Kaipaan ympärilleni ihmisiä, joilla on lohduttava asenne

Ja siis suuri osa suruistani on lie aika abstrakteja. Se vaikeuttaa avun hakemista. Eli niiden juurisyyt ovat ajalla, kun itselläni ei ollut kunnon hahmotuskykyä, kunnon kykyä ajatella, tuskin edes kunnolla kieltä. Siis vielä sieltä 2-3-vuotiaasta, ja ne ovat siitä vain jatkuneet ja kasvaneet tai muuttaneet muotoaan, kuin lumipallo. Siksi tunnistan ne, että pääsin viikoittain ottamaan niihin etäisyyttä täysin toisenlaisiin olosuhteisiin, eli isäni luo. Siellä minuun ei koskaan luotu yhtäkään surua joihin oisin kaivannut lohdutusta! Siellä oli niiin hyvä olla. Toki äidilläkin ajoittain oli hyvä olla, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että äitini ei halunnut edes antaa mulle lohdusta koskaan. Saatoin olla herkkä lapsi, mutta silti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sun seurassa ei kukaan viihdy, kannattaa miettiä miksi.

Kyllä toi ystävä ois viihtynyt, mutta sen ois pitänyt osata pyytää anteeksi omaa käytöstään mua kohtaan.

Ap

Eli et halua miettiä miksi koska et kestäisi totuutta siitä että olet ilkeä, pahansuopa, negatiivinen ja itsekäs ihminen.Jospa sinä aloittaisit pyytämällä anteeksi muilta omaa käytöstäsi.

Totuutta miksi kohtelin häntä niin, että hän loukkaantuikin (siis en arvannut, että niin kävisi, mutta taustalla, sille oli syynsä, kyllä)? Se oli tuossa keississä se, että hän oli kiusannut minua aiemmin.

Ap

Et tule saamaan lohdutusta jos vaadit ja pyydät sitä ja uliset sen perään. Aitoa lohtua saat vain aidolta ystävältä mutta sellaista tuskin tulet saamaan kun olet niin vaativa ettei kukaan ehkä jaksa olla ystäväsi.

Vierailija kirjoitti:

Et tule saamaan lohdutusta jos vaadit ja pyydät sitä ja uliset sen perään. Aitoa lohtua saat vain aidolta ystävältä mutta sellaista tuskin tulet saamaan kun olet niin vaativa ettei kukaan ehkä jaksa olla ystäväsi.

En tietenkään vaadi, minulle lohdutetuksi tuleminen on tunneilmasto, ei sanoja. Ja eihän se tunneilmasto synny, ellei toinen oikeasti välitä minusta ja ymmärrä surullisuuttani tai kestä, hyväksy sitä. Ole sille armollinen, etten voi valita tunnetilojani. Tai siis voin, mutta se ei sitten ole aitoa minää. Se on se karjalainen hymyilemässä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Et tule saamaan lohdutusta jos vaadit ja pyydät sitä ja uliset sen perään. Aitoa lohtua saat vain aidolta ystävältä mutta sellaista tuskin tulet saamaan kun olet niin vaativa ettei kukaan ehkä jaksa olla ystäväsi.

Ja tässä on separadokai, surullisella mielenlaadulla ollessa on vaikeaa löytää ystäviä.

Ap

Se paradoksi

Ap

Make America great again, sopisi mun elämääni. Kun mietinkin lapsuuteni huippuhetkiä, kun saisin tehtyä aikuisesta elämästäni samanlaista. Mutta sitten tajuan, ettei se sama ilman rahaa onnistu... parhaimpiin huippuhetkiini lapsuudesta liittyy aina ne puitteet, joissa on kivaa ollut. Silti lapselle kokemus oli sisäinen. Sen siirtäminen aikuisuuteen, vaikka ei ole rahaa (vielä) luoda niitä puitteita, joissa olin onnellinen, mutta sen luominen henkisellä puolella. Se on tavoitteeni. Ihmisen sisällä voi asua onnellisuus vaikkei olisi niitä puitteitakaan.

Ap

Eli make My life great again...

Ap

Saatan esim. ihastua mieheen, ja sitten tajuankin myöhemmin, että oikeasti kaipasin vain lohduttajaa, en varsinaisesti suhdetta. Ihastun tietenkin miehiin, jotka jollainlailla onnistuvat tekemään sellaisia elkeitä, joissa tuntuu, että minusta välitetään.

Sen kanssa saa olla tarkkana, onko se oikeasti sitä, välittämistä minusta, vai vain jotain protokollaa. Tai sekin kiinnostaa, että jos se alkuun onkin vain muodollista, että miten siitä ehkä saisi aitoa. Mutten osaa.

Ap

Luin yöllä yhtä järkyttävää tarinaa (blogia) jossa äiti oli kokenut lapsensa itsemurhan. Eksyin sinne lohdutusta googlettaessani. Jostain syystä sisälläni on samankaltaista surua, vertaan sitä siihen, että lapsi sisälläni on tapettu omassa lapsuudessani. Tai ei onneksi kokonaan tapettu, mutta niin pahasti kuitenkin kohdeltu, etten saa häneen edes otetta, en yhteyttä. Koska kaikenpäälle pahoinpitelijä varoi visusti antamasta minulle oikeutta itseeni.

Ap

Mutta se yhtys on mahdollinen rakentaa HYVÄSSÄ terapiassa, näin uskon, mutta suurin osa saamistani terapioista (kognitiivista) on siihen tarkoitukseen täysin auttamattomia.

Ap