Lue keskustelun säännöt.
Saako masentuneen ystävän hylätä?
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Mitäh? Masentuneet ilkeitä?? Mä taidan sitten olla tosi outo masentunut kun en ilkeile, syyllistä tai ripustaudu...
No harvempi meistä tosi masentuneista jaksaa edes puhua. Tuo nyt on tuollaista puolustusmekanismia tksi kertaisen pinnallisilta ihmisiltä.
Tässä opimme sen, että vanha ”mistä tunnet sä ystävän” pitää erittäin hyvin kutinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennus tai mikään muukaan sairaus ei oikeuta kohtelemaan muita ihmisiä miten sattuu. Sellaisessa tilanteessa on täysin hyväksyttävää ottaa etäisyyttä tai pistää kokonaan välit poikki.
Muistetaanpa kuitenkin, etteivät kaikki masentuneet muutu sietämättömiksi, itse asiassa varmaan vähemmistö ja heilläkin jokin persoonallisuuden piirre joka korostuu sairauden myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös ystävyyden kuulu olla voimavara, eikä energiaa syövä musta-aukko? Mitä ikoa on ystävyydestä, jos joka kerta joutuu ottamaan kuonaa päälle? Tukemisen ymmärrän, kun on vaikeaa, mutta se että pitäisi tavallaan toimia paskaämpärinä toiselle , ei ole ystävyyttä. On kyllä masentuneita jotka ymmärtävät, että ystävyyden tarkoitus on tuottaa heillekin hieman iloa sinne tunnelin päähän ja se auttaa jaksamaan paremmin ja joskus jopa on tie parantumiseen. Jättäisin ystävän, jonka kanssa uupuu, mutta voimaannuttavaa en. Masentunutkin voi olla hyvää seuraa.
Näinpä, masentuneita on erilaisia. On niitä, jotka luottavat siihen että tuttavat jaksavat ikuisesti toimia heidän paskaämpäreinään. Sitten on sellaisia, jotka ymmärtävät vaikeimpien asioiden puimisen kuuluvan hänen ja ammattilaisen välille, kavereita ei ole tarkoitettu siihen että pidetään vain monen tunnin monologeja oman elämän kamaluudesta. Kummankin tyyppisistä masentuneista minulla on kokemuksia; edellä mainittujen kanssa ystävyyssuhde on lopulta katkennut sen käydessä liian raskaaksi, jälkimmäiset ovat edelleen ystäviäni vaikeiden aikojenkin läpi. Samoin nuo, jotka ovat aikoinaan hakeneet ja saaneet hoitoa ovat lopulta suurelta osin tai jopa kokonaan parantuneet masennuksestaan.
No ihan täyttä paskaa.
Perustelut? Meinaatko, että masentunut parantuu jotenkin maagisesti olemalla sietämätön ruikuttaja? Vai olisiko sittenkin niin, että parantuminen tapahtusi helpommin, kun masentunutkin saa jostain iloa, kuten siitä ystävyydestä ja yhdessä tekemisestä? Kukaan tuskin saa mielihyvää valittamisesta.
Puhut jostakin leikkimasennuksesta. Vaikea-asteisena kukaan ”masentunut” ei ”valita”. Ei siinä mietitä ihmissuhteiden vastavuoroisuutta, tai kuka mitäkin mistäkin saa, vaan yritetään selvitä hengissä minuutti kerrallaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitäh? Masentuneet ilkeitä?? Mä taidan sitten olla tosi outo masentunut kun en ilkeile, syyllistä tai ripustaudu...
Ei ilkeys kuulu masennukseen. Tämäkin ketju on kuin rikkinäinen puhelin, jossa väärät käsitykset ovat alkaneet elää omaa elämäänsä.
En minäkään, ollessani masentunut parikymppisenä, ollut ilkeä eikä seurani ymmärtääkseni ollut sietämätöntä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Näin se on. En mä mitenkään jaksa aina katella niitä viiltelykuvia ja angstiviestejä varsinkin, kun mulla on omiakin ongelmia. Fyysisiä kroonisia sairauksia, jotka vaikuttaa henkisesti. Yritin ehdottaa terapiaa yms. vastaavaa, muttakun mikään apu ei kelpaa. Vaan mun pitäis olla toiselle joku oksennusämpäri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin se on. En mä mitenkään jaksa aina katella niitä viiltelykuvia ja angstiviestejä varsinkin, kun mulla on omiakin ongelmia. Fyysisiä kroonisia sairauksia, jotka vaikuttaa henkisesti. Yritin ehdottaa terapiaa yms. vastaavaa, muttakun mikään apu ei kelpaa. Vaan mun pitäis olla toiselle joku oksennusämpäri.
Terapiaa on todella vaikea saada, eikä sen ”ehdottaminen” auta asiaa. Oletpa siis ollut oikea jeesuksen lähettiläs yrityksinesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös ystävyyden kuulu olla voimavara, eikä energiaa syövä musta-aukko? Mitä ikoa on ystävyydestä, jos joka kerta joutuu ottamaan kuonaa päälle? Tukemisen ymmärrän, kun on vaikeaa, mutta se että pitäisi tavallaan toimia paskaämpärinä toiselle , ei ole ystävyyttä. On kyllä masentuneita jotka ymmärtävät, että ystävyyden tarkoitus on tuottaa heillekin hieman iloa sinne tunnelin päähän ja se auttaa jaksamaan paremmin ja joskus jopa on tie parantumiseen. Jättäisin ystävän, jonka kanssa uupuu, mutta voimaannuttavaa en. Masentunutkin voi olla hyvää seuraa.
Näinpä, masentuneita on erilaisia. On niitä, jotka luottavat siihen että tuttavat jaksavat ikuisesti toimia heidän paskaämpäreinään. Sitten on sellaisia, jotka ymmärtävät vaikeimpien asioiden puimisen kuuluvan hänen ja ammattilaisen välille, kavereita ei ole tarkoitettu siihen että pidetään vain monen tunnin monologeja oman elämän kamaluudesta. Kummankin tyyppisistä masentuneista minulla on kokemuksia; edellä mainittujen kanssa ystävyyssuhde on lopulta katkennut sen käydessä liian raskaaksi, jälkimmäiset ovat edelleen ystäviäni vaikeiden aikojenkin läpi. Samoin nuo, jotka ovat aikoinaan hakeneet ja saaneet hoitoa ovat lopulta suurelta osin tai jopa kokonaan parantuneet masennuksestaan.
No ihan täyttä paskaa.
Perustelut? Meinaatko, että masentunut parantuu jotenkin maagisesti olemalla sietämätön ruikuttaja? Vai olisiko sittenkin niin, että parantuminen tapahtusi helpommin, kun masentunutkin saa jostain iloa, kuten siitä ystävyydestä ja yhdessä tekemisestä? Kukaan tuskin saa mielihyvää valittamisesta.
Puhut jostakin leikkimasennuksesta. Vaikea-asteisena kukaan ”masentunut” ei ”valita”. Ei siinä mietitä ihmissuhteiden vastavuoroisuutta, tai kuka mitäkin mistäkin saa, vaan yritetään selvitä hengissä minuutti kerrallaan.
Jotkut valittavat ja se johtuu pääosin persoonasta. Olen itsekin elänyt minuutti kerrallaan ja lähes tappanut itseni, kun mikään ei tuntunut miltään ja onnellisuus oli jotain aivan vierasta. Hain voimaa ystävieni kanssa vietetystä mukavasta ajasta ja ymmärrän hyvien hetkien merkityksen. Tunnen masentuneen alkoholistin, joka ei muuta tee kuin valita, tunnen toisenkin masentuneen joka vain valittaa kokoajan ja heihin olen katkaissut välit kokonaan, sillä kaikki oli aina kamalaa ja viiltely ja itsemurha oli aina puheenaiheena, kun heitä tapasi. Toisesta en tiedä onko jo kuollut, enkä ihmettelisi jos olisi, enkä kyllä välitäkään. Rasittavia persoonia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös ystävyyden kuulu olla voimavara, eikä energiaa syövä musta-aukko? Mitä ikoa on ystävyydestä, jos joka kerta joutuu ottamaan kuonaa päälle? Tukemisen ymmärrän, kun on vaikeaa, mutta se että pitäisi tavallaan toimia paskaämpärinä toiselle , ei ole ystävyyttä. On kyllä masentuneita jotka ymmärtävät, että ystävyyden tarkoitus on tuottaa heillekin hieman iloa sinne tunnelin päähän ja se auttaa jaksamaan paremmin ja joskus jopa on tie parantumiseen. Jättäisin ystävän, jonka kanssa uupuu, mutta voimaannuttavaa en. Masentunutkin voi olla hyvää seuraa.
Näinpä, masentuneita on erilaisia. On niitä, jotka luottavat siihen että tuttavat jaksavat ikuisesti toimia heidän paskaämpäreinään. Sitten on sellaisia, jotka ymmärtävät vaikeimpien asioiden puimisen kuuluvan hänen ja ammattilaisen välille, kavereita ei ole tarkoitettu siihen että pidetään vain monen tunnin monologeja oman elämän kamaluudesta. Kummankin tyyppisistä masentuneista minulla on kokemuksia; edellä mainittujen kanssa ystävyyssuhde on lopulta katkennut sen käydessä liian raskaaksi, jälkimmäiset ovat edelleen ystäviäni vaikeiden aikojenkin läpi. Samoin nuo, jotka ovat aikoinaan hakeneet ja saaneet hoitoa ovat lopulta suurelta osin tai jopa kokonaan parantuneet masennuksestaan.
No ihan täyttä paskaa.
Perustelut? Meinaatko, että masentunut parantuu jotenkin maagisesti olemalla sietämätön ruikuttaja? Vai olisiko sittenkin niin, että parantuminen tapahtusi helpommin, kun masentunutkin saa jostain iloa, kuten siitä ystävyydestä ja yhdessä tekemisestä? Kukaan tuskin saa mielihyvää valittamisesta.
Puhut jostakin leikkimasennuksesta. Vaikea-asteisena kukaan ”masentunut” ei ”valita”. Ei siinä mietitä ihmissuhteiden vastavuoroisuutta, tai kuka mitäkin mistäkin saa, vaan yritetään selvitä hengissä minuutti kerrallaan.
Jotkut valittavat ja se johtuu pääosin persoonasta. Olen itsekin elänyt minuutti kerrallaan ja lähes tappanut itseni, kun mikään ei tuntunut miltään ja onnellisuus oli jotain aivan vierasta. Hain voimaa ystävieni kanssa vietetystä mukavasta ajasta ja ymmärrän hyvien hetkien merkityksen. Tunnen masentuneen alkoholistin, joka ei muuta tee kuin valita, tunnen toisenkin masentuneen joka vain valittaa kokoajan ja heihin olen katkaissut välit kokonaan, sillä kaikki oli aina kamalaa ja viiltely ja itsemurha oli aina puheenaiheena, kun heitä tapasi. Toisesta en tiedä onko jo kuollut, enkä ihmettelisi jos olisi, enkä kyllä välitäkään. Rasittavia persoonia.
Alkoholismi, viiltely ja itsemurhapuhe kuuluvat epävakaasenn persoonallisuushäiriöön - eivät masennukseen. Nyt puhutaan (lähes kaikissa viesteissä - jopa otsikossa) täysin ohi aiheen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös ystävyyden kuulu olla voimavara, eikä energiaa syövä musta-aukko? Mitä ikoa on ystävyydestä, jos joka kerta joutuu ottamaan kuonaa päälle? Tukemisen ymmärrän, kun on vaikeaa, mutta se että pitäisi tavallaan toimia paskaämpärinä toiselle , ei ole ystävyyttä. On kyllä masentuneita jotka ymmärtävät, että ystävyyden tarkoitus on tuottaa heillekin hieman iloa sinne tunnelin päähän ja se auttaa jaksamaan paremmin ja joskus jopa on tie parantumiseen. Jättäisin ystävän, jonka kanssa uupuu, mutta voimaannuttavaa en. Masentunutkin voi olla hyvää seuraa.
Näinpä, masentuneita on erilaisia. On niitä, jotka luottavat siihen että tuttavat jaksavat ikuisesti toimia heidän paskaämpäreinään. Sitten on sellaisia, jotka ymmärtävät vaikeimpien asioiden puimisen kuuluvan hänen ja ammattilaisen välille, kavereita ei ole tarkoitettu siihen että pidetään vain monen tunnin monologeja oman elämän kamaluudesta. Kummankin tyyppisistä masentuneista minulla on kokemuksia; edellä mainittujen kanssa ystävyyssuhde on lopulta katkennut sen käydessä liian raskaaksi, jälkimmäiset ovat edelleen ystäviäni vaikeiden aikojenkin läpi. Samoin nuo, jotka ovat aikoinaan hakeneet ja saaneet hoitoa ovat lopulta suurelta osin tai jopa kokonaan parantuneet masennuksestaan.
No ihan täyttä paskaa.
Perustelut? Meinaatko, että masentunut parantuu jotenkin maagisesti olemalla sietämätön ruikuttaja? Vai olisiko sittenkin niin, että parantuminen tapahtusi helpommin, kun masentunutkin saa jostain iloa, kuten siitä ystävyydestä ja yhdessä tekemisestä? Kukaan tuskin saa mielihyvää valittamisesta.
Puhut jostakin leikkimasennuksesta. Vaikea-asteisena kukaan ”masentunut” ei ”valita”. Ei siinä mietitä ihmissuhteiden vastavuoroisuutta, tai kuka mitäkin mistäkin saa, vaan yritetään selvitä hengissä minuutti kerrallaan.
Jotkut valittavat ja se johtuu pääosin persoonasta. Olen itsekin elänyt minuutti kerrallaan ja lähes tappanut itseni, kun mikään ei tuntunut miltään ja onnellisuus oli jotain aivan vierasta. Hain voimaa ystävieni kanssa vietetystä mukavasta ajasta ja ymmärrän hyvien hetkien merkityksen. Tunnen masentuneen alkoholistin, joka ei muuta tee kuin valita, tunnen toisenkin masentuneen joka vain valittaa kokoajan ja heihin olen katkaissut välit kokonaan, sillä kaikki oli aina kamalaa ja viiltely ja itsemurha oli aina puheenaiheena, kun heitä tapasi. Toisesta en tiedä onko jo kuollut, enkä ihmettelisi jos olisi, enkä kyllä välitäkään. Rasittavia persoonia.
Alkoholismi, viiltely ja itsemurhapuhe kuuluvat epävakaasenn persoonallisuushäiriöön - eivät masennukseen. Nyt puhutaan (lähes kaikissa viesteissä - jopa otsikossa) täysin ohi aiheen.
Kyllä. Sekoilijat ovat pershäröjä, eivät masentuneita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on masennus ja liuta muita tauteja. En puhu niistä kenellekään ja aika harva tietää esim. lääkityksestäni. Paniikkihäiriö on ainoa taudeistani, joka näkyy silloin tällöin päälle päin. En ole kertonut näistä juuri hylkäämisen pelon takia. Pelkään saavani leiman.
Mielestäni ystävyyssuhde ei ole terapiasuhde eikä se voi olla muutenkaan yksipuolinen. Koskee myös muusta kuin sairauksista puhumista. Mutta kyllä minusta ystävän kanssa pitää voida puhua myös vaikeista asioista. Tuntuisi oudolta hylätä ketään vaikean elämäntilanteen takia. Ja kyllä minä ainakin haluan kuulla, jos ystävä on sairastunut tai hänellä on murheita. Autan niin hyvin kuin osaan ja olen aina valmis kuuntelemaan ja tarjoamaan olkapäätäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin se on. En mä mitenkään jaksa aina katella niitä viiltelykuvia ja angstiviestejä varsinkin, kun mulla on omiakin ongelmia. Fyysisiä kroonisia sairauksia, jotka vaikuttaa henkisesti. Yritin ehdottaa terapiaa yms. vastaavaa, muttakun mikään apu ei kelpaa. Vaan mun pitäis olla toiselle joku oksennusämpäri.
Terapiaa on todella vaikea saada, eikä sen ”ehdottaminen” auta asiaa. Oletpa siis ollut oikea jeesuksen lähettiläs yrityksinesi.
No ei mitään apua saa ainakaan silloin, jos ei sen saamiseksi mitään tee. Niin se vain menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin se on. En mä mitenkään jaksa aina katella niitä viiltelykuvia ja angstiviestejä varsinkin, kun mulla on omiakin ongelmia. Fyysisiä kroonisia sairauksia, jotka vaikuttaa henkisesti. Yritin ehdottaa terapiaa yms. vastaavaa, muttakun mikään apu ei kelpaa. Vaan mun pitäis olla toiselle joku oksennusämpäri.
Terapiaa on todella vaikea saada, eikä sen ”ehdottaminen” auta asiaa. Oletpa siis ollut oikea jeesuksen lähettiläs yrityksinesi.
No ei mitään apua saa ainakaan silloin, jos ei sen saamiseksi mitään tee. Niin se vain menee.
No eikä mene. Tuo on tyhjää puhetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin se on. En mä mitenkään jaksa aina katella niitä viiltelykuvia ja angstiviestejä varsinkin, kun mulla on omiakin ongelmia. Fyysisiä kroonisia sairauksia, jotka vaikuttaa henkisesti. Yritin ehdottaa terapiaa yms. vastaavaa, muttakun mikään apu ei kelpaa. Vaan mun pitäis olla toiselle joku oksennusämpäri.
Terapiaa on todella vaikea saada, eikä sen ”ehdottaminen” auta asiaa. Oletpa siis ollut oikea jeesuksen lähettiläs yrityksinesi.
No ei mitään apua saa ainakaan silloin, jos ei sen saamiseksi mitään tee. Niin se vain menee.
No eikä mene. Tuo on tyhjää puhetta.
Ei ole. Tämä on mielenterveyskuntoutujan puhetta. Omiin kokemuksiin pohjautuen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä paitsi tässä keskustelussa ihmisillä näyttää menneen asiat sekaisin. Uskoisin, että useimpien kuvauksissa kavereilla on ollut muutakin ongelmaa. Jotkut taas puhuvat pelkästään itsestään ja omista asioistaan tuntitolkulla, oli masennus tai ei. Jos joku on itsekeskeinen, hän on sitä terveenä ja sairaana. Tavallaan tällainen keskustelu luo turhaa leimaamista. Nyt kaikki kuvittelevat, että masentuneet ovat kaikki yhtä kamalia ja raskaita ihmisiä.
Ainakin omassa lähipiirissäni on jokaisella joku sairaus (fyysinen tai henkinen). Joskus niistä puhutaan ja vaikeampina hetkinä tuetaan toista enemmän. Kukaan ei paasaa tuntikausia. Tosin meistä kukaan ei ole muutenkaan minäminä-tyyppiä.
Olen aika varma, että tässä kedkustelussa mainitut tapaukset ovat jo ennen masennustaan puhuneet lähinnä itsestään ja omista asioistaan eikä heitä ole kiinnostanut muiden asiat. Sellaiset ovat raskaita ihmisiä, eivät masentuneet.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä saa. Masentunut on kuin iilimato. Se vie kaikki voimasi, käyttää sinua itsekkäästi hyväksi, ei kuuntele lainkaan sinua, valittaa, narisee ja on täynnä itseään. On kuitenkin eri asia olla hetken masentunut ja hakea apua tai olla vuosia masentunut tekemättä asialle yhtään mitään. Jos sitoutuu terapiaan, olen yrittänyt pitää etäisyyttä, mutta olla avuksi. Täysin epätoivoisesti masentuneet olen joutunut hylkäämään, kuten esimerkiksi yhden opiskelukaverin, joka vei kaikilta kaikki voimat ja pyysi apua vähintään useamman kerran viikossa.
Läheisen on hyvä muistaa, että masentuneen mielialoihin ei tarvitse eikä pidä lähteä mukaan, mutta hukkuvaa on vaikea pelastaa joutumatta välillä itsekin veden alle.
Aika kovasti yleistät. Itse tunnen jonkin verran masentuneita ja olen itsekin masentunut. Monet masentuneet ovat niitä joita on käytetty hyväksi, ja joihin on purettu oma paha olo ja jolta on vaadittu apua ja uhrautumista niin että henkilö on lopulta uupunut ja sairastunut masennukseen, kilttinä kun ei ole osannut pitää rajojaan ja olla terveesti itsekäs.
Kyllä masentuneet käyvät terapiassa ja hakevat apua muualta kuin ystäviltään, ja monet yrittävät olla rasittamatta läheisiään. Monet ovat terapian ja hoidon piirissä vuosia, eli siis tekevät asialle jotain mutta eivät vain parane, mutta ei siltikään tarvitse olla rasite kavereilleen. Masentunut voikin tarvita kaveripiiriänsä siihen että saa puhua välillä muustakin kuin masentumisestaan. Itse ainakin kun tapaan kavereita niin haluan puhua tavallisista asioista, en halua olla tentattavana sairaudestani esim. "miksi et parane, etkö ole tehnyt sitä niin ja näin, ihan varmasti paranisit jos tekisin näin ja näin, syytä itseäs vaan".
Kannatan kyllä välien katkaisemmista aina kun toinen osapuoli ei kunnioita toisen rajoja tai käyttää hyväksi tai likasankona. Myös niin päin että masentuneen ja uupuneen pitää katkaista välit niihin iilimatoihin ja ilkeilijöihin ja hyväksikäyttäjiin.
Itse katkaisin välit erään ystävään joka oli kateellinen, katkera, ilkeä ja ahne hyväksikäyttäjä. Hän sai aina minulle pahan mielen. Vain hänellä oli raskasta, vain hänellä oli vaikeaa, eli hänellä ei mitään empatiaa herunut muille. Kaiken hän kaatoi niskaani, jatkuvaa valitusta ja valitusta. Yritin suositella hänelle että hakeutuisi hoidon piiriin, mielestäni hän oli kokenut traumaattisia asioita niin kuin minäkin, ja hänellä oli masennuksen oireita ja mielestäni hän tarvitsi terapiaa. Hän kävi kyllä jossain terveystarkastuksessa mutta ei havaittu masennusta. Mielestäni hän ei uskaltanut myöntää itselleen että olisi sairastunut mielialasairauteen, kun siitä voi tulla leima! Oikein korosti minulle miten masentunut ihminen ei ole enää yhteiskuntakelpoinen ja kukaan ei ota sellaista töihin! Itse olin juuri sairaslomalla masennuksesta.
Ystävyyssuhde oli pitkä, ja näin jälkikäteen katsottuna aikalailla hyväksikäyttävä minua kohtaan, myös se aiheutti varmasti minulle osaltaan masennusta. Vointini paranikin heti kun katkaisin välit.
Itse sanon ystävilleni kun alkavat jauhamaan masennuksestani että hei, minulla on terapeutti tätä varten, puhun näistä asioista hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ystävän?
Taitaa ollakin sinulle ihan vieras käsite siis ,tuo sana ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin se on. En mä mitenkään jaksa aina katella niitä viiltelykuvia ja angstiviestejä varsinkin, kun mulla on omiakin ongelmia. Fyysisiä kroonisia sairauksia, jotka vaikuttaa henkisesti. Yritin ehdottaa terapiaa yms. vastaavaa, muttakun mikään apu ei kelpaa. Vaan mun pitäis olla toiselle joku oksennusämpäri.
Terapiaa on todella vaikea saada, eikä sen ”ehdottaminen” auta asiaa. Oletpa siis ollut oikea jeesuksen lähettiläs yrityksinesi.
No ei mitään apua saa ainakaan silloin, jos ei sen saamiseksi mitään tee. Niin se vain menee.
No eikä mene. Tuo on tyhjää puhetta.
Ei ole. Tämä on mielenterveyskuntoutujan puhetta. Omiin kokemuksiin pohjautuen.
Jaaha. No, minä olen terapiaan monta kertaa anellut pääseväni, mutta ei. Nappeja kyllä jaellaan vaikka väkisin. -eräs masentunut
Kyllä se on parempikin niin ei siltä äly ole masennuksen myötä lähtenyt tajuat varmaan itsekin et näkee ja kuulee ettei seura kelpaa. Ei tarvitse näytellä jos ei välitä toivoo masentunut.
Perustelut? Meinaatko, että masentunut parantuu jotenkin maagisesti olemalla sietämätön ruikuttaja? Vai olisiko sittenkin niin, että parantuminen tapahtusi helpommin, kun masentunutkin saa jostain iloa, kuten siitä ystävyydestä ja yhdessä tekemisestä? Kukaan tuskin saa mielihyvää valittamisesta.