Anorektikkojen "erityisasema" sairaalassa?

Minulta lähti etuoikeuksia oikein kunnolla, kun huomasivat, että en ole syömishäriöinen vaan manian aikana en jaksa keskittyä ruokaan.

Ovatkohan anorektikot jääneet jotenkin rakkaudesta ja huolenpidosta paitsi jossain vaiheessa esim lapsuudessa tai nuoruudessa tai ehkä joutuneet ainaisen vertailun kohteeksi? Mikä tossa sairaudessa on se suurin tausta syy? Miksi kerjäävät huomiota noin?

Omissa silmissään näkevät itsensä lihavana ja ovat aivan kuin luurankoja. Voiko olla myös kurin ja rajojen puutetta, joka heijastuu noin? Eivät tajua mikä on normaalia mikä ei, missä kulkee minkäkin raja.

Jinnitys kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoreksialla on historiansa "prinsessamielisairautena" eli on paremman sosiaaliluokan sairaus.

Niin, jos sairaalaan hakeutuu koko elämänsä syvästi masentunut epäsiisti ja sekava iäkäs henkilö, sairaalloisen ylipainoinen työtön syrjäytynyt henkisesti epävakaa henkilö ja nuori opinnoissaan menestynyt laajan ystäväpiirin omaava urheilija tyttönen jolla laihdutus on lähtenyt käsistä, niin toivoa sopii, että he saavat tasapuolista hoitoa. Toki saavat, eikö niin?

Ei sinne yleensä "hakeuduta", kuten ei vankilaankaan "hakeuduta".

Entisen työni puolesta olen tuntenut kymmeniä anorektikkoja ja tuo, että ne ovat ilkeitä ja huomionhakusia ei todellakaan ole kaukaa haettua. Kaikki varmaan tietää täältä sen ”sössön”? Lähes kaikki anoreksiaa sairastavat on identtisiä persoonaltaan. Sössö on tyypillinen anorektikko.

Vierailija kirjoitti:

Jinnitys kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoreksialla on historiansa "prinsessamielisairautena" eli on paremman sosiaaliluokan sairaus.

Niin, jos sairaalaan hakeutuu koko elämänsä syvästi masentunut epäsiisti ja sekava iäkäs henkilö, sairaalloisen ylipainoinen työtön syrjäytynyt henkisesti epävakaa henkilö ja nuori opinnoissaan menestynyt laajan ystäväpiirin omaava urheilija tyttönen jolla laihdutus on lähtenyt käsistä, niin toivoa sopii, että he saavat tasapuolista hoitoa. Toki saavat, eikö niin?

Ei sinne yleensä "hakeuduta", kuten ei vankilaankaan "hakeuduta".

Oletko koskaan katsonut rikostarinoita tvstä? Vaikuttaa siltä, kuin ainakin vankilaan nimenomaan hakeuduttaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo on sinänsä ihan ymmärrettäviä eroja, mutta samalla osastolla ei kyllä pitäisi olla potilaita joita kohdellaan noin merkittävästi eri tavoin, se varmasti aiheuttaa "huonommin" kohdelluissa kateuden ja vihan tunteita, jotka eivät todellakaan auta hoitoa. Oikeastaan hämmästyttävää että asia on järjestetty noin, luulisi että varsinkin tuo ruokajuttu aiheuttaisi vaikeita ja mahdollisesti väkivaltaisia konfliktitilanteita osastolla.

Ei vaan mielialapotilaat ottavat sen itseensä. Ajattelevat olevansa huonompia ja arvottomampia, koska saavat "huonompaa" hoitoa

Ai siitä, että enemmän sairasta hoidetaan enemmän? En ymmärrä. Samalla logiikalla sormensa murtaneen pitäisi pahoittaa mielensä, koska aivoverenvuotopotilasta on hoitamassa suurempi määrä henkilökuntaa...

Huomion hakua. Päästään rypemään siinä itsesäälissä kun on heikko olo eikä jaksa tehdä mitään. Nautitaan siitä että nyt lähipiiri on huolissaan ja huomio keskittyy anorektikkoon. Eräänlaista narsismia.

Piiskataan itseä ravinnon avulla. Miksi juuri ravinnon? Ravinto on perustarve.

Vierailija kirjoitti:

Minulta lähti etuoikeuksia oikein kunnolla, kun huomasivat, että en ole syömishäriöinen vaan manian aikana en jaksa keskittyä ruokaan.

Esimerkiksi mitä ”etuoikeuksia”?

Onko niin että keho ei vastaanota anorektikolla enää ruokaa niinkuin pitäisi, vaan elimistö alkaa hylkimään sitä, tulee huono olo jo ruokaa syödessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei anorektikkoja laiteta lepositeisiin? Niinhän muillekin itsetuhoisille tehdään, jos ei ole resursseja vahtia yhtä potilasta 24/7.

Leposide on aina viimeinen, hyvin äärimmäinen hoitokeino ja pakkotoimenpide, johon tarvitaan erittäin vahvat perusteet. Voi luoja mitä kommentteja. Itse olen entisenä syömishäiriöisenä joutunut lepositeisiin, jotta minulle saatiin laitettua nenämahaletku ja sen kautta ravintoa. Se oli hirveää. Jälkikäteen ymmärrän kyllä että oli tärkeää saada sitä energiaa kurkusta alas, tilani oli hengenvaarallinen.

Minusta on kurjaa lukea tällaisia kommentteja. Tottakai parasta on että syömishäiriöiset pidetään omilla osastoillaan, mutta kaikkialla ei ole resursseja tähän. Itse olen ollut hoidossa sekä syömishäiriöosastolla että sekaosastoilla. Olen ollut huoneessa yksin sekä toisen syömishäiriöisen kaverina että masentuneen tms potilaan kanssa sekaosastolla samassa huoneessa. Jokaisessa hoitoyksikössä on omat sääntönsä.

Terveisin nykyisin täysin terve ja töissäkäyvä 29-vuotias nainen. Mielenterveysongelmat ovat vaikea juttu. Syömishäiriöiselle on osastoilla paremmat ruuat jotta a) suhdetta ruokaan saadaan korjattua/normaalistettua b) aliravittu tarvitsee monipuolisesti eri ravintoaineita oltuaan pitkään syömättä c)on tärkeää että potilas pystyy ylipäänsä syömään jotain.

Minustakin tuntuu kurjalta, että joudut lukemaan näitä kommentteja! Täällä osa kommenteista on sellaisia, ettei varmaan tiedetä, millainen sairaus anoreksia on. Hengenvaarallinen sairaus, jossa ihminen kuolee aliravitsemukseen, jos sairautta ei saada hoidettua. Ruuasta tulee vihollinen. Olen kuullut erään anoreksiaa sairastaneen sanovan, että hän inhosi itseään niin paljon, jos söi, ettei hän pystynyt enää elämään sen tuskan kanssa. Hän myös koki, että maailma on niin hallitsematon ja kaoottinen, että ainoa, mihin hänellä oli valtaa, oli oma keho, joka oli inhottava ja ruma.

Anorektikot: kertokaa mikä teidät ajoi anoreksiaan ja millainen olotila siinä on. Miksi ja miten tervehdyitte, mitkä olivat ne keinot? Mikä pahensi, mikä auttoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta lähti etuoikeuksia oikein kunnolla, kun huomasivat, että en ole syömishäriöinen vaan manian aikana en jaksa keskittyä ruokaan.

Esimerkiksi mitä ”etuoikeuksia”?

Samoja kuin aloituksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei anorektikkoja laiteta lepositeisiin? Niinhän muillekin itsetuhoisille tehdään, jos ei ole resursseja vahtia yhtä potilasta 24/7.

Leposide on aina viimeinen, hyvin äärimmäinen hoitokeino ja pakkotoimenpide, johon tarvitaan erittäin vahvat perusteet. Voi luoja mitä kommentteja. Itse olen entisenä syömishäiriöisenä joutunut lepositeisiin, jotta minulle saatiin laitettua nenämahaletku ja sen kautta ravintoa. Se oli hirveää. Jälkikäteen ymmärrän kyllä että oli tärkeää saada sitä energiaa kurkusta alas, tilani oli hengenvaarallinen.

Minusta on kurjaa lukea tällaisia kommentteja. Tottakai parasta on että syömishäiriöiset pidetään omilla osastoillaan, mutta kaikkialla ei ole resursseja tähän. Itse olen ollut hoidossa sekä syömishäiriöosastolla että sekaosastoilla. Olen ollut huoneessa yksin sekä toisen syömishäiriöisen kaverina että masentuneen tms potilaan kanssa sekaosastolla samassa huoneessa. Jokaisessa hoitoyksikössä on omat sääntönsä.

Terveisin nykyisin täysin terve ja töissäkäyvä 29-vuotias nainen. Mielenterveysongelmat ovat vaikea juttu. Syömishäiriöiselle on osastoilla paremmat ruuat jotta a) suhdetta ruokaan saadaan korjattua/normaalistettua b) aliravittu tarvitsee monipuolisesti eri ravintoaineita oltuaan pitkään syömättä c)on tärkeää että potilas pystyy ylipäänsä syömään jotain.

Minustakin tuntuu kurjalta, että joudut lukemaan näitä kommentteja! Täällä osa kommenteista on sellaisia, ettei varmaan tiedetä, millainen sairaus anoreksia on. Hengenvaarallinen sairaus, jossa ihminen kuolee aliravitsemukseen, jos sairautta ei saada hoidettua. Ruuasta tulee vihollinen. Olen kuullut erään anoreksiaa sairastaneen sanovan, että hän inhosi itseään niin paljon, jos söi, ettei hän pystynyt enää elämään sen tuskan kanssa. Hän myös koki, että maailma on niin hallitsematon ja kaoottinen, että ainoa, mihin hänellä oli valtaa, oli oma keho, joka oli inhottava ja ruma.

Eli itseinho on alkanut ja ottanut vallan jostakin, joskus. Mitkä tekijät ovat laukaiseet sen itseinhon ja mitkä tekijät korjaavat sitä että alkaa rakastamaan itseään.

Vierailija kirjoitti:

Huomion hakua. Päästään rypemään siinä itsesäälissä kun on heikko olo eikä jaksa tehdä mitään. Nautitaan siitä että nyt lähipiiri on huolissaan ja huomio keskittyy anorektikkoon. Eräänlaista narsismia.

Ei ole narsismia, vaan sen vastakohta. Narsisti rakastaa itseään ja anorektikko inhoaa itseään. Tämän takia syömishäiriöistä pitäisi keskustella enemmän kouluissa, että ihmiset ymmärtäisivät sairauden perusasiat ja mikä sen aiheuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei anorektikkoja laiteta lepositeisiin? Niinhän muillekin itsetuhoisille tehdään, jos ei ole resursseja vahtia yhtä potilasta 24/7.

Leposide on aina viimeinen, hyvin äärimmäinen hoitokeino ja pakkotoimenpide, johon tarvitaan erittäin vahvat perusteet. Voi luoja mitä kommentteja. Itse olen entisenä syömishäiriöisenä joutunut lepositeisiin, jotta minulle saatiin laitettua nenämahaletku ja sen kautta ravintoa. Se oli hirveää. Jälkikäteen ymmärrän kyllä että oli tärkeää saada sitä energiaa kurkusta alas, tilani oli hengenvaarallinen.

Minusta on kurjaa lukea tällaisia kommentteja. Tottakai parasta on että syömishäiriöiset pidetään omilla osastoillaan, mutta kaikkialla ei ole resursseja tähän. Itse olen ollut hoidossa sekä syömishäiriöosastolla että sekaosastoilla. Olen ollut huoneessa yksin sekä toisen syömishäiriöisen kaverina että masentuneen tms potilaan kanssa sekaosastolla samassa huoneessa. Jokaisessa hoitoyksikössä on omat sääntönsä.

Terveisin nykyisin täysin terve ja töissäkäyvä 29-vuotias nainen. Mielenterveysongelmat ovat vaikea juttu. Syömishäiriöiselle on osastoilla paremmat ruuat jotta a) suhdetta ruokaan saadaan korjattua/normaalistettua b) aliravittu tarvitsee monipuolisesti eri ravintoaineita oltuaan pitkään syömättä c)on tärkeää että potilas pystyy ylipäänsä syömään jotain.

Minustakin tuntuu kurjalta, että joudut lukemaan näitä kommentteja! Täällä osa kommenteista on sellaisia, ettei varmaan tiedetä, millainen sairaus anoreksia on. Hengenvaarallinen sairaus, jossa ihminen kuolee aliravitsemukseen, jos sairautta ei saada hoidettua. Ruuasta tulee vihollinen. Olen kuullut erään anoreksiaa sairastaneen sanovan, että hän inhosi itseään niin paljon, jos söi, ettei hän pystynyt enää elämään sen tuskan kanssa. Hän myös koki, että maailma on niin hallitsematon ja kaoottinen, että ainoa, mihin hänellä oli valtaa, oli oma keho, joka oli inhottava ja ruma.

Esim syvä masennus on myös yksi hengenvaarallinen sairaus, mutta se ilmenee eri tavalla. Lääkkeet kouraan, käy juttelemassa jotain ja pärjäile on hoitona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomion hakua. Päästään rypemään siinä itsesäälissä kun on heikko olo eikä jaksa tehdä mitään. Nautitaan siitä että nyt lähipiiri on huolissaan ja huomio keskittyy anorektikkoon. Eräänlaista narsismia.

Ei ole narsismia, vaan sen vastakohta. Narsisti rakastaa itseään ja anorektikko inhoaa itseään. Tämän takia syömishäiriöistä pitäisi keskustella enemmän kouluissa, että ihmiset ymmärtäisivät sairauden perusasiat ja mikä sen aiheuttaa.

Narsisti ei rakasta itseään nk oikean rakkauden tavalla.

_

Anorektikko tarvitsee vierihoidon 24/7. Ei muut potilaat halua että hoitaja on heidän huoneessan tauotta. Kenties kuukausiakin.

Anoreksia potilaat inhoavat itsekin vierihoitoa, kun eivät pysty repimään nml-letkua irti, piilottelemaan ruokia ja tuseraamaan vapaasti, kun vessakäynnitkin valvotut.

Ilman näitä toimenpiteitä sydänpysähdys on akuutti uhka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei anorektikkoja laiteta lepositeisiin? Niinhän muillekin itsetuhoisille tehdään, jos ei ole resursseja vahtia yhtä potilasta 24/7.

Leposide on aina viimeinen, hyvin äärimmäinen hoitokeino ja pakkotoimenpide, johon tarvitaan erittäin vahvat perusteet. Voi luoja mitä kommentteja. Itse olen entisenä syömishäiriöisenä joutunut lepositeisiin, jotta minulle saatiin laitettua nenämahaletku ja sen kautta ravintoa. Se oli hirveää. Jälkikäteen ymmärrän kyllä että oli tärkeää saada sitä energiaa kurkusta alas, tilani oli hengenvaarallinen.

Minusta on kurjaa lukea tällaisia kommentteja. Tottakai parasta on että syömishäiriöiset pidetään omilla osastoillaan, mutta kaikkialla ei ole resursseja tähän. Itse olen ollut hoidossa sekä syömishäiriöosastolla että sekaosastoilla. Olen ollut huoneessa yksin sekä toisen syömishäiriöisen kaverina että masentuneen tms potilaan kanssa sekaosastolla samassa huoneessa. Jokaisessa hoitoyksikössä on omat sääntönsä.

Terveisin nykyisin täysin terve ja töissäkäyvä 29-vuotias nainen. Mielenterveysongelmat ovat vaikea juttu. Syömishäiriöiselle on osastoilla paremmat ruuat jotta a) suhdetta ruokaan saadaan korjattua/normaalistettua b) aliravittu tarvitsee monipuolisesti eri ravintoaineita oltuaan pitkään syömättä c)on tärkeää että potilas pystyy ylipäänsä syömään jotain.

Minustakin tuntuu kurjalta, että joudut lukemaan näitä kommentteja! Täällä osa kommenteista on sellaisia, ettei varmaan tiedetä, millainen sairaus anoreksia on. Hengenvaarallinen sairaus, jossa ihminen kuolee aliravitsemukseen, jos sairautta ei saada hoidettua. Ruuasta tulee vihollinen. Olen kuullut erään anoreksiaa sairastaneen sanovan, että hän inhosi itseään niin paljon, jos söi, ettei hän pystynyt enää elämään sen tuskan kanssa. Hän myös koki, että maailma on niin hallitsematon ja kaoottinen, että ainoa, mihin hänellä oli valtaa, oli oma keho, joka oli inhottava ja ruma.

Eli itseinho on alkanut ja ottanut vallan jostakin, joskus. Mitkä tekijät ovat laukaiseet sen itseinhon ja mitkä tekijät korjaavat sitä että alkaa rakastamaan itseään.

No joillakin kai sairaus puhkeaa hyväksikäytön seurauksena, joillakin hylkäämisen tai koulukiusaamisen. Joku ei pysty kasvamaan aikuiseksi, on voimakkaita pelkotiloja, ettei selviydy tässä maailmassa. Liiallinen perfektionismi ja tunnollisuus saattaa myös laukaista, kun ei kestä itseltään yhtään virhettä. Tuntemani henkilön tapauksessa taustalla oli jo pelkoja, ahdistuneisuushäiriö ja muita mielenterveydellisiä tekijöitä. Hän pelkäsi mm. nielemistä jo ennen anoreksian puhkeamista. Ja pyrki kaikessa täydellisyyteen.