien kohtaamisesta on yleensä hyötyä, ja monelle vauvan kanssa "kuplassa" elävälle on hyvä nähdä, että muutkin ihmettelevät samoja asioita. Perhekerhot ajavat tavallaan saman asian, mutta niihin kaikki eivät vain tule menneeksi. Meillä ryhmäneuvolaa yleensä kiitellään, ja ne joilla on ylitsepääsemättömät ennakkoluulot, pääsevät kyllä yksilökäynnille.
T. Terkka
Eli jos haluaa yksilökäynnin, leimaatte ihmisen heti ennakkoluuloiseksi.
Entäpä jos sillä vauvan vanhemmalla on jotain yksityistä mielenpäällä, johon itse arvelee ettei tuollainen "kerhoilun" päätteeksi pikainen vauvan mittaustilaisuushetki riitä että asiasta saisi keskustella rauhassa terkkarin kanssa...
Vaan ei, ilman muuta vanhempi on hankala ja ennakkoluuloinen. Juuri tuollaista asennetta tämä ruokkii kun palvelu ei ole erillinen vaan vasta jos kyselee yksilötapaamisen perään, siihen aika annetaan.
Ennakkoluuloinen kyllä, koska lopussa on kyllä aika myös yksilölliselle keskustelulle. Ja oman terkan saa puhelimitse kiinni koska vain. Jos me tiedämme, että tämän perheen kanssa keskustellaan parisuhdeasioista tai äidin masennuksesta joka kerta, ei ryhmäneuvolaa edes tarjota. Mutta monesti lapsen asioista yltiöhuolestuneet vanhemmat haluttaisiin ryhmäneuvolaan juuri siksi, että he tajuaisivat että muilla on samat ongelmat ja pärjäävät niiden kanssa. Jotkut vain jäävät sinne omaan maailmaansa pyörimään ja ahdistumaan, ja vertaistuki tekisi ihmeitä.
T. Terkka
No nyt kuulostaa sille että linjoilla on hyvin asenteellinen ja ennakkoluuloinen ammattilainen itse. Sen verran asneteellinen viestisi oli noine "omassa maailmassa pyörimisineen". Eik nykyään neuvolassa voi keskutella ammattilaisen kanssa avoimesti huolista ilman että sitä katsotaan omassa maailmassa pyörimiseksi?
Ja jaaha, eli ette ees tarjoa vertaistukea jos äiti on havaittu selvästi masentuneeksi tai heillä on parisuhteessaan kriisi? Eikö ennemmin juuri masentunut ja kriisin keskellä elävä olisi sen vertaistuen tarpeessa... enemmän kuin ns. tavallinen, oletettavasti aktiivisestikin perhekahviloissa yms kerhoissa käyvä aktiivinen vanhempi ilman kotihuolia.
Olisi varmasti, mutta masentuneet tai parisuhteen kanssa kipuilevat saavat vertaistukea muualta kuin ryhmäneuvolasta.
Sinä haluat vain provota ja vääntää sanojani uusiin merkityksiin, huomaan kyllä sen. Voin vain kertoa oman kokemukseni 15 vuoden työuralta, ja vertaistuki sekä ryhmätoiminta on kullanarvoista ja tykättyä huolimatta joidenkin nillittäjien mielipiteistä huolimatta.
Onneksi omassa työpaikassa ei ole ryhmäkäytäntöä. Mielestäni on tärkeää, että saan kohdata lapset ja vanhemmat rauhassa heidän ehdoillaan ja yksilöllisesti. Vanhempien huolten ja mietteiden kuuntelu on työtäni, enkä koe sitä rasittavana.
Tietysti yksinäisemmille vanhemmille voi olla mukavaa tavata samassa elämäntilanteessa olevia, mutta tuota varten on ainakin omalla paikkakunnalla seurakunnan ryhmiä ja perhekahviloita, joita pyrin mainostamaan.
T. Th
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ryhmätoimintojahan kaivataan neuvolalta lisää, koska vertaistoimintaa pidetään tärkeänä. Ei siellä ryhmässä pakoteta ketään kertomaan yksityisasioita. Samassa tilanteessa olevien kohtaamisesta on yleensä hyötyä, ja monelle vauvan kanssa "kuplassa" elävälle on hyvä nähdä, että muutkin ihmettelevät samoja asioita. Perhekerhot ajavat tavallaan saman asian, mutta niihin kaikki eivät vain tule menneeksi. Meillä ryhmäneuvolaa yleensä kiitellään, ja ne joilla on ylitsepääsemättömät ennakkoluulot, pääsevät kyllä yksilökäynnille.
T. Terkka
Eli jos haluaa yksilökäynnin, leimaatte ihmisen heti ennakkoluuloiseksi.
Entäpä jos sillä vauvan vanhemmalla on jotain yksityistä mielenpäällä, johon itse arvelee ettei tuollainen "kerhoilun" päätteeksi pikainen vauvan mittaustilaisuushetki riitä että asiasta saisi keskustella rauhassa terkkarin kanssa...
Vaan ei, ilman muuta vanhempi on hankala ja ennakkoluuloinen. Juuri tuollaista asennetta tämä ruokkii kun palvelu ei ole erillinen vaan vasta jos kyselee yksilötapaamisen perään, siihen aika annetaan.
Ennakkoluuloinen kyllä, koska lopussa on kyllä aika myös yksilölliselle keskustelulle. Ja oman terkan saa puhelimitse kiinni koska vain. Jos me tiedämme, että tämän perheen kanssa keskustellaan parisuhdeasioista tai äidin masennuksesta joka kerta, ei ryhmäneuvolaa edes tarjota. Mutta monesti lapsen asioista yltiöhuolestuneet vanhemmat haluttaisiin ryhmäneuvolaan juuri siksi, että he tajuaisivat että muilla on samat ongelmat ja pärjäävät niiden kanssa. Jotkut vain jäävät sinne omaan maailmaansa pyörimään ja ahdistumaan, ja vertaistuki tekisi ihmeitä.
T. Terkka
Ahaa eli se joka ei tykkää ryhmäneuvolasta on paitsi ennakkoluuloinen myös ahdistunut hysteerikko?
Juuri niinhän minä sanoin.
Oikeasti, ne jotka tulevat joka kerta päivittelemään tunniksi vauvan hurjaa ihottumaa (läntti poskessa) tai sitä, että se nukkuu koko yön mutta päivällä vain puolen tunnin pätkissä, niin hyvää tekisi ryhmä. Ei tarvitsisi olöa huolesta mykkyrällä asioista, jotka ovat arkipäivää monelle.
T. Terkka
No niin sinä just sanoit.
Miksi te niitä äitejä sinne ollenkaan kutsutte, kun ilman heitäkin tiedätte mitä he tuntevat ja mistä puhuvat ja mistä typeryyksistä ovat huolissaan.
No jos sä haluat olla idiootti, niin ole, ja ehkä silloin onkin parempi kaikkien kannalta, ettet mene sinne ryhmäneuvolaan, vaikka pakotettaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisissa ryhmäsessioissa ei ole muuta ideaa kuin säästö.
Nyt puhui terveydenhuollon kaikkitietävä kunniatohtori. Amen.
Vierailija kirjoitti:
Tietysti yksinäisemmille vanhemmille voi olla mukavaa tavata samassa elämäntilanteessa olevia, mutta tuota varten on ainakin omalla paikkakunnalla seurakunnan ryhmiä ja perhekahviloita, joita pyrin mainostamaan.
T. Th
Aivan JÄRKYTTÄVÄÄ ihmisten luokittelua tuollainen! Tiedätkö, miten loukkaavaa on patistella ihmisiä jonnein jeesusryhmään harrastamaan sosiaalista kanssakäymistä??? Oksettaa, aivan kamalaa. Miten voit luulla tietäväsi, kuka sinne haluaa mennä? Taidat olla aika asenteellinen?
Kävin olkapään takia fyssarilla. Sitten ryhmään jossa kerrattiin opittu. Yllättävä, mutta positiivinen kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ryhmätoimintojahan kaivataan neuvolalta lisää, koska vertaistoimintaa pidetään tärkeänä. Ei siellä ryhmässä pakoteta ketään kertomaan yksityisasioita. Samassa tilanteessa olevien kohtaamisesta on yleensä hyötyä, ja monelle vauvan kanssa "kuplassa" elävälle on hyvä nähdä, että muutkin ihmettelevät samoja asioita. Perhekerhot ajavat tavallaan saman asian, mutta niihin kaikki eivät vain tule menneeksi. Meillä ryhmäneuvolaa yleensä kiitellään, ja ne joilla on ylitsepääsemättömät ennakkoluulot, pääsevät kyllä yksilökäynnille.
T. Terkka
Eli jos haluaa yksilökäynnin, leimaatte ihmisen heti ennakkoluuloiseksi.
Entäpä jos sillä vauvan vanhemmalla on jotain yksityistä mielenpäällä, johon itse arvelee ettei tuollainen "kerhoilun" päätteeksi pikainen vauvan mittaustilaisuushetki riitä että asiasta saisi keskustella rauhassa terkkarin kanssa...
Vaan ei, ilman muuta vanhempi on hankala ja ennakkoluuloinen. Juuri tuollaista asennetta tämä ruokkii kun palvelu ei ole erillinen vaan vasta jos kyselee yksilötapaamisen perään, siihen aika annetaan.
Ennakkoluuloinen kyllä, koska lopussa on kyllä aika myös yksilölliselle keskustelulle. Ja oman terkan saa puhelimitse kiinni koska vain. Jos me tiedämme, että tämän perheen kanssa keskustellaan parisuhdeasioista tai äidin masennuksesta joka kerta, ei ryhmäneuvolaa edes tarjota. Mutta monesti lapsen asioista yltiöhuolestuneet vanhemmat haluttaisiin ryhmäneuvolaan juuri siksi, että he tajuaisivat että muilla on samat ongelmat ja pärjäävät niiden kanssa. Jotkut vain jäävät sinne omaan maailmaansa pyörimään ja ahdistumaan, ja vertaistuki tekisi ihmeitä.
T. Terkka
No nyt kuulostaa sille että linjoilla on hyvin asenteellinen ja ennakkoluuloinen ammattilainen itse. Sen verran asneteellinen viestisi oli noine "omassa maailmassa pyörimisineen". Eik nykyään neuvolassa voi keskutella ammattilaisen kanssa avoimesti huolista ilman että sitä katsotaan omassa maailmassa pyörimiseksi?
Ja jaaha, eli ette ees tarjoa vertaistukea jos äiti on havaittu selvästi masentuneeksi tai heillä on parisuhteessaan kriisi? Eikö ennemmin juuri masentunut ja kriisin keskellä elävä olisi sen vertaistuen tarpeessa... enemmän kuin ns. tavallinen, oletettavasti aktiivisestikin perhekahviloissa yms kerhoissa käyvä aktiivinen vanhempi ilman kotihuolia.
Olisi varmasti, mutta masentuneet tai parisuhteen kanssa kipuilevat saavat vertaistukea muualta kuin ryhmäneuvolasta.
Sinä haluat vain provota ja vääntää sanojani uusiin merkityksiin, huomaan kyllä sen. Voin vain kertoa oman kokemukseni 15 vuoden työuralta, ja vertaistuki sekä ryhmätoiminta on kullanarvoista ja tykättyä huolimatta joidenkin nillittäjien mielipiteistä huolimatta.
Toivottavasti tämä kirjoittelija ei ole oikea terveydenhoitaja. Aivan käsittämätöntä ja sietämätöntä halveksuntaa ja ylenkatsetta ja kaikkitietämistä.
Ja tääkö on sitten se TUKI jota perheen pitäisi sietää? Kustannetaan verovaroilla tällaisia kusipäitä?
Kivaa ryhmäneuvolassa oli se kun näki muiden samanikäisten vauvojen kehityksen. Omani ei osannut ryömiä silloin mutta ei ne muutkaan osanneet :) En tykännyt odottelusta ja siitä kun ei ollut keskusteltavaa äitien kanssa. Kuopuksen kanssa en koe tarpeelliseksi ja pyydän yksityiskäyntiä. Hyvä että uutta kokeillaan!
Minusta tuo oli tosi kiva! En tuntenut muita tuoreita äitejä paikkakunnalla ja tuon tapaamisen pohjalta aloimme tapailla, sain vertaisverkon. Mutta jos ei halua uusia tuttavuuksia eikä muutenkan välitä tuollaisesta, niin ei sinne ole pakko mennä.
En ymmärrä tätä napinaa, eihän sinne ole PAKKO mennä ja voi aivan vapaasti varata sen yksityisen tapaamisen. Monelle tuo on kuitenkin hieno mahdollisuus. Ei ne perhekahvilat sun muut ole sama asia, niissä kun on niin monenikäistä, paras vertaistuki tulee juuri samanikäisen vauvan vanhemmalta.
Outoa että joidenkin mielestä koko ryhmätapaamista ei saisi ollenkaan tarjota.
En ymmärrä miksi muiden myönteisiäkin kokemuksia pitää alapeukuttaa. "Jos ei tuo ole minusta kiva juttu niin ei se saa olla kenenkään muunkaan mielestä"? Vai mitä ihmettä?
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä napinaa, eihän sinne ole PAKKO mennä ja voi aivan vapaasti varata sen yksityisen tapaamisen. Monelle tuo on kuitenkin hieno mahdollisuus. Ei ne perhekahvilat sun muut ole sama asia, niissä kun on niin monenikäistä, paras vertaistuki tulee juuri samanikäisen vauvan vanhemmalta.
Outoa että joidenkin mielestä koko ryhmätapaamista ei saisi ollenkaan tarjota.
Paitsi että tässä ketjussa terkka juurikin leimasi epäluuloiseksi hysteerikoksi sellaisen joka ei halua sinne mennä.
En tajua pointtia että miksi pitää olla tismalleen samaniköinen lapsi. Mikä idea ja hyöty?
Yksityisyydestä on hyvä pitää kiinni, mutta kannattaa hiukan miettiä mitä salattavaa on siinä jos vauva herää kahdesti yössä, pulauttelee joskus ja syö sosetta pikkupurkin kerrallaan. Pientä suhteellisuudentajua toivoisin sinullekin, esimerkiksi ryhmä tekisi hyvää