Tuntuu siltä, että elämä on ohi

Ei kai mitenkään, jos se on jo ohi.

Sama juttu.

N42

Sama.

N22

Kävikö teillekin niin että lapsuus ja nuoruus oli enemmän tai vähemmän kurjaa, ja odotitte oman elämän alkua ja sitten kun se alkoi, kaikki meni jotenkin ihan käteen ja nyt olette kohta 40 ja edessä lähinnä musta aukko?

Olen pian 50 ja elämäni on ohi. Jo vuosia olen ollut työtön, ja siitä on aiheutunut jatkuva niukkuus ja rahapula. Aamuisin herään miettimään, että miten saan rahani riittämään ruokaan perheelle. Nyt on kova stressi, kun vanhin lapseni muuttaa pääkaupunkiin kalliiseen asuntoon, ja aloittaa koulun (ei yliopisto, vaan yksityinen kansanopisto). Rahastressi kaventaa ajattelua. Työttömyys on aiheuttanut ulkopuolisen ja turhan ihmisen olon, ja pahan masennuksen.

Minulla myös elämä ohi. Pari naapurin rouvaa kutsuu minua lenkkiseurakseen sen vuoksi, että voivat lenkin jälkeen palata omaan, turvalliseen elämäänsä. "Sentään minulla on työ". Heillä on menestyneet lapset ja miehet, ja kaikilla vakityö. Minä olen oivallista lenkkiseuraa keskellä päivää, koska minä olen työtön. Jolla menee huonosti. Tämmöisten kävelyiden jälkeen minulla on entistä pahempi olo, kun huomaan että seurani kelpaa vain, että minun työttömyydelläni, huono-osaisuudella, köyhyydellä voi nostaa ja pönkittää omaa (talous) turvallisuuden tunnettaan.

Niin, ehkä tämä onkin keski-iänkriisi? Minäkin kohta 50-vuotias, lapset muuttamassa pois, töitä eikä rahaa ei ole...

Mulla oli tuollainen olo pitkään, vahvimmillaan n. 25-35 vuotiaana.

Todella masentava, kapeakatseinen, iloton, väritön, toivoton ajanjakso, ja vaikka kyinka yritin etsiä elämääni iloa, innostusta, "elämää" mm. uusista harrastuksista, eroamalla, lukemalla kasapäin elämäntaito-oppaita, muuttamalla ulkonäköni radikaalisti yms, sitä ei löytynyt. Hetkellistä iloa ehkä, muttei mitään pidempikestoista tai perustavanlaatuista.

Paitsi sitten Jumalasta.

Tätähän moni ei halua kuulla, pitää höpönlöpönä tai tylsänä ja ankeana, tiukkapipoisena.

Sitä Jumala ei ole. Sanassa sanotaan, että kun etsitte ensin Jumalaa, saatte kaiken mitä tarvitsette. Myös sen toivon, innostuksen elämään, rauhan, mitä kukin sitten eniten kaipaa.

Jokaiselle se on tarjolla, ihmisen oma valinta on, tarttuuko siihen vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Kävikö teillekin niin että lapsuus ja nuoruus oli enemmän tai vähemmän kurjaa, ja odotitte oman elämän alkua ja sitten kun se alkoi, kaikki meni jotenkin ihan käteen ja nyt olette kohta 40 ja edessä lähinnä musta aukko?

Juu näin tuntuu, elämäni oli aina edessä päin ja sitten se oli takanapäin, mutta koskaan se ei ollut siinä käsillä. 

No höh. Minä elän täysillä elämääni, olen 57-v. Olen tehnyt niin koko ajan, en ole koskaan jämähtänyt paikalleni odottamaan ”sitten kun”. Lapset ovat jo aikoja sitten lentäneet pesästä. Harrastan kaikenlaista; luen paljon, teen käsitöitä, matkustan, teen vapaaehtoistyötä, lenkkeilen, joskus eksyn tänne. Ykisnkertaisesti nautin elämästäni.