Kaipaan ympärilleni ihmisiä, joilla on lohduttava asenne

Se ystävä oli kiusannut minua ja kun ystävystyimme, en tietenkään vaatinut häntä pahoittelemaan, mutta asetin hänet tietenkin sille tasolle, ettei hän minusta oikeasti välitä. En siis itsekään ajatellut asioitani hänen kauttaan, että mitä hän haluaa ja mitä hän tarvitsee. Ystävänipä suuttui minulle tästä, sen sijaan, että olisi itse tajunnut että kiusaajana hänellä ei tule koskaan olemaan kenenkään kiusaamansa ihmisen silmissä minkäännäköistä asemaa. Se, että hänen seuraansa siedetään, ei ole merkki hänen minkäänlaisesta hyväksymisestään itseni veroiseksi ihmiseksi, kuvittelisi nyt jokaisen kiusaajan sen tajuavan. Eli hän suuttui aivan väärin, olisi mennyt vain itseensä, mutta ei kyennyt.

Ap

Jos menisit juttelemaan terapeutille jotta pääsisit tuosta asiasta yli.Sun elämän laatua ei menneiden vatvominen paranna mitenkään joten on ihan itsestäsi kiinni kuinka onnelliseksi haluat tulla.

Mutta minulle tuli tietenkin (tyhmää kyllä, liian empaattinen ja hyvä kun olen tähän maailmaan, vai missä ne hyvät, veroiseni ihmiset luuraa!?) paha mieli ja paha olla siitä, että hän koki tulleensa loukatuksi ja olin tarpeeksi tyhmä ajatellakseni siinä vain hänen tunteitaan. Kukaan ei ajatellut minun, että hän olisi esim. lohduttanut minua, kun mulle HÄNEN VUOKSEEN tuli paha mieli, VAIKKEIhän sitä edes ansainnut, koska eihän hänellekään ollut tullut paha mieli kiusaamisestani.

Ap

Jos sun seurassa ei kukaan viihdy, kannattaa miettiä miksi.

Kivikissa on näemmä herännyt*huokaus*

Vierailija kirjoitti:

Jos menisit juttelemaan terapeutille jotta pääsisit tuosta asiasta yli.Sun elämän laatua ei menneiden vatvominen paranna mitenkään joten on ihan itsestäsi kiinni kuinka onnelliseksi haluat tulla.

Kaipaan mua lohduttavia ihmisiä ihan mun elämääni siis tietenkin, ei se muuten paranekaan. Siihen saakka valitan missä haluan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos sun seurassa ei kukaan viihdy, kannattaa miettiä miksi.

Kyllä toi ystävä ois viihtynyt, mutta sen ois pitänyt osata pyytää anteeksi omaa käytöstään mua kohtaan.

Ap

Minä hänet lopulta jätin, kun en kestänyt enää. Olin vuoden muualla ja kun tulin takaisin se oli siinä, pistin välit poikki. Ei hänestä oikein ois muuten eroon päässyyt, ei tajunnut että onkin itsessään syy.

Ap

Aika harva jaksaa toista lohduttaa. Meillä kaikilla on omat kokemuksemme ja jaksamisen rajat. Toivottavasti löydät jonkun, joka jaksaa.

Vierailija kirjoitti:

Aika harva jaksaa toista lohduttaa. Meillä kaikilla on omat kokemuksemme ja jaksamisen rajat. Toivottavasti löydät jonkun, joka jaksaa.

Ihmiset on niin itsekkäitä, minunkin mieheni halusi lapsia ja minä niitä häntäkin ajatellen hyvää hyvyyttäni hankin ja lasten tultua miehellä ei ole enää aikaa mun suruilleni. Että oisko miehenkin kannattanut nähdä, että hankkiii niitä jonkun suremattoman kanssa, ettei sen, joka kaipaa lohduttajaa?? Nyt mua rasittavat lapsetkin vielä, en jaksa heille mitään.

Ap

Lapsilta lohdutusta on ainakin turha kerjätä. Tai siis väärin. Ja aidosti kerjäämättä turhaa odottaa. Eikä se jobi heille kuulukaan.

Ap

Mulle tulee sellanen olo, että jos jotenkin lohduttaisin sua tässä nyt, niin saattaisit suhtautua siihen torjuvasti/äkäisesti, enkä ole kovin hyvä kestämään torjuntaa.

Sua harmittaa miten joku ei ole tajunnut jotain. Ihmiset ei vaan aina tajua, siks niille pitää sanoa asiasta eikä pitää sitä sisällään ja odottaa toisen oivaltavan itse. Elämä tulee olemaan jatkuvasti turhauttavaa, jos toivoo ihmisten tajuavan asioita omin päin, ilman "avustusta".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika harva jaksaa toista lohduttaa. Meillä kaikilla on omat kokemuksemme ja jaksamisen rajat. Toivottavasti löydät jonkun, joka jaksaa.

Ihmiset on niin itsekkäitä, minunkin mieheni halusi lapsia ja minä niitä häntäkin ajatellen hyvää hyvyyttäni hankin ja lasten tultua miehellä ei ole enää aikaa mun suruilleni. Että oisko miehenkin kannattanut nähdä, että hankkiii niitä jonkun suremattoman kanssa, ettei sen, joka kaipaa lohduttajaa?? Nyt mua rasittavat lapsetkin vielä, en jaksa heille mitään.

Ap

Jaksamista sinulle kovasti. Harmittaa, että koet olevasi noin yksin.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee sellanen olo, että jos jotenkin lohduttaisin sua tässä nyt, niin saattaisit suhtautua siihen torjuvasti/äkäisesti, enkä ole kovin hyvä kestämään torjuntaa.

Sua harmittaa miten joku ei ole tajunnut jotain. Ihmiset ei vaan aina tajua, siks niille pitää sanoa asiasta eikä pitää sitä sisällään ja odottaa toisen oivaltavan itse. Elämä tulee olemaan jatkuvasti turhauttavaa, jos toivoo ihmisten tajuavan asioita omin päin, ilman "avustusta".

Lopulta sanoin kirjeessä tuolle ystävälle, niin tiedätkö mitä? Se törkeä paska alkoi vain PUOLUSTELLA ITSEÄÄN. Sama kaava kuin äidillänikin, loukkaa ja sen jälkeen puolustaa itseään vieläpä! Juuh, että olin kyllä oppinut, että ei se sanominenkaan kannata. Minuahan siinä aletaan vain syyttää. Ei kiinnosta, jos mä oon satuttanut mieleni, mitkään puolustelut eivät auta minua. Mutta eiväthän he toisista ihmisistä oikeasti välittäneetkään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika harva jaksaa toista lohduttaa. Meillä kaikilla on omat kokemuksemme ja jaksamisen rajat. Toivottavasti löydät jonkun, joka jaksaa.

Ihmiset on niin itsekkäitä, minunkin mieheni halusi lapsia ja minä niitä häntäkin ajatellen hyvää hyvyyttäni hankin ja lasten tultua miehellä ei ole enää aikaa mun suruilleni. Että oisko miehenkin kannattanut nähdä, että hankkiii niitä jonkun suremattoman kanssa, ettei sen, joka kaipaa lohduttajaa?? Nyt mua rasittavat lapsetkin vielä, en jaksa heille mitään.

Ap

Jaksamista sinulle kovasti. Harmittaa, että koet olevasi noin yksin.

Kiitos. En tunne muunlaisia ihmisiä, kuin sellaisia, joille ei oikeasti kannata paljastaa pahoinvointiaan. Ja miehelleni taas pystyy, mutta hän ei tosiaan lastentulon jälkeen enää ymmärrettävästi voi olla tukenani samoin kuin ennen. Ja olisihan se hyvä olla muitakin tukijoita, mutta mahdotonta, koska mulla on vain yksi puoliso. Naisiin en luota kovinkaan helposti, en ole eläissäni tavannut naista, joka olisi empaattinen eikä tuomitseva jos ei tajua mitään, ja miehet joko vaikuttavat etäisiltä tai pyrkisivät ehkä sänkyyn ollen siihen täysin epäkiinnostavia (jotain 6-kymppisiä jne). Mutta miehissä on silti toivoni, ystävyyteen ehkä, ja toivoa on terapeutin kanssa asioiden käsittelyssä. Joku sanoi jossain, että jo se, että kokee lohdutuksen tarvetta on paljon sen lohdun saamisessa.

Mutta että jos ei ihmisen sisällä ole lohduttajaa, niin voi olla hyvin vaikeaa. No, mulla ei oikein ole, tai se on mykistetty, äitini vihasi sitä, että saan apua muualta, koska siten kykenin kapinoimaan hänen ilkeyttään vastaan.

Ap

Porukoissa sun muissa kanssakäyminen on hankalaa, kun pitää teeskennellä kaikille iloa, minussa on karjalaisverta, hymyä huuleen vaik' sydän märkänis on oppi äidinmaidosta ja varmaan geeneissä minulla. Se on karjalaisten tapa ratkoa asiat ja en tiedä, ehkei voi sanoa, että mennä eteenpäin vaan lähinnä kuolla lopulta viinaan. Itse en käytä alkoholia, vaikka niinkin täällä epäillään, onneksi en käytä. Tissuttelusta voisi helposti tulla minulle tapa.

Mutta siis inhottaa, kun ihmiset eivät tiedä yhtään, millaisia suruja joku kantaa mukanaan, pitää vain pitää hauskaa, että heillä ois kivaa ja juhlissa väkeä. Eihän se tietenkäön heidän vikansa ole, mutta sittenhän äkkiä syytetään taas, ettei heidän juhlissaan ollut väkeä, jos et mene, kun on kutsuttu. (Jos siis ei kyse mistään häistä tms jossa nyt aina on väkeä.)

Olisi ihanaa olla oikeasti iloinen ja hyvinvoiva, eikä aina sellainen, josta tuntuu, että suru puristaa minut maanrakoon.

Ap

Olen lohduttava ihminen, mulle uskoudutaan. Olen joihinkin sun vanhempiin viesteihin vastannut, kuin vastaan ystäville.

Mutta sä et itse asiassa halua pois sun vihasta, se on jotenkin sulle käyttövoimaa. Sä piehtaroit siinä. Joten ihminen, joka yrittää lohduttaa sua, tulee vain käytetyksi ja imetyksi tyhjiin. Ne on sulle vain lisäkäyttövoimaa, että voit lisää ja lisää syytää vihaasi silmittömästi joka suuntaan.

Olen pahoillani, mutta tästä syystä varmasti sun lähellä ei pysy lohduttajat, jos niitä vastaan tuleekin.

Olisi paljon helpompaa olla yksin, kuin mennä minnekään, jos joku on loukannut eikä kukaan aio lohduttaa. Mutta sillä lailla eristäytyy ihmisistä, mutta ei se mukaan meneminenkään mitään yhteyttä luo, kun ei ketään ne minun suruni kiinnosta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen lohduttava ihminen, mulle uskoudutaan. Olen joihinkin sun vanhempiin viesteihin vastannut, kuin vastaan ystäville.

Mutta sä et itse asiassa halua pois sun vihasta, se on jotenkin sulle käyttövoimaa. Sä piehtaroit siinä. Joten ihminen, joka yrittää lohduttaa sua, tulee vain käytetyksi ja imetyksi tyhjiin. Ne on sulle vain lisäkäyttövoimaa, että voit lisää ja lisää syytää vihaasi silmittömästi joka suuntaan.

Olen pahoillani, mutta tästä syystä varmasti sun lähellä ei pysy lohduttajat, jos niitä vastaan tuleekin.

No mulla on syyni vihaan, jonka määrä on ollut todella suuri. Ei ole lohduttajien vika tietenkään, mutta ei ole minunkaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sun seurassa ei kukaan viihdy, kannattaa miettiä miksi.

Kyllä toi ystävä ois viihtynyt, mutta sen ois pitänyt osata pyytää anteeksi omaa käytöstään mua kohtaan.

Ap

Eli et halua miettiä miksi koska et kestäisi totuutta siitä että olet ilkeä, pahansuopa, negatiivinen ja itsekäs ihminen.Jospa sinä aloittaisit pyytämällä anteeksi muilta omaa käytöstäsi.