Kadun niin paljon että hankin tokaluokkalaiselle älypuhelimen, olenko kamala natsi jos vaihdan takaisin näppäinpuhelimeen?

"Tottelevaisuuskoulu" voisi olla paikallaan tuolle lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempienkin kannattaisi tulla nykyaikaan ja ymmärtää että nykyään nuoret eivät esimerkiksi Katso juurikaan televisiota vaan kaikki samaa viihde löytyy kännykästä silloin kun sitä haluaa katsoa. Enää ei haluta olla määrättyjen ohjelma aikojen uhri. Kaverit löytyvät WhatsAppista, snapchatistä ja facesta.

Ala-asteikäisen ei kuitenkaan tarvitse olla medialaitteiden uhri ja antaa kaikkea aikaansa sille. Sen ikäisen kuuluu vielä leikkiä muiden kanssa ja sotkea huoneensa leluilla,eikä tuijottaa koomasena ruutua. Lastenhuone pysyy nyt siistinä kun siellä ei enää kukaan leiki. Jos parin tunnin youtuben katsomisen jälkeen otan puhelimen pois,joudun kuuntelemaan kolme tuntia kitinää ja kiukuttelua siitä kuinka epäreilu olen. Kyllä tää maailma on menny huonommaksi tämän "kaikki saatavilla heti"-ajattelun myötä.

Vierailija kirjoitti:

Jos parin tunnin youtuben katsomisen jälkeen otan puhelimen pois,joudun kuuntelemaan kolme tuntia kitinää ja kiukuttelua siitä kuinka epäreilu olen.

"Joko lopetat kiukuttelun tai itket ja lopetat kiukuttelun" on yksi uhkaus jolla kiukuttelun/kitinän saa loppumaan. Vaatii toki sen, että lapselle on oikeasti valmis tarjoamaan sitä kovan itkun aihetta jos se ei toimi niin kuin sanotaan.

Tuosta nątsittelusta en tiedä, mutta olet varmastikin vähintään "rąsisti".

T: Suvąkki

Vierailija kirjoitti:

Aika hankalaa, hidasta ja epäergonomista selailla nettiä puhelimella jos tietokone on käytettävissä.

Mun mielestä just päinvastoin.

Vaikea tilanne. Tietysti voi ajatella, että totaalikielto (siis vaihto netittömään puhelimeen) auttaa, mutta toisaalta lapsesi ei elä missään tynnyrissä, jossa voisi täysin suojautua "some-maailman vaaroilta". Kun koulu taas alkaa, lapsesi tulee  todennäköisesti kaikki välitunnit ja koulumatkat kuulemaan kuka teki somessa ja mitä. Ja olemaan tästä täysin ulkopuolinen mikä lasten maailmassa usein tarkoittaa kiusattua. Oma viidennelle meneväni on puhelimella kaiken sen ajan mitä ei ole erikseen muuta ohjelmaa (sentään suostuu muuhun ohjelmaan) ja esikoiseni koukuttui aikanaan tietokonepeleihin, joten en todellakaan ihaile tätä nykyajan hienoa tekniikkaa, se  ei  tee ajattelulle lainkaan hyvää.

Silti lähtisin kompromissista liikkeelle eli teet vaikka yhdessä lapsen kanssa jotain, mikä pitää irti puhelimesta. Tässä voi käyttää vanhaa kunnon uhkailua eli jos mitään muuta ei tee, puhelin lähtee. Mutta turha olettaa, että koukuttunut lapsi itse keksii mitään muuta tekemistä. Ne ajat ovat olleet ja menneet jolloin äiti saattoi laittaa lapsen ulos kirmaamaan toisen lapsen kanssa ja itse sai keskittyä omiin hommiinsa. Käytännössä kaverin kanssa oleminen tarkoittaa sitä, että ollaan yhdessä puhelimella. Sitten hommaatte lapselle viikkoon pari esim. urheiluharrastusta tai mistä nyt edes hieman on kiinnostunut. Eli laitat sellaiset raamit lapsen päivään että siinä on tekemistä, mihin puhelin ei kuulu, eikä sitä puhelinta pysty siinä kaipaamaankaan (tyyliin sählyä pelatessa on vaikea tarkistaa tulleet viestit) ja kun se tietty määrä muuta tekemistä on tehty, sitten olkoon puhelimella hyvällä  omallatunnolla. Meillä viidesluokkalainen pelaa puhelimella, mutta on toisaalta hankkinut myös paljon ihan tietoa eli voi sitä puhelinta muuhunkin käyttää kuin aivojen nollaamiseen. Meillä esim. tietokilpailukysymykset ovat suosiossa ja olemme niitä yhdessä katsoneet puhelimeltakin.

Mutta ymmärrän tuskasi oikein hyvin. Tässä asiassa nykyvanhemman haasteet ovat ihan eri luokkaa kuin ennen. Harvalla lapsella ennen oli mitään tuollaista, mihin uppoutui ja jumittui välittömästi kun vanhemman silmä vältti. Joku tykkäsi lukea ja joku juosta ulkona, mutta ei se ollut niin totaalista. 

Netti ei ole mikään "mörkö" vaan se on tätä päivää.