Miten kohdata sureva?
Tuli mieleen parista tämänpäiväisestä keskustelusta täällä.
Jotkut haluavat tilaa surulleen ja käsittelevät tapahtunutta mielummin omassa rauhassa ainakin aluksi. Jotkut taas kaipaavat ihmisten yhteydenottoja ja toivovat, ettei aihetta välteltäisi kohdatessa. Joillekin perinteinen osanotto on kalsea ja teennäinen fraasi, toisten mielestä sekin lämmittää.
Onko olemassa mitään sellaista tapaa kohdata sureva, joka olisi aina sopiva? Olen itse ajatellut, että tuo osanotto on hyvä silloin, kun haluaa jotenkin lähestyä surevaa ja ilmaista myötätuntoa, mutta ei löydä sanoja siihen. Toisia se ilmeisesti kuitenkin jopa loukkaa.
Mitä teillä on tapana sanoa surevalle?
Kommentit (8)
Vierailija kirjoitti:
Itse ottaisin aika varovasti asian puheeksi, juuri sillä "osaanottoni" tyylillä.. sitten voisi vaikka ihan suoraan ehdottaa että voit soittaa aina kun haluat puhua....
Usein taas sanotaan, että ei pidä jättää yhteydenpitoa surevan kontolle, koska surevalla ei välttämättä ole voimia soittaa vaikka haluaisikin jutella.
Minusta surevakin ihminen voisi olla armollinen läheisilleen. Ihmiset kuitenkin tarkoittavat hyvää. Miten ihmeessä "otan osaa" voi loukata ketään? Se todellakin on vain ns. neutraali (vrt. uskonnollinen tai muuten katsomuksellinen) tapa tunnustaa toisen surun olemassaolo. Ei ota kantaa kuoleman olemukseen tai muuhunkaan. Juuri tämän takia surevat niin usein jäävät yksin - kukaan ei uskalla sanoa heille mitään siinä pelossa, että menee väärin.
Ei kannata sanoa "Tiedän mitä tunnet".
Jopa saman kokeneet kokevat asiat eri tavoin.
Ei myöskään kannata alkaa jutella esim. vaatteista jos joku on juuri vaikka haudannut vauvansa.
Varmaan vaan läsnäolo helpottaa, se että otat yhteyttä vaikka vaan sanot ettei sinulla ole sanoja.
Vie ruokaa, kysy voitko auttaa pyykissä, tarjoudu viemään lapsi leikkipuistoon, pyydä sureva mukaan elokuviin.
Sanot että nyt loppu se sureminen prkle. Siitä se lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata sanoa "Tiedän mitä tunnet".
Jopa saman kokeneet kokevat asiat eri tavoin.Ei myöskään kannata alkaa jutella esim. vaatteista jos joku on juuri vaikka haudannut vauvansa.
Varmaan vaan läsnäolo helpottaa, se että otat yhteyttä vaikka vaan sanot ettei sinulla ole sanoja.
Vie ruokaa, kysy voitko auttaa pyykissä, tarjoudu viemään lapsi leikkipuistoon, pyydä sureva mukaan elokuviin.
Joo, toi "tiedän mitä tunnet" on kyllä ihan hirvee.
Puhut omista bad hair huolistasi ja väität niitä pahemmiksi kuin hänen surunsa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta surevakin ihminen voisi olla armollinen läheisilleen. Ihmiset kuitenkin tarkoittavat hyvää. Miten ihmeessä "otan osaa" voi loukata ketään? Se todellakin on vain ns. neutraali (vrt. uskonnollinen tai muuten katsomuksellinen) tapa tunnustaa toisen surun olemassaolo. Ei ota kantaa kuoleman olemukseen tai muuhunkaan. Juuri tämän takia surevat niin usein jäävät yksin - kukaan ei uskalla sanoa heille mitään siinä pelossa, että menee väärin.
Riippuu vähän myös siitä mitä sureva on menettänyt ja miten hän sen itse myös ottaa vastaan, jotkut ovat enemmän sinut kun esim. isoisä kuolee pitkän sairauden jälkeen ja kuolevana on puhunut myös läheisilleen kauniisti halusta poistua jne.
Jos taas kuollut on lapsi tai nuori, tapahtuma on väkivaltainen, onnettomuus tai nopea sairaskohtaus niin siitä ei edes vuosissa perhe pääse jaloilleen.
Olen itse seurannut lapsen menettänyttä äitiä, jonka oma perhe mustamaalasi että hänen kuuluu hakea terapiaa koska alkoi elää tavalla jota itse tahtoi.
Käytännössä "otan osaa" on todella pliisua. Ei se auttaisi sinua mitenkään arjessa. Kysy mielummin miten voin auttaa? Saanko keittää kahvin tai viedä koiran pissalle.
4
Itse ottaisin aika varovasti asian puheeksi, juuri sillä "osaanottoni" tyylillä.. sitten voisi vaikka ihan suoraan ehdottaa että voit soittaa aina kun haluat puhua....