Sinä, joka ihastuit/rakastuit toiseen ja kerroit kumppanillesi!

Kerroin miehelle että olen jonkin verran ihastunut naapuriin, ja että en ilmaise naapurille asiaa millään tavalla tai edes hakeudu juttusille, vaan odottelen että tunne menee ohi. Mies suhtautui ymmärtäväisesti koska tietää että ihastuminen on ihan normaalia ja vain ajan kysymys koska osuu kohdalle, ja oli tyytyväinen mun suhtautumiseen / aikeisiin. Toki oli aluksi pelko että jos aionkin jättää hänet. Nyt muutama kuukausi myöhemmin oon yhä hiukan ihastunut, mutta asia ei kalva meidän suhdetta millään lailla.

Vierailija kirjoitti:

Kerroin miehelle että olen jonkin verran ihastunut naapuriin, ja että en ilmaise naapurille asiaa millään tavalla tai edes hakeudu juttusille, vaan odottelen että tunne menee ohi. Mies suhtautui ymmärtäväisesti koska tietää että ihastuminen on ihan normaalia ja vain ajan kysymys koska osuu kohdalle, ja oli tyytyväinen mun suhtautumiseen / aikeisiin. Toki oli aluksi pelko että jos aionkin jättää hänet. Nyt muutama kuukausi myöhemmin oon yhä hiukan ihastunut, mutta asia ei kalva meidän suhdetta millään lailla.

Miten tuollainen onnistuu? Tuntuu, että en itse kestäisi jos kumppani olisi ihastunut johonkin toiseen. Mutta eipä minulla ole kokemustakaan pitkistä suhteista...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerroin miehelle että olen jonkin verran ihastunut naapuriin, ja että en ilmaise naapurille asiaa millään tavalla tai edes hakeudu juttusille, vaan odottelen että tunne menee ohi. Mies suhtautui ymmärtäväisesti koska tietää että ihastuminen on ihan normaalia ja vain ajan kysymys koska osuu kohdalle, ja oli tyytyväinen mun suhtautumiseen / aikeisiin. Toki oli aluksi pelko että jos aionkin jättää hänet. Nyt muutama kuukausi myöhemmin oon yhä hiukan ihastunut, mutta asia ei kalva meidän suhdetta millään lailla.

Miten tuollainen onnistuu? Tuntuu, että en itse kestäisi jos kumppani olisi ihastunut johonkin toiseen. Mutta eipä minulla ole kokemustakaan pitkistä suhteista...

Sillä että luottamus on kunnossa. Mies on tässä viiden vuoden aikana huomannut että en valehtele tällaisista asioista (tai ylipäätään mistään kun sanotaan aina rehellisesti miten asiat on ja miltä tuntuu), niin uskoo mua eikä ala kuvitella että hänen selkänsä takana alan säätää naapurin kanssa. Tää ihastumisesta kertominenkin on osa meidän "luottamuskulttuuria", eli että kerrotaan rehellisesti kaikenlaisista tuntemuksista jotta oikeasti tiedetään missä mennään, ja voi luottaa siihen että ei ole pimitettyjä asioita.  Samoin jos mies kertois olevansa ihastunut mutta haluavansa kuitenkin olla mun kanssa ja samalla lailla jättää ihastumisen huomiotta, niin luottaisin kyllä että asia on näin enkä olisi juurikaan huolissani. Nämä viisi vuotta on opettaneet mulle, että voin täysin luottaa siihen että mies ei toimi epärehellisesti tai pimitä multa asioita. 

Mun aiemmissa suhteissa on ollut ihan eri meininki siinä että mitä kaikkea jaetaan ja kerrotaan, en itsekään kertonut tiettyjä asioita, varmaan paljolti siksi että siitä olis tullut negatiivinen reaktio. Ja huomasin exän parikin kertaa ihastuvan "kaverityttöön", mutta mitään ihastumista ei kuulemma ollut, ei missään nimessä. Luotapa siinä nyt sitten siihen että mitä toinen aikoo, kun huomaa että ei ole rehellinen tunteistaan, miten olisi rehellinen aikomuksistakaan. Ja kerropa siinä sitten avoimesti omista tuntemuksista, kun tulee syyllistämistä, hyökkäävää kommenttia ym. palautteeksi. Olen nykyisessä suhteessa opetellut siihen että kaikista tuntemuksista ja asioista voi kertoa eikä mies suutu, ja hän pahottaisi mielensä pimittämisestä, ei siitä että kerron ns. "vaarallisiakin" asioita.

Joten yhteenvetona, jos suhde on alusta asti perustunut rehellisyydelle ja sille että kerrotaan asiat niin kuin ne on, niin ei tule hirveästi mieleen epäillä sitä rehellisyyttä tai kuvitella jotain pimitettyjä aikeita tällaisessakaan tilanteessa. :-) 

Ja siis toki jollekin voi olla sietämätöntä se että kumppani on ylipäätään ihastunut johonkin toiseen vaikkei aikoisi tehdä asialle mitään, mutta sitten voisi ehkä työstää sitä asiaa että miksi kokee sen niin, jotta saa itselleen paremman olon. Meillä on molemmilla olennaisin asia se että mitä merkitystä sillä on suhteelle, eikä niinkään se että onko ihastumista vai ei, eli tällaisessa tilanteessa kun ihastunut ei halua antaa ihastumiselle elintilaa niin kaikki on hyvin eikä tarvi pelätä mitään. Toki monilla ihastuminen voi kieliä siitä että ei ole ihan tyytyväinen suhteeseen, niin se on tietysti oma asiansa käsitellä ja korjata.

24

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerroin miehelle että olen jonkin verran ihastunut naapuriin, ja että en ilmaise naapurille asiaa millään tavalla tai edes hakeudu juttusille, vaan odottelen että tunne menee ohi. Mies suhtautui ymmärtäväisesti koska tietää että ihastuminen on ihan normaalia ja vain ajan kysymys koska osuu kohdalle, ja oli tyytyväinen mun suhtautumiseen / aikeisiin. Toki oli aluksi pelko että jos aionkin jättää hänet. Nyt muutama kuukausi myöhemmin oon yhä hiukan ihastunut, mutta asia ei kalva meidän suhdetta millään lailla.

Miten tuollainen onnistuu? Tuntuu, että en itse kestäisi jos kumppani olisi ihastunut johonkin toiseen. Mutta eipä minulla ole kokemustakaan pitkistä suhteista...

Sillä että luottamus on kunnossa. Mies on tässä viiden vuoden aikana huomannut että en valehtele tällaisista asioista (tai ylipäätään mistään kun sanotaan aina rehellisesti miten asiat on ja miltä tuntuu), niin uskoo mua eikä ala kuvitella että hänen selkänsä takana alan säätää naapurin kanssa. Tää ihastumisesta kertominenkin on osa meidän "luottamuskulttuuria", eli että kerrotaan rehellisesti kaikenlaisista tuntemuksista jotta oikeasti tiedetään missä mennään, ja voi luottaa siihen että ei ole pimitettyjä asioita.  Samoin jos mies kertois olevansa ihastunut mutta haluavansa kuitenkin olla mun kanssa ja samalla lailla jättää ihastumisen huomiotta, niin luottaisin kyllä että asia on näin enkä olisi juurikaan huolissani. Nämä viisi vuotta on opettaneet mulle, että voin täysin luottaa siihen että mies ei toimi epärehellisesti tai pimitä multa asioita. 

Mun aiemmissa suhteissa on ollut ihan eri meininki siinä että mitä kaikkea jaetaan ja kerrotaan, en itsekään kertonut tiettyjä asioita, varmaan paljolti siksi että siitä olis tullut negatiivinen reaktio. Ja huomasin exän parikin kertaa ihastuvan "kaverityttöön", mutta mitään ihastumista ei kuulemma ollut, ei missään nimessä. Luotapa siinä nyt sitten siihen että mitä toinen aikoo, kun huomaa että ei ole rehellinen tunteistaan, miten olisi rehellinen aikomuksistakaan. Ja kerropa siinä sitten avoimesti omista tuntemuksista, kun tulee syyllistämistä, hyökkäävää kommenttia ym. palautteeksi. Olen nykyisessä suhteessa opetellut siihen että kaikista tuntemuksista ja asioista voi kertoa eikä mies suutu, ja hän pahottaisi mielensä pimittämisestä, ei siitä että kerron ns. "vaarallisiakin" asioita.

Tämä. Meillä takana 18 yhteistä vuotta. Kummatkin uskollisia. Ja olen ääri rehellinen ihminen, rehellisyys ihan kaikessa on toisen kunnioittamista. Vahvassa, terveessä ja rakastavassa liitossa pitää pystyä puhumaan vaikeistakin asioista. Toki aikaa saattaa vaatia, ehkä silloin kun ihastus oli kuumimmillaan ei kannata kumppanille avautua vaan odottaa hiljaa että ihastus hiipuu kun sitä ei ruoki. Ja kun on päässyt itse ns tilanteen herraksi niin kertoo kumppanille. Ja sitoutuu omaan kumppaniin entistä syvemmin.

Joten yhteenvetona, jos suhde on alusta asti perustunut rehellisyydelle ja sille että kerrotaan asiat niin kuin ne on, niin ei tule hirveästi mieleen epäillä sitä rehellisyyttä tai kuvitella jotain pimitettyjä aikeita tällaisessakaan tilanteessa. :-) 

Itse naimisissa ollessani en ihastunut toisiin miehiin. Toki jotkut aiheutti kivoja tuntemuksia jos tultiin esim töissä hyvin toimeen tms. Mutta en ihastunut.

Kunnes näin alkoi tapahtua. Huomasin ihastukseni välillä muihin miehiin. Mutta en koskaan tehnyt asioille mitään. Enkä kertonut miehelleni :SE

Tämä oli merkki siitä ettemme enää olleet mieheni kanssa onnellisia. En lähtenyt pettämään mutta ihastuksille alkoi löytyä tilaa.