Lue keskustelun säännöt.
Järkevä, turvallinen rakkaus vai hullu, jalat alta vievä rakkaus?
02.08.2018 |
Tästä tulee nyt lähinnä turha, omia ajatuksia jäsentelevä vuodatus, mutta haluaisin myös kuulla muiden ajatuksia tilanteestä sekä omia kokemuksia ja lopputuloksia. Mulla ei oikein ole ystäviä kenelle tästä keskustella, joten kirjoitan nyt tänne.
Olen seurustellut mieheni kanssa kohta viisi vuotta. Meillä on yhteinen, oma asunto, lemmikkejä ja lapsihaaveita, muutenkin tulevaisuuden haaveemme kohtaavat hyvin. Suhde on hyvä, riitelemme melko harvoin, ja nekin kerrat alkaa aina minun aloitteestani, sillä mieheni on hyvin rauhallinen luonteeltaan, ja välttelee konflikteja. Tämä on yksi asia joka suhteessa hiertää, minä haluaisin ratkaista asiat heti, mies tarvitsee aikaa miettiä. Hän ei ole hyvä puhumaan tunteistaan, eikä juurikaan mistään syvällisestä. Minä kaipaan syvällisiä, älyttömiäkin keskusteluja. Miehen kanssa niitä ei juuri saa aikaan. Seksi on hyvää, mutta aika ns. tavallista, ei juurikaan ilotulituksia ja kuumuutta. Ollaan kyllä yritetty uusia juttuja sängyssä, muttei niistä juuri ole ollut apua. Muuten asiat on melko hyvin, pidämme miehen kanssa toisistamme huolta, hänen kanssaan on turvallista, rakastamme toisiamme ja voin luottaa häneen täysin. Mutta.
Samoihin aikoihin kun tapasin tämän nykyisen mieheni, tapailin toistakin miestä, joka oli juuri sellainen mies, joka vei jalat alta aina kun tapasimme, teimme hulluja juttuja yhdessä, seikkailimme, juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä. Seksi oli mahtavaa. Minulla oli perhosia vatsassa aina kun vain juttelimmekin. Tuntui, että meillä oli jokin erikoinen yhteys jo ensitapaamisesta lähtien. Hän asui eri kaupungissa kuin minä, ja aina, kun hän lähti, minua itketti, osittain ikävästä ja osittain siitä, kuinka kivaa meillä oli ollut yhdessä. Päädyin kuitenkin erinäisistä syistä yhteen nykyisen mieheni kanssa, ja tämä ei missään nimessä harmita tai kaduta minua, mutta tasaisin väliajoin tämä toinen mies nousee ajatuksiini. Mitä jos hän oli sielunkumppanini? Ajatteleekohan hän ikinä minua? Onko nämä ajatukseni aivan tyhmiä, ja pitäisikö minun unohtaa koko juttu?
En halua erota nykyisestä miehestäni mutta silti välillä mietityttää. Millaista elämä olisi ilman häntä, jos olisin valinnut toisin? Tähän ei tietenkään ole mitään vastausta, silti asia mietityttää. Kaipaisinkin nyt jotain ajatuksia, kokemuksia, teidän tarinoita samantyyppisistä tilanteista. Kiitos!
Kommentit (7)
No eipä tuo nykyinen suhteesi kovin tyydyttävältä kuulosta, mutta uskallatko erota ennen avioliiton solmimista? Ei loppuelämän suhde taida olla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylempään kommenttiin viitaten, mistä sitä tietää, mikä se loppuelämän suhde on? Mullakin on avioliittoa jo kahdeksan vuotta takana, rakastan miestäni mutta joskus mietityttää että millasta olis olla jonkun muun kaa. Kuten ap:lläkin, munkin miehellä on omat huonot puolensa, mutta kenelläpä ei olis? Mun mielestä pitääkin miettiä että oppiiko elämään niiden puutteiden kanssa vai lähteekö ettimään jotain uutta ja parempaa, mitä ei välttämättä edes löydy. Vaikeita asioita.
Vierailija kirjoitti:
Ylempään kommenttiin viitaten, mistä sitä tietää, mikä se loppuelämän suhde on? Mullakin on avioliittoa jo kahdeksan vuotta takana, rakastan miestäni mutta joskus mietityttää että millasta olis olla jonkun muun kaa. Kuten ap:lläkin, munkin miehellä on omat huonot puolensa, mutta kenelläpä ei olis? Mun mielestä pitääkin miettiä että oppiiko elämään niiden puutteiden kanssa vai lähteekö ettimään jotain uutta ja parempaa, mitä ei välttämättä edes löydy. Vaikeita asioita.
Minusta ap:n suhteessa ongelmallisinta on ap:n mielestä riittävän syvällisen ja samanhenkisen keskusteluyhteyden puuttuminen kumppaninsa kanssa. Keskustelu, ymmärretyksi tuleminen ja henkinen yhteys ovat mielestäni parisuhteen tärkeimmät asiat. Jos ne puuttuvat, niin tyytymättömyys ajaa parin ennemmin tai myöhemmin joko eroon tai syvään katkeruuteen. Nuo mainitsemani puutteet suhteessa ovat erittäin vakavia suhteen kestävyyden kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylempään kommenttiin viitaten, mistä sitä tietää, mikä se loppuelämän suhde on? Mullakin on avioliittoa jo kahdeksan vuotta takana, rakastan miestäni mutta joskus mietityttää että millasta olis olla jonkun muun kaa. Kuten ap:lläkin, munkin miehellä on omat huonot puolensa, mutta kenelläpä ei olis? Mun mielestä pitääkin miettiä että oppiiko elämään niiden puutteiden kanssa vai lähteekö ettimään jotain uutta ja parempaa, mitä ei välttämättä edes löydy. Vaikeita asioita.
Minusta ap:n suhteessa ongelmallisinta on ap:n mielestä riittävän syvällisen ja samanhenkisen keskusteluyhteyden puuttuminen kumppaninsa kanssa. Keskustelu, ymmärretyksi tuleminen ja henkinen yhteys ovat mielestäni parisuhteen tärkeimmät asiat. Jos ne puuttuvat, niin tyytymättömyys ajaa parin ennemmin tai myöhemmin joko eroon tai syvään katkeruuteen. Nuo mainitsemani puutteet suhteessa ovat erittäin vakavia suhteen kestävyyden kannalta.
Tätä olen itsekin miettinyt. Ollaan puhuttu asiasta useasti miehen kanssa, hän on täysin tyytyväinen tilanteeseen tällaisena kun se on, mutta minä en. Juuri tuo mainitsemasi henkinen yhteys meiltä kai sitten puuttuu. Eikä sitä voi pakottaakkaan. Rakastan kuitenkin miestäni, enkä haluaisi erota, mutta en tiedä, voinko elää loppuelämäni ilman jotain noin tärkeää asiaa. Kiitos asiallisesta kommentista, juuri tällaisia kaipaankin, itse on vaikea ajatella asiaa eri näkökulmista.
Ap
Minä painiskelen hieman samanlaisten asioiden äärellä. Olen ollut kauan mieheni kanssa. Menimme yhteen silloin, kun minä olin vielä alle 18-vuotias. Hän oli ensimmäiseni, ainoani. Komea, mukava, turvallinen ja seksuaalisesti hyvin aktiivinen. Viisas ja äärettömän kärsivällinen ja hyvä tulkitsemaan minua. Mutta. Vaikka kaikki muu on toiminut paremmin kuin hyvin, minä en ole oikein ikinä ollut seksuaalisesti kovinkaan villinä häneen, ja tämä asia on sellainen, joka on kaihertanut välejämme välillä enemmän, välillä vähemmän vuosien varrella. Enemmän viime vuosina kuin silloin alkuun. Alkuun olin niin onnellinen kunnollisen ja mukavan kumppanin löytämisestä, ja keksin syitä, miksi seksi ei nyt tunnu hyvältä. Ajattelin, että se on luonnollista, ja että tuntisin myöhemmin toisin, kun arki olisi erilaista. Mutta ei se ole ruvennut tuntumaan erilaiselta. Välillä olen jopa itkenyt kesken touhujen, kun se on tuntunut jotenkin niin väärältä. Olen tuntenut oloni vialliseksi ja kärsinyt mieheni kärsimyksestä, kun en innostu hänestä "siinä" mielessä.
Ja nyt sitten olen tutustunut mieheen, jota haluan. Ensimmäistä kertaa elämässäni tiedän, miltä se tuntuu. Voiko olla mahdollista, että kaikesta muusta hyvästä huolimatta nykyinen mieheni ei vain ole kemioiden suhteen minulle "se oikea"? Kuinka suuren merkityksen voin antaa sille, haluanko miestä vai en? Joku tuolla kirjoitti, että henkinen yhteys on yksi parisuhteen tärkeimmistä asioista. Niin minäkin ajattelen, ja sen turvin olen jaksanut mieheni kanssa seksuaalisen halun puutteen, koska henkinen yhteys meillä on. Mutta nyt kun olen tuntenut molemminpuolista seksuaalista halukkuutta, se tuntuu aika suurelta. Ja muutenkin viihdyn tuon miehen seurassa, vaikka hän on kovin erilainen kuin mieheni.
Olen ryhtynyt miettimään, pitäisikö astua tuntemattomaan ja pyytää eroa miehestäni :(... Asia on käynyt mielessä usein vuosien varrella, mutta hyvät puolet ja se, että en haluaisi satuttaa miestäni, ovat estäneet viemästä asiaa sen pidemmälle. uuden miehen varaan en asioita voisi laskea, vaikka toki hän sekoittaa päätäni ja pidän mahdollisena, että meillä voisi olla jotakin. Mutta voisi myös olla, että se ei kestä. Tämä on vaikeaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli yhdessä kohtaa kolme kiinnostavaa miestä ympärillä. Yksi oli kunnon naistenmies ja meillä oli friends with benefits suhde alla, olin vain pitkään yksipuolisesti rakastunut enkä saanut lopetettua suhdetta. Muut kaksi parisuhdeainesta. Yksi asui kauempana mutta aiheutti kovan ihastumisen, kolahti muuten todella kovaa mutta seksi oli aika huonoa, hän oli tosin nuorempi kuin minä joten olisihan se asia voinut jonkin verran parantuakin. Kolmas oli kaveriporukassani, ja hänen kiinnostuksensa tuli minulle täytenä yllätyksenä, en oikein ollut osannut ajatella häntä sillä tavalla joten siitä ei keskeytynyt valtavaa ihastumista kun oltiin jo tuttuja muutenkin. Sen sijaan hänen kanssaan kaikki oli alusta lähtien järjettömän helppoa. Juttu kulkee, vitsi lentää jne. Ja yllätyksenä seksi olikin hänen kanssaan kaikista parasta. Päädyin tähän kolmanteen siis ja viisi vuotta ollaan oltu yhdessä.
Minäkin mietin välillä näitä muita, varsinkin tuota toista oikeasti potentiaalista kumppania. Näen häntä ajoittain ja olemme saaneet pysyttyä ystävinä, vaikka toisaalta jutellessa meidän yhteys kuulemma näkyy muillekin, vaikkei siis mitään muuta tehdäkään. Kai sitä nyt muistella kuitenkin voi, vaihtamassa en ole.
Ja niin, en ole nähnyt tätä toista miestä nyt varmaan kahteen vuoteen, en ole jutellut hänelle, enkä tiedä, mitä hänelle edes kuuluu. Silti hän välillä tulee ajatuksiini, eikä meinaa lähteä pois.
Ap