Voiko rautatabletteja syödä vaikka hb 128?
Mulla oli kuparikierukka puolisen vuotta jonka aikana vuodin koko ajan enemmän ja vähemmän ja kuukautiset oli todella runsaat. Otatin sitten pois juuri tuon takia sen.
Sen jälkeen olen huomannut olevani väsyneempi ja muitakin anemian oireita on. Tänään kävin mittauttaa hemoglobiinin joka oli 128 ja kuulemma en tarvitse lisä rautaa. Lisäksi luin että pelkkä hb ei kerro rauta-arvoista vaan pitäisi ottaa myös ferritiini arvo jota minulta ei nyt otettu.
Olemme yrittäneet raskautta nyt puolisen vuotta ja luin myös siitäkin että anemia voi vaikeuttaa hedelmöittymistä. Lisäksi kuukautiseni ovat olleet todella niukat kierukan poiston jälkeen, voiko sekin johtua huinoista rauta-arvoista? Voisinko siis syödä kuitenkin lisärautaa vaikka hb on normaalim rajoissa?
Kommentit (39)
Mulla oli hb 119 ja neuvolassa sanottiin sen olevan hyvä. Olen siis raskaana. Aika viitearvojen alhaalla, mutta kai se sitten hyvä on...
Kävin myös mittauttamassa rauta arvot, hb 125 ja ferritiini 13. Lääkäri määräsi minulle 6 kk rautalisää, yksi kapseli päivässä, eli pyydä saada mittauttaa myös ferritiini. Ferritiini arvo jos on alle 30 on aina merkki anemiasta. Minullakin oli kaikenlaisia oireita..
saakohan rautalisää ottaa jos on muu lääkitys?
Se on ihan normaali Hb. Syö terveellistä ruokaa niin väsymykset katoaa. Et tarvitse rautapillereitä.
Vierailija kirjoitti:
Kävin myös mittauttamassa rauta arvot, hb 125 ja ferritiini 13. Lääkäri määräsi minulle 6 kk rautalisää, yksi kapseli päivässä, eli pyydä saada mittauttaa myös ferritiini. Ferritiini arvo jos on alle 30 on aina merkki anemiasta. Minullakin oli kaikenlaisia oireita..
Joo just tuota mietin että miksi ei mitattu myös ferritiiniä kun ei hb kerro kaikkea.. Täytyy soitella uudestaan tk:hon. Ap
Ei kannata syödä rautaa erikseen jos sinun arvosi ei ole alle 117 joka on anemian alaraja. Sen sijaan voisit syödä vaikka monivitamiini, jossa on sekä isompi määrä foolihappoa ja rautalisä joka on päivittäinen suositusannos.
Rauta imeytyy helpommin c-vitamiinin kanssa ja maito/kalkki ja kofeiini estää imeytymistä.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00… Raudanpuute-anemiasta.
Voit tietysti pyytää että perusverenkuva ja ferritiinitutkittaisiin, mutta julkisella ei helpolla varmaan pääse jos arvosi on ylle anemiarajan.
Väsymys voi johtua kilpirauhasesta ja sen häiriöt vaikuttaa myös hedelmällisyyteen, joten sen voisi tutkia.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=snk03…
Hemoglobiini
Et kai vaan tupakoi?
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli hb 119 ja neuvolassa sanottiin sen olevan hyvä. Olen siis raskaana. Aika viitearvojen alhaalla, mutta kai se sitten hyvä on...
Raskaana ollessa rauta-arvo tippuu lähes jokaisella kun veren tilavuus nousee ja verisolujen määrä pysyy lähes samana. Nyt en muista rajaa jolloin lisärautaa tulee syödä, mutta kun käy neuvolassa niin tarkistavat raudan joka kerta.

Tupakoin satunnaisesti, max 2 tupakkaa päivässä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli hb 119 ja neuvolassa sanottiin sen olevan hyvä. Olen siis raskaana. Aika viitearvojen alhaalla, mutta kai se sitten hyvä on...
Raskaana ollessa rauta-arvo tippuu lähes jokaisella kun veren tilavuus nousee ja verisolujen määrä pysyy lähes samana. Nyt en muista rajaa jolloin lisärautaa tulee syödä, mutta kun käy neuvolassa niin tarkistavat raudan joka kerta.
Mulla on rauta tarkastettu kerran vai kaksi koko raskausajalta. Tuostakin jo useampi kuukausi aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin myös mittauttamassa rauta arvot, hb 125 ja ferritiini 13. Lääkäri määräsi minulle 6 kk rautalisää, yksi kapseli päivässä, eli pyydä saada mittauttaa myös ferritiini. Ferritiini arvo jos on alle 30 on aina merkki anemiasta. Minullakin oli kaikenlaisia oireita..
Joo just tuota mietin että miksi ei mitattu myös ferritiiniä kun ei hb kerro kaikkea.. Täytyy soitella uudestaan tk:hon. Ap
Kun Hb on noinkin hyvä niin ferritiini nousee itsestään mikäli on alhaalla.
Riittää että syöt terveellisesti ja monipuolisesti.
Jos käy verenluovutuksessa, rautalisää suositellaan.
Minulla otettiin perusverenkuva ja kun siinä oli yksi luku alle raja-arvon niin terveyskeskus väitti vaan että ei huolta kun muut arvot on ok ja luku on muka joku verisolujen koko.
Hb ei ollut ok kun se oli 117 eli anemian rajalla ja se toinen luku joka oli alarajan alla oli hemoglobiinin määrä litrassa verta. Eli kärsin raudanpuute anemiasta.
Että näin ”hyvää” tietämystä on terveyskeskuksen terveydenhoitajilla.
Ferritiiniä en tajunnut edes pyytää tehtäväksi.
Kärsin runsaista kuukautisista, kaksi ekaa päivää tosi runsasta ja kuukautiset on 5-7 päivää.
Eli tosiaan tarvitsen taas rautakuurin.
Vuosi sitten kun yöimetys lakkasi alkoi menkat taas ja silloin hb oli vielä 128
Vierailija kirjoitti:
Jos käy verenluovutuksessa, rautalisää suositellaan.
Mitä sitten?
Jos sun Hb on 125 ja menet luovuttamaan verta voi se Hb sen jälkeen olla 100, eli miksipä ei suositeltaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli hb 119 ja neuvolassa sanottiin sen olevan hyvä. Olen siis raskaana. Aika viitearvojen alhaalla, mutta kai se sitten hyvä on...
Raskaana ollessa rauta-arvo tippuu lähes jokaisella kun veren tilavuus nousee ja verisolujen määrä pysyy lähes samana. Nyt en muista rajaa jolloin lisärautaa tulee syödä, mutta kun käy neuvolassa niin tarkistavat raudan joka kerta.
Mulla on rauta tarkastettu kerran vai kaksi koko raskausajalta. Tuostakin jo useampi kuukausi aikaa.
Jos väsyttää niin kannattaa pyytää, että tarkistavat rauta-arvosi seuraavalla kerralla, jos ei ole laskusuunnassa niin terkka ei ole näköjään ehkä katsonut tarpeelliseksi useammin.
Itse olin ennen raskauttakin taipumus anemiaan, joten ehkä sitä seurattiin sitten enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Minulla otettiin perusverenkuva ja kun siinä oli yksi luku alle raja-arvon niin terveyskeskus väitti vaan että ei huolta kun muut arvot on ok ja luku on muka joku verisolujen koko.
Hb ei ollut ok kun se oli 117 eli anemian rajalla ja se toinen luku joka oli alarajan alla oli hemoglobiinin määrä litrassa verta. Eli kärsin raudanpuute anemiasta.
Että näin ”hyvää” tietämystä on terveyskeskuksen terveydenhoitajilla.
Ferritiiniä en tajunnut edes pyytää tehtäväksi.
Kärsin runsaista kuukautisista, kaksi ekaa päivää tosi runsasta ja kuukautiset on 5-7 päivää.
Eli tosiaan tarvitsen taas rautakuurin.
Vuosi sitten kun yöimetys lakkasi alkoi menkat taas ja silloin hb oli vielä 128
Sun kannattaisi pyytää lääkäriltä kuukautisia niukentavaa lääkitystä ennemmin kuin romahduttaa joka kuukausi hemoglobiiniarvosi ja popsia sitten rautaa korvaukseksi.
Mutta tietääkö joku että aiheuttaako anemia niukkoja menkkoja? Ap
Ei ehkä kannata syödä omin päin. Ferritiini ja perusverenkuva olisi hyvä selvittää. Otettiinko sinulta perusverenkuva vai sormenpäästä pelkkä rauta-arvo? Liika rauta ei ole hyväksi. Ei kannata aloittaa omin päin mitään kuureja. Jää pian raudanpuutteen syy selvittämättä, jos kyseessä onkin anemia. Toisekseen väsymys ja muut anemialle tyypilliset oireet voivat johtua monesta muustakin syystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata syödä rautaa erikseen jos sinun arvosi ei ole alle 117 joka on anemian alaraja. Sen sijaan voisit syödä vaikka monivitamiini, jossa on sekä isompi määrä foolihappoa ja rautalisä joka on päivittäinen suositusannos.
Rauta imeytyy helpommin c-vitamiinin kanssa ja maito/kalkki ja kofeiini estää imeytymistä.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00… Raudanpuute-anemiasta.
Voit tietysti pyytää että perusverenkuva ja ferritiinitutkittaisiin, mutta julkisella ei helpolla varmaan pääse jos arvosi on ylle anemiarajan.
Väsymys voi johtua kilpirauhasesta ja sen häiriöt vaikuttaa myös hedelmällisyyteen, joten sen voisi tutkia.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=snk03…
Hemoglobiini
Et kai vaan tupakoi?Tupakoin satunnaisesti, max 2 tupakkaa päivässä. Ap
Niin, jos aiot raskaaksi niin lopeta se tupakointi kokonaan!
Tupakoijan lapsista on moni pienikokoisia syntyessään eli he kärsivät myös häkämyrkytyksestä ja ovat nälkiintyneitä koska istukka ei toimi kunnolla.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…
Pienipainoisista lapsista.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…
tupakointi ja raskaus
Lue nämä!
Pyytäisin sen ferritiinin mittauksen. Tai sitten kyselisin lääkärin mielipidettä rautakuurista. Mulla ferritiini oli pahastikin siellä rajojen alapuolella, vaikka hemoglobiini oli ihan hyvä (muistaakseni jotain 130 paikkeilla). Liiasta raudasta voi olla kai jotain haittaakin, joten lienee parempi selvittää tarve ennen kuurin aloitusta.
Anteeksi kirjoitusvirheistä. Lisään vielä että normaalisti hb on minulla ollut yleensä yli 140-160 välillä joten siihen nähden tuo arvo on matala. Ap